Valkoisuus perisyntinä

”Valkoisuudesta on tehty eräänlainen

yhteiskuntatieteellinen superstruktuuri, joka selittää kaiken

epäoikeudenmukaisuuden maailmassa.”

INTERSEKTIONAALINEN TUTKIMUSAJATTELU, jonka populaari versio on niin kutsuttu woke-ajattelu, on ollut syntymästään lähtien (1989) yksi kritisoiduimmista tutkimussuuntauksista akateemisessa maailmassa.

Afrikkalaisamerikkalainen professori John McWhorter selittää woke-kriittisessä kirjassaan Woke Racism (2021), että kyseessä ei ole uskonnon kaltainen ajattelu, vaan selkeästi uusi uskonto (McWhorter 2021, 23.). Hän kuvaa tämän oppirakennelman perustaa toteamalla, että jos kyseisen ”uskonnon” valkoiset käännynnäiset ”uskaltautuvat lausumaan mitään jostain muusta aiheesta kuin siitä, että he nauttivat valkoisesta etuoikeudesta (white privilege), se vain todistaa heidät rasisteiksi, vaikkakin liian ’hauraiksi’ (fragile) myöntämään sitä” (ibid., 31).

Intersektionaalisessa valkoisuusparadigmassa ongelmaksi ei koeta marginaalisia uusnatsiryhmiä, vaan länsimaisen, erityisen valkoisuuskulttuurin tuottama, kaikkien valkoihoisten ihmisten myötäsyntyinen rasistisuus. Intersektionaalinen akateeminen muoti-ilmiö on jo aidosti maailmanlaajuinen. Valkoisen ihmisen synnynnäisestä ”hauraudesta” rasistina informoi myös Suomen Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos kulttuurisen diversiteetin infosivuillaan. Laitoksen mukaan se ilmenee ”emotionaalisena reaktiona”, kun ”valkoinen hauraus kohtaa valkoisen etuoikeutetun aseman” (THL, 2024).

Woke-tyylisen mielensä pahoittamisen sijasta pitäisi intersektionaalisuususkovaisten keksiä argumentteja, joilla kumota tätä näennäistiedettä kohtaan kansainvälisesti laajalti esitettyä kritiikkiä. Selitän tämän laajan kritiikin perustan seuraavassa yleistajuisesti. Kuten osoitan, uuden tiedesuuntauksen logiikka on kuin etsiä maailman pisintä rataa sadan metrin juoksukilpaan.

MITÄ INTERSEKTIORISTEYMÄ TARKOITTAA?

AKATEEMINEN INTERSEKTIONAALISUUS, joka on lähtökohtaisesti syrjäytymistutkimusta, nojaa ajatukseen, että ihmiset elävät (erityisesti identiteettinsä suhteen) aina erilaisten, päällekkäisten risteymien (intersektio) muodostamissa sosiaalisissa asemissa. Nuorena perheväkivaltaa kokenut musta, vanha lesbonainen kituuttamassa riittämättömällä eläkkeellä ei ole vain monikertaisesti syrjäytynyt, vaan valkoisen valtajärjestelmän erikseen ”syrjäyttämä”.

Periaatteellisesti intersektionaalisuus tunnustaa, että myös valkoiset ihmiset elävät tällaisten sosiaalisesti päällekkäisten risteymien asemissa ja että tällaiset positiot muuntuvat ja vaihtelevat koko elämän ajan. Muuan intersektionaalisuustutkija toteaakin, että jopa ”valkoinen, heteroseksuaalinen, keskiluokkainen, pohjoismainen maskuliinisuus on eittämättä monista toisiaan leikkaavista asemista rakentunut identiteettipositio” (Ilmonen 2011).

Epäselväksi intersektionaalisessa risteymäajattelussa jää, miksi tällaiset intersektiot (risteymäpositiot) todistavat ainoastaan ihmisten epätasa-arvosta. Onhan musta lesbonainen Suomessa Kelan apuun yhtä lailla oikeutettu kuin keskiluokkainen, valkoinen heteromieskin, jos sattuu vakavasti sairastumaan tai perustoimeentulo on vaarantunut.

Syrjäytymisen syyt tapaavat nyky-yhteiskunnassa olla henkilökohtaisia. On perhe-elämän vaikeuksia, rahavaikeuksia, terveyshuolia, mielenterveyshuolia tai oma jaksaminen on koetuksella työstressin ja muiden kiireiden vuoksi.

