Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 4/2006

Miksi spagetti murtuu useampaan osaan?

Kari Kivioja

Vuoden 2006 Ig Nobel -palkinnot jaettiin lokakuussa Harvardissa. Tilaisuutta sponsoroivan Annals of Improbable Research -lehden päätoimittaja Marc abrahamsin mukaan palkintojen tarkoitus on huomioida erikoisuuksia ja kunnioittaa kekseliäisyyttä – sekä kannustaa ihmisiä kiinnostumaan luonnontieteistä, lääketieteestä ja teknologiasta. Kaikki palkinnot myönnetään kuitenkin todellisista saavutuksista.

Ornitologia

ivan R. Schwab ja edesmennyt Philip R.a. May Kalifornian yliopistosta palkittiin tutkimuksestaan, joka selitti miksi tikka ei saa päänsärkyä. Tikalle on evoluution myötä kehittynyt paksu kallo, jossa on suhteellisen pehmeä luu sekä rusto alaleuassa vaimentamassa jatkuvia iskuja. Leukaluut kiinnittyvät kalloon vahvoilla lihaksilla, jotka supistuvat sekunnin tuhannesosaa ennen iskua luoden tiukan mutta joustavan rakenteen iskun hetkellä. Lisäksi lihakset jakavat iskun voiman kallon takapuolelle sivuuttaen aivot.

Ravitsemustiede

WASMIA AL-HOUTY KUWAITIN YLIOPISTOSTA JA FATEN AL-MUSSALAM Kuwaitin ympäristövirastosta palkittiin siitä, että he osoittivat lantakoppakuoriaisten olevan nirsoja ruokavalionsa suhteen. Tutkijat toteavat aikuisten lantakoppakuoriaisten (Scarabaeus cristatus) käyttävän lannan nestemäisiä komponentteja ja kätkevän erottelematonta lantaa ruuaksi toukilleen. Kun kasvissyöjäeläinten – hevosen, kamelin ja lampaan – lantaa tarjottiin, koppakuoriaiset pitivät parhaimpana juoksevampaa hevosenlantaa. Lampaanlannasta pidettiin enemmän kuin kamelinlannasta. Kahden lihansyöjäeläimen – koiran ja ketun – lanta kelpasi myös, mutta vähäisemmässä määrin kuin kasvissyöjien lanta.

Rauhanpalkinto

Howard Stapleton Walesin Merthyr Tydfilistä palkittiin keksimästään sähkömagneettisesta teini-ikäistenkarkottajasta. Laite lähettää ärsyttävää ääntä, jonka teini-ikäiset voivat kuulla, mutta aikuiset eivät. Myöhemmin Stapleton käytti samaa teknologiaa kehittääkseen puhelimen soittoääniä, jotka teini-ikäiset kuulevat, mutta heidän opettajansa eivät. Kuulon heikkeneminen iän myötä alkaa kahdenkymmenen ikävuoden jälkeen, mutta on tavallisesti merkittävä vasta yli 65-vuotiailla. Se vaikuttaa ensin korkeiden taajuuksien (18-20 kHz) kuulemiseen. Siksi on mahdollista kehittää ääni, jonka vain teini-ikäiset voivat kuulla.

akustiikka D. lynn Halpern, Randolph Blake ja James Hillenbrand palkittiin kokeistaan, joissa tutkittiin, miksi ihmiset eivät pidä äänestä, joka syntyy kun kynsillä raavitaan liitutaulua. Matematiikka nic Svenson ja Piers Barnes palkittiin laskelmistaan, kuinka monta valokuvaa pitää ottaa varmistaakseen, että kenelläkään ryhmäkuvassa ei ole silmät kiinni. Piers laski, että kolmenkymmenen ihmisen kuvaamiseen huonossa valossa tarvittaisiin kolmisenkymmentä kuvaa. Kun kuvattavana on viitisenkymmentä ihmistä, jopa hyvässä valossa, toiveille virheettömästä kuvasta voidaan heittää hyvästit. Piers päätyi nyrkkisääntöön alle kahdenkymmenen hengen ryhmien kuvaamisessa tarvittavien otosten laskemisesta: jaa ihmisten määrä kolmella, jos valo on hyvä, ja kahdella, jos valo on huono.

