ELOKUVAT

ELOKUVA OHITTAA ILMASTOTUTKIMUKSEN PERIAATTEET

Martin Durkin: Climate: The Movie (Cold Truth). 2024.

PLANEETTAMME ILMAKEHÄN hiilidioksidipitoisuus jatkaa nousuaan. Ilmaston keskilämpötila jatkaa nousuaan. Helle-ennätyksiä tehdään kiihtyvällä tahdilla. Ilmastosta keskusteltaessa ääneen pääsevät myös ne, joiden mielestä näissä havainnoissa ei ole mitään panikoimisen arvoista.

Martin Durkinin uusin dokumenttielokuva ilmastonmuutoksesta ja siihen liittyvästä debaatista on jatkoa Durkinin vuonna 2007 tehdylle The Great Global Warming Swindle -elokuvalle. 17 vuotta myöhemmin Durkin haastattelee samoja asiantuntijoita kuin edellisessä elokuvassaan: Richard Lindzen, John Clauser, Henrik Svensmark, Patrick Moore, Willie Soon. Päivitetty ja ajankohtaisempi elokuva on varmasti parempi jokaisella osa-alueella. Kuitenkin elokuvan katselun jälkeen tuli selväksi, että se sisältää runsaasti korjattavaa.

Elokuvan keskeisin sanoma on lyhennettävissä kolmeen kohtaan.

1. Ei ole havaittu oikeaa lämpenemistä, koska mittaukset tehdään väärin.

Lämpösaarekeilmiö tarkoittaa tässä yhteydessä, että mitattu lämpö on noussut kaupunkien laajentumisen seurauksena. Mittausasemat ovat paikoissa, joissa ympäristön asfaltointi ja vastaava rakentaminen nostavat mittaustuloksia. Tietenkin nämä on otettu huomioon ja kalibroitu ilmastotutkimuksessa. Niiden lisäksi mittausasemia on maaseudulla, vuoristoissa, jne. Kaukana kaupungeista. Climate: The Movie esittää yksinkertaistettua käyrää maaseudun mittausasemien tuloksista, jonka perusteella lämpötilat eivät edes ole nousseet merkittävästi

1940-luvulta nykyisiin lämpötiloihin. Mutta ilmastotutkimuksen akateemisissa papereissa on tarkempia käyriä, joista näemme, miten maaseudun ja kaupunkien lämpötilat ovat nousseet. Vielä tärkeämpi vertaus on mahdollista tehdä vertaamalla lämpötilapoikkeamia maailmankartalta. Suurimmat poikkeamat lämpenemisen suuntaan havaitaan alueilla, joissa ei ole kaupunkeja. Näitä tuloksia ja vertailuja ei näytetä elokuvassa. Katsojien annetaan ymmärtää, etteivät mittaustulokset täsmää oikeita lämpötiloja.

Toinen yritys lämpenemisen mitätöimisessä tehdään satelliittimittausten kautta. Haastateltava fyysikko William Happer toteaa mittareiden näyttäneen hurjaa lämpenemistä, kunnes ilmastotieteen maineen pelastamiseksi keksittiin satelliitteilla tehdyt mittaukset. Ne olivat parempi ja mittausasemista riippumaton keino selvittää ilmaston lämpötila. Kaupunkien lämpösaarekkeet eivät vaikuttaisi niihin samalla tavalla. Elokuva ei näytä, mitä 1979 alkaneet satelliittimittaukset kertoivat. Myös ne ilmoittivat lämpenemisen jatkuvan samaan tahtiin kuin maankamaralla sijainneet mittausasemat. Katsojalle jää helposti vaikutelma, että satelliittien antamat tulokset olisivat ristiriidassa maa-asemien tulosten kanssa.

2. On havaittu lämpenemistä, mutta se on vain hyvä asia ihmiskunnan kannalta

Lämpenemistä ehkä tapahtuu. Eikä siinä ole mitään ihmeellistä, sillä se johtuu pikku jääkaudesta toipuvasta ilmastosta. Katsojille esitellään lämpötilakäyrää, jossa keskiajan lämmin kausi edeltää pientä jääkautta. Keskiajan pimeä kylmäkausi edeltää lämmintä kautta. Kaikkia näitä edeltää Rooman lämmin kausi. Näin näytetään miten paljon lämpötila on vaihdellut ihmiskunnan historian aikana. Keskiajalla oli jopa lämpimämpää kuin nyt, joten miksi panikoida tämän vuoden lämpöennätyksistä?

Katsojille ei kerrota, että käyrä ei oikeasti näytä nykypäivän lämpötilamittauksia. Elokuvassa käyrän lähdeviite on Ljungqvist, 2000. Sen perusteella käyrä olisi jatkunut 1999 vuoteen asti. Climate: The Movie käyttää omaa versiotaan, jossa käyrä päättyy 1950-luvulle. Loput lämpenemisestä on vain pyyhitty pois elokuvaa varten. Jos käyrään lisättäisiin myös 1999 vuoden jälkeiset mittaukset, niin pääsisimme selkeästi korkeampiin lämpötiloihin kuin milloinkaan keskiajalla olisi mitattu.

Elokuva esittelee myös sivilisaation alkuaikojen ihanteellisen holoseenin ilmasto-optimin, jonka ansiosta elämä oli antoisaa. Katsojille ei näytetä, että viime vuosi-