Ainakaan ihmisoikeuksiin ja monikulttuurisuuteen sitoutuneissa länsimaissa ihmisiltä ei rodun, sairauden tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi suljeta mahdollisuuksia koulutukseen, työpaikkaan, poliittiseen vaikuttamiseen tai oikeuteen elää elämäänsä tasa-arvoisena kaikkien muiden tapaan.

Ihmisten erilaiset taipumukset, kyvyt ja perhetausta toki vaikuttavat vapaassa markkinataloudessa siihen, miten kukakin onnistuu mahdollisuuksiaan hyödyntämään. Varsinaisen toteennäytetyn syrjäytymisen rakenteellinen syy on kuitenkin Suomessa ja muissa länsimaissa ani harvoin mikään muu kuin epäonnistunut sosiaalija terveyspolitiikka.

VALKOISUUSPARADIGMA

MITÄ INTERSEKTIONAALINEN, kriittinen rotututkimus (Critical Race Theory) valkoisella ylivallalla tarkoittaa? Sillä tarkoitetaan käsitystä, että niin ajattelumaailmamme, kielenkäyttömme kuin yhteiskuntarakenteemmekin kaikkialla länsimaissa ovat pelkästään euroamerikkalaisen, valkoisen imperialismin perua. Tämä vuoksi kaikki valkoihoiset (rasistisista tai rasisminvastaisista mielipiteistään huolimatta) nauttivat etuoikeutetusta yhteiskunnallisesta asemasta suhteessa kaikkiin muihin ihmisryhmiin.

Kasvatustieteilijä Nelson M. Rodriguez julistaakin, että olisi pystyttävä uudelleen hahmottamaan ”valkoisuus (whiteness) antirasistisesti, antihomofobisesti ja antiseksistisesti” (Kolchin 2002, 154). Rasistiset, homofobiset ja seksistiset asenteet siis sinällään edustavat tällaista, ei-reformoitua, epätoivottavaa ”valkoisuutta”. Queer-tutkimuksen piirissä on todettu, että ”vallitseva länsimainen käsitys seksuaalisuudesta jo sinänsä sisältää rasismin” (Ilmonen 2011). Uuden, kriittisen rotututkimuksen guru Ibram X. Kendi puolestaan julistaa myös kapitalismin olevan ”olemukseltaan rasistinen” (The Economist 2021).

Valkoisuudesta on tehty eräänlainen yhteiskuntatieteellinen superstruktuuri, joka selittää kaiken epäoikeudenmukaisuuden maailmassa. Näin ollen jopa Suomen hyvät kansainväliset rankkaukset tasa-arvokysymyksissä ”edelleen edistävät homogeenisuuden ja valkoisen hegemonian käsitteitä suomalaisuuden määrittelemisessä” (Hoegaerts et al., 2022, 5). Mitä parempaa tasa-arvopolitiikkaa valkoinen valtakulttuuri toteuttaa, sitä hegemonisemmaksi se siis muuttuu. Myöntäessään valkoisen etuoikeutensa intersektionaalisuuteen kääntyneiden ”valittujen” kuuluu tehdä se tietoisena siitä, ”etteivät he koskaan voi saada sitä anteeksi” (McWhorter 2021, 31).

Intersektionaalisuuden syvin tarkoitus on muuntaa epätasa-arvo humanistisen tutkimuksen ja sosiaalitieteiden ainoaksi lähtökohdaksi ja tutkimusaiheeksi. Hinku on niin kova, että ihmisten erilaiset elämänvalinnatkin selitetään toisinaan pelkästään epätasa-arvona. Esimerkiksi sosiologi Mike Savage julistaa, että ihmisten elämäntavat ja pelkät ”kulttuurimieltymykset - - voivat myös olla epätasa-arvoisia” (Savage 2020, 57). Olisiko todella niin, että jos pidän erilaisista romaaneista kuin kollega Helsingin yliopistosta tai maanviljelijä Salosta, emme olekaan kulttuurimieltymyksiltämme erilaisia, vaan epätasa-arvoisia?

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ‒ joka pyrkii aktiivisesti kansalaisten oman elämänhallinnan ongelmista johtuvaa syrjäytymistä sen kaikissa muodoissa estämään ‒ kehittämistyöhön ei ole ennen intersektionaalista teoriaa tarvittu ajattelutapaa, jossa palvelut veroillaan kustantavia ihmisiä (maataloustukia nauttivat viljelijät mukaan lukien) pitäisi syyllistää siitä, että he käyvät töissä, elättävät perheensä ja maksavat veronsa ‒ puhumattakaan ajatuksesta, että heidän ihonvärinsä pitäisi käsittää ongelmana.

