Hengen ja tiedon messuilla nähtiin Skepsiksen osastolla uudet kasvot. Kuka olet, mistä tulet ja minne menet, Santtu Puukka, 34?

Lapsuuteni ja nuoruuteni asuin Oulussa. Isäni on ylikemisti, äitini kemisti. He tietysti toivoivat, että myös minä menisin yliopistoon. En mennyt, sillä olin nuori ja hurja punkkari. Pyörin mieluummin taidepiireissä, joissa kaikenlainen huuhaa oli – ja on edelleen – äärimmäisen suosittua.

Kauppaoppilaitos tuli käytyä ja armeija, mutta niiden jälkeen tein erilaisia hanttihommia ja aloin harjoitella kynäruiskumaalausta ja runojen kirjoittamista. Tällä hetkellä olen töissä Tukon varastolla Keravalla, jonne olen päätynyt asumaan Oulun ja Vantaan Korson kautta. Nykyään minulla on toiminimi, jonka nimissä myyn maalauksia rekkoihin, lumilautoihin, kypäriin ja niin edespäin. Samalla toiminimellä hoidan myös levymyyntiä punkbändi Klausille, jossa toimin laulajana.

Runokirjoja olen kirjoittanut kaksi, omakustanteen Jäätynyt linnunpelätin ja Savukeitaan julkaiseman Nuorallatanssijan, joka sijoittui Helsingin Sanomien esikoisteoskisassa jaetulle toiselle sijalle vuonna 2004. Seuraavassa kirjassani tulee olemaan myös Lapsena uskoin, että mystisiä asioita täytyy maailmassa olla. Koskaan en saavuttanut mitään yliluonnollista tai uskonnollista kokemusta, vaikka tahdoin niin ja yritin kaikkeni. Tällä hetkellä voin sanoa todistavani vain yhtä, toistuvaa parapsykologista ilmiötä: aina, kun palkka tulee tililleni, se häviää sieltä käsittämättömän nopeasti.

Nuorena, kun kuulin esimerkiksi uri Gellerin lusikanvääntämistempuista, kiinnostuin myös kyseistä taikuria kohtaan esitetystä kritiikistä. Olen aina halunnut nähdä asioista myös toisen puolen – olen siis ollut runoilija alusta alkaen. Tähän on vaikuttanut luultavasti kasvatukseni akateemisessa perheessä.

Kriittisyydestä puheen ollen: muistan vieläkin, mitä ajattelin käytyäni katsomassa elokuvan E.T. Mietin, mitä ihmettä avaruusoliot maassa ja varsinkaan Suomessa tekisivät; kävisivät katsomassa mäkihyppyä ja lätkää, vai?

Jo varhain minulle tuli tavaksi tehdä erilaisten väitteiden esittäjille kiusallisia mutta asiallisia kysymyksiä. Kun kysyin taiteilijatuttavaltani, kuinka kortit voivat kertoa hänelle tulevan päivän kulusta, hän vastasi: ”Kyllä ne kertovat, älä tyhmiä kysele.” Lisäkysymyksiä en tarvinnut. Kun ihmettelin, miksi henkiolennot painottavat viesteissään aina vain sitä yhtä ja samaa universaalia rakkautta, eivätkä kommentoi esimerkiksi lapsikuolleisuutta tai työvoimatilannetta, puutuin kuulemma epäolennaisiin asioihin.

Oulussa osallistuin jonkin aikaa myös helluntaiseurakunnan toimintaan. Uskonnostakaan ei löytynyt minulle vastauksia. Esitin kriittisiä kysymyksiä niin kauan, että minut lopulta lempattiin kirkosta pihalle. Kysymykseni olivat seurakunnan mukaan peräisin saatanasta.

Mutta ei hätää, olen huomannut, että maailma pyörii omalla tavallaan ilman jumarajatietoa kritisoivia runoja.

Porttikielto Seurakuntaan

laakin.

Viimeinen tikki Vuonna 1997 löysin netistä Skepsiksen ja lauri Gröhnin kotisivut. Siellä oli juuri sitä tietoa, jota olin pitkään hakenut. Skepsikseen liityin pitkän harkinnan jälkeen vuonna 2004 Turun kirjamessuilla. Mukaan lähtemistäni viivytti se, että minua pelotti liittyä tieteelliseen yhteisöön, koska minulla ei ole akateemista koulutusta. Pelkäsin myös tapaavani vain jäykkiä, vakavia ja tiedeuskoon hurahtaneita tutkijoita. Nykyään, kun olen tutustunut skeptikoihin, olen huomannut pelänneeni turhaan. Porukka on rentoa ja huumorintajuista ja nuortakin; myös maalaisjärjellä pärjää hyvin. Mielikuvani skeptikoista on muuttunut täysin.

Viimeinen tikki, joka sai minut liittymään yhdistykseen, oli taiteilijapiireistä tuttu kaverini, joka yritti laihduttaa erilaisten vippaskonstien avulla. Avopuolisoni, joka on ravitsemusterapeutti, koitti antaa hänelle asiallista tietoa laihduttamisesta, mutta yksikään ohje ei kelvannut. Kun kaverini ei ihmepillereillä ja -kuureilla laihtunut, hän päätteli, että ehkä hänen kohtalonsa on olla aina lihava. Sanoin hänelle, tuloksetta, että planeetat eivät painoasi määrää, vaan kyse saattaa kuitenkin olla elintavoista.

Skeptikkona toimin samalla tavalla kuin ennenkin. Jos minulle esitetään väitteitä, jotka jo maalaisjärjen mukaan ovat uskomattomia, kysyn mihin väitteet perustuvat ja annan todistamisen taakan väitteen esittäjälle.

Yksikään astrologi ei ole osannut vastata kysymykseen, miten jonkin järjettömän kaukana olevan planeetan sijainti ihmisen syntymähetkellä voisi mitenkään vaikuttaa ihmisen luonteeseen tai kohtaloon. Epätoivoisin kuulemani vastaus on, että kai astrologiassa jotakin totta täytyy olla, kun se on pysynyt hengissä tuhansia vuosia.

Miksi?

Miksi ennustajat, jotka väittävät näkevänsä tulevaisuuteen ja menneisyyteen, eivät kerro tarkkoja yksityiskohtia: esimerkiksi ensi viikon lottonumeroita tai sitä, mitä minä tein viisi viikkoa, viisi minuuttia ja viisi sekuntia sitten? Miksi puhelinennustaja, jolle soitin, tiesi minulle koittavan hienon suhteen tapaamani tytön kanssa, mutta ei tiennyt, että olen asunut avoliitossa yli seitsemän vuotta, enkä suunnittele uutta suhdetta?

Miksi hän suuttui, kun kerroin totuuden?

Miksi Hengen ja tiedon messuilla tapaamani käsillä parantaja kertoi menevänsä lääkärille ja hankkivansa kipsin, jos hänen kätensä katkeaa? Miksi hän silti yrittää parantaa käsillään esimerkiksi paljon vakavampia sairauksia kuten esimerkiksi syöpää?

Miksi minua, asiallisten kysymysten esittäjää, haukutaan aina kapeakatseiseksi ihmiseksi? En todellakaan ole kapeakatseinen, vaan pikemminkin olen kuin tiede: korjaan itse itseäni koko ajan. Olen valmis muuttamaan mielipiteitäni, jos huomaan olleeni väärässä. Rajatietoon uskovat eivät muuta mielipiteitään koskaan.

Ei Kiinnosta Pätkääkään

Skeptikkona olen joutunut kohtaamaan myös äärimmäisen vakavia asioita. En esimerkiksi voi lainkaan ymmärtää, millä perusteella missään lehdessä voidaan mainostaa sanallakaan valoravintoa. Maalaisjärkikin sanoo, että ihminen kuolee, jollei hän juo ja syö.

Vain kerran olen suuttunut skeptikkona. Eräältä ystävältäni löydettiin kasvain päästä. Kasvainta ei voitu leikata, mutta se osoittautui hyvälaatuiseksi ja lääkkeillä kurissa pysyväksi. Kun kuulin aiemmin mainitsemani taiteilijakaverini antaneen ystävälleni henkiparantajan numeron, minulta paloi käämit. Pahimmassa tapauksessa ystäväni olisi saattanut hoidon jälkeen uskoa parantuneensa ja lopettaa lääkkeiden käytön.

Skepsiksessä aion toimia aktiivisesti niin paljon kuin pystyn. Mutta mitä teen kymmenen vuoden päästä? Ei hajuakaan. En edes tiedä elänkö silloin. Saatan juhlia uuden kirjani julkaisua kapakassa tai yhtä hyvin saatan olla absolutisti. Elän tätä hetkeä. Minua ei kiinnosta pätkääkään, missä olen ja mitä mahdollisesti teen tulevaisuudessa. Minä olen taiteilija, en ennustaja.

Olen Taiteilija, En Ennustaja.

Risto K. Järvinen

Nils Mustelinin rahasto

Rahaston tarkoituksena on antaa taloudellista tukea Skepsiksen toimialaan liittyvään tieteelliseen työhön ja julkaisutoimintaan. Rahastoa hoitaa Skepsis ry:n hallitus, joka kutsuu 3-5 henkilöä rahaston johtoryhmään. Rahaston kartuttaminen tapahtuu lahjoituksilla, yhdistyksen talousarvion ulkopuolisilla tilapäisillä tuloilla, rahaston pääoman vuotuisella korolla ja yhdistyksen hallituksen päätöksellä yhdistyksen muista varoista tai ylijäämistä.

RAHASTON TILI: AKTIA 405529-2108216.