Onko evoluution kulku ennustettavissa?

Richard Dawkins

Richard Dawkins Syntyi 26.3.1941 Nairobissa, Keniassa. Koulutukseltaan Hän On Eläintieteilijä. Nykyisin Dawkins On Oxfordin Yliopiston Tieteen Popularisoinnin Charles Simonyi -professori. Tuoli Perustettiin Varta Vasten Häntä Varten Vuonna 1995.

Teokset:

the Selfish Gene (1976; Second Edition, 1989; geenin itsekkyys, 2., Laajennettu Laitos Suom. Kimmo Pietiläinen 1993) the Extended Phenotype (1982; Revised Edition, 1999) the Blind Watchmaker (1986; sokea Kelloseppä, Suom. Risto Varteva 1989) river Out Of Eden (1995; viesti Miljardien Vuosien takaa, Suom. Risto Varteva 1995) climbing Mount Improbable (1997) unweaving The Rainbow – Science, Delusion And The appetite For Wonder (1998) a Devil’s Chaplain – Selected Essays (2003) the Ancestor’s Tale: A Pilgrimage To The Dawn Of Life (2004)

DAWKINSIN ESITTELI professori Ilkka Hanski. Hanski kertoi, että kun hän opiskeli Oxfordissa 1970-luvulla, siellä oli yksi iso tietokone, jonka osasi käynnistää uudelleen yksi mies, nimeltään Richard Dawkins. Hanski totesi jo tuolloin olleen ilmeistä, että Dawkins hallitsi monimutkaisen informaation.

Myöhemmin, kun Dawkinsin esikoisteos The Selfish Gene (Geenin itsekkyys) ilmestyi vuonna 1976, kävi lisäksi ilmi, että Dawkins hallitsi erinomaisesti myös yleistajuisen tiedeproosan kirjoittamisen. Ja kun aihe vielä oli sellainen, joka varmasti kiinnostaa suurta yleisöä, menestystarina oli syntynyt.

Dawkins on myös tunnettu ateisti ja kreationismin leppymätön vastustaja. Dawkins ei pidä uskontoja laajemminkaan ajatellen harmittomina uskomusjärjestelminä, vaan jopa vaarallisina, irrationalistista indoktrinaatiota harjoittavina kulttuuri-instituutioina. Dawkinsin meemiteorian mukaan uskonto on ”hyvä” meemi juuri siksi, että siihen on sisällytettynä vihamielisyys epäilijöitä kohtaan. Tästä johtuen Dawkins kutsuukin uskontoja mielen viruksiksi. Meemi on Dawkinsin kulttuurinen vastine geenille: itsekäs kopioituja, joka käyttää kantajaansa eli yksilöä omaan lisääntymiseensä. Usein kantaja jopa käyttäytyy omaa etuaan vastaan, jos itsekäs kopioituja – geeni tai meemi – siitä pitkässä juoksussa hyötyy.

Meemiteoria ei ole saavuttanut yleistä hyväksyntää ja sen tarpeellisuudesta ollaan montaa mieltä, mutta Dawkins ei ole siitä luopunut. Meemiteorian tunnetuimmat kannattajat lienevät Susan Blackmore (ks. The Meme Machine 1999; Meemit – kulttuurigeenit, suom. Osmo Saarinen, 2000) ja Daniel C. Dennett

Tietoisuuden ja Darwin’s Meanings of Dawkins pohti myös sitä, mikä laji voisi olla

Skeptikko 3/2005 23

(ks. conciousness Explained 1991; selitys, Suom. Tiina Kartano, 1999 dangerous Idea – Evolution And The life 1995)

Ajatuskoe

Professori Dawkins aloitti luentonsa kertomalla evoluutiobiologi Stuart Kauffmanin v. 1985 tekemästä ajatuskokeesta: mitä tapahtuisi, jos evoluution nauha kelattaisiin alkuun ja pyöritettäisiin uudestaan? Jos evoluutio toistuisi useita kertoja, millaisia säännönmukaisuuksia ja toistoja voisimme havaita? Entä millaiset ominaisuudet olisivat ainutkertaisia? Tietenkään evoluutiota ei voida todellisuudessa toistaa useita kertoja, mutta on olemassa hyvä korvike, eristyksissä pitkään pysyneet alueet.