Valkoisuusparadigma eräänlaisena maailmansosiologian superrakenteena puolestaan perustuu erityiseen rodullistamisen käsitteeseen. Selvitetään seuraavaksi sen perusta.

black Lives Matter -mielenosoitus St. Louisin Fergusonissa Elokuussa 2014 Sen Jälkeen, Kun Valkoinen Poliisi*** ***oli Ampunut Afroamerikkalaisen Michael Brownin Kuoliaaksi Kadulla (wikimedia Commons).

MITÄ ON RODULLISTAMINEN?

RODULLISTAMINEN on uusiotermi, josta intersektionaalisuus puhuu lakkaamatta. Sen se on luonut korvaamaan etnisten vähemmistöjen käsitteen etnisinä. Etniset vähemmistöt halutaan ymmärtää valkoisten erikseen rodullistamina vähemmistöinä. Ne on väitetysti rodullistettu valkoisen ylivallan toimesta aina 1700-luvulta lähtien, jolloin euroamerikkalaiset alun perin ryhtyivät selittämään ei-eurooppalaisperäisten kansojen eroja eurooppalaisiin pahamaineisine rotuteorioineen. Ei ole yllättävää, että normi tuolloin oli eurooppalainen ihminen kulttuureineen, koska yleistyksiä ryhdyttiin Euroopasta käsin tekemään.

Intersektionaalisen ajattelutavan perustava historiallinen ongelma puolestaan on, että sen parissa, usein aivan tahallisesti, esitetään nykyinen maailmanjärjestys ikään kuin länsimaissa ei olisi valistusajan tieteellisistä rotuteorioista luovuttu sata vuotta sitten ja rotuerottelujärjestelmistäkin yli puoli vuosisataa sitten. On luovuttu. Vain uusnatsit ja intersektionaalisuustutkijat vaativat enää tällaista ihmiskunnan uudelleen rodullistamista.

INTERSEKTIONAALINEN INNOVATIIVISUUS

INTERSEKTIONAALISUUS ei ole synnyttänyt yhteiskuntatutkimukseen ainuttakaan uutta innovaatiota ‒ lukuun ottamatta harhaista valkoisuusparadigmaansa. Jopa kielenkäyttöömme piiloutunut kolonialismin perintö ja ikiaikainen patriarkaatti on keksitty ongelmina naistutkimuksen parissa jo 1970-luvulla, eli vuosikymmen ennen Kimberle Crenshawin vuonna 1989 ensi kertaa lanseeraamaa intersektionaalisuutta.

Poliittisesti korrektia puhetapaa (Political Correctness, PC) on Yhdysvalloissa tavoiteltu 1960-luvulta lähtien. PC-puheella oli alun perin tarkoitus varmistaa, että kaikki varmasti saavat ja uskaltavat puhua tarpeelliseksi katsomistaan yhteiskunnallisista uudistuksista. Tavoite oli aivan päinvastainen kuin mitä woke-ajatteluun kuuluvat cancelointi (omien tai toisten tekemisten pahoittelu ja muodollinen ”peruuttaminen”) ja keskustelusta ulossulkeminen (calling out) tarkoittavat.

STRUKTUURIT ERITYISONGELMANA

MISTÄ INTERSEKTIONAALISUUSTUTKIJAT PUHUVAT jankuttaessaan ”rakenteellisesta rasismista”? He eivät yleensä itsekään tiedä sitä. Perustava ongelma syntyy siitä, ettei välitetä määritellä yhtään sosiaalista rakennetta tai struktuuria, koska valkoisen ylivallan superrakenne näyttää sellaisenaan selittävän kaikki sosiaaliset ongelmat. Hahmottaakseen sosiaalisen rakenteen on ensin verrattava sitä poliittisiin tai taloudellisiin tai mentaalisiin tai vaikkapa kirjallisiin rakenteisiin, jotta edes tietää, että kyseessä on sosiaalinen rakenne.