Kirjallisuus

Daniel oppenheimer Princetonin yliopistosta palkittiin raportistaan ”Oppineisuuden tarpeesta riippumattoman kansankielisen osoittamisen seuraukset: pitkien sanojen tur- Francis M. Fesmire Tennesseen yliopiston lääketieteen laitokselta palkittiin raportistaan ”Vaikeasti hoidettavan hikan lopettaminen peräsuolihieronnalla”, sekä Majed odeh, Harry Bassan ja arie oliven Bdai Zion Medical Centeristä Israelin Haifasta heidän samaa aihetta käsittelevästä tapaustutkimuksestaan. Haimatulehduksesta kärsivälle 60-vuotiaalle miehelle kehittyi sitkeä hikka sen jälkeen, kun hänelle oli laitettu nenäruokintaletku. Letkun poistaminen ei lopettanut hikkaa, jota oli yritetty hoitaa myös eri lääkkeillä. Useita toimenpiteitä kokeiltiin vailla menestystä. Sitten suoritettiin peräsuolihieronta, jonka tuloksena hikka päättyi välittömästi. Hikka palasi useita tunteja myöhemmin, ja jälleen se saatiin loppumaan välittömästi peräsuolihieronnalla. Sen jälkeen hikan ei havaittu uusiutuvan.

han käytön ongelmat.”

Lääketiede

Fysiikka

Basile audoly ja Sebastien neukirch Pierre ja Marie Curien yliopistosta Pariisista palkittiin katsauksestaan, jossa tarkasteltiin, miksi keittämätöntä spagettia taivutettaessa se usein hajoaa useampaan kuin kahteen osaan. Selvittääkseen mysteerin Audoly ja Neukirch testasivat useita eri paksuisia spagetteja, jotka he lukitsivat toisesta päästä, sitten taivuttivat ja päästivät äkisti vapaaksi aiheuttaen spagetin hajoamisen. Tutkijoiden analyysin mukaan spagetin käyryys kasvaa lähellä vapaaksi päästettyä päätä. Sen jälkeen spagettia pitkin kulkee aalto. Ensimmäinen repeämä ilmenee, kun käyryys ylittää kriittisen rajan. Repeämisen aiheuttama sysäys aiheuttaa uusia taivuttavia aaltoja, jotka kulkevat pitkin syntyneitä spagetin palasia, joissa aallot aiheuttavat lisää repeämiä.

Kemia antonio Mulet, José Javier Benedito ja José Bon Valencian yliopistosta Espanjasta, sekä Carmen Rosselló Baleaarien yliopistosta Espanjasta palkittiin tutkimuksestaan ”Lämpötilan vaikutus ultraäänen nopeuteen cheddar-juustossa”. Ultraäänen nopeus cheddar-juustossa on riippuvainen lämpötilasta. Lämpötilassa 0˚C nopeus on 1590 m/s ja lämpötilassa 35˚ C 1696 m/s. Luotettavin lämpötila ultraäänimittausten tekemiseen cheddar-juustossa on 0-17˚C.

Biologia

Bart Knols ja Ruurd de Jong Wageningenin maatalousyliopistosta Alankomaista osoittivat, että malariasääskinaaraita (Anopheles gambiae) viehättää yhtä lailla sekä Limburgin juuston että ihmisen jalkojen haju. Havaintojen odotetaan nopeuttavan hajusyötillä varustettujen pyydysten kehittämistä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Lyhentäen Kääntänyt: Kari Kivioja Lähde: Http://www.improbable.com

Keskustelua

lukeminen kannattaa aina…

Olipa Jälleen Lehdessänne Valaiseva Artikkeli ”mitä Hemmettiä Opit Tänään Koulussa?” (skeptikko /2006). Juttu Varoitteli Suomalaisen (kaukaa Euroopasta Näköjään Katteettomasti Ihaillun) Peruskoulun Salakavalasti ”vallanneesta Mitä Uskomattomimpien Pseudotieteellisten Rahastusten Muodoista” . Todisteena Käytettiin Mm. Kolmannen Vuosiluokan Englanninkirjaa.

