Skeptikko · Skeptikko 2/2008
Kirjat: Kummituksia kuvissa
Kirjat
Melvyn Willinin kirja Ghosts Caught on Film esittelee 67 valokuvaa, joissa saattaa olla jotakin paranormaalia. Kirjoittaja myöntää, että osa kuvista on huijauksia tai sattumalta syntyneitä mystisiä otoksia, mutta jos vain yksikin kirjan kuva jää vaille rationaalista selitystä, on kirjoittajan mukaan olemassa mahdollisuus, että kummituksia on olemassa ja niistä on saatettu ottaa valokuvia.
Kirjassa on kummituskuvia aina valokuvauksen alkuajoilta nykypäivän digikuviin saakka. Vanhemmista valokuvista ja niiden negatiiveista on kirjan esipuheen kirjoittaneen kliinisen kriminologian emeritus professori Donald Westin mukaan helpompi löytää merkkejä huijauksesta kuin digiajan kuvista. Myös Westin mukaan kuuma kysymys on se, voiko kaikkia kirjan kuvia selittää järjellä. Hän kiittää Melvyniä avoimesta mielestä ja ammattimaisesta skeptisestä asenteesta.
Jokaisen kuvan kohdalla Melvyn kertoo käyneensä läpi seuraavan sarjan kysymyksiä: - onko kuva tahallinen väärennös? - Syntyikö kuva satunnaisesta virheestä fil-
Vuonna 1869 otettu kuva, jossa presidentti Abraham lincolnin leski näyttää tapaavan kuolleen
miehensä. Kuva nosti aavekuvaaja William H. Mumlerin maailmanmaineeseen. Hänet tuomittiin kuvahuijauksista vankeuteen ja hän kuoli köyhyydessä 1884.
missä tai sen kehityksen aikana?
Käyttikö kuvaaja tarkoituksellisesti muita ihmisiä tai lavasteita lopputuloksen saavuttaakseen?
Voiko kuvan selittää toistettavalla ja yleisesti ymmärrettävissä olevalla valoilmiöllä tai linssin edessä tapahtuneella häiriöllä?
esittääkö kuva poikkeavaa ilmiötä, jota ei vielä ymmärretä?
esittääkö kuva ainutlaatuista paranormaalia ilmiötä, jota emme ymmärrä?
Perhekuvassa leijuva haamu, jota kukaan ei kuvaushetkellä muista nähneensä. luultavasti ohikulkija, jonka jalat ovat piilossa tukipaalun takana.
Jos uskon, että kuvassa esiintyy paranormaali ilmiö, voimistaako tämä minun uskoani uskontoon, avaruusolioihin tai muihin parapsykologisiin ilmiöihin?
olenko ehdottomasti vakuuttunut siitä, että olen löytänyt oikeat vastaukset edellisiin kysymyksiin?


Mihin Sinä Uskot?
Kirjoittajan ns. skeptisyydestä huolimatta kuvaanalyyseissä jätetään lähes aina ovi auki myös selittämättömälle puolelle. Kaupallisista syistä? Kuuluisa, kahden nuoren tytön vuonna 1917 ottama kuva Cottingleyn tanssivista keijuista paljastui varmasti väärennökseksi vasta 60 vuoden päästä niiden julkaisusta, kun toinen serkuksista tunnusti heidän huijanneen kaikkia. Kirja toteaa tästä: ”Paljastuksista huolimatta eräät ihmiset uskovat edelleen keijuihin – niin kuin luultavasti tiedät itsekin.”
Se, että kirjassa ylipäätään kerrotaan myös skeptisiä ajatuksista kuvista, on hyvä asia, mutta jossakin vaiheessa aina avoimet ovet myös
Cottingleyn keijukaisiin Doyle – keijujen kuvat oli
Sheppersonin kirjasta uskoi jopa Arthur Conan liitetty valokuvaan Arthur Princess Mary’s Gift Book.
muille selityksille alkavat ärsyttää. eräässä kuvassa vuodelta 1959 Mabel Chinnery ja hänen miehensä ovat juuri käyneet vaimon äidin haudalla. Hautausmaalta lähtiessään Mabel ottaa kuvan miehestään, joka istuu yksin autossa. Kun kuva kehitetään, kuvaushetkellä tyhjällä takapenkillä näyttää istuvan Mabelin äiti.