Mainio esimerkki minkäänlaisen rakenneanalyysin sivuuttamisesta on peräti 40 kansainvälisestä artikkelista tehty yhteenveto siitä, mitä uutta intersektionaalinen näkökulma voisi tuoda suomalaiseen sosiaali- ja terveydenhoidon osaamiseen. Ehdotus on, että sosiaali- ja terveystoimen väki pitäisi laittaa kursseille pohtimaan ”valkoisuuttaan ansaitsemattomana ja tiedostettuna etuoikeutenaan” (Heino 2023, 73). Edes mainintaa näiden sosiaalipalveluiden rahoittamisesta tai niiden laajuudesta, laadusta ja ulottamisesta Suomessa kaikille (ja Yhdysvalloissa vanhaan tapaan ani harvoille) ei kyseisestä artikkelista löydy.

Yhteiskunnallisia rakenteita ei analysoida, vaikka niistä lakkaamatta puhutaan. Aina on kyse vain rodullistamisesta ja sorrosta. Amerikkalainen Teresa Guess selittää, kuinka juuri valkoisen enemmistön tiedostamaton rasismi näkyy maassa ”koulutusmahdollisuuksien eriytyneisyytenä, valkoisten ja muunväristen taloudellisena epätasa-arvona, asumisolojen eroina, eroina pääsyssä terveyspalveluihin ja erilaisina elinajan odotuksina” (Guess 2006, 652).

Koska valkoinen ylivalta on länsimaisen kulttuurin täydelleen läpäisevä mentaalinen ongelma, se on lähtökohtaisesti aina ”piilossa” tai se on ”näkymätöntä” ylivaltaa (Seikkula 2020, THL 2024). Jos tämä onkin selitys valkoisuudesta, miten pohjoisamerikkalaisten ja eurooppalaisten yhteiskuntarakenteiden väliset erot olisivat intersektionaalisessa rakenneanalyysissa ollenkaan selitettävissä?

SUOMI JA USA OVAT ERILAISIA

JOS JOLLEKULLE ON EPÄSELVÄÄ, miten amerikkalainen yhteiskuntamalli eroaa suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnan mallista, voi maiden taloudellisten, sosiaalipoliittisten ja varsinaisten valtarakenteiden analyysin aloittaa tilastovertailuin kaikkein ilmiselvimmistä sosioekonomisista eroista.

Jos pohtii rakenteita varallisuuserojen näkökulmasta, voi aloittaa siitä tosiasiasta, että Yhdysvalloissa kolme sukua omistaa yhtä paljon varoja kuin köyhempi puolisko koko yli 330-miljoonaisesta kansakunnasta. Vuositulomediaani per capita on ollut Suomessa jopa himpun verran korkeampi kuin Yhdysvalloissa huolimatta siitä, että USA:n bruttokansantuote per capita on noin 20 prosenttia korkeampi (World Population Review, 2020). Virallinen köyhyysaste on Yhdysvalloissa lähes kolminkertainen Suomeen verrattuna (OECD Data, 2021). Luku on suhteutettava vielä Yhdysvaltain lähes olemattomaan sosiaaliturvajärjestelmään.

Varallisuuserot tapaavat vaikuttaa yhteiskuntarauhaan. Tästä näkökulmasta on huomionarvoista, että Yhdysvallat on länsimaiden ylivoimaisesti väkivaltaisin maa. Siellä on väestöön suhteutettuna viisinkertainen riski tulla murhatuksi Suomeen verrattuna. Pelkästään amerikkalaiset poliisit tappavat noin 1000 amerikkalaista joka vuosi, kun väestömäärältään suuremmassa Euroopan unionissa poliisi surmaa virkatehtävissään vuosittain noin 100 henkeä. Vankien määrä on USA:ssa yli kymmenkertainen henkeä kohti laskettuna kuin Suomessa (YK 2020, Washington Post 2020, Prison Policy 2020).

Jos pohtii eroja kansanterveyden kannalta, voi havahtua vaikkapa siihen seikkaan, että jo ennen koronapandemiaa USA tuhlasi noin 17 prosenttia valtavasta kansantulostaan terveysmenoihin, ”köyhä” Suomi vain noin 9 prosenttia (The World Bank 2020). Amerikkalaisten järjettömän suuri satsaus yksityisiin terveyspalveluihin oli tuolloin jättänyt heille noin 20 prosentin vajauksen sairaalapaikoissa henkeä kohti Suomeen verrattuna.

