Skeptikko · Skeptikko 4/2022
Näin löysimme Venäjän ulkoministerin
SINULLE NÄYTETÄÄN valokuvaa kadusta. Taustalla on kivitaloja, katuvaloja ja pienempi puistotie. Pystyisitkö jäljittämään, missä kuva on otettu ja milloin? Tällaisia haasteita ratkaistaan jatkuvasti geopaikannusyhteisön parissa. Apua geopaikantajilta ovat pyytäneet mm. poliisit. Heillä on ollut hallussaan rikollisilta saatuja lomakuvia, joissa poseerataan hökkelikylissä kaukana sivistyksestä. Kuitenkin horisontin, kaukaisten rakennusten kattojen ja maanpiirteiden perusteella on kyetty laskemaan kuvien sijainnit. Näin on päästy mm. lapsiprostituutiota pyörittävien liigojen jäljille.
Geopaikannuksen tuloksia on käytetty myös kansainvälisesti tärkeissä oikeudenkäynneissä. Hollannissa oikeus tuomitsi Malaysia Airlinesin MH17-lennon pudottamisesta kaksi venäläistä ja yhden ukrainalaisen. Todisteina käytettiin geopaikannuksella löydetyn Bukilmatorjuntajärjestelmän sijaintia ja liikkeitä.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov matkusti Indonesiaan Balin saarelle G20-kokoukseen 14. marraskuuta. AP raportoi ulkoministerin käyneen heti lentonsa jälkeen terveystarkastuksessa sairaalassa. Balin kuvernööri kertoi tarkastuksen kestäneen vain hetken ja että ulkoministerin terveydentila on hyvä. Myös saarivaltion terveysministeri kertoi AP:n toimittajalle, että Lavrov vieraili sairaalassa vain tarkastusta varten.
Uutisena asia ei ollut radikaali. Mutta uutista eteenpäin toistaneet versiot alkoivat vaihdella sisällöltään. Joissain väitettiin Lavrovin joutuneen ja jääneen sairaalaan sydänoireiden takia. Tämä oli ristiriidassa AP:n uutisen kanssa. Huhumylly alkoi ihmettelemään, mitä oikeasti tapahtui Balilla.
Lavrov julkaisi pian videon itsestään. Siinä hänelle kerrotaan lehdistön väittävän miehen olevan sairaalassa. Lavrov kuitenkin istuu leppoisasti aurinkoisella terassilla uima-altaan vierellä. Palmupuut ja pensasaidat estävät tarkemmin näkemästä kauemmaksi. Lavrov puhuu kameralle. Hän toivoo länsimaisen lehdistön olevan enemmän kiinnostunut totuudesta.
Keskustelupalstoilla kuohui, kun väki yritti päättää, kuka on oikeassa. Onko Lavrov sairaalassa? Onko video kuvattu sairaalan takapihalta? Geopaikannusta harrastavat käärivät hihansa. Ensimmäinen, helpoin tapa oli tarkistaa Google Earth -sovelluksen kautta kaikki Balin isoimmat sairaalat. Sieltä löytyikin Nusa
Duan kaupungista sairaala, jonka punainen tiilikatto ja uima-allasta ympäröivä pensasaita sopivat Lavrovin julkaisemaan videoon ja valokuvaan. Tätä havaintoa lähdettiin levittämään keskustelupalstoille. Pian huomattiin, ettei geopaikannus ole oikea. Alkuperäisen paikannuksen tehnyt Twitter-tili poisti julkaisunsa, kun virhe huomattiin.
Uima-altaan ja talon paikantaminen näytti mahdottomalta. Nimimerkki Norano teki etsintää pieniinkin yksityiskohtiin takertuen. Hän poisti videolta ottamastaan kuvakaappauksesta Lavrovin digitaalisesti. Kun tämä kuva laitettiin Googlen kuvahakuun, hakualgoritmi etsi lähimmäksi täsmäävät kuvat miljardien kuvien joukosta. Uima-altaan yövalaistukseen tarkoitettu valopylväs sopi Mulia Villas -luksushotellin isoilta altailta löytyviin valopylväisiin. Myös videolla näkyvistä mustista pöydistä ja tuolista löytyi yhteys samaan hotelliin.
