RAEVAARA

MARRASKUUSSA julkaistiin uusi tiedebarometri, Tieteen tiedotus ry:n tuottama kyselytutkimus suomalaisten suhteesta tutkimukseen ja tieteentekijöihin sekä luottamuksesta tieteen ja tiedeviestinnän instituutioihin. Tiedebarometri julkaistaan kolmen vuoden välein, joten edellinen on vuodelta 2019. Asetelma on kovin mielenkiintoinen, sillä tähän kolmen vuoden jaksoon mahtuu muun muassa koronaviruksen aiheuttama pandemia. Pandemian jos jonkin voisi olettaa vaikuttaneen siihen, millaisia asenteita suomalaisilla on vaikkapa asiantuntijoita, mediaa, rokotuksia, luontaishoitoja, tutkimusrahoitusta tai terveysviranomaisia kohtaan.

Avasin siis barometrin jännityksestä vapisevin käsin. Olisivatko koronaviruksen ympärillä käydyt kiistat rokotusaikatauluista tai rokotteiden tehosta romahduttaneet suomalaisten luottamuksen rokotuksiin? Luottaisiko enemmistö terveytensä nyt homeopatian varaan? Olisiko media leimattu valehtelijaksi? Olisiko Esko Valtaoja viimeinkin pudonnut tunnetuimman tieteentekijän pallilta?

Suurimmaksi osaksi uusi tiedebarometri oli kuitenkin jopa yllättävän yllätyksetöntä luettavaa. Hyvin harvassa kohtaa oli tapahtunut mitään suuria asenteiden muutoksia.

Luottamus yliopistoihin, korkeakouluihin ja mediaan oli kasvanut – niin kuin jo pitkään. Näkyvissä oli jonkinasteista polarisaatiota: luottamus tutkimukseen ja tieteentekijöihin oli kasvanut, mutta kasvanut oli myös se (sinänsä pieni) joukko, joka tunsi epäluuloa tiedettä ja tutkijoita kohtaan. Rokotusasenteisiin pandemia oli tehnyt odotetun kaltaisia muutoksia.

Esko Valtaoja todellakin oli syrjäytetty tunnettujen ja luotettavana pidettyjen tutkijoiden listan johtopaikalta. Nyt sitä piti hallussaan Venäjän hyökkäyssodan myötä julkisuudessa paljon näkynyt Mika Aaltola. Kakkoseksi pudonneen Valtaojan perässä tulivat korona-asiantuntijat Mika Salminen ja Hanna Nohynek.

Kuten yltä saattaa päätellä, uusin tiedebarometri ei aiheuttanut minussa järisyttäviä tunteita. Yhtä tilastoa jäin kuitenkin miettimään kovasti: kyselyyn vastanneiden ihmisten usko tieteen mahdollisuuksiin ratkaista maailman ongelmia on heikentynyt.

Vuoteen 2019 verrattuna entistä harvempi on sitä mieltä, että tieteen avulla pystytään voittamaan sairaudet, ratkaisemaan energiantuotannon ongelmat, pidentämään ihmisen elinikää (en tosin ole varma, onko ihmisen eliniän lyhyys varsinaisesti ongelma), estämään ympäristön saastumista tai pysäyttämään ilmastonmuutos.

Tieteen mahdollisuuksia ”erittäin hyvinä” pitävien osuus on säännönmukaisesti laskenut. Mahdollisuuksia ”erittäin huonoina” pitävien osuus ei ole kasvanut – se oli hyvin pieni sekä nyt että vuonna 2019 – mutta sen sijaan epävarmasti asiaan suhtautuvien osuus lisääntynyt. Entistä selvästi useampi vastaaja oli valinnut vaihtoehdon ”vaikea sanoa”.

Mihin usko tieteen vaikutusmahdollisuuksiin on huvennut? Onko kyse yleisestä tulevaisuutta kohtaan tunnetusta epävarmuudesta?

Yhteiskunnan toiminnot globaalisti pysäyttänyt koronapandemia ja alkuvuodesta käynnistynyt Venäjän hyökkäyssota ovat varmasti lisänneet ihmisten epävarmuutta. Näin on ainakin käynyt omassa tuttavapiirissäni. On vaikea suunnitella tulevaisuutta ja toisaalta luottaa siihen, että yhteiskunta todella pystyy petraamaan toimintaansa, kun aina jostain tuntuu ilmaantuvan vaarallinen virus tai diktaattori.

Kuitenkin juuri tällaisina epävarmuuden aikoina tulisi kääntyä tieteen ja tutkimustiedon puoleen. Muuten saatamme pian elää samankaltaisia aikoja kuin vuonna 2014 valmistuneessa Interstellar-elokuvassa. Se esittelee masentavan dystopian: ympäristökriisit kurittavat maapalloa ja ihmiskuntaa, mutta vallalla on tieteen- ja totuudenvastainen ajattelu. Ratkaisuja ei haeta tutkimukseen panostamalla, ja NASA:n ”muinaisia” avaruuslentojakin pidetään valeuutisina.

Olen taipuvainen ajattelemaan, että ihmiskunnan suurin ongelma on se, ettei tutkimustieto vaikuta tarpeeksi päätöksentekoon ja elämäntapaamme. Esimerkiksi siitä, millä tavoin ilmastonmuutosta ja luontokatoa voitaisiin hillitä, on jo tuhottoman paljon tietoa. Poliitikot eivät kuitenkaan toimi tarpeeksi nopeasti ja määrätietoisesti.

Juuri se saattaa olla yksi syy, miksi tiede ei näyttäydy ihmisten mielessä kovin muutosvoimaisena. Tietoa kertyy, mutta mikään ei todella muutu.

Poliittisilla päättäjillä on suuri vastuu siitä, että tutkimustieto pääsee vaikuttamaan. Ensi keväänä Suomeen valitaankin taas uusi eduskunta.