Kirjoittaja epäilee huijausta, tuplavalotusta. Syitä on monia, esimerkiksi kuolleen äidin ikkunasta näkyvä hahmo on liian lähellä etupenkkiä istuakseen takapenkillä. Silti kirjoittaja tuo esiin vaihtoehdon, että vaikka kuva ei ole uskottava, niin sitä ei välttämättä ole tarkoituksellisesti väärennetty, vaan Mabel on ehkä vain ”piirtänyt” kuolleen äitinsä valokuvaan mielensä voimien avulla.
Kirjan kannen kuva kertoo kuuluisasta Hampton Court Palacen aaveesta, joka jäi turvakameran filmille lokakuussa 2003. Skeptikoiden mukaan kyseessä ei ole kummitus eikä linnan aikaisempi asukki englannin kuningas Henrik VIII, vaan aikakauden asuun pilailumielessä pukeutunut linnan opas. ”Mihin sinä uskot? onko joka kysymykseen olemassa looginen vastaus vai onko edessäsi kuva, joka todistaa kummitusten olemassa olon?”, kirja kysyy.
Niin tai näin, kyseessä on erittäin viihdyttävä kirja, myös skeptikoille.
lentomekaanikko Freddy Jackson kuoli koneen propelliniskuihin vuonna 1919. tässä kaksi päivää hänen kuolemansa jälkeen otetussa kuvassa hän
on edelleen mukana – vasemmalla ylärivin neljännen miehen pään takana. Kuva on otettu hänen hautajaispäivänänsä. ehkä Freddy ei tiennyt kuolleensa.
Mabel Chinneryn äiti on ilmestynyt kuvaan, mutta näyttää mieheltä ja istuu väärässä paikassa: ei etu- eikä takapenkillä, vaan jossakin
huijaukseen viittaavassa välitilassa.


Ghosts Caught On Film. Photographs Of The Paranormal. Melvyn Willin, David & Charles Limited, 2007.
Risto K. Järvinen


ihmeellinen maailma
Skeptikon tietosanakirja
Risto Selin
Kirja vie lukijansa paranormaalien ilmiöiden ja outojen oppien maailmaan. Sen hakusanat tarjoavat kriittistä tietoa parapsykologiasta, ufologiasta, astrologiasta ja monista muista aiheista.
lähes 500 hakusanaa: Atlantis, Barnum-efekti, Cereologia, Demoni… Pitkiä kirjoituksia, lyhyitä määritelmiä. erittäin kattava kirjallisuusluettelo.
Suomen ensimmäinen skeptinen hakuteos. 326 sivua. Hinta 19 e (+ postikulut). Julkaisija: Skepsis ry, Helsinki. tähtitieteellinen yhdistys ursa ry.
Kustantaja:
Saatavana kaikista Skepsiksen tilaisuuksista tai tilaamalla osoitteesta: Anna-liisa Räihä Borgströminkuja 1 B 19 00840 Helsinki. Puh. (09) 698 1976 Sähköposti: secretary@skepsis.fi
Syyskuun 11. ja koulufysiikan perusteet
SKEPTIKKO-LEHDEN NUMEROSSA 1/2008 OLI ERIK MANTEREEN (EM) kirjoittama artikkeli ”Syyskuun 11. ja oudot salaliittoteoriat”. Siinä kirjoittaja tuo esille mielipiteensä lentokonekaappauksista sekä hyökkäyksistä World trade Centeriä (WtC) ja Pentagonia vastaan, jotka tapahtuivat vuonna 2001. Samasta aiheesta eM on tehnyt aikaisemmin seminaarityön tampereen yliopistossa.
Aihe on kokonaisuudessaan laaja, ja siitä on tapahtuman jälkeen kirjoitettu lehtiin ja internetiin hyvin paljon. tapahtumaa ei juuri voi tyhjentävästi käsitellä yhden seminaarityön tai lehtiartikkelin puitteissa. eM on artikkelissaan keskittynyt muutamiin yksityiskohtiin, joihin hänellä näyttää oman käsityksensä mukaan oleva hyvät vastaukset. Joitakin kysymyksiä hän käsittelee vain ohimennen tai ei lainkaan. tämä on looginen tapa saada omat näkemyksensä esiin rajoitetussa tekstitilassa. Näin mekin teemme.