Norano julkaisi löytämänsä kuvat Twitterissä. Kaikki pääsivät vertailemaan, oliko hän osunut oikeaan arvionsa kanssa. Kalusto todellakin näytti sopivan Lavrovin videoon. Mutta mikään Googlen löytämistä kuvista ei täsmännyt suoraan siihen paikkaan pöydän äärellä, joka nähtiin videolla. Mulia Villassa on useita rakennuksia, joten missä niistä Lavron mahtoi istua?
Tässä kohtaa olin itse mukana etsinnässä. Kävimme joukolla selaamassa kyseisen yksityisrannalla sijaitsevan lomakylän esitteet läpi. Avasin kalliimmasta päästä olevan President-kartanon esittelyvideot. Kartanon toisen kerroksen parvekkeelta avautui tuttu näkymä. Valikon loppupäästä löytynyt uima-altaan esittely viimeisteli kokonaisuuden. Kaikki yksityiskohdat täsmäsivät, lattialaatoitusta myöten. Hotellin ja Lavrovin videoilla oli sama pyöreä musta pöytä ja tuoli samalla kohtaa, tismalleen samanlaisen lasioven edessä.
Geopaikannus varmisti Lavrovin sijainnin alle vuorokaudessa. Hän ei ollut sairaalassa, kuten alkuperäinen AP:n uutinen oli sanonutkin. Koko operaatio Lavrovin löytämiseksi osoitti kuitenkin erään tärkeän asian. Poliitikkojen on oltava äärimmäisen tarkkoja siitä, mitä he julkaisevat itsestään. Lähes kaikkien asuntojen, toimistojen ja virastojen sijainnit saadaan jäljitettyä joukkovoimalla. Kunhan mukana on tarpeeksi etsijöitä ja heillä on liikaa vapaa-aikaa.
LOPULTA SUURIN APU aviopuolison (Petteri Jussila) kuoleman hyväksymisessä löytyi henkimaailmasta. (Jutta) Larm koki, että henkimaailma kannatteli ja tuki häntä. ”Olin aina ollut kiinnostunut elämän henkisemmästä puolesta, ja pian sain yhteyden meedio Harriet Piekkolaan. Silloin sain varmistuksen siitä, että Petteri on jossain paikassa, jossa hänellä on hyvä olla ja hän pystyy tulla sieltä seuraamaan näitä toimia. Hän taitaa nytkin parhaillaan istua täällä auton kyydissä vieressä ja nyökytellä tyytyväisenä, että hyvä kun kerrot tätä asiaa, monien ihmisten pitäisi tietää näistä”, Jutta uskoo.
TOIMITTAJA-OHJAAJA INA MIKKOLA seuraa Syvään päätyyn -dokumenttisarjassa ystäviä, joista toinen uskoo vaihtoehtoiseen todellisuuteen.
”En ole syönyt kunnolla päiviin, heikottaa ja vatsa on kuralla. Todistan, kuinka vieressäni oleva ihminen huutaa maassa ja kiroaa hänestä poistuvaa demonia. Olemme niin syvällä Amazonin sademetsässä, että puhelimessa ei ole kenttää tai nettiyhteyttä. Syy löytyy parin vuoden takaa. Pandemian aikana ihmisten kiinnostus salaliittoteorioihin ja vaihtoehtoisiin tapoihin katsoa maailmaa kasvoi. - - Mediaan alkoi ilmestyä artikkeleita ja dokumenttisarjoja, joissa purettiin salaliittoteorioita ja selitettiin, mistä niissä on kyse. Minua kutkutti kuitenkin enemmän näistä teorioista kiinnostuneet ihmiset. Miksi joku ylipäätään innostuu vaihtoehtoisesta tavasta nähdä maailma, ja miten se voi vaikuttaa asianomaisen elämään sekä lähipiiriin? Päätin tehdä seurantadokumentin pitkäaikaisista ystävistä, joiden maailmankuvat ovat ajautuneet radikaalisti erilleen.” YLE.FI 31.10
BBC:N DISINFORMAATIOYKSIKKÖ on nimetty vuoden 2022 Ockham-palkinnon saajaksi skeptisestä aktivismistaan. - - ”Disinformaatioyksikön työ on ollut loistava esimerkki ahkerasta, sitkeästä ja syvästi skeptisestä raportoinnista – viraalien terveysväitteiden, väärinkäytettyjen tilastojen, harhaanjohtavien kuvien, manipuloitujen videoiden ja vaarallisten salaliittoteorioiden paljastamisesta. He ovat dokumentoineet, kuinka rokotteenvastainen liike on muuttunut yhä enemmän ääriliikkeeksi ja kuinka Venäjän propaganda Ukrainan hyökkäyksestä on levinnyt salaliittokanavia pitkin, mutta puhuneet suoraan myös tällaisiin ajatuksiin uskoville näyttääkseen kuinka ihmisiin voidaan vaikuttaa valheilla ja pelolla.” - - Tapahtumassa jaettiin myös pseudotieteelle myönnetty Rusty Razor -palkinto 2022, joka meni ilmastonmuutoksen kieltävälle hyväntekeväisyysjärjestölle Global Warming Policy Foundationille.