Henkeä kohti lasketut koronakuolleisuusluvut olivat USA:ssa pandemian ensimmäisen vuoden ajan yli kymmenkertaiset Suomeen verrattuna ja koko pandemian ajaltakin tarkasteltuna kolminkertaiset (WorldOMeter, 2021, 2023). Hätkähdyttävin on ero elinajanodotteessa, joka on Yhdysvalloissa yli kolme vuotta alhaisempi kuin Suomessa (WorldOMeter, 2020).

Se, että Yhdysvallat on täydellisesti epäonnistunut työ- ja sosiaalipolitiikassaan viimeisen puolen vuosisadan ajan, ei kerro mitään siitä, miten suomalaista valtajärjestelmää voi järkevästi kritisoida. Yhdysvalloissa 40 prosenttia palkansaajista kärsii alipalkkauksesta, koska ammattiyhdistystoiminnan on vuosikymmenien ajan annettu ymmärtää olevan vapaan markkinatalouden vastaista

(Iacurci 2021, Escobari 2019).

Mitkä rakenteelliset seikat selittäisivät näinkin dramaattisia eroja kahden länsimaan välillä? Tuskin tarvitsee päätellä, että valkoiset amerikkalaiset vain ovat toivottomia rasisteja mukaviin, valkoisiin suomalaisiin verrattuna.

Pelkkä veroaste selittää eroja paljon. Yhdysvallat verottaa kansantuloaan noin 24 prosenttia. Tämä on järjettömän vähän verrattuna pohjoismaiden noin 45 prosentin yleiseen tasoon (Revenue Statistics, 2020, Probasco & Boyle 2021). Amerikkalaisilla ei ole rahaa toimivaan sosiaalipolitiikkaan. Vielä 1980-luvun alussa yhdysvaltalainen verotus oli lähellä eurooppalaista keskitasoa, nyttemmin julkisen talouden tuloissa yritysverotus ja rikkaimpien tuloluokkien verotus ovat täysin romahtaneet (Tax Policy Center 2021).

Niiden, jotka tapaavat pohtia hyvinvointipalveluiden tasoa vain julkisen talouden tasapainon kannalta, kannattaa muistaa tämäkin fakta: Huolimatta ala-arvoisista hyvinvointipalveluistaan USA:n julkinen velka oli vuonna 2020 noin 150 prosenttia sen huimasta bruttokansantuotteesta. Hyvinvointipalveluihin tuhlaavan Suomen kansallinen velka oli lähes puolta pienempi, noin 82 prosenttia (OECD Data, 2020).

Intersektionaalinen epätasa-arvotutkimus ei ole edes kiinnostunut tämänkaltaisista lähestymistavoista. Ei tarvitse, koska valkoisuuskäsite yhteiskunnallisen rakenneanalyysin superrakenteena riittää yksin selittämään kaiken pahan maailmassa.

EPISTEMOLOGISTA HÄRÄNPYLLYÄ

ERITYISONGELMA INTERSEKTIONAALISUUDESSA on tiedon käsitteen suhteellistaminen. Nuoret intersektionaalisuustutkijat saattavat aivan vakavissaan väittää, että intersektionaalisuus pohtii ”marginalisoitujen subjektien ainutlaatuisia epistemologisia asemia voidakseen muotoilla näkemystä tasa-arvoisuudesta” (Ilmonen 2011). Millainen epistemologinen ajattelu voi koskaan perustua siihen, että joillakin ihmisillä olisi ”ainutlaatuisia” epistemologisia ‒ eli tietoa koskevia, ei siis taloudellissosiaalisia ‒ ”asemia” muihin nähden?

Rikkaan valkoisen suomalaisen epistemologinen (tiedon validiutta koskeva) asema ei voi olla erilainen kuin värillisen köyhän amerikkalaisen tai keskituloisen kiinalaisen. He kaikki voivat yhtä lailla tietää tai olla tietämättä tai luulla väärin. Ajatus tiedon suhteellistamisesta on tutkimuksellisesti pöyristyttävä. Kuinka sen jälkeen kukaan voisi tosissaan puhua pyrkimyksestä tutkittuun tietoon perustuvasta päätöksenteosta? Entä miten suhtautua siihen, että ainakin yksi suomalainen opiskelijasukupolvi on jo koulutettu tällaiseen ajatteluun perustuvilla yliopistollisilla metodologiakursseilla?

Tieteellisen ajattelun perusta on lopulta melko yksinkertainen. Toimiva tutkimusmetodi mietitään siten, että annettu tutkimuskysymys on sen puitteissa mahdollista ratkaista. Sellaiset kysymykset, joita ei voida valitulla metodologisella välineistöillä ratkaista, siirretään muualle ratkaistavaksi. Näin syntyvät tieteenalojen rajat.