Näistä alueista, luonnon omista kokeista, Dawkins mainitsi Madagaskarin, Australian, Uuden-Seelannin, Etelä-Amerikan ja Afrikan. Näistä tärkein on Australia, joka on pisimpään ollut eristyksissä muusta maailmasta dinosaurusten massasukupuuton jälkeen. Näin Australiaan on muodostunut ainutlaatuinen nisäkäslajisto, joka on kehittynyt riippumatta muiden alueiden eliöstöistä.

Dinosaurusten sukupuuton jälkeen nisäkkäille vapautui runsaasti ekologisia lokeroita. Eri mantereilta tavattujen nisäkäsryhmien evoluutiossa tavataan samankaltaisuuksia (konvergenssi), mutta myös eroja (divergenssi). Avainsana lajiutumisessa on erikoistuminen: vapaat lokerot täyttyvät ja usein eri mantereilla hyvin samankaltaisilla eliöillä. Esim. myyriä ja oravia löytyy Afrikasta, Etelä- ja Pohjois-Amerikasta sekä Euroopasta, ja itsenäisesti kehittyneitä pussimyyriä ja -oravia Australiasta.Voimme siis ennustaa millaiset lajit ja lajityypit todennäköisesti täyttävät syystä tai toisesta tyhjäksi jääneet ekologiset lokerot. Näillä eliöillä tulee olla tietyn tyyppiset, toisiaan muistuttavat elintavat ja ympäristövaatimukset.

Yhteen kysymykseen Dawkins ei kuitenkaan ole saanut tyydyttävää vastausta: miksi dinosaurusten joukossa ei ollut myyrän kaltaista lajia, vaikka kaikille mantereille on kehittynyt sellainen nisäkäs itsenäisesti?

24 Skeptikko 3/2005

Kuka Perii Maan?

se, joka ihmisen kadottua perii maan. Todennäköisin maapallon valtias on rotta. Dawkinsin mukaan rotat voivat helposti kehittyä suurikokoisiksi.

Dawkins luki tuomiopäivän profetiansa viimeisimmästä kirjastaan The Ancestor’s Tale – A Pilgrimage to the Dawn of Evolution (Esi- vanhemman tarina – Pyhiinvaellus evoluution aa- munkoittoon):

Janhunen Kristiina

”jos Ydinsota Tuhoaa Ihmiset Ja Suurimman Osan Muuta Elämää, Hyvä Ennakkosuosikki Lyhyen Tähtäyksen Eloon Jääväksi Lajiksi Ja Pitkän Tähtäyksen Evolutiiviseksi Kantamuodoksi On Rotta. Minulla On Harmageddonin Jälkeinen Visio. Me Ja Kaikki Muut Suurikokoiset Eläimet Olemme Kadonneet. Jyrsijät Nousevat Valtaan Ylivertaisina Ihmisen Jälkeen Tulevina Haaskaeläiminä. Ne Järsivät Tiensä Läpi New Yorkin, Lontoon Ja Tokion, Sulattaen Vatsoissaan Sekaisten Ruokakomeroiden Ja Aavemaisten Supermarkettien Sisällön, Sekä Ihmisruumiit, Muuttaen Ne Uusiksi Rotta- Ja Hiirisukupolviksi, Joiden Koskina Virtaavat Populaatiot Vyöryvät Ulos Suurkaupungeista Maaseudulle. Kun Kaikki Ihmisen Tuhlailevan Elämäntavan Muistomerkit On Syöty , Populaatiot Romahtavat Taas, Ja Sitten Jyrsijät Kääntyvät Toisiaan Vastaan, Samoin Kuin Yhdessä Niiden Kanssa Haaskaa Syöviä Torakoita Vastaan. Kiihkeän Kilpailun Täyttämän Ajanjakson Kuluessa Lyhytkestoiset Sukupolvet, Ehkä Radioaktiivisuuden Aiheuttaman Kiihtyneen Mutaationopeuden Avustamina, Saavat Aikaan Räjähtävän Evoluution. Ihmisten Laivojen Ja Lentokoneiden Kadottua Saarista Tulee Taas Saaria, Jolloin Paikalliset Populaatiot Pysyvät Eristyksissä Lukuun Ottamatta Satunnaisia, Onnekkaita Lauttamatkoja: Ihanteelliset Olosuhteen Evolutiiviselle Divergenssille. Viidessä Miljoonassa Vuodessa Kokonainen Lajien Kirjo Korvaa Meidän Tuntemamme Lajit. Sapelihammassaalistajarotat Vaanivat Jättiläismäisiä Laiduntajarottalaumoja. Jos Annetaan Tarpeeksi Aikaa, Syntyykö Älykkäiden Ja Kultivoituneiden Rottien Laji? Tulevatko Jyrsijähistorioitsijat Ja -tutkijat Lopulta Järjestämään Huolellisia Arkeologisia Kaivauksia (järsimisiä?) Läpi Kauan Sitten Tasaisiksi Tallottujen Suurkaupunkiemme Kerrostumien, Ja Rekonstruoimaan Kummalliset Ja Ajoittain Traagiset Olosuhteet Jotka Mahdollistivat Rottakunnalle Sen Suuren Läpimurron?” (s. 182, Suom. J.k.n.)

Kaikuluotainsuunnistusta Silmästä Silmään

On arvioitu, että silmä on kehittynyt eläinkunnassa itsenäisesti 40–60 kertaa. Tämä tarkoittaa Dawkinsin mukaan sitä, että silmä on suorastaan ”innokas” kehittymään. Erilaisia silmätyyppejä ovat mm. pistesilmä, kamerasilmä ja verkkosilmä. Mustekalojen ja selkärankaisten silmät ovat kamerasilmiä. Monilla niveljalkaisilla on verkkosilmä. Eräillä äyriäisillä puolestaan on ns. naupliussilmä.

Myös eräät muut adaptaatiot ovat kehittyneet itsenäisesti useita kertoja. Dawkins mainitsi esimerkkinä kaikuluotainsuunnistuksen, joka on kehittynyt ainakin neljä kertaa. Kaikuluotainsuunnistamista käyttävät lepakot, hammasvalaat, rasvalintu (Steatornis caripensis) ja tervapääskylaji Collocalia fuciphaga eli salangaani.

Mutta miten todistaa itsenäinen evoluutio? Vastaus piilee polveutumisessa. Kun lajin sukupuu selvitetään, voidaan havaita, että lajeille jotka ovat evolutiivisesti kaukana toisistaan, on kehittynyt samanlaisia ratkaisuja sopeutu- Dawkins pohti, onko elämä ”taipuvainen” kulkemaan joihinkin suuntiin, ja ”vastahamisongelmiin.

Elämän Tiet

26 Skeptikko 3/2005

Suuren Osan Elämästään Veden Vesihämähäkki Hakee Pinnalta Karvaisen Takaruumiinsa ”sukelluskelloon”, Jonne Se Sitten Lähde: E. Kullmann, H. Stern, Leben Die Raetselvolle Welt Der Spinnen, Bertelsmann Verlag,

Pinnan Alla Viettävä Ilmakuplan, Vie Sen Ympärillä Kutomaansa Päästää Ilmakuplan. Am Seidenen Faden, 1975, Verlagsgruppe Munchen, Germany, Isbn 90 222 0239 9.

koinen” kulkemaan joihinkin toisiin suuntiin. Edellä esitetyt esimerkit kuvaavat niitä polkuja, joita evoluutio toistuvasti on kulkenut. Mutta mitkä ratkaisut ovat harvinaisempia – tai ainutlaatuisia? Mitkä ovat kehittyneet vain kerran? Nämäkin seikat kertovat siitä, miten evoluution kulkua voidaan ennustaa.

Melko yleinen ratkaisu evoluution saatossa on ollut myrkyn pistäminen saaliin tai vihollisen ihon alle. Tämä ominaisuus on kehittynyt itsenäisesti ainakin kymmenen kertaa. Sitä käyttävät mm. meduusat, eräät hämähäkit, skorpionit, juoksujalkaiset, hyönteiset, nilviäiset, käärmeet, rauskut, velhokalat, vesinokkaeläinkoiraat ja kasvit (esim. nokkoset). Dawkinsin mukaan kannattaa lyödä vetoa sen puolesta, että myrkyn käyttö, mukaan lukien ihon alle ruiskuttaminen, kehittyisi jos evoluutio kelattaisiin alkuun ja pyöritettäisiin uudestaan.

Äänen käyttäminen sosiaalisiin tarkoituksiin on myös kehittynyt useita kertoja itsenäisesti. Sitä käyttävät linnut, nisäkkäät, heinäsirkat, kaskaat, kalat ja sammakot. Sähköpaikantaminen, jota eräät lajit käyttävät, on sekin kehittynyt monta kertaa. Sama pätee sähkön käyttämiseen aseena (mm. sähköankeriaat, -säkiät ja -rauskut). Sähkö on aina ja kaikkialla samaa, joten Dawkins olisi valmis lyömään vetoa myös sen uudelleen kehittymisen puolesta.

Aito, siipiä hyödyntävä lento (vastakohtana passiiviselle liitelylle tai ”laskuvarjoilulle”) näyttäisi kehittyneen neljästi: hyönteisillä, pterosauruksilla, lepakoilla ja linnuilla. Laskuvarjoilu ja erilaiset liitämistyylit ovat kehittyneet useasti, jopa satoja kertoja toisistaan riippumatta. Dawkinsin mukaan nämä saattavat olla evolutiivinen edeltäjä aidolle, siipiä hyödyntävälle lennolle. Laskuvarjoilua ja liitämistä käyttävät mm. eräät liskot, sammakot, käärmeet, lentokalat, kalmarit, kaguaanit, pussieläimet ja jyrsijät. Myös erilaiset liitely- ja lentotavat olisivat Dawkinsin mielestä hyvä suosikki vedonlyöntikohteena jos evoluutio toistettaisiin.

Suihkutyöntö on kehittynyt kahdesti. Pääjalkaiset (mm. kalmarit) käyttävät sitä, samoin kampasimpukat. Kampasimpukat eivät kykene liikkumaan suihkutyönnön avulla läheskään yhtä nopeasti kuin kalmarit. Kampasimpukan tyyli on hieman vaivalloisempi: se avaa ja sulkee kuorensa rytmikkäästi, ikään kuin haukaten vedestä paloja. Näin ollen olisi odotettavissa, että kampasimpukka liikkuu ”takaperin”. Väärin. Kampasimpukka työntää haukkaamansa veden kahden aukon läpi, jotka sijaitsevat kuorten yhtymäkohdassa. Näistä suihkuavan veden avulla kampasimpukka liikkuu koomisen näköisesti ”etuperin”.

Dawkins esitti yleisölle kysymyksen: Montako kertaa pyörä on kehittynyt? Vastaus on: vain kerran. Luonnon ainoa evolutiivisesti kehittynyt pyörivä pyörä (siis geneettisesti, ei memeettisesti kehittynyt) on eräiden bakteerien flagellumin eli siiman moottorissa.

Muita esimerkkejä vain kerran kehittyneistä ratkaisuista ovat ne, joita käyttävät pommittajakuoriainen (Brachinus crepitans), ampujakala (heimo Toxoditae), vesihämähäkki (Argyroneta aquatica) ja afrikkalaisen Tabanus- paarman toukka.

Pommittajakuoriainen käyttää puolustukseen kuumia kinoneja, joita se ruiskuttaa takaruumiinsa kärjestä. Kinonit ovat kemikaaleja, jotka ovat myrkyllisiä ja aiheuttavat rakkuloita. Dawkins kertoi, että kreationistit suorastaan rakastavat pommittajakuoriaista, koska heidän mukaansa kuoriaisen käyttämä kahden kemikaalin seos, jotka yhdistämällä se muuttaa ne kinoneiksi, ei voi kehittyä vähitellen. Kuoriainenhan räjähtäisi, jos kemikaalit pääsisivät hetkeksikään yhteen.

Dawkins kumosi väitteen jo aiemmin eräässä BBC:n joululuennossaan. Ihmettelevien lasten edessä, toisen maailmansodan aikainen kypärä päässään, Dawkins oli sekoittanut kahta kemikaalia toisiinsa, eikä mitään tapahtunut. Salaisuus piilee katalyytissa: kun seokseen lisätään katalyyttia, se alkaa kuumeta, ja kun katalyyttia on tarpeeksi, se ”räjähtää”. Dawkins oli tehnyt tämän ja saanutkin aikaan melkoisen posahduksen. Samoin toimii pommittajakuoriainen. Hydrokinonit ja vetyperoksidi, jotka ovat kinonien esiasteita, muodostuvat erityisissä rauhasissa. Ne varastoituvat kuoriaisen takaruumiissa olevaan kammioon. Kun pommittajakuoriainen on uhattuna, kinonien esiasteet purkautuvat toiseen kammioon, missä peroksidaasientsyymi aktivoi ne. Kemiallinen reaktio aiheuttaa sen että syntyy happea, vettä ja kinoneja, sekä huomattavan lämpömäärän vapautumisen. Hapen paineen vaikutuksesta kinonit purkautuvat räjähdysmäisesti pommittajakuoriaisen takaruumiin kärjestä. Lämpö höyrystää kinonit pelottavan näköiseksi höyrypilveksi, joka kuoriaisen vihollisen iholle osuessaan aiheuttaa ärsytystä. Kuoriainen itse ei kärsi, koska katalysoidut kemikaalit poistuvat sen ruumiista nopeasti.