Raflaavan ingressin (ja koko lehden kantta somistavan, provosoivasti johdattelevan kuva-aiheen) jälkeen varsinainen asia kuitenkin hiukan hukkui itse artikkelissa. Koska kuitenkin olen a) Skepsiksen jäsen, b) tollo luokanopettaja, joka pahaa aavistamatta kirkkain silmin (ei ehkä päde oikeudessa?) oli alkanut opettaa jutussa mainittua (ja kuvituksenakin käytettyä), myös meidän kouluumme valittua englannin kielen kirjasarjaa, palasin jälkiäni takaisin ja luin uusin silmin oppikirjan tekstejä. Mitä löytyi? ”He feels soft.” (Luonnehdinta pehmolelusta.) ”Listen! What can you hear?” (Taustalla kuuluu eläimen ääntelyä.) ”This smells awful!” (Poika nuuhkaisee sientä.) ”Taste this! It’s yummy!” (Tyttö kokkailee keittiössä.) Näin vaarallisella tavalla opetettiin neljän aistin käyttöä uutta kieltä opiskeleville. Näköaistista ei ollut valitettavasti yhtään lausetta, mutta toki löytyi tekstikappale, jossa käytiin värien englanninkielisiä nimiä läpi (missä puuhassa näköaistista on melkoinen hyöty).

Eli käsittämättömässä kovakorvaisuudessani en haistanut palaneen käryä ajoissa, mutta nyt näin sormituntumalla mitaten silmäni aukenivat kouriintuntuvalla tavalla. Jäi vähän paha maku suuhun omasta sinisilmäisyydestäni. Pitäisi lukea enemmän, niin luulisi vähemmän?

Summa summarum: tosikkona en löytänyt mitään suurta järkytystä aiheuttavaa todistetta peruskouluun kohdistuvasta kritiikistä (lukioon en ota asiaa tuntematta kantaa). Ellei asialla sitten tarkoiteta oppilaiden johdattamista stereotypioihin (tytöt kokkailemaan ja pojat nuuhkimaan sieniä)?

Tuntuu hiukan, että tässä oli paljon melua tyhjästä, mikä on sääli sinänsä, sillä kyllä koulusta ja meistä opettajista löytyisi paljon todellisempaakin pseudotiedettä. Tästä kertoo oheinen kuva omasta koulustani.

Jyri Kontturi Luokanope

Saako psykoanalyysia arvostella?

Edellisessä lehdessä (3/2006) tarkastelin Sigmund Freudin ”testamenttia” vuodelta 1937, jossa hän vanhoilla päivillään melko avoimesti myönsi useimpien teorioidensa puutteet. Ennen Skeptikkoa tarjosin kyseistä kirjoitustani Tieteessä tapahtuu -lehteen, jossa kirja-arviot käyvät läpi ns. referee-menettelyn. Sain myös luettavakseni nimettömien arvioijien kommentit kirjoituksestani. Otteiden julkaiseminen näistä ei kenties ole hyvän tavan mukaista, mutta asian tärkeyden vuoksi ne on hyvä tuoda esille.

Molemmat arvioijat huomasivat aivan oikein, että kirjoitukseni oli Freudia kohtaan varsin tuomitseva. Kommentit eivät koskeneet kuitenkaan pelkästään tyyliseikkoja. Toinen arvioijista ensinnäkin suositteli minulle kiertoteitse psykoanalyysia: ”Närkästynyt ja samalla riehakas ’Papan’ eliminointiinto sinänsä ansaitsisi tietysti analysoivaa itsereflektointia.”

Lienee turha mainita, että tämä asenne periytyy jo Freudin ajoilta: psykoanalyyttisten ideoiden vastustajat torjuvat piilotajuisia vaikuttimia ja tulevat vain ilmaisseeksi toiveensa isän tuhoamisesta. Karkean psyko-

Oliko darwin uskovainen?

Skeptikon numerossa 3/2006 Timo Teinikivi kirjoitti teologian ja evoluution suhteista otsikolla Jumalan evoluutio? Puuttumatta varsinaiseen aiheeseen huomaan hänen sanoneen Charles Darwinista: ”Hänhän ei ollut ateisti, vaikka niin yleisesti luullaan, vaan uskova, harras kristitty.”

En tiedä, mistä Teinikivi on poiminut tielogisoinnin tarkoitus lie osoittaa, että vasta psykoanalyysin läpikäyminen tuo luvan arvioida psykoanalyysia.

On kuitenkin selvää, että millekään tieteeksi tai terapeuttiseksi hoidoksi mainitulle alalle ei tule sallia etuoikeutta. Psykoanalyysia ja Freudia, samoin kuin naistutkimusta ja marxilaista taloustiedettä, tulee siis arvioida tavanomaisin tietoteoreettisin ja metodologisin perustein. Ja arviointiin saavat osallistua muutkin kuin psykoanalyytikot, naistutkijat tai marxilaiset itse.