Miksi opiskelijoiden ei tarvitse kulttuurintutkimuksen metodologiakursseilla pohtia maapallon pyörimissuuntaa tai vaikkapa painovoimaa? Syy on se, etteivät ne vaikuta juuri kulttuurintutkimuksen metodologiaan mitenkään, koska ne vaikuttavat kaikkeen ympärillämme yhtä lailla. Kulttuurintutkimuksessa tarvitaan aivan toisenlaista ajattelua kuin fysiikan tutkimuksessa. Yhtä selvää lienee, ettei vaikkapa mielen rakenteita voi yhteiskuntatieteen metodein selvittää.

Kansanomaisesti ”tiedeuskona” tunnettu ajattelutapa ei humanistisillakaan aloilla tarkoita, että tutkituksi tiedoksi uskotaan tutkijoiden tämänpäiväiset hypoteesit tai pohdinnat. Se perustuu uskoon, että empiirisesti pystytään jatkossakin todistamaan hypoteeseja oikeiksi tai vääriksi. Vain empiirisesti testattu katsotaan tutkituksi tiedoksi. Humanistisessa ja yhteiskuntatieteellisessä usein vahvasti tulkinnallisten johtopäätösten objektiivisuutta ei voi varsinaisesti todentaa millään. Juuri tämän vuoksi tarvitaan jatkuvaa, kriittistä keskustelua siitä, millaiset osatotuudet maailmasta ovat tieteellisen ajattelun mukaisia, mitkä väärinkäsityksiä ja mitkä pelkkää toiveajattelua.

Nykyisen humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen muotijankutuksen mukaan tutkijoiden pitäisi aina olla monitieteellisiä ja ylirajaisia. Ongelma on, että sokaistuneena omasta lähtökohtaisesta laaja-alaisuudestaan kaikkein kovinta meteliä yliraisuudesta pitävä tutkijakunnan osa ei useimmiten ymmärrä edes metodologisen ajattelun perusperiaatteita.

VAROITTAVA ESIMERKKI

OTETAAN ”TIETEELLISESTÄ” KIRJOITTELUSTA valaiseva, varoittava esimerkki. Sellaiseksi kelpaa vaikkapa intersektionaalisen tiedeajattelun usko sen omaan rodullistamisparadigmaan, jonka pohjalle myös nykyinen kriittinen valkoisuustutkimus (Critical White Studies), koloniaalisuustutkimus ja osin intersektionaalinen feminismikin on rakennettu.

Mitä termi ”rotu” intersektionaalisuudessa oikeastaan tarkoittaa? Kirsten Weirin artikkelissa, jonka on julkaissut Yhdysvaltain Psykologien Liitto (American Physchological Association), selvitetään intersektionaalisen rodun merkitys seuraavaan tapaan:

”On hyvin tunnettu tosiasia, ettei rodulle ole biologista perustaa”, sanoo Diane Hughes, käytännöllisen psykologian professori New Yorkin yliopistosta. ”Rodulla on merkityksensä, koska me annamme sille merkityksen ‒ erityisesti Yhdysvalloissa, jossa historiamme on laajalti strukturoitunut ylläpitämään ’rodullisia eroja’”, hän sanoo ja jatkaa: ”Me oletamme joidenkin näkymättömien personallisuuspiirteiden korreloivan tiettyjen fyysisten ominaisuuksien kanssa.” (Weir 2021).

Mitä kaikkea tässä lainauksessa onnistutaan väittämään? Ensimmäinen väite on, ettei ihonvärieroja ilman erityistä, orjuus- ja rotusortohistoriallisesti rakentunutta merkityksenantoprosessia oikeastaan ole olemassakaan, vaikka tiedämme, että useimmiten ilmiselvät ihonvärierot ovat geneettistä perua. Lisäksi väitetään (ilman mitään syy-seurauslogiikkaa edelliseen väitteiseen nähden) tämän merkityksenannon (eli ihonvärieroihin havahtumisen) itsestään selvästi (ja ylihistoriallisesti) sisältävän rasistisen oletuksen ihonvärierojen implikoimista persoonallisuuseroista.

