Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 1/2015

Miksi kodin sähkölaitteiden säteilyvaara on huuhaata

Lilja Tamminen

yksi tutkija käenpesästä

”Arkinen sähkömagneettinen säteily ei väitettyjä oireita, eikä se voi olla

on Huuhaata

fysiikan lakien mukaan voi aiheuttaa syy ryhtyä maalaamaan kotiaan metallimaaleilla.”

TIETOJENKÄSITTELYTIETEEN tohtori Mikko Ahonen pääsi jälleen helmikuussa maakuntamediaan (YLE Tampere) leikkimään aaveenmetsästäjäantennilla ja pelottelemaan kansaa kodin sähkölaitteiden säteilyvaaroilla. Ahosta tituleerataan artikkelissa tutkijaksi. Toimittaja ei tajunnut kysyä, minkä tieteenalan asiantuntija Ahonen onkaan, koska ”onhan tohtori nyt sentään tohtori”. Ahosella ei ole asiaankuuluvan alan muodollista pätevyyttä, jota kannattaisi edellyttää, kun päästetään ihminen puhumaan tieteen näkökulmasta outouksia valtiolliseen joukkotiedotusvälineeseen.

Asia on osa paljon isompaa vyyhtiä. Suomessa on syntynyt sähkölaitteiden ”säteilyvaaroista” puhuvien kiertävien myyntimiesten kaarti, joka ensin pelottelee asiaan perehtymättömiä ihmisiä tekemään ”säteilymittauksen” kotiinsa. Älyttömille asetuksille säädetty mittari näyttääkin, että ”onpas paljon säteilyä”, minkä jälkeen on hyvä myydä uhreille talo täyteen epämääräistä roinaa, joka mukamas suojaa tämän säteilyn vaaroilta – kaikkea satojen eurojen pöytälampuista tuhannen euron verhoihin. Missään vaiheessa uhreille ei esimerkiksi kerrota seuraavaa: - Mikrowatti (tehoyksikkö watin miljoonasosa) on täysin järjetön skaala mitata arkiympäristössä oikein mitään; kodin tavallisten lamppujen tehot liikkuvat 11 - 40 watissa, eli 15 000 000 - 40 000 000 mikrowatissa. Onpas isoja lukuja, oho. Yhtä lailla järjetöntä olisi mitata kodin lämpötilavaihteluita Celcius-asteiden tuhannesosissa ja huolestua vaihtelusta. Säteilyaltistusta mitataan wateissa per neliömetri.

  • ”Säteily” voi tarkoittaa eri asioita fysiikassa kuin miten sana arkikielessä käsitetään. Arkikielessä säteilystä puhuttaessa tarkoitetaan ns. ionisoivaa säteilyä, jota erittyy esimerkiksi radioaktiivisista aineista ja jota osuu maapalloon avaruudesta käsin. Ionisoiva säteily on vaarallista, koska se muuttaa atomien koostumusta, kun se osuu aineeseen. Radioaallot ja muu arkinen radioviestintä ei ole ionisoivaa säteilyä, ja se on täysin eri energiamäärän omaavaa, eikä se siten voi myöskään aiheuttaa samoja ongelmia. Säteilystä puhuminen yhtenä asiana on kuin puhuisi lämpötilasta yhtenä asiana, eikä näkisi eroa huoneenlämmön ja auringon ytimen lämmön välillä; yksi kun on meille mukava ja toisessa emme huomaisi yhtäkkiä haihtuvamme.

  • Kodin arkisilta sähkömagneettisilta kentiltä on ihan turha suojata itseään, koska ne eivät aiheuta meille (osoitetusti) terveysvaikutuksia.

MISTÄ OIKEASTI ON KYSE?

SÄHKÖALLERGIA tai -yliherkkyys ovat termejä, joilla epämääräistä stressioireilua ilmentävä ryhmä ihmisiä alkoi kutsua oireiluaan joskus 1990-luvun alussa. Nämä henkilöt ovat itse päättäneet, että oireet johtuvat sähkölaitteista. Ongelma on, että he yrittävät selittää oireiluaan kuvauksilla, jotka ovat ristiriidassa ko. sähkölaitteiden teknisen toiminnan kanssa ja yleensä ilmentävät heikkoa ymmärrystä sähkömagneetiikan (heidän termeillään ”säteilyn”) fysiikasta ylipäätään. Samalla he eivät tutkitusti reagoi sellaisiin kenttiin, joista eivät ole tietoisia.

Tiedemaailman konsensuksen mukaan sähkölaitteet eivät selitä henkilöiden oireilua, vaikka itse oireet ovat heille hyvin todellista. Asianomaiset pitävät kuitenkin syyllisinä puhelimia, radioita ja muuta kuluttajaelektroniikkaa. Monet heistä ovat vakuuttuneita, että elektroniikkateollisuus on salaliitossa peitelläkseen sähkölaitteiden suuria vaaroja ja hiljentääkseen heidät.

1990-luvulla ja 2000-luvun alussa liikettä leimasi ennen kaikkea sähköallergikoiksi itsensä lukevien oireista kertominen self-help -tyylisissä kirjoissa ja Tupperware-kutsuja muistuttavissa tilaisuuksissa. Sähköallergialiike ei juuri saanut ääntään kuuluviin new age -piirien ja muiden haavoittuvaisten ryhmien ulkopuolella. 2010-luvulla liike on ottanut toisen lähestymistavan. Sen keulahahmot käyvät erilaisissa yleisötapahtumissa puhumassa kotielektroniikan sähkömagneettisten kenttien säteilyvaaroista etenkin lapsille, ja joskus he jopa myyvät erikoisia hilavitkuttimia, joiden väitetään suojelevan ko. ”vaaroilta”. Menettelystä tulee mieleen lähinnä amerikkalaiset herätyssaarnaajat ja vempainmarkkinointihuijaukset.

Mikko Ahonen ja Erja Tamminen ovat kuuluisia esimerkkejä sähköallergialiikkeen aktiiveista. Internetin ja sosiaalisen median käytön yleistymisen myötä liike on saanut uuden kanavan levittää harhakäsityksiään. Se on myös muuttanut toimintatapojaan ja lähtenyt eräänlaiselle hyökkäyskannalle.

Uusimpana ilmiönä on se, että suomalaiset liikkeen edustajat pyrkivät mediaan siellä, missä rima on matalin. Tämän mahdollisuuden näköjään tarjoavat maakuntamedioiden toimitukset, joilta jostain syystä vaikuttaa tyystin puuttuvan lähdekritiikki. Siellä äänensä saavat kuuluviin yksisarvisten palvojat ja enkeleille puhujat ikään kuin alansa neutraaleina asiantuntijoina.

Ongelma ei ole siinä, että ihmiset uskovat oireidensa selittyvän juuri niillä tekijöillä, jotka he ovat saaneet päähänsä, vaan se että erityisesti haavoittuvaisessa elämäntilanteessa olevat ihmiset ilman fysiikan ja lääketieteen sivistystä ovat otollisia uhreja sähköallergia-ajatuksille. Kun ihminen saa päähänsä jotain tällaista, hän ei enää välttämättä ole vastaanottavainen hoidoille, jotka selitetään toisella syy-seuraus -suhteella.

Ihmismieli, jolla ei ole tieteen tuntemukseen perustuvaa suojaa, haluaa uskoa näennäisen ”yksinkertaisiin” selityksiin vaikeista asioista, jotka lisäksi tarjoavat omasta itsestä ulkopuolisen syyn ongelmille. Tämä pätee niin yhteiskunnallisiin kuin henkilökohtaisiinkin ongelmiin. Tällaiset ideat käyttäytyvät memeettisesti. Siksi on vastuutonta antaa joukkoviestimiä ilmiön levittämisen käyttöön, koska ihmiset ihan oikeasti alkavat selittää mitä tahansa oireitaan esimerkiksi sähköallergialla. Media siis levittää epidemiaa.

MIKSI SÄHKÖHERKKYYS EI VOI OLLA SITÄ, MITÄ SEN VÄITETÄÄN OLEVAN?

ALLERGIAT ja yliherkkyydet tietyille asioille kuten ruokaaineille ovat seurausta kehon immuunijärjestelmän väärästä reaktiosta vieraita aineita tai omaa kehoa kohtaan. Erehtyneet solut hyökkäävät ”tunkeutujan” kimppuun. Valoyliherkkyyden mekanismi on vastaava; geneettisestä tai muusta syystä keho ylireagoi tuottamiinsa valoon reagoiviin molekyyleihin. Tästä seuraa ihottumaa. Itse valo ei siis ole aiheuttaja, vaan ainoastaan laukaisee piilevän reaktion ihossa.

Sähköallergiasta kärsivät valittavat useimmiten päänsärkyä, akuuttia pahoinvointia, sydämentykytystä, muistiongelmia ja huimausta. Oireiden kirjo on erittäin suuri. Tämäntyyppinen oirekuvaus ei sovi yhteen allergioiden ja muiden yliherkkyysoireiden kanssa.

Ihmisten luomat arkiympäristön sähkömagneettiset kentät ovat ensinnäkin erittäin heikkoja tehoiltaan verrattuna esimerkiksi tavalliseen auringonvaloon. Kun radioaallot osuvat kehon kudoksiin, aaltojen energia muuntuu värähtelyin lämmöksi hieman vastaavalla tavalla kuin äänen liike-energia. Tämä lämpöero on heikon tehon vuoksi niin pieni, että sitä on jo vaikea mitata. Huomattavasti suurempi lämpövaikutus on toisen ihmisen hengityksellä samassa huoneessa. Ihmiskehon solut myös säätelevät erittäin taitavasti omaa lämpöään ympäristön muutosten mukaan.

Voimme siis todeta, että arkinen sähkömagneettinen säteily ihmiseen osuessaan ei fysiikan lakien mukaan yksinkertaisesti voi aiheuttaa väitettyjä oireita, eikä se voi olla peruste pitää tavallisia kännyköitä, langattomia verkkoja tai muita kodin sähkölaitteita terveysriskeinä väitetyllä tavalla. Se ei myöskään ole syy ryhtyä maalaamaan kotiaan metallimaaleilla eikä poistamaan kouluista tietokoneita tai tietoverkkoja.

Liikkeen puolestapuhujat ovat keksineet ovelan strategian, ”varovaisuusperiaatteen”. Kyseessä on keino yrittää luoda käänteinen todistustaakka; muun maailman täytyisi joka ikistä vempainta kohden erikseen todistaa, että ne eivät voi aiheuttaa terveysriskejä ennen kuin niitä saisi käyttää missään. Sehän kuulostaa mukavalta. Halutaan ikään kuin aina varmistus sille, että esimerkiksi kouluun asennettavat laitteet eivät aiheuta lapsille haittaa. Sähköallergialiikkeen suojausvempainkauppa varmasti kasvaisi nopeasti.

Käytännössä asioita on kuitenkin mahdotonta tutkia tällä tavoin, koska vain jo tunnettujen vaaratekijöiden olemassaolo voidaan testata. Ei voida todistaa olemassaolemattomaksi jotain sellaista, jonka olemassaolosta ei tiedetä. Kun tavoitteena on sähkölaitteiden poistaminen kouluista, toimiva strategia on lietsoa pelkoa ja epävarmuutta maallikoissa.

Sähkömagneettisten kenttien voimakkuutta on säädelty jo kauan siitä syystä, etteivät laitteet sotkisi toistensa toimintaa, ja kaikki arkinen elektroniikka toimii jo valmiiksi pikkuriikkisellä tasolla näistä raja-arvoista. Raja-arvot ovat hyvin kaukana siitä tehosta, jolla merkityksellisiä vaikutuksia ihmiskehoon voi odottaa. Sähköallergialiikkeen kuvaamat oireet eivät vastaa niitä vaikutuksia, joita voimakkailla sähkömagneettisilla kentillä on ihmiskehoon – niitä kun on tutkittu runsaasti eri yhteyksissä.

MIKÄ VOISI SELITTÄÄ OIREET?

JOS OIKEASTI halutaan etsiä hypoteettisia selityksiä sähköallergikoiden oireille, täytyisi ensin päätellä mikä fyysisesti erottaa heidät muista, vaivoja tuntemattomista ihmisistä. Heillä täytyisi käytännössä olla todella erikoisia soluja tai aineita kehossaan, jotka reagoisivat pintakudoksissa tai silmien kautta todella poikkeavalla tavalla arkisiin sähkömagneettisiin kenttiin. Lisäksi näiden solujen tai aineiden tulisi kyetä laukaisemaan verenpainemuutoksia tai vaikuttamaan hermostoon, joka antaisi mahdollisuuden selittää oireiden etiologiaa.

Jotta ym. selitys pitäisi paikkansa, kliinisissä sokkotesteissä testattujen täytyisi olla suurilta osin teeskentelijöitä tai luulosairaita. On nimittäin todettu, että jo testatut sähköallergikot oireilevat nopeasti niin kauan kun uskovat sähkökentän olemassaoloon, vaikkei sitä olisi kytketty päälle, nk. nosebo-ilmiön mukaisesti. Pidän tällaista hypoteesiä ongelmallisena, koska se tarkoittaisi sähköallergialiikkeen koostuvan osin aidosti poikkeuksellisesta ruumiillisesta ongelmasta kärsivistä ja silti merkittävin osin teeskentelijöistä tai luulosairaista.

Kun yhdistetään kaikki, mitä ongelmasta ja sen hoidosta on tutkimusten myötä saatu selville, on paljon todennäköisempää, että sähkölaitteista tietoisena oleminen tai niiden näkeminen on se tekijä, joka oireilun laukaisee. Silloin taudinkuva vastaisi hyvin jo tuntemaamme ilmiötä, jossa selittämättömästi oireilevat henkilöt jotain kautta ehdollistuvat assosioimaan tiettyjä ärsykkeitä oireiluun ja sen seurauksena ryhtyvät välttämään ärsykkeiden kohtaamista välttääkseen oireita. Tätä teesiä tukee myös se, että sähköallergikoille yleensä myytävät suojausvempaimet eivät tosiasiallisesti tee mitään järkevää, mutta vaikuttavat silti auttavan ainakin aluksi. Plasebohoito siis toimii, ja oireilu vastaa noseboon.

On jo todettu, että potilaiden onnistunein hoitomuoto (välttelykäyttäytyminen poisluettuna) on kognitiivinen terapia, jolla pyritään purkamaan potilaan ehdollistuminen oireista liittymättömiin ärsykkeisiin. Näin he pääsevät asteittain takaisin normaaliin elämään, eroon invalidisoivasta välttämiskäyttäytymisestään. Kaikki tämä tarkoittaisi sitä, että sähköallergikot kärsivät jostain aivan muista sairauksista ja että heidän oma vakuuttuneisuutensa syy-seuraus -suhteesta on este heidän asianmukaiselle hoitamiselleen. Ihmisiä ei tule altistaa sähköallergikoiden pseudofysiikalle ja arvailuille, koska se saa valmiiksi oireilevat selittämään oireitaan tavalla, joka pahentaa heidän sairasteluaan.

”lähdekritiikkimme Ja Julkaisuprosessimme Petti. Voin Vain Pahoitella. Korjasimme Juttua Heti Kun Huomasimme, Mutta Sosiaalisessa Mediassa Asiat

Lähtevät Leviämään Nopeasti, Ja Virhe Ehti Tapahtua.”

(yle Alueet -päällikkö Jyri Kataja-rahko Kohun Jälkeen.) Markkinointi & Mainonta 11.2.

kirjoittaja On Vihreä Poliitikko, Yrittäjä Ja blogisti. Hän On Debunkannut Tapio Puolimatkan asiantuntijalausunnon Tahdon-kansalaisaloitteesta. kirjoitus On Alunperin Julkaistu Blogissa Www.liljat.fi

SIVUHUOMIO

VAIKKA JOKU PÄIVÄ löydettäisiinkin poikkