KIRJAT · Skeptikko 1/2012
Selviytyykö tietoisuus kuolemassa?
KIRJAT
Pim van Lommel: Consciousness Beyond Life: The Science of the Near-Death Experience. HarperOne. 2010.
”Kirja tarjoaa puutteistaan huolimatta varsin hyvän
yhteenvedon NDE-tutkimuksen nykytilasta.”
ollantilainen kardiologi Pim van Lommel kohtasi near-death experience -ilmiön (kuolemanrajakokemus; käytän tästä englanninkielistä lyhennettä NDE) ensimmäisen kerran nuorena lääkärinä elvytettyään sydänkohtauspotilaan vuonna 1969. Kaikki olivat onnistuneesta elvytyksestä hyvin tyytyväisiä paitsi potilas, joka oli hyvin pettynyt jouduttuaan palaamaan takaisin kokemastaan onnellisesta olotilasta, joka sisälsi kuolemanrajakokemukselle tyypillisiä piirteitä kuten tunnelin, valon, kauniin maiseman ja musiikin.
Van Lommel oli koulutuksessaan oppinut, että sydämenpysähdyksen aikana olisi mahdotonta olla tietoinen mistään, koska aivotoiminnan pitäisi lakata. Van Lommel aloitti systemaattisen NDE-tutkimuksen vuonna 1986 luettuaan NDE-kokemuksesta kertovan kirjan. Hän raportoi yhdessä kolmen muun hollantilaisen tutkijan kanssa pitkittäistutkimuksen tulokset vuonna 2001 arvostetussa the Lancet -lehdessä (van Lommel et al., 2001).
Van Lommelin kirja kuolemanrajakokemuksista kokoaa yhteen tutkimustuloksia yli 30 vuoden ajalta. NDEkokemus tapahtuu joillekin ihmisille, kun heidän aivotoimintansa on vakavasti rajoittunut kuten sydänkohtauksen aikana tai vakavan liikenneonnettomuuden jälkeisen kooman yhteydessä. Se voi tapahtua kuolemanvaaran uhatessa, mutta myös ilman mitään erityistä lääketieteellistä syytä mietiskelyn tai jopa luonnossa kävelyn aikana. Myös pienet lapset ovat kertoneet kokeneensa NDEkokemuksen. Elvytysmenetelmien kehittyminen on lisännyt NDE-kokemusten määrää; on arvioitu, että viimeisen 50 vuoden aikana yli 25 miljoonaa ihmistä olisi kokenut NDE:n.
SYVÄLLE NDE-KOKEMUKSELLE tyypillisiä piirteitä ovat mm. rauhan tunteen kokeminen, elämän tapahtumien läpikäyminen lapsuudesta asti, ruumiista irtautuminen (out-of-body experience, OBE), tunnelin läpi meneminen, kuolleiden omaisten tapaaminen ja kirkkaan valon kohtaaminen. Onpa näistä kokemuksen piirteistä laadittu ”kuolemanrajakokemuksen luokittelumittari”, jonka validiteetti ja reliabiliteetti on osoitettu asianmukaisella tavalla. Pieni osa kokemuksista (van Lommelin arvion mukaan 1–2 %) on pelottavia: niissä ihminen kokee olevansa pimeässä tilassa, josta ei tunnu olevan poispääsyä.
Van Lommel selvittää the Lancet -lehdessä julkaistua tutkimusta tarkkaan. Se oli ensimmäinen NDE-alan prospektiivinen seurantatutkimus, jossa kaikkia tietyissä sairaaloissa elvytettyjä henkilöitä seurattiin mahdollisesti ilmenevien NDE-tapausten osalta. Aikaisemmat tutkimukset olivat olleet metodologisesti heikompia retrospektiivisiä tutkimuksia, joissa tarkasteltiin menneisyydessä tapahtuneita NDE-kokemuksia. Hollannissa toteutettuun tutkimukseen otettiin mukaan kaikki sydänkohtauksesta elvytetyt potilaat (n = 344) heti, kun näitä pystyttiin haastattelemaan. 18 prosenttia potilaista kertoi kokeneensa NDE-kokemuksen; verrokkiryhmän muodostivat potilaat, joilla ei ollut NDE-kokemusta. Kaikilta potilailta oli käytettävissä elvytyksen aikaiset sydänkäyrät, elvytykseen ja hoitoon liittyvä lääketieteellinen tieto (mm. lääkitys) ja relevantit taustatiedot. Tuloksena oli, että NDE-kokemuksen esiintymiseen eivät vaikuttaneet mm. sydänkohtauksen tai tajuttomuuden kesto, lääkitys, aikaisempi tieto NDE-kokemuksista, uskonnollinen vakaumus tai koulutustaso. Vaikuttavia tekijöitä puolestaan olivat mm. alle 60-vuoden ikä, useampi elvytyskerta tai aikaisempi NDE-kokemus.
PITKITTÄISTUTKIMUSOSUUDESSA haastateltiin elossa olevia ja suostumuksensa antaneita potilaita uudelleen kahden vuoden ja kahdeksan vuoden kuluttua. NDE- ja kontrolliryhmän välillä oli tilastollisesti merkitseviä eroja sosiaalisissa asenteissa (mm. toisten hyväksyminen ja empaattisuus), kuolemaan ja kuolemanjälkeiseen elämään suhtautumisessa sekä uskonnollisissa asenteissa. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että – ehkä yllättävästi – NDE-kokijoiden kiinnostus perinteisten kirkkojen uskonnollisuuteen vähenee. (Yhden piirteen verifioitavuus tosin jää kriittistä lukijaa epäilyttämään: monet NDE-ryhmän jäsenet ilmoittivat saaneensa paranormaaleja kykyjä.) Van Lommelin ryhmän pitkittäistutkimuksen elämänmuutoksiin liittyvät löydökset olivat samansuuntaisia kuin aikaisemmissa retrospektiivisissä tutkimuksissa, joista kirjassa esitetään yhteenveto.
Kirjassa tarkastellaan erilaisia tieteellisiä selitysmalleja NDE-kokemukselle. Ne jakautuvat kahteen luokkaan: fysiologiset ja psykologiset teoriat. Ensimmäisenä mieleen tulevana fysiologisena teoriana on luonnollisestikin aivojen hapenpuute. Aivojen hapenpuute aiheuttaa endorfiinien eritystä, hallusinaatioita ja myös autuuden tuntemuksia. On myös esitetty, että tunnelikokemus voisi selittyä silmän tai aivokuoren näköalueen hapenpuutteella. Hapen puutteen yhteydestä NDE-kokemukseen ei kuitenkaan saatu näyttöä toisessa prospektiivisessa tutkimuksessa (Parnia & Fenwick, 2002), jossa tosin NDEkokijoiden määrä oli liian pieni tilastollisen vertailun toteuttamiseksi. Toinen selitysmalli liittyy kehon hiilidioksidin määrän lisääntymiseen, mikä esiintyy hapenpuutteen yhteydessä. Hiilidioksidin mahdollinen vaikutus NDE-kokemukseen näyttää olevan edelleen tutkimuksen ja debatin kohteena (esimerkiksi Greyson, 2010).
Aivoissa esiintyvistä psykoaktiivisista aineista van Lommel nostaa tässä yhteydessä esille DMT:n (dimetyylitryptamiini), jolla on joitakin kuolemanrajakokemusten kaltaisia vaikutuksia. Van Lommel tarkastelee myös Nature-lehdessä julkaistua tutkimusta (Blanke et al., 2002) , jossa tietyn aivoalueen sähköisellä ärsytyksellä saatiin aikaan joitakin NDE-ilmiössä esiintyviä piirteitä. Hän ei kuitenkaan pidä löydöstä tässä yhteydessä merkittävänä, koska hänen mukaansa indusoituneet piirteet eivät täyttäneet NDE-kokemusten kriteerejä.
Yhtenä psykologisena selityksenä on esitetty kuolemanpelkoa. Kyseessä voisi olla voimakkaan stressireaktion defenssimekanismi. Toinen psykologinen selitysmalli korostaa uskonnollisten ja kulttuurisidonnaisten odotusten merkitystä NDE-kokemuksessa. Onkin näyttöä siitä, että NDE-kokemuksissa on jonkin verran kulttuurien välisiä eroja, esimerkiksi maorien ja tšamorrojen kokemuksista puuttui elämän tapahtumien kertaus, mutta OBE-kokemus ja kuolleiden omaisten tapaaminen esiintyi myös heillä.
PSYKOLOGI SUSAN BLACKMORE on esittänyt, että NDEkokemuksessa tapahtuvan ruumiista irtautumisen aikaiset havainnot selittyvät muistojen, mielikuvituksen, odotusten ja onnekkaiden arvausten yhdistelmällä (Blackmore, 1993). Tässä auttaa Blackmoren mukaan se, että kuulo- ja tuntoaistit voisivat kenties jossakin määrin toimia myös sydänpysähdyksen aikana. Elvytyksen kuvailun pitäisikin olla helppoa, koska moni on nähnyt elvytyksiä TV-sarjoja ja elokuvissa. Van Lommel toteaa tähän, että hypoteesia on testattu empiirisesti: sydänpotilaita – sekä NDE-kokijoita että niitä, joilla ei kokemusta ollut (kontrolliryhmä) pyydettiin kuvaamaan oma elvytyksensä. NDE-kokijat kykenivät kuvailemaan yllättäviäkin yksityiskohtia omasta elvytyksestään, kun taas kontrolliryhmän kuvauksissa oli ainakin yksi oleellinen virhe.
Onko sitten mahdollista tehdä havaintoja sydänpysähdyksen aikana? Kirjassa tarkastellaan mitä aivoissa tapahtuu sydänpysähdyksen aikana. Aivokuoren sähköinen toiminta on tällöin poissa kuten EEG-käyrä osoittaa. On esitetty, että osassa aivokuorta ja syvemmissä aivorakenteissa sähköistä toimintaa voisi olla, vaikka kaikki kliinisen kuoleman tunnukset täyttyisivätkin (sydänpysähdys, hengityksen lakkaaminen, ei pupillireaktiota). Van Lommel toteaa, että vaikka jotakin aivotoimintaa sydänpysähdyksen aikana olisikin, se ei ainakaan nykyisen aivotutkimuksen mukaan pystyisi selittämään kirkasta tietoisuudentilaa NDE-kokemuksen aikana. Ratkaisevaa tässä onkin se, ovatko NDE-kokemukset todella tapahtuneet sydänpysähdyksen aikana vai silloin kun tietoisuus menetetään tai kun tietoisuus elvytyksen onnistuttua palaa kuten Blackmore (1993) esittää.
On mielenkiintoista, että tähän kysymykseen näyttäisi olevan empiiristä aineistoa. Van Lommelin Lancet- tutkimuksessa kerrotaan potilaasta, joka tuotiin syvässä koomassa sairaalaan (tapaus kerrotaan myös kirjassa). Hoitaja oli ottanut intubaation vuoksi tekohampaat pois ja laittanut ne talteen laatikkoon. Myöhemmin hoitaja tapasi miehen sydänosastolla, ja mies kertoi heti, että kyseinen hoitaja tietää, missä hänen tekohampaansa ovat. Mies sanoi nähneensä elvytyksen itsensä ulkopuolelta. Van Lommel oli pyytänyt hoitajalta kirjallista lausuntoa tapauksen aitouden varmistamiseksi.
The Lancet -lehden toimittaja kommentoi editorialpalstalla edellä kuvattua tapausta, ja huomautti, että tutkijat eivät olleet tarkistaneet asiaa potilaalta, mikä heikentää tapauksen uskottavuutta (French, 2001). Hän kuitenkin totesi, että jos myöhempi tutkimus löytäisi huolellisesti suunnitelluissa koejärjestelyissä (esim. kattoon asennettavia symboleja, jotka ovat näkyvissä vain ylhäältä katsottaessa) näyttöä kehon ulkopuolella tehdyistä havainnoista NDE-kokemuksen aikana, niin ne tarjoaisivat erittäin vakavan haasteen mille tahansa naturalistiselle selitykselle. Van Lommelin esittämä tapaus ei ole ainutlaatuinen: vuoteen 2007 mennessä oli raportoitu yhteensä 40 tapausta, joissa kuolemanrajakokemuksen yhteydessä tehtyjä tarkkoja havaintoja oli saatu vahvistettua luotettavana pidetyistä lähteistä (Holden, 2007). Nämä tapaukset osoittavat ainakin sen, että pelkkä hallusinaatio ei voi olla NDE-kokemuksen selityksenä.
VAN LOMMEL samoin kuin monet muutkin alan tutkijat ovat vakuuttuneita siitä, että tapausten selittäminen ei onnistu uskottavasti nykyisen aivotutkimuksen paradigman puitteissa (kirjassa esitellään nykyisen aivotutkimuksen tuloksia ja avoimia ongelmia). Van Lommel esittää, että NDE-tutkimuksen tulokset viittaavat voimakkaasti siihen, että tietoisuus ei ole aivojen tuottama ilmiö, vaan aivot toimivat tietoisuuden välittäjänä. Ei liene yllättävää, että kaikki eivät jaa tätä tulkintaa: esimerkiksi Braithwaiten (2008) mielestä NDE-tutkimuksen löydökset ovat täysin yhteensopivia nykyisen neurotieteen kanssa. On myös syytä todeta, että vakuuttavastikin verifioiduille NDE-havainnoille on esitetty mahdollisia naturalistisia selityksiä (Augustine, 2007).
Kirjan loppuosassa van Lommel esittelee teoriaansa tietoisuuden ja aivojen suhteesta. Tämä osuus ei ainakaan tämän kirjoittajaa vakuuta. Van Lommel perustelee teoriaansa kvanttimekaniikalla ja sen yhteydellä tietoisuuden ongelmaan. Niinpä hän tekeekin katsauksen kvanttimekaniikan kiehtoviin käsitteisiin: mm. todennäköisyysaallot, komplementaarisuusperiaate, kietoutuminen (entanglement), epälokaalisuus ja epätarkkuusperiaate saavat osansa. Van Lommel esittää, että tietoisuus olisi biologisessa systeemissä esiintyvä, kvanttimekaanisen kietoutumisen kaltainen ilmiö. Normaali päivätietoisuus ja NDEkokemusten ei-paikallinen tietoisuus olisivat komplementaarisia ilmiöitä aivan kuten valon aalto- ja hiukkasominaisuudet. On erittäin vaikea nähdä kuinka aivot voisivat mitenkään olla koherentissa kvanttitilassa, joka edellyttäisi erittäin huolellisesti eristettyä systeemiä ja hyvin matalaa lämpötilaa.
Lisäksi van Lommel spekuloi, että kvanttimekaniikan ohella myös DNA:lla on merkittävä rooli ei-paikallisen tietoisuuden siirrossa. Näyttää vahvasti siltä, että van Lommel ei ole tietoisuudenteoriaansa kehitellessään harjoittanut riittävää lähdekritiikkiä.
Van Lommelin kirja tarjoaa puutteistaan huolimatta varsin hyvän yhteenvedon NDE-tutkimuksen nykytilasta. Ainakin sen empiirinen osa avaa mielenkiintoisia näköaloja keskusteluun aivojen ja tietoisuuden välisestä suhteesta. Onko kirjassa sitten todisteita siitä, että tietoisuus todellakin selviytyisi kuolemasta kuten kirjan otsikko antaa aihetta olettaa? Van Lommel toteaa tähän, että NDE-tutkimus ei voi antaa pitävää näyttöä tietoisuuden säilymisestä, koska kliinisestä kuolemasta huolimatta NDE-kokijat eivät ole ”lopullisesti” kuolleita. Toki NDE-tutkimuksen tulokset ovat yhteensopivia tietoisuuden säilymisen kanssa; tämä ei tietenkään ole yllätys suurelle osalle ihmiskuntaa, jonka uskonnolliset tai filosofiset näkemykset sisältävät samansuuntaisen ajatuksen muodossa tai toisessa. Laajempaa tiedeyhteisöä NDE-alan tutkimuksen tulokset eivät vielä vakuuta, mutta tieteellinen keskustelu asiasta jatkuu.
LÄHTEET:
Augustine, K. (2007). Does paranormal perception occur in near-death experiences? Journal of Near Death Studies, 25, 203-236. Laajempi artikkeli saatavissa Internetistä osoitteesta http://www.infidels.org/library/modern/keith_augustine/ HNDEs.html (sivulla vierailtu 3.2.2012).
KESKUSTELUA
MUUTAMA HUOMIO OIKEAKIELISYYDESTÄ
uha Leinivaaran kirjoitus ”Skandaalit uusiin ulottuvuuksiin” (Skeptikko 5/2011) kertoo mielenkiintoisesti siitä uskomattomasta huuhaasta, jota muudan Alex Jones levittää USA:ssa. Eräs lause herätti ihmetystä: ”...Jones ilmoitti kuulijoilleen, että Illuminati on varmistamassa Hillary Clintonia seuraavaksi presidentiksi.” Mikä ihmeen ”Illuminati”? Iso alkukirjain ja verbin yksikkömuoto synnyttävät vaikutelman, että kyseessä on erisnimi. Kyseessä on monikon nominatiivi latinan sanasta illuminatus (valaistai valistunut), joten suomessa sanotaan ”illuminaatit ovat…” Illuminaatien järjestön perusti Adam Weischaupt 1700-luvun jälkipuoliskolla. Myöhemmin on perustettu
Braithwaite, J. (2008). Towards a Cognitive Neuroscience of the Dying Brain. Skeptic magazine, vol. 21 No 2. Artikkeli saatavissa Internetistä osoitteesta http://www.ukskeptics.com/the-dying-brain.php (sivulla vierailtu 3.2.2012).
Blackmore, S. (1993). Dying to Live: Science and the Neardeath Experience. London: Grafton.
Blanke O, Ortigue S, Landis T, Seeck M. (2002). Neuropsychology: stimulating illusory own-body perceptions. Nature, 419, 269–270.
French, C. (2001). Dying to know the truth: visions of a dying brain, or false memories? Lancet, 58(9298). Artikkeli saatavissa Internetistä osoitteesta http://www.horizonresearch.org/Uploads/sdarticlefrench.pdf (sivulla vierailtu 3.2.2012).
Greyson B. (2010). Hypercapnia and hypokalemia in near-death experiences. Crit Care. 2010;14(3):420; author reply 420-1. Artikkeli saatavissa Internetistä osoitteesta http://ccforum.com/content/14/3/420 (sivulla vierailtu 3.2.2012).
Holden, J. (2007). More things in heaven and earth: A response to ”Near-Death Experiences with Hallucinatory Features.” Journal of Near-Death Studies, 26(1), 33-42.
Parnia, S., Fenwick, P . (2002). Near death experiences in cardiac arrest: Visions of a dying brain or visions of a new science of consciousness. Resuscitation, 52, 5-11. Artikkeli saatavissa Internetistä osoitteesta http://folk.uio.no/benjamil/neardeath/neardeath3.pdf (sivulla vierailtu 3.2.2012).
van Lommel P , van Wees R, Meyers V, Elfferich I. (2001). Near-Death Experience in Survivors of Cardiac Arrest: A prospective Study in the Netherlands. Lancet, 358(9298), 2039– 45. Artikkeli saatavissa Internetistä osoitteesta http://profezie3m.altervista.org/archivio/TheLancet_NDE.htm (sivulla vierailtu 3.2.2012).
Kuopion Lyseon lukiossa fysiikan vanja dosenttina Jyväskylän yliopistossa. alunperin lehdessä Tieteessä tapahtuu
Kirjoittaja toimii hempana lehtorina Teksti on julkaistu 7/2011.
samannimisiä järjestöjä.
Samalla nipottaisin pääkirjoituksen kielenkäytöstä. Siellä laskin viisi tämäntyyppistä virhettä: ”Kukaan presidenttiehdokkaista ei allekirjoita väitettä, että 'vaikka lehdissä julkaistavat horoskoopit ovat lähinnä viihdettä…'”. Jos kirjoitetaan ”väite että…”, sen jälkeen ei tule lainausmerkkejä.
Yhtä ja toista voisin kertoa epäonnistuneista oikeakielisyystaisteluistani, mutta jääköön toiseen yhteyteen.
S. Albert Kivinen Dos. Emer. Helsinki

SKEPSIKSEN
HAASTE

10 000 EUROA
38+7$$1$.7((16,//(-2.$78277$$
VALVOTUISSA OLOSUHTEISSA
PARANORMAALIN ILMIÖN.

Dosentti Hannu Karttunen Ja Taikuri Iiro Seppänen Ovat Lupautuneet Maksamaan Kumpikin 2500 Euroa Edellä Mainitusta Kokonaissummasta. Haastesumma Voidaan Maksaa Myös Humanoidistipendinä – 10 000 Euroa Puhtaana Ulottimeen Sille Humanoidille, Joka Itse Noutaa Stipendin Ja Antaa Samalla Dna- (tai Vastaavan) Näytteen. Poikkeustapauksessa Summa Voidaan Myös Maksaa (mikäli Esimerkiksi Henkilötunnuksen Tai Pankkikortin Saanti On Osoittautunut Humanoidille Vaikeaksi) Mukana Seuraavalle Ihmiskontaktiseuralaiselle.
Liity Skepsiksen Jäseneksi!

Kuka Tahansa Kiinnostunut Voi Hakea Jäsenyyttä Koulutustaustasta Ja Elämänkokemuksesta Riippumatta, Kun Hän Hyväksyy Yhdistyksen Säännöissä Määritellyn Tarkoituksen Ja Toimintaperiaatteet.
Yhdistyksen Kalenterivuosittainen Jäsenmaksu Vuodelle 2012 (sis. Skeptikko-lehden Tilauksen) On 25 € Tai Alle 24-vuotiailta 12,50 € (jos Olet Alle 24-vuotias, Ilmoita Syntymäaikasi).
Voit Myös Tilata Skeptikko-lehden Liittymättä Jäseneksi. Tilausmaksu On 25 € / Vuosi. Jos Liityt Keskellä Vuotta, Sinulle Toimitetaan Kaikki Kuluvana Vuonna Ilmestyneet Skeptikko-lehdet Jälkeenpäin.
Voit Liittyä Skepsikseen Netissä Tai Lähettämällä Vapaamuotoisen Hakemuksen Sihteerillemme: Anna-liisa Räihä, Borgströminkuja 1 B 19, 00840 Helsinki.
Täytä Jäsenhakemuskaavake: Www.skepsis.fi/liity/
25 Vuotta Kysymyksiä
Skepsis Ry:n Yhteystiedot Postiosoite: Pl 483, 00101 Helsinki Internet: Www.skepsis.fi Pankkiyhteys: Aktia Fi13 4055 2920 1119 88
Jäsenasiat, Lehtitilaukset, Osoitteenmuutokset Anna-liisa Räihä Borgströminkuja 1 B 19 00840 Helsinki Puh. (09) 698 1976 Membership@skepsis.fi
Taloudenhoitaja: Toni Heikkinen Härkävuorentie 8 01260 Vantaa Treasurer@skepsis.fi Puh: 050 537 3792
Skepsiksen Hallitus Vuonna 2012: Puheenjohtaja Pertti Laine Varapuheenjohtaja Otto J. Mäkelä, Ville Aarnikko, Denis Galkin, Juha Leinivaara, Heikki Nevala, Tiina Raevaara.
Alueyhteyshenkilöt Joensuu: Vesa Tenhunen Puh. 0400 935 893 Vesa.tenhunen@skepsis.fi
SKEPSIS RY ON VUONNA 1987 PERUSTETTU
SUOMALAISTEN SKEPTIKKOJEN YHDISTYS.
Skepsiksen Vuonna 2009 Muutettujen Sääntöjen
Mukaan Yhdistyksen Tarkoitus On:
– Edistää Kriittistä Ajattelua, Tieteellisen Tiedon
Hankintamenetelmien Opetusta Sekä Tieteeseen
Ja Järkeen Perustuvaa Käsitystä Maailmasta.
– Edistää Kiisteltyjen Tai Erityisen Poikkeuksellis-
Ten Väitteiden Tieteellistä Tarkastelua.
– Edistää Keskustelua Tieteelliseen Maailmanku-
Vaan Liittyvistä Tärkeistä Aiheista.
– Ylläpitää Tällaisesta Toiminnasta Kiinnostunei-
Den Ihmisten Verkostoa, Järjestää Kokouksia Ja
Keskustelu- Ja Luentotilaisuuksia Sekä Harjoit-
Taa Tiedotus- Ja Valistustoimintaa.
Yhdistys On Poliittisesti, Aatteellisesti Sekä Us-
Konnollisesti Sitoutumaton. Yhdistyksen Varsi-
Naiseksi Jäseneksi Voidaan Hyväksyä Yksityinen
Henkilö Tai Oikeustoimikelpoinen Yhteisö, Joka Hy-
Jyväskylä: Juha Merikoski Puh. 040 755 1820 Juha.merikoski@skepsis.fi
Oulu: Mikko Repka Puh: 050 482 1419 Mikko.repka@skepsis.fi
Tampere: Jose Ahonen Puh. 040 558 7497 Jose.ahonen@skepsis.fi
Turku: Heikki Kujanpää Puh. 044 022 0420 Heikki.kujanpaa@skepsis.fi
Skepsis Ry:n Tieteellinen Neuvottelukunta Tnk:n Puheenjohtaja, Professori Jukka Maalampi (hiukkasfysiikka), Professori Kari Enqvist (fysiikka), Professori Mika Hemmo (oikeustiede), Pst Virpi Kalakoski (psykologia), Professori Hannu Karttunen (tähtitiede), S. Albert Kivinen (filosofia), Professori Hanna Kokko (biologia, Ekologia), Professori Eerik Lagerspetz (yhteiskuntatiede/ filosofia), Professori Hannu Lauerma (lääketiede), Professori Anto Leikola (biologia, Oppihistoria), Dosentti Marjaana Lindeman (psykologia), Dosentti Juha Merikoski (fysiikka), Dosentti Markku Myllykangas (terveyssosiologia), Dosentti Ilkka Pyysiäinen (uskontotiede), Professori Jeja Pekka Roos (sosiaalipolitiikka), Dosentti Veijo Saano (lääketiede), Anssi Saura (biologia).
Väksyy Yhdistyksen Tarkoituksen Ja Toimintaperi-
Aatteet. Kannattavaksi Jäseneksi Voidaan Hyväk-
Syä Yksityinen Henkilö Tai Oikeustoimikelpoinen
Yhteisö, Joka Haluaa Tukea Yhdistyksen Tarkoitus-
Ta Ja Toimintaa.
Yhdistys Julkaisee Viisi Kertaa Vuodessa Ilmesty-
Vää Skeptikko-lehteä.
Mallia Yhdistykselle Haettiin Yhdysvalloissa 1976
Perustetusta Csicopista (committee For The
Scientific Investigation Of Claims Of The Paran-
Ormal), Mikä Ilmenee Mm. Yhdistysten Saman-
Kaltaisina Toimintaperiaatteina. Skepsis Ry Toi-
Mii Kuitenkin Itsenäisesti, Vaikkakin Yhteistyössä
Csicopin (nykyään Csi – The Committee For
Skeptical Inquiry) Ja Muiden Vastaavien Järjestö-
Jen Kanssa.
Yhdistys On Ecson (european Council Of Skepti-
Cal Organisations) Ja Tieteellisten Seurain Valtuus-
Kunnan Jäsenjärjestö.
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2012. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Laihdutuksen tutkitut ja hutkitut keinot
Uskomushoidot – suojaako lakin kuluttajaa?
Puheenjohtajan palsta
Psyykikko epäonnistui Skepsiksen haasteessa
Salaliitto hyökkää ihmiskuntaa vastaan!
Vuorovaikutus vai vedätys
Karmaisevat esimerkit
Skeptikko 20 v. sitten
Mitä uusateismi tarkoittaa
Hullu samaani ja tietotekniikkanero
Skepsiksen kevätretki Tampereelle
KIRJATARJOUS SKEPSIKSEN JÄSENILLE - Richard Wiseman: YLILUONNOLLINEN ILMIÖ