Tällaista näennäistieteellistä jargonia intersektionaalisuus käyttää elvyttämään yhteiskuntatieteilijöiden aikoja sitten hylkäämää rodun käsitettä. Uuden rotu-termin käyttöönoton kuvitellaan edistävän yhdenvertaisuutta. Sikäli kuin ”rotu itsessään on sosiaalisen diskriminaation tuote” (eli afrikkalaisen orjakaupan 1600-luvulla luoma), ei tällainen historian luenta muutu millään metafysiikaksi, joka tänään voisi erityisesti ”rodullistaa” ketään. Kuten todettua, länsimainen tiedekäsitys on hylännyt rotuteoriat yli sata vuotta sitten.

Modernia monikulttuurisuutta ei voi ymmärtää tutkimalla muodikkaan transnationaalisesti pelkästään kulttuurien ”rajapintoja”. Monikulttuurisuudessa eri kulttuurit on tarkoitus nähdä arvokkaina sinällään. Suomalaisen heteromiehen kuuluu kunnioittaa homomiehen elämäntapaa, koska tällä on ihmisoikeus omaan seksuaaliseen identiteettiinsä. Samoin on niqabia käyttävällä naisihmisellä (tai naisoletetulla) oikeus uskonnolliseen kulttuuriinsa monikulttuurisessa Suomessa. Monikulttuurisuus ja monietnisyys eivät vaadi kuin meidän kaikkien keskinäistä kunnioitusta toistemme erilaisuudelle.

LOPUKSI

SUOMALAISELLE YHTEISKUNTATUTKIMUKSELLE intersektionaalisella valkoisuustutkimuksella ei ole mitään uutta annettavaa. Hyvinvointiyhteiskuntamme palvelurakenteet perustuvat siihen, että jokaisen ihmisen avun tarve arvioidaan yksilöllisesti, ei etnisin perustein.

Kuvitusta Ari Helon ”Intersektionaalista vai ’valkois- ta’ ylivaltaa?” -teoksen takakan- nesta. Yhdysvaltalainen juristi, demokraattipuoluetta edusta- va poliitikko ja kongressiedusta- ja Marcia Fudge esittelee woke- paitaa vuonna 2018 (Wikimedia Commons). Poika Laosista, tasa- arvopolitiikan potentiaalinen kohde (Basile Morin, Wikimedia Commons). Intersektionaalista tutkimusotetta tasa-arvopoli- tiikan muistioissaan tukeneen Sanna Marinin hallituksen nimi- tys joulukuussa 2019 (Wikimedia Commons).

Ihminen kertoo itse hädästään tai hänen puolestaan siitä kertoo joku läheinen. Tarjolla on tarpeen mukaisesti palokuntaa, poliisia, asumislisää, terveyspalveluita, mielenterveyspalveluita, lonkkaleikkausta, työttömyysturvaa, ammattiyhdistysjäsenyyttä, viimekätistä toimeentulotukea ja vaikka mitä muuta ‒ ja kaikki tämä täysin riippumatta avunsaajan seksuaalisesta suuntautumisesta, etnisestä alkuperästä, aviosäädystä, ammatista tai äksystä luonteesta.

Koska intersektionaalisuuden kritiikissä ei ole kyse mistään poliittisesta vasemmisto‒oikeistoerosta, voi kritisoida sekä intersektionaalisuutta että nykyhallituksen julkisten palveluiden leikkauksia. Miten tahansa itsensä poliittisella kentällä asemoikin, näennäistieteellistä intersektionaalisuusvouhotusta meidän on korkea aika käydä suitsimaan yliopistoissa, tutkimussäätiöissä, mediassa ja yleisessä yhteiskuntakeskustelussa. Vähimmäisvaatimus olkoon, että säilyttää sen suhteen skeptisyytensä.

Lähteet

The Economist (2021), ”How did American ’wokeness’ jump from elite schools to everyday life?” The Economist, 4.9. 2021 (anonyymi): https://www.economist.com/ briefing/2021/09/04/how-did-american-wokeness-jump-fromelite-schools-to-everyday-life (vierailtu 29.11. 2021). Escobari (2019), Marcela, ”The economy is growing and leaving low‒wage workers behind”, Brookings Institute, 19.12.

2019: https://www.brookings.edu/blog/education‒plus‒development/2019/12/19/the‒economy‒is‒growing‒and‒leaving‒ low‒wage‒workers‒behind/ (vierailtu 11.5. 2021). Guess (2006), Teresa, ”The Social Construction of Whiteness: Racism by Intent, Racism by Consequence”, Critical Sociology, vol. 42, (4, 2006), 649-673, Heino (2023), Eveliina, ”Intersektionaalisuus sosiaalityössä”, Janus, vol. 31 (1, 2023) 60–79.