Ampujakala toimii siten, että se saalistaa hyönteisiä ampumalla ne alas kuononsa kärjestä ruiskauttamillaan vesipisaroilla. Täysikasvuinen yksilö voi osua kärpäseen lähes metrin päästä.

Suuren osan elämästään veden pinnan alla viettävä vesihämähäkki puolestaan hakee pinnalta ilmakuplan, vie sen karvaisen takaruumiinsa ympärillä kutomaansa ”sukelluskelloon”, jonne se sitten päästää ilmakuplan. Se toistaa tämän niin monta kertaa, että sukelluskello täyttyy ilmasta. Päiväsaikaan se saalistaa kellostaan ohikulkevia hyönteisiä ja öisin se lähtee varsinaiselle metsästysmatkalle.

Afrikkalaisen Tabanus-paarman toukka on kehittänyt erittäin omintakeisen suojautumiskeinon. Afrikassa on odotettavissa, että lätäköt joissa toukat elävät ja ruokailevat kuivuvat varsin nopeasti. Toukat hautautuvat mutaan koteloituakseen. Tästä seuraa ilmeinen vaara: kun muta kuivuu, se halkeaa ja toukka saattaa tuhoutua. Toukan pitää siis jotenkin estää se, että halkeama repii sen suojapaikan rikki. Se tekee tämän todella hämmästyttävällä tavalla, jota todennäköisesti ei muualta luonnosta tavata. Ennen hautautumistaan koteloitumiskammioon toukka kaivautuu mutaan spiraalimaisesti. Sitten se palaa takaisin ylös muodostamalla vastakkaisen spiraalin. Lopuksi se sukeltaa mutaan suoraan alaspäin, keskelle spiraaleja. Näin sillä on sylinterimäinen turvapaikka missä odotella uutta vedentuloa. Kun muta kuivuu ja murtuu, murtuma pysähtyy sylinterin ulkoreunaan ja seuraa sitä, eikä toukka vahingoitu. Dawkins vertasi tätä mekanismia postimerkin ympärillä olevaan perforointiin, joka estää merkin repeämisen mistä On äärimmäisen epätodennäköistä, että kokonainen adaptaatio syntyisi kerralla makromutaation vaikutuksesta. Todennäköisyyden rautaiset lait ovat yksinkertaisesti sellaisia vastaan. Evoluutio etenee hitaasti, rakentaen jo olemassa olevien muotojen ja rakenteiden päälle vähittäisiä parannuksia. Tätä kutsutaan gradualismiksi. Kreationistit eivät ymmärrä sitä ja siksi heidän väitteensä ovat niin hupaisia kuin ne ovat.

Entä edistyvyys? Voidaanko sanoa, että evoluutio menee eteenpäin? Dawkins on useissa teoksissaan tarkastellut sitä, miten evoluutio kehittää sellaisia rakenteita, joiden päälle on sattuu.

Skeptikko 3/2005 27

Edistyykö Evoluutio?

Janhunen Kristiina

28 Skeptikko 3/2005

helppo luoda parannuksia ja uusia keksintöjä. Hän kutsuu tätä nimellä kehittyvyyden evoluutio, ja sekin on tärkeässä roolissa evoluution kulkua ennustettaessa. Kehittynyt rakenne asettaa myös rajoituksia evolutiiviselle kehitykselle. Mahdollisia ratkaisuja on vain rajoitettu määrä. Jossain mielessä näistä mekanismeista voidaan sanoa, että ne edistävät evoluutiota. Tietyt olosuhteet ja tietyt kehittyneet rakenteet tekevät eliöistä ”hyviä kehittymään”.

Toinen tärkeä tekijä edistyvyydessä on lajien välinen asevarustelukilpa, jolloin saalistajan sopeutuessa saalistettuun on saaliin puolestaan parannettava pako-ominaisuuksiaan. Tämäkin aiheuttaa sekä rajoituksia että konvergenssia. Dawkins esitti esimerkkinä ruusunpiikit, joita eräiden hyönteisten toukat ovat alkaneet muistuttaa. Näiden kahden eri lajin viholliset, mm. kasvinsyöjät ja linnut, ovat aiheuttaneet niissä evolutiivista konvergenssia.

Samoin seepran on jatkuvasti kehitettävä parempia eloonjäämisvarusteita, jotta se pärjää saalistajiaan hyeenoja ja leijonia vastaan. Nopeat jalat vaativat voittajikseen vielä nopeammat jalat. Dawkins vitsaili ohimennen, että darvinismi ei tunne esimerkkejä ammattiyhdistysliikkeistä. Evolutiivinen asevarustelukilpa johtaa usein yhtä järjettömiltä vaikuttaviin ylilyönteihin kuin ihmisten asevarustelukilpa. Huima sattuma vai Entä ihminen? Voisiko ihmisen kaltainen olento kehittyä monta kertaa? Jos toisella planeetalla olisi elämää, voisiko siellä syntyä

Vääjäämätön Lopputulos?

Afrikkalaisen Tabanus-paarman Toukka On Kehittänyt Erittäin Omintakeisen Suojautumiskeinon.

suurilla aivoilla ja kätevillä käsillä varustettu kaksijalkainen eliö, joka voisi luoda kielen ja teknologian?

Evolutiivinen konvergenssi on inspiroinut geologi Simon Conway Morrisin kirjoittamaan teoksen Life’s Solution: Inevitable Humans in a Lonely Universe (2003; Elämän ratkaisu: Väistämättömät ihmiset yksinäisessä maailmankaikkeudessa). Morrisin mielestä evoluution toistaminen johtaisi ihmisen toiseen tulemiseen, tai ainakin johonkin vastaavaan olentoon. Ja juuri kuten evoluutiossa, myös Morrisin argumentaatiossa konvergenssi ja rajoitukset nousevat ratkaisevaan asemaan.

Jos valintapaineet, fysiologiset rakenteet, elämän käytettävissä olevat materiaalit ja alkiokehityksen prosessit tarjoavat vain rajoitetun määrän mahdollisia ratkaisuja, tietyistä lähtökohdista voi hyvinkin syntyä samankaltainen lopputulos. Eli kehitykseen liittyvät rajoitukset voivat samanlaisten valintapaineiden vaikuttaessa jopa edistää samaan evolutiiviseen ratkaisuun päätymistä.

Dawkins kertoi, että hän vakuuttui Morrisin esittämistä todisteista enemmän kuin vyydeksi arvovapaassa vai arvottavassa merkialunperin odotti. Hän mainitsi Morrisin esit- tyksessä. Dawkins keskittyy vain arvovapaatämänä vastaavana tapauksena hyönteisen seen merkitykseen.

rakenteen. Hyönteisen ruumis kuorineen, Dawkins tiivisti juhlaluentonsa sanoman verkkosilmineen, kuusine jalkoineen ja käve- yhteen virkkeeseen: Evoluution kulkua voilytapoineen sekä ilmaputkineen on kehitty- daan ennustaa, ei yksityiskohdissa, mutta joisnyt yksitoista kertaa itsenäisesti! Ja kun tähän sain toistuvissa muodoissa. lisätään aitososiaalisuus, monimutkainen ominaisuus joka on kehittynyt mm. mehiläisille ja muurahaisille, asia muuttuu vieläkin hurjemmaksi. Jos luonnolle on näin helppoa löytää Kirjoittaja on uusdarvinisesti orientoitunut vapaa toimit- samanlaisia ratkaisuja eri hyönteisille, ei ole taja. mitenkään epätodennäköistä, että mainitut Richard Dawkinsin Yrjö Reenpää -luento perustui hänen ominaisuudet eivät kokonaisuudessaan voisi viimeisimpään teokseensa The Ancestor’s Tale – A Pilgrimkehittyä kahdesti. Dawkins yhtyy Morri- age to the Dawn of Evolution (2004). sin ajatukseen siitä, että meidän ei ehkä tulisi ymmärtää evolutiivista konvergenssia harvinaisuudeksi, vaan pikemminkin säännönmukaisuudeksi. Näin ollen poikkeamiset konvergenssista tulisivat ihmettelyn aiheiksi.

Dawkins on kuitenkin erittäin varovainen tällaisten yleistysten suhteen. Hänen mielestään ihmisen monimutkaisella kieliopilla varustetun kielen kaltaisen ominaisuuden kehittyminen uudestaan on suhteellisen epätodennäköistä. Samoin tulee olla tarkkana siinä, kutsuuko evolutiivista kehitystä edisty-

Jussi K. Niemelä

Janhunen Kristiina

Lisätietoa:

Http://en.wikipedia.org/wiki/richard Dawkins_

Http://www.simonyi.ox.ac.uk/index.shtml

Epäviralliset Internet-sivut:

Http://www.simonyi.ox.ac.uk/dawkins/ Worldofdawkins-archive/index.shtml

Skeptikko 3/2005 29