Toisen arvioijan kommentti kirjoituksestani on lähes yhtä hupaisa. Hänen mukaansa Freudin luomat ”Oidipus-, kastraatio-, thanatos-, sisarkateus- jne. ovat vain metaforisia käsitteitä, eivät kirjaintotuuksia.” Lausunto on hauska siksi, että Freud olisi ollut todella närkästynyt, jos hänen teorioitaan olisi pidetty vain vertauskuvina. Hänelle ne olivat täysin todenmukaisia yksilö- ja evoluutiohistoriallisia kuvauksia. Ja vaikka ne olisikin tarkoitettu vain metaforiksi, voidaan kysyä, miksei niitä ole jo korvattu todellisuutta paremmin kuvaavilla vertauksilla.

don Darwinin kristillisyydestä. Totta kyllä, hän suunnitteli nuorena papin uraa. Michael White ja John Gribbin toteavat kirjassaan Darwin: a Life in Science (1995), että Darwin oli ennen suurta matkaansa 1831 - 1836 melko epäortodoksinen kristitty, joskin hänen uskonsa oli vakaa ja hänen näkemyksensä Jumalan ja ihmisten suhteista ja ihmiskun-

Osmo Tammisalo

T-PAITA! OSTA SKEPSIKSEN

Luotettavien Tutkimusten Mukaan (universal Science, Vol 12.986) Skepsiksen T-paita On Maailmankaikkeuden Suosituin.

vs7r 6tj

(=anna-liisa, Tulen Pian Hakemaan Toisen)

MYYDÄÄN TILAISUUKSIEN POSTITSE. KOOT: HINTA: POSTITILAUS:

yhdistyksen järjestämien

yhteydessä ja S, M, L ja XL 10 euroa lisätään kuluja 2 euroa

....jatkuu edelliseltä sivulta.

nan asemasta maailmassa oli tavanmukainen. Maailmanympärimatkalta palattuaan hän ei enää haaveillut papin tehtävistä.

Hänen myöhemmästä kehityksestään kirjoittajat kertovat: ”Hieman epäortodoksisesta kristillisyydestä hän oli liukunut agnostismin kautta ateismiin ja lähes eksistentialismin edelläkävijäksi.” Samaan tapaan Darwinin kehitystä kuvaavat muutkin hänen moninaiset elämäkerturinsa, joskin käsitykset vaihtelevat siitä, onko häntä pidettävä pikemminkin agnostikkona kuin ateistina.

Darwin itse kirjoitti vanhoilla päivillään laa-

PoSTiTilauKSET: anna-liisa Räihä Borgströminkuja 1 B 19, 00840 Hki Puh. (09) 698 1976 s-posti: secretary@skepsis.fi timaansa muistelmateokseen (1887, suom. Elämäni, 1987) useita sivuja uskonnosta ja totesi siinä lakanneensa vähitellen uskomasta kristinuskoon jumalallisena ilmoituksena. ”Kaikkien asioiden alun mysteeri jää meiltä ratkaisematta; ja minun on tyydyttävä pysymään agnostikkona.”

Näin ollen Charles Darwinista ei saa tekemälläkään uskovaa kristittyä, enkä omasta puolestani ymmärrä, miksi hänestä sellaista pitäisi yrittääkään.

Anto Leikola

Liity skepsiksen jäseneksi!

Jos Haluat Liittyä Skepsiksen Jäseneksi, Lähetä Oheinen Lomake Tai Sen Kopio Täytettynä Skepsiksen Jäsenasioista Vastaavalle Osoitteella:

Anna-liisa Räihä, Borgströminkuja 1 B 1, 0040 Helsinki Membership@skepsis.fi

Yhdistyksen Jäsenmaksu Vuodelle 2007 (sisältää Skeptikko-lehden Tilauksen) On 2 Euroa Tai Alle 24-vuotiailta 12,0 Euroa (jos Olet Alle 24-vuotias, Ilmoita Syntymäaikasi). Voit Myös Tilata Skeptikko-lehden Liittymättä Jäseneksi. Tilausmaksu On 2 Euroa/vuosi. Lehtitilausta Tehdessä Tiedoksi Riittävät Nimi Ja Osoite. Jäsenhakemus/tilauskaavake Löytyy Myös Internetistä Skepsiksen Kotisivuilta: Www.skepsis.fi

Jäsenhakemus

Haluan Liittyä Jäseneksi

Nimi:

Ammatti Ja Koulutus:

Lähiosoite:

Postinumero Ja -toimipaikka:

Puhelin:

Sähköposti:

Vain Lehtitilaajaksi

Haluan Skepsiksen Sähköpostituslistalle

Kokemus Skepsiksen Toimialaan Liittyvistä Asioista, Mahdollisesti Jäsenyys Muissa Tieteellisissä Yhdistyksissä, Erityiset (käytä Tarvittaessa Erillistä Paperia):

Aihetta Sivuavat Julkaisut, Mielenkiinnon Kohteet Ym.