Hoegaerts et al. (2022) Josephine Hoegaerts, Tuire Liimatainen, Laura Hekanaho & Elizabeth Peterson, ”An Introduction”, Finnishness, Whiteness and Coloniality, ed. by Josephine Hoegaerts, Tuire Liimatainen, Laura Hekanaho & Elizabeth Peterson (Helsinki: Helsinki University Press, 2022), 1-16.

Iacurci (2021), Greg, ”Many Americans, especially families, can’t live on a $15 minimum wage”, CNN News, 21.2. 2021: https://www.cnbc.com/2021/02/21/15‒minimum‒wage‒ wont‒cover‒living‒costs‒for‒many‒americans.html (vierailtu 11.5. 2021).

Ilmonen (2011), Kaisa, ”Intersektionaalisen queer-tutkimuksen kytkentöjä: Pohdintoja postkoloniaalisen ja intersektionaalisen seksuaalisuudentutkimuksen lähtökohdista ja keskeisistä kysymyksistä”, SQS, Suomen Queer-tutkimuksen Seuran lehti, vol. 5 (2, 2011) [nettijulkaisu, ei sivunumeroita, 16 sivuinen]: https://journal.fi/sqs/article/view/50863 (vierailtu 10.5. 2023).

Kolchin (2002), Peter ”Whiteness Studies: A New History of Race in America”, The Journal of American History, vol. 89 (1, 2002), 154-173.

OECD Data (2021), “Equality” (& Poverty): https://data. oecd.org/inequality/poverty-rate.htm (vierailtu 8.10. 2021). OECD (2020) Data, “General Government Debt”, 2020: https://data.oecd.org/gga/general‒government‒debt.htm (vierailtu 18.8. 2021).

PrisonPolicy (2020): https://www.prisonpolicy.org/ blog/2020/06/05/policekillings/ (vierailtu 17.10. 2020). Probasco & Boyle (2021), Jim Probasco & Michael J. Boyle, ”National Debt Exlained”, Investopedia. 1.10. 2021: https:// www.investopedia.com/updates/usa-national-debt/ (vierailtu 6.10. 2021).

Revenue Statistics (2020) “Compare your country” -sivusto: https://www1.compareyourcountry.org/tax-revenues (vierailtu 17.10. 2020).

Savage (2021), Mike, The Return of Inequality: Social Change and the Weight of the Past (Cambridge, MS: Harvard University Press, 2021).

Seikkula (2020), Minna, Different Antiracisms (väitöskirja, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto, Helsinki, 2020), 67.

Tax Policy Center 2021, “Average Effective Federal Tax”: https://www.taxpolicycenter.org/briefing‒book/are‒federal‒taxes‒progressive (vierailtu 20.3. 2021).

THL, “Migration and cultural diversity”: https://thl.fi/en/topics/migration-and-cultural-diversity/support-material/concepts (vierailtu 3.4. 2024): Washington Post (2022) ”Fatal Force” (Database on Police Shootings, 2015 onward), Washington Post: https://www.washingtonpost.com/graphics/investigations/police-shootings-database/ (vierailtu 6.1.2022).

Weir (2021), Kirsten, ”Raising anti-racist children”, Monitor on Psychology, vol. 52, (2021) American Psychological Association: https://www.apa.org/monitor/2021/06/anti-racist-children (vierailtu 5.12. 2022).

The World Bank (2020), “Current Health Expenditure”: https://data.worldbank.org/indicator/SH.XPD.CHEX.GD.ZS (vierailtu 17.10. 2020).

WorldOMeter 2020, “Life Expectancy”: https://www.worldometers.info/demographics/life‒expectancy/ (vierailtu 17.10. 2020).

WorldOMeter 2021, 2023, ”Reported Cases and Deaths by Country or Territory” (Corona virus): https://www.worldometers.info/coronavirus/ (vierailtu 8.10. 2021); https://www. worldometers.info/coronavirus/ (vierailtu 17.3. 2023). World Population (2020) Review: https://worldpopulationreview.com/country‒rankings/median‒income‒by‒country (vierailtu 25.11. 2020) YK 2020, United Nations, Data UNODC, “Victims of intentional homicide”: https://dataunodc.un.org/dp-intentional-homicide-victims (vierailtu 3.6. 2023).