Rationaalisuus on prosessi

tutkimuksen alarmistisimmat tulokset esitetään tiivistelmässä, rauhoittavimmat piilotetaan teknisiin osioihin.

Populaarilehtien uutisissa tämä vinouma usein pahenee, somejaoista puhumattakaan. Siksi erään tutkimuksen mukaan me uutisia eniten seuraavat olemme pahimmin pihalla siitä, miten maailma onkin parantunut eikä pahentunut. Itse pyrin oikomaan tätä selvittämällä tieteen konsensuskantoja yksittäisten tutkimustulosten tai uutisoiduimpien tutkijoiden kantojen sijaan.

PITÄÄKÖ TIETEEN VASEMMISTOVINOUMA KORJATA?

VAPAA-AJATTELIJAT valittavat häviävänsä uskovaisille julkiset väittelyt evoluutioteoriasta, koska uskovaisilla on lähettää evoluutioteorian vastaisiin argumentteihin harjaantunut väittelijä. Tämä on esimerkki siitä, miten parhaalta vaikuttavat argumentit ja todisteet eivät ole yhtä hyvä perustelu kannalle kuin tieteilijöiden konsensuskanta.

Tieteilijät tieteen huippulehdissä näet analysoivat parhaita argumentteja ja todisteita tavalla, johon muut eivät pysty. Heistäkin yksittäinen tieteilijä voi erehtyä tai olla ideologiansa sumentama. Siksi tieteilijöiden valtakanta on lähtökohtaisesti luotettavin osviitta.

Taloustieteestäkin moni omaksuu käsityksensä joltain lehdissä tutkijana esitellyltä maisterilta tai tusinaprofessorilta, jonka kannasta poikkeavasti johtavat tutkijat ovat yksimielisiä. Konsensuskannat voi lukea paneelista igmchicago. org, jossa on edustava otos nobelisteja ja muita vasemmalta oikealle. Ekonomistikone.fi on myös luotettava ja sisältää usein meille kiinnostavampia kysymyksiä. Muiden tieteiden tulisi tuottaa vastaavat konsensuspaneelit, jotta poliitikkojen ja ideologien ei olisi niin helppo väittää mustaa valkoiseksi yhden ideologisen tutkijan perusteella.

On osoitettu, että tutkijoiksi valikoituu painotetusti vasemmistolaisimpia opiskelijoita. Siksi jopa taloustieteilijöissä yhteiskuntaa vasemmalle lahjoituksillaan ja äänestämisellään vääntävien määrä on 4:1 oikeistolaisiin nähden Yhdysvalloissa, useimmissa muissa yhteiskuntatieteissä vielä paljon korkeampi.

Tieteensosiologit ovat kvantitatiivisesti osoittaneet, että tutkijoiden ideologia vinouttaa kvantitatiivisiakin tuloksia. Arvioisin silti, että sokeakin usko noihin tieteilijäpaneeleihin johtaa melkein jokaisen keskimäärin lähemmäs totuutta kuin yritys tehdä paneelien konsensuskantoihin ”vasemmistovinouman korjauksia” tai itse poimia parhaat argumentit.

”KORJAAN KANTOJANI VASTENMIELISEEN SUUNTAAN”

SKEPTIKON – ja ihmisten yleensä – tulisi välttää vahvaa identiteettiä jonkin aatteen tai katsantokannan puolesta ja kokea epävarmuutta aina huomatessaan itsessään sellaista.

Suurinta ylpeyttä ei tulisi tuntea ”hyvän” puolustamisesta vaan siitä, että toteaa olleensa väärässä, ja etenkin siitä, että korjaa näkemystään itselleen vastenmieliseen suuntaan. Tämä asenne lienee tehokkain keino torjua inhimillisiä vinoumia, koska ihmismieli tyypillisesti vinouttaa noille korjauksille vastakkaiseen suuntaan. ”Hyvän” lukkoon lyöminen on hyvän pahin vihollinen, mistä vahvojen ideologioiden miljoonat uhrit ovat hyvä esimerkki.

KIRJA-ARVIOSSAAN Tuomas Leistin ja Hanna Poskiparran teoksesta ”Päätöksenteon illuusiot” Sussa Björkholm pahoittelee, että sanalle ”rationaalisuus” ei kirjassa ole annettu selkeää määritelmää (Skeptikko 3/2022). Aristoteles määritteli ihmisen rationaaliseksi eläimeksi, eli eläimeksi, joka eroaa muista eläimistä järkeilykyvyllään. Tieteen Termipankki määrittelee rationaalisuuden inhimilliseksi kyvyksi käyttää järkeään johonkin tarkoitukseen, mutta lieventää, että ”rationaalisuus voi tarkoittaa hyvin monia asioita ja usein siihen liitetään sisällöllisiä väitteitä siitä, mikä on järkevää”.

Björkholm itse määritteleekin, että ihminen toimii rationaalisesti, jos toimii tavalla, joka sopii yhteen hänen lyhyt- ja pitkäaikaisten tavoitteidensa kanssa, sillä tiedolla, jota hänellä on. Hänelle rationaalisuus siis merkitsee ihmisen kannalta järkevää toimintaa. Samoilla linjoilla on myös Timo Airaksinen (”Moraalifilosofia”, s. 14, 1987).

Psykologisissa kokeissa on hypnotisoiduille henkilöille annettu jokin tehtävä, joka heidän tulee suorittaa tietystä merkistä heräämisensä jälkeen (posthypnoottinen suggestio). Suorituksen jälkeen heiltä on kysytty, miksi he näin menettelivät. Koehenkilöt esittävät hyvinkin järkeviä selityksiä toiminnalleen, vaikka toiminnassa ei heidän kannaltaan ole ollut mitään järkeä.

Pitäytyisinkin tulkinnassa, että rationaalisuutta on itse järkeilyprosessi, ei lopputulema. Hörhökin voi siis olla rationaalinen, kuten Björkholm otsikossaan esittää, mutta ei siksi, että päätyy kannaltaan järkevään ratkaisuun vaan siksi, että pähkäilee.

JK. Samassa lehdessä Sebastian Slotte esittää käsityksen, että elämällä ei ole mitään tarkoitusta, koska elämää ei ole luotu. Elämää on kuitenkin syntynyt, ja kaikilla elollisilla olennoilla on lisääntymiskyky. Elämän tarkoitus on siis elämän jatkaminen.

kirjoittaja On Päätösteorian Ja Moraalifilosofian tutkija Sekä Matemaattisen Analyysin Ja systeemiteorian Dosentti.