AVIOMIEHENI REINON piti esiintyä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa sunnuntaina (30.10). Reino lensi Espanjasta Suomeen. Hänet kuitenkin poistettiin ohjelman esiintyjäkaartista. Syyksi annettiin, että hänen läsnäolonsa ei ole soveliasta Roosa nauha -tapahtumassa MINUN ”syöpään liittyvien ajatusten” takia. (Olen kirjoittanut syövän juurisyistä.) Päätöstä edelsi maalituskamppanja Jodel-juorusovelluksessa. Aviomies canceloitiin työstään, hänen vaimonsa ajatusten – tai siis ajatuksista lähteneiden huhupuheiden takia. Aivan kuin Reinolla olisi vastuu pitää minut ”kurissa”. Tämä on mielestäni surullista ja käsittämätöntä. Vastauksena kohuun lahjoitin eilen Free to Heal® -kurssia 26 syöpähoidoissa parhaillaan olevalle naiselle.
NASA ON VALINNUT 16 henkilöä osallistumaan tunnistamattomia ilmailmiöitä (UAP) koskevaan riippumattomaan tutkimusryhmään. - - Tutkimusryhmä luo yhdeksän kuukauden aikana pohjan tulevalle tutkimukselle. Tätä varten tiimi tunnistaa, kuinka siviilihallinnon yksiköiden keräämiä tietoja, kaupallisia tietoja ja muista lähteistä peräisin olevia tietoja voidaan analysoida UAP:iden valaisemiseksi. - - Täydellinen raportti, joka sisältää ryhmän havainnot, julkaistaan vuoden 2023 puolivälissä.
“Tuntemattoman tutkiminen avaruudessa ja ilmakehässä on keskeistä NASAssa”, sanoi Thomas Zurbuchen. ”Tunnistamattomien ilmailmiöiden ymmärtäminen on ratkaisevan tärkeää, jotta voimme tehdä tieteellisiä johtopäätöksiä siitä, mitä taivaallamme tapahtuu. Data on tutkijoiden kieltä ja tekee selittämättömästä selitettävän.”
Tunnistamattomat ilmailmiöt liittyvät sekä kansalliseen että lentoturvallisuuteen. Tutkimus on yhdenmukainen NASAn tavoitteen kanssa varmistaa lentokoneiden turvallisuus. Ilman pääsyä laajan tiedon lähteille on lähes mahdotonta todentaa tai selittää mitään havaintoa. Tutkimuksen painopiste on kertoa NASA:lle, mitä tietoja voitaisiin tulevaisuudessa kerätä UAP:n tieteellisen luonteen selvittämiseksi. - - ”Löydökset julkistetaan NASAn läpinäkyvyyden, avoimuuden ja tieteellisen lahjomattomuuden periaatteiden mukaisesti.”
LUOMIVILJELIJÄN [sic] ehkä suurin vitsaus on maaperän köyhyys. - - ”Minun mielestäni paras tapa rikastuttaa maaperää on agrihomeopatia, sanoo metsätilallinen ja puutarhaviljelyä harrastava Airi Havre-Nieminen. - - Hän on alkujaan Viron Tartosta Suomeen muuttanut sairaanhoitaja, joka on krooninen opiskelija, kyseenalaistaja ja etsijä. Hän on kouluttautunut AMK-sairaanhoitajaksi ja suorittanut diplomitasoisen koulutuksen sekä homeopatiassa että unnevyöhyketerapiassa. - -
Aili Havre-Niminen on kansainvälisesti hyvin arvostetun klassisen homeopaatin Camilla Sherrin (PCH, FSHom.) valmennuksessa, joka on myös Suomen Homeopaatit Ry:n puheenjohtaja. Sherr on toiminut koko aikuisikänsä homeopaattina. Nykysyin hän enimmäkseen kouluttaa homeopaatteja ympäri maailmaa. Tällä hetkellä hän asuu Tansaniassa israelilaisen miehensä kanssa, jonka hän tapasi Lontoossa jatko-opiskellessaan homeopatiaa. Pariskunta päätyi Tansaniaa tekemään AIDS:n vastaista työtä kansainväliseen projektiin. ”Aids on immuniteettisairaus ja homeopatia nimenomaan palauttaa ihmisen luontaisen vastustuskyvyn. Olemme saaneet huippuhyviä tuloksia Tansaniassa”, summaa Sherr.
Kosmopoliitti Sherr on hieman huolissaan, että Suomessa ei esimerkiksi hyödynnetä homeopatiaa maataloudessa. Maailmalla se on jo hyvinkin yleinen käytäntö, varsinkin luomutuloilla. ”Minulla on paljon eri maissa olevia luomutila-asiakkaita, esimerkiksi kahviplantaasin omistajia ja vihannesviljelytilallisia. Meidän omalla perheellä on Israelissa oliivipuuplantaasi, jota tienkin myös ravitaan homeopaattisesti.” - - Agrihomeopatia on systemaattista toimintaa, jolla ei ole mitään tekemistä sattumusten eikä uskomusten kanssa. Sen teho perustuu syyhyn ja seuraukseen. STTINFO.FI/TIEDOTE 5.10.
”HURAHDIN ERITOTEN SUPERFOODEIKSI mainostettuihin erikoistuotteisiin, kuten goji- ja inkamarjoihin, maca-, carob- ja acai-jauheisiin, spirulinaan ja muihin levätuotteisiin sekä erilaisiin yrttiteelaatuihin ja uutteisiin.” Karu totuus paljastui vuotta myöhemmin. (Kirjailija) Hanna- Riikka (Kuisma) määrättiin verikokeisiin osana lääkärintarkastusta. Kun tulokset tulivat, lääkäri oli aidosti huolissaan. Maksa-arvot olivat samaa tasoa rajusti juovien rappioalkoholistien kanssa. Lääkärin ohje oli jättää luontaistuotteet välittömästi. ”Todellisuus lävähti naamalle vasta, kun kaavin puteleita keittiönkaapista roskikseen. Niitä oli järkyttävä määrä.” Maksa-arvot testattiin uudelleen muutaman viikon kuluttua. Hanna-Riikka huokaisi helpotuksesta, sillä arvot olivat palanneet normaalille tasolle. ”Raitistunut alkoholisti oli pilata maksansa yrittäessään elää mahdollisimman terveellisesti. Se olisi ollut aika julmaa pilaa.”
KYLÄKAUPPIAS SAMPO KAULANEN kertoo jättäneensä alkoholin jo vuosi sitten. Nyt hän matkaa Costa Ricaan ayahuasca-keitoksen lähteelle. - - ”Olen nyt ollut kohta vuoden käyttämättä alkoholia. Se tapa jäi viime kerralla kun kävin Rythmiassa hoidattamassa itseäni. Sitä edellisellä kerralla tipahti nuuskankäyttö”, Sampo kertoo. - -
Ayahuasca on vakiintunut nimitys tavallisimmin amazoninajahuaskaliaanista ja shamaanikahvikista valmistettavalle psykoaktiiviselle kasvisuutejuomalle, joka on peräisin Amazonin alueen alkuperäiskansojen traditioista. Ayahuascan aiheuttamia näkyjä kutsutaan länsimaissa usein hallusinaatioiksi tai visioiksi. Visioita kuvaillaan usein toismaailmallisiksi ja ne ovat sisällöllisesti rikkaita, informatiivisia ja värikkäitä kohtauksia, joiden teemoja voivat olla kokemus vuorovaikutuksesta erilaisten henkiolentojen tai jumalten kanssa, terapeuttiset parantumiskokemukset fyysisistä ja psyykkisistä vaivoista tai majesteettiset näyt luonnonmaisemista tai futuristisista kaupungeista. - - Ayahuasca on myös voimakkaasti emeettinen eli oksettava. Kokonaisvaltainen puhdistuminen oksentamalla tai ulostamalla on keskeinen osa ayahuascan perinteistä käyttöä. Joillain hallusinogeeneiksi tai psykedeeleiksi luokiteltavilla lääkekasvejuomilla, ayahuasca mukaan lukien, oletetaan olevan terapeuttisia ominaisuuksia. Psykedeeliavusteisen terapian tehokkuudesta väitetään olevan näyttöä riippuvuuksien, masennuksen, ahdistuksen ja muiden traumapohjaisten psyykkisten ongelmien hoitamisessa.
SUOMI ON HERÄNNYT informaatiovaikuttamisen mahdollisuuteen. Huoltovarmuuskeskuksen varautumispäällikkö Antti Sillanpään tekemässä selvityksessä huomattiin puutteita kansallisessa informaatioturvallisuudessa. Selvityksen perusteella HVK päätti perustaa informaatioturvallisuuden osaamiskeskuksen, jonka toimintoja testataan vuoteen 2024 asti. - - ”Pyrimme löytämään omalla analyysitoiminnalla Suomeen kohdistuvia epäaitoja kampanjoita sosiaalisessa mediassa. Sitä varten keräämme internetistä dataa ja etsimme siitä koneellisesti teknisiä piirteitä”, Antti Sillanpää kertoo. Teknisillä piirteillä tarkoitetaan esimerkiksi sosiaalisen median viestin maantieteellistä alkuperää. Kuvien ja videoiden aitoutta ja kuvausajankohtaa voidaan myös selvittää.
MONI SUOMALAINEN on voinut törmätä viime aikoina jopa 90 prosentin säästöjä sähkönkulutukseen lupaavan laitteen mainokseen. Laitteen väitetään esimerkiksi pudottavan 120 euron sähkölaskun 15 euroon ”estämällä sähköverkon ylikuormittumisen” ja ”ylimääräisen sähkön pääsyn johtoihin”. Sivuillaan sen viitataan myös pidentävän sähkölaitteiden kestoikää. Lisäksi mainossivuilla kuvataan laitteen olevan sähköyhtiön ”pahin painajainen” ja ”suuri uhka Big Energylle”. Markkinoinnissa turvaudutaan siis myös salaliittoteorioihin. - -
118 euron (”alennushinnalla” 59 euron) VoltPlug-laite lupailee paljon, mutta pitkän linjan sähköalan asiantuntijan, diplomi-insinööri ja konsultti Vesa Linja-ahon mukaan se on huijaus: sähkölaskua laite ei missään nimessä pienennä. ”Se ei perustu mihinkään tieteeseen, vaan on oppikirjaesimerkki humpuukituotteesta. Se ei tee muuta havaittavaa kuin polttaa lediä”, Linja-aho sanoo. ILTALEHTI.FI 6.9.

Is.fi. 6.11.
Skeptic.org 29.10.
Maria Nordin, Postituslista 28.10.
Nasa.gov 21.10.
Is.fi/menaiset 19.9.
Halloota.com 17.9.
Seura.fi 11.9.
Artikkeli lehden taitossa (PDF) »
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2022. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Tiedebarometri hyllytti ufot ja telepatian / Homeopaatit huijasivat
Minä, skeptikko
Missä on tieteen muutosvoima?
Valtsun tuolissa: Pohdintaa masennuslääkeskeptisyydestä
Quo vadis, Skepsis?
Hengen ja tiedon messut: ”Onneksi on jälleensyntymä!”
Huuhaa-palkinto Aavedatalle
Olin hakoteillä ja väärässä
”Lemminkäisen temppeli” vaihtoi omistajaa
Valikoivaa asenteellisuutta vai rakentavaa skeptisyyttä?
Kummat kirjat
Reino Savukoski – Suomen tunnetuin kadonneiden etsijä
TV-dokumentti: The Diana Investigations
Alarmistit ja denialistit – miten edetä kohti totuutta
Rationaalisuus on prosessi
