Skeptikko · Skeptikko 4/2022
Hengen ja tiedon messut: ”Onneksi on jälleensyntymä!”



”onneksi on jälleensyntymä!”
RAJATIEDON YHTEISTYÖ RY:N järjestämät Hengen ja tiedon messut pidettiin Helsingissä lokakuussa kahden vuoden koronatauon jälkeen. Skepsiksellä on perinteisesti ollut messuilla oma osastonsa, mutta tänä vuonna minä ja Santtu Puukka (ylhäällä, vasemmalla) jouduimme edustamaan ja tarjoamaan tietoa messukävijöiksi soluttautuneina.
Meno Helsingin Suomalaisella Yhteiskoululla oli yhtä sakeaa kuin aina. Ennustajien, meedioiden, tarotkorttien tulkitsijoiden, parantajien ja astrologien palveluita näytti olevan enemmän käytävillä tarjolla kuin muinoin. Joku otti vilkkuvassa valossa aivokylpyjä. Kriittisyyttä edusti Uskontojen uhrien tuki ry:n osasto aivokylpylän vieressä. Seminaaria ja oheisohjelmaa pukkasi lauantain ja sunnuntain aikana seitsemässä eri tilassa juhlasalista luokkahuoneisiin.
Tahatonta komiikkaakin oli tarjolla. Esimerkiksi ”selvänäköisiä konsultaatioitaan” mainostava Veli Martin Keitel luennoi otsikolla ”Harhoista vapaaksi”.
LÄHES KAIKEN PARANTAVA LAITE
SOMAVEDICIN OSASTOLLA esiteltiin laitteita ”tilan, kehon ja veden harmonisointiin”. Kyseisten laitteiden kerrottiin suojaavan mm. sähkölaitteiden synnyttämiltä sähkömagneettisilta kentiltä. Hauska yksityiskohta on, että laitteet toimivat sähköllä.
Esitteen mukaan laitteiden sydämen muodostavat teslamuuntaja, puolijalokivet sekä ympäri maailmaa peräisin olevat jalokivet ja jalometallit. Laitteiden runko on valmistetu käsityönä Pohjois-Böömin perinteisissä lasitehtaissa. Niiden toiminta perustuu mineraalien energian hallittuun vapautumiseen, jonka vaikutusta jalometallit voimistavat.
Yrityksen ykkösmalli on 24 karaatin kullalla päällystetty ”Gold”, joka maksaa vaatimattomat 5000 euroa. Se suoriutuu kaikesta, mihin muut mallit pystyvät vain osittain. Se vaikuttaa sähkömagneettisten kenttien lisäksi parantavasti geopatogeenisiin alueisiin, vapaisiin radikaalehin, viruksiin ja bakteereihin, homeisiin ja loisiin, ympäristön harmonisointiin, veden käsittelyyn, psyykeen ja ihmissuhteisiin. Esittelijöiden mukaan laite sopii niin kotioloihin kuin työympäristöön sijoitettavaksi.
”Jos haluat kokea todella monitasoisen, kaiken muuttavan puhdistautumisen on Gold paras innoittaja ja apu tällä vaativalla, mutta vapauttavalla tiellä.”
Puhdistautumista voi kuulemma nopeuttaa laittamalla yöksi hiilihapotonta vettä käynnissä olevan laitteen viereen ja juomalla sitä heti aamulla herättyään sitruunan kera tyhjään vatsaan.
Esitteessä oli onneksi myös varoitus: ”Somavedic ei korvaa lääketieteellistä hoitoa! Suosittelemme käyttämään yhdessä Bicom-bioresonanssilaitteen kanssa ja käymään lääkärissä.”
KULTAMUNIA OKSENTAVA GURU…
TOISEN KERROKSEN KÄYTÄVÄLLÄ meidät pysäytti nainen, jonka otsaan silmien välistä ylöspäin oli maalattu muutama värikäs, symmetrinen viiva. ”Tiedätkö, mikä on mantra?” hän kysyi. ”Tiedän”, vastasin. Nainen nyökkäsi tyytyväisenä: meidät oli kaapattu kuuntelemaan hänen sanomaansa.
Nainen osoitti takanaan seinällä roikkuvaa isoa kuvaa, jossa seisoi oranssiin kaapuun pukeutunut tumma mies. Hän on guru Vishwananda. Hän johtaa järjestöä nimeltä Bhakti Marga.
Nyt meillekin olisi tarjolla mahdollisuus osallistua Zoomissa etänä järjestettävään ”Project Mantra” -tapahtumaan. Kyseessä on 40 päivää kestävä ilmainen mantran toistoharjoitus. Tavoitteena on puhdistaa sielu omistautumalla Jumalalle. Tuloksia tullaan testaamaan kyselyillä ennen ja jälkeen projektin. ”Hiljennä mieli, avaa sydän”, nainen sanoi. ”Mottomme on Just Love!”
Seuraamme liittyi mies, jolla myös oli otsassaan värikynää. Hän ja nainen ovat ilmeisesti pariskunta, ja he olivat innoissaan. He kertoivat tavanneensa mestarin ensimmäisen kerran Bhakti Margan ashramissa Saksassa. Mestari oli heitä tuntematta ja mitään sanomatta laittanut naisen käteen ruusukvartsikiven. Se oli ihme. Se oli merkki. Mestari ei mitenkään voinut tietää, että nainen harrastaa kiviä ja että nimenomaan ruusukvartsi on hänen lempikivensä.
Lisää ihmeitä seurasi. Nainen ja mies näyttivät sormuksiaan, jotka mestari oli materialisoinut tyhjästä ilmaa pyörittäen heidän sormiinsa. He olivat myös todistaneet, kuinka mestari oli oksentanut kultaisia munia suustaan. Kuin ajatukseni lukien nainen sanoi: ”Hän ei ole taikuri!”
Mikä Vishwananda sitten on? Naisen mukaan hän on valaistunut mestari – niin kuin Jeesuskin oli. Kun epäilen, että uskovaiset suuttuvat tuollaisestsa väitteestä, nainen kertoi meille salaisuuden, jota hän ei ole kertonut kenellekään ja jota ei löydy edes internetistä. ”Vishwananda on myös ortodoksipappi.”
En voinut olla kommentoimatta: ”Niin kuin Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa tukeva patriarkka Kirill? Eivät ole uskovaiset ja mantran hokijat näköjään onnistuneet tuomaan maailmaan tarpeeksi rakkautta.”
Mies puuttui peliin. ”Me olemme kaikki vastuussa sodista, koko ihmiskunta! Meidän täytyy kaikkien ponnistella hyvän puolesta.” Hän kertoi, että yksikin persoona voi tehdä paljon. Eräs valaistunut bhakti margalainen, joka näytti ihmiseltä, mutta ei ollut sellainen, pelasti ihmiskunnan menemällä ja ottamalla Fukushiman ydinvoimalasta päässeet säteilyt itseensä. ”Hän kuoli, mutta onneksi on jälleensyntymä.”
Otin vastaan ”Project Mantra” -kortin ja lupasin ehkä palata asiaan.


… VAI SELIBAATISTA SAARNAAVA HYVÄKSIKÄYTTÄJÄ
KOTONA GOOGLAAN, että uushindujärjestö Bhakti Margan perustaja on Paramahamsa Sri Swami Vishwananda, jota järjestön sivuilla kutsutaan valaistuneeksi, jumaloivaltaneeksi mestariksi. Mies on syntynyt Mauritiuksella 1978.
Järjestöllä on ashrameja ja temppeleitä monissa maissa. Vishwananda asuu Saksassa, missä hänen pääashraminsa sijaitsee pienessä Springenin kylässä Taunusissa. Bhakti Marga perustuu pitkälti henkilökulttin. Vishwananda pitää itseään Vishnun avatarina, samanlaisena kuin Jeesuskin oli. Hän pitää itseään myös Intian tunnetuimman gurun Sathya Sai Baban opetuslapsena.
Sai Baba oli ihmeidentekijä, joka kieltäytyi skeptikoiden haasteesta tehdä ihme rationalistien valvonnassa. Häntä syytettiin opetuslapsiensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vishwananda ei ole jäänyt pekkaa pahemmaksi. Hän toistaa Sai Baban temppuja, muun muassa ripottelee tyhjästä ilmestyvää pyhää tuhkaa ruoan päälle, oksentaa kultaisia munia ja jakaa seuraajilleen koruja, joita materialisoi esiin vaatteidensa poimujen kätköistä.
Useiden lähteiden mukaan Vishwananda on myös selibaatista saarnaava homoseksuaali, joka houkuttelee ja manipuloi seksuaalisiin tekoihin luokseen saapuneita nuoria etsijämiehiä, jotka eivät osaa kyseenalaistaa gurunsa touhuja.
Hessischer Rundfunkin TV-dokumentissa tammikuussa 2022 haastateltiin useita väitettyjä uhreja, ja gurua syytettiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vishwananda kielsi kaiken. Ohjelmaa koskeva oikeusjuttu on edelleen kesken.
Bhakti Margan harrastajat ovat mm. suorittaneet pahennusta herättävän ryhmälaulun Buchenwaldin keskitysleirillä. Vishwananda on teeskennellyt olevansa Venäjän ortodoksisen kirkon piispa. Lisäksi hän on varastanut pyhäinjäännöksiä 25 kirkosta ja luostarista. Hänet on myös tuomittu hautarauhan häiritsemisestä Sveitsissä.
”Just Love” iskulauseen tarkoitus on ilmaista järjestön ihannetta, jossa rakkaus on elämän keskipisteessä: rakkaus Jumalaan, mutta myös rakkaus gurua tai yhteisöä kohtaan. Kriitikoiden mukaan ”Just love -kultilla ei ole käsitystäkään siitä, mitä rakkaus oikeasti on.”
Somavedic ja Bhakti Marga. Ehkä nämä kaksi tekstinos- toa ja valokuvat messujen tarjonnasta riittävät tällä kertaa. Ensi vuonna olemme toivottavasti jälleen mukana yhdistyk- senä, sillä Skepsistä kaipasivat paikalle paitsi Uskontojen uhrien tuki myös yllättävän moni ns. arkkivihollisemme.


Artikkeli lehden taitossa (PDF) »
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2022. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Tiedebarometri hyllytti ufot ja telepatian / Homeopaatit huijasivat
Minä, skeptikko
Missä on tieteen muutosvoima?
Valtsun tuolissa: Pohdintaa masennuslääkeskeptisyydestä
Quo vadis, Skepsis?
Huuhaa-palkinto Aavedatalle
Olin hakoteillä ja väärässä
”Lemminkäisen temppeli” vaihtoi omistajaa
Näin löysimme Venäjän ulkoministerin
Valikoivaa asenteellisuutta vai rakentavaa skeptisyyttä?
Kummat kirjat
Reino Savukoski – Suomen tunnetuin kadonneiden etsijä
TV-dokumentti: The Diana Investigations
Alarmistit ja denialistit – miten edetä kohti totuutta
Rationaalisuus on prosessi