Korostamme Kuitenkin, Että Kuka Tahansa Kiinnostunut Voi Hakea Jäsenyyttä Yhdistyksen Hallitukselta Koulutustaustasta Ja Elämänkokemuksesta Riippumatta.

Hyväksyn Skepsis-yhdistyksen Säännöissä Määritellyn Tarkoituksen Ja Toimintaperiaatteet Ja Haluan Liittyä Yhdistyksen Jäseneksi.

Päiväys Ja Allekirjoitus:

Skepsiksen haaste

10 000 EUROA PUHTAANA KÄTEEN SILLE, JOKA TUOTTAA VALVOTUISSA OLOSUHTEISSA PARANORMAALIN ILMIÖN.

Dosentti Hannu Karttunen ja taikuri iiro Seppänen ovat lupautuneet maksamaan kumpikin 2500 euroa edellä mainitusta kokonaissummasta. Haastesumma voidaan maksaa myös humanoidistipendinä – 10 000 euroa puhtaana ulottimeen sille humanoidille, joka itse noutaa stipendin ja antaa samalla DNA- (tai vastaavan) näytteen. Poikkeustapauksessa summa voidaan myös maksaa (mikäli esimerkiksi henkilötunnuksen tai pankkikortin saanti on osoittautunut humanoidille vaikeaksi) mukana seuraavalle ihmiskontaktiseuralaiselle.

Skepsis ry:n yhteystiedot Puhelinpalvelu: 0208-355 455 Postiosoite: PL 483, 00101 HELSINKI Internet: www.skepsis.fi Pankkiyhteys: AKTIA 405529-2111988 anna-liisa Räihä Borgströminkuja 1 B 19 00840 Helsinki puh. (09) 698 1976 membership@skepsis.fi

Rahastonhoitaja Veikko Joutsenlahti Roihuvuorentie 30 B 62 00820 Helsinki puh: 040 758 7286

Skepsis ry:n hallitus vuonna 2006 Puheenjohtaja Matias aunola Varapuheenjohtaja otto J. Mäkelä Robert Brotherus, Denis Galkin, Heikki Ervasti, Jukka Häkkinen, anna-liisa Räihä.

Alueyhteyshenkilöt Joensuu: Vesa Tenhunen puh. (013) 123 254; vesa.tenhunen@skepsis.fi Jyväskylä: Vesa Kolhinen puh. 050 382 0251; vesa.kolhinen@skepsis.fi

– Edistää paranormaaleja ilmiöitä koskevien väitteiden objektiivista ja puolueetonta tieteellistä tutkimusta ottamatta näiden väitteiden paikkansapitävyyteen kantaa apriorisin, tutkimusta edeltävin perustein. – Ylläpitää tällaisesta tutkimuksesta kiinnostuneiden ihmisten verkostoa sekä pitää yhteyttä vastaavanlaisiin yhteisöihin kotimaassa ja ulkomailla.

– Julkaista paranormaaleja ilmiöitä koskevia väitteitä tutkivia artikkeleja ja kirjoja sekä laatia tällaisia väitteitä sisältävien julkaisujen bibliografioita.

– Järjestää alaan liittyviä kokouksia ja konferensseja sekä harjoittaa valistus- ja tiedotustoimintaa.

Skepsis ry:n tieteellinen neuvottelukunta Professori Kari Enqvist (fysiikka), professori Mika Hemmo (oikeustiede), PsL Virpi Kalakoski (psykologia), professori Hannu Karttunen (tähtitiede), S. albert Kivinen (filosofia), professori Hanna Kokko (biologia, ekologia), professori Eerik lagerspetz (yhteiskuntatiede/filosofia), anto leikola (biologia), dosentti Pertti lindfors (monitiet. tieteenfilosofia), dosentti Marjaana lindeman (psykologia), professori Jukka Maalampi (hiukkasfysiikka), dosentti Juha Merikoski (fysiikka), dosentti Markku Myllykangas (terveyssosiologia), professori Jeja Pekka Roos (sosiaalipolitiikka), VTM Jan Rydman, Heikki Räisänen (uskontotiede), dosentti Veijo Saano (lääketiede), anssi Saura (biologia).