KAIKISTA EM:N artikkelin väitteistä emme halua kiistellä. esimerkiksi, on toki mahdollista, että Mohammed Attan johtama arabiryhmä olisi esittänyt tapahtumassa ulospäin näkyvää osaa, ja tapahtumalla saattaa olla jonkinlainen yhteys Osama Bin Ladeniin. Arabiryhmä on mahdollisesti saattanut kaapata neljä lentokonetta tarkoituksenaan törmätä niiden kanssa uSA:n merkittävimpiin rakennuksiin. tämä kysymys ei ole varsinainen kiistan aihe. Mutta meidän mielestämme tapahtumaan liittyy myös muita puolia, jotka asettavat asian aivan toisen-
LAISEEN VALOON KUIN EM:N artikkelissa.
Lyhyitä Romahdusaikoja Ei Voida Saavuttaa Mitenkään
Meidän kantamme lähtee useimmille tutuista koulufysiikan perusteista. Miettikää tätä: kaksi lentokonetta törmää kumpikin ”omaan” pilvenpiirtäjäänsä, mutta kolme pilvenpiirtäjää romahtaa. Romahdusten väitetään syntyneen tulipalojen aiheuttaman kuumuuden seurauksena ja myös osittain törmäysten seurauksena. Kuitenkaan ei koskaan aikaisemmin eikä myöhemmin ole teräsrakenteinen pilvenpiirtäjä romahtanut tulipalon seurauksena.
11.9.2001 romahti kolme WtC:n pilvenpiirtäjää kiihtyvyydellä, joka lähestyy vapaan pudotuksen kiihtyvyyttä. lentokoneet törmäsivät 417 metriä korkeisiin pilvenpiirtäjiin WtC-1 ja -2, jotka noin tunnin kestäneiden tulipalojen jälkeen romahtivat noin 15 sekunnissa alas asti. Seitsemän tuntia myöhemmin romahti 174 metriä korkea rakennus WtC-7. Romahdus kesti 6,5 sekuntia. Rakennus sijaitsi runsaan sadan metrin päässä lähimmästä aikaisemmin romahtaneesta tornista ja romahti silti.
Virallisen selityksen mukaan tulipalot heikensivät teräsrakenteiden lujuutta niin, että pilvenpiirtäjät romahtivat suurella nopeudella. Jos ajatellaan, että romahduksiin riittävät lämpötilat olisi todella saavutettu, alkaisi romahdus heikoimmasta kohdasta. Mutta heikoimmassakin kohdassa olisi pystysuorilla teräspilareilla jäljellä lähes sadan prosentin lujuus, joka ei salli romahdukselle juuri minkäänlaista kiihtyvyyttä.
Heikoimmassa kohdassa tapahtuva puristuminen paksuntaa pilaria, jolloin sen kantokyky kasvaa niin, että romahdus pysähtyisi alkuunsa. tarvittaisiin lisää lämpöä, jotta samanlainen nitkahdus toistuisi. Pilvenpiirtäjän romauttaminen alas asti kuumentamalla veisi paljon aikaa (ja suunnattomasti lämpöenergiaa), eikä havaittuja lyhyitä romahdusaikoja voida saavuttaa mitenkään. täytyy ottaa vielä huomioon, että pilvenpiirtäjien pystypilarit oli tehty rakenneteräksestä, joka on niin sitkeää, ettei pilareita voi katkaista yläpuolisella voimal- 1 la eikä iskulla .
Me Skeptikot Emme Usko Ihmeisiin
WTC:N ROMAHDUKSIA TUTKIVA USA:N viranomainen National institute of Standards and technology (NiSt) on tehnyt WtC-1 ja -2 rakennuksille laajan tietokonesimulaatioon perustuvan tutkimuksen tulipalojen aiheuttamista lämpötiloista, mutta ei ole selittänyt itse romahdustapahtumaa. WtC-7 -rakennuksen romahduk-
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2008. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Potilasturvallisuus valvomattomassa terveydenhuollossa
Epäilijä luostarissa
Luuranko portinvartijan kaapissa
Terveellistä krilliruokaa
PJ:n palsta
Huuhaa ja todellisuus sääennusteissa
Reilun kaupan homeopatiaa
Miksi värioppimme perustuu aina vaan uskomustietoon?
Kielteisen väitteen voi todistaa oikeaksi
Skeptikon ennustuslinja
Ihme juttuja
Keskustelua
Hoidettiin homeopatialla – vauva kuoli