Yhdistys on poliittisesti, aatteellisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton.

Yhdistyksen hallitus voi hyväksyä hakemuksesta yhdistyksen jäseneksi yksityishenkilöitä ja oikeuskelpoisia yhteisöjä, jotka hyväksyvät edellä mainitut yhdistyksen periaatteet.

Yhdistys julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Skeptikko-lehteä.

Mallia yhdistykselle haettiin Yhdysvalloissa 1976 perustetusta CSICOPista (Committee for the Scientific Investigation of Claims of the Paranormal), mikä ilmenee mm. yhdistysten samankaltaisina toimintaperiaatteina. Skepsis ry toimii kuitenkin itsenäisesti, vaikkakin yhteistyössä CSICOPin ja muiden vastaavien järjestöjen kanssa. Yhdistys on ECSOn (European Council of Skeptical Organisations) ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäsenjärjestö.

K O H T A 2 0 V U O T T A K Y S Y M Y K S I Ä

Jäsenasioista Ja Lehtitilauksista Pyydetään Neuvottelemaan Yhdistyksen Jäsenasioista Vastaavan Kanssa. Hänelle Toimitetaan Myös Osoitteenmuutokset:

Skepsis Ry On Vuonna 1987 Perustettu Suomalaisten Skeptikkojen Yhdistys.

Skepsiksen Sääntöjen Mukaan Yhdistyksen Tarkoitus On:

Oulu: Juha Vuorio Puh. 040 500 6955; Juha.vuorio@skepsis.fi Tampere: Heikki Lindevall Puh. 0400 622 636; Heikki.lindevall@skepsis.fi Turku: Heikki Kujanpää Puh. (02) 244 6400, 0440 220 420; Heikki.kujanpaa@skepsis.fi

Yhdistys Toivoo, Että Alueilla Dyshenkilöille Yhteystietonsa, Omalla Alueellaan Tapahtuvasta Henkilöille Voi Myös Ilmoittaa Yhdistyksen Toimintaan Omalla

Asuvat Ilmoittaisivat Yhjotta He Voisivat Tiedottaa Toiminnasta. Yhteyshalukkuutensa Osallistua Alueellaan.

Saatavana Kaikista Skepsiksen Tilaisuuksista Hintaan 2 Euroa Tai Tilaamalla Osoitteesta: Secretary@skepsis.fi Skeptikko4/2006 1

ihmeellinen maailma

Skeptikon tietosanakirja

Kirja Vie Lukijansa Oppien Maailmaan. Parapsykologiasta, Muista Aiheista.

risto Selin

Paranormaalien Ilmiöiden Ja Outojen Sen Hakusanat Tarjoavat Kriittistä Tietoa Ufologiasta, Astrologiasta Ja Monista

Lähes 00 Hakusanaa: Atlantis, Barnum-efekti, Cereologia, Demoni… Pitkiä Kirjoituksia, Lyhyitä Määritelmiä. Erittäin Kattava Kirjallisuusluettelo. Suomen Ensimmäinen Skeptinen Hakuteos. 26 Sivua. Hinta 1 E (+ Postikulut). Julkaisija: Skepsis Ry, Helsinki. Kustantaja: Tähtitieteellinen Yhdistys Ursa Ry.

Saatavana Kaikista Skepsiksen Tilaisuuksista Tai Tilaamalla Osoitteesta: Anna-liisa Räihä Borgströminkuja 1 B 1 0040 Helsinki. Puh. (0) 6 176 Sähköposti: Secretary@skepsis.fi 2 Skeptikko 4/2006

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2006. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Kryptologia ja huuhaa
Huuhaa-palkinto homeopatia-apteekeille
Miksi ihmeessä käytämme uskomushoitoja?
Skeptikko pulassa
Minä, skeptikko: Santtu Puukka
Maailman mysteereitä ratkaisemassa
Kiivasta menoa Hengen ja tiedon messuilla
Älä usko salaliittoteorioihin!
Kirjat: Potaska ja politiikka – onko niillä loppujen lopuksi eroa?
Kirjat: Ennustaja mukana elämänvalinnoissa
Kirjat: Hanki hyvä kirja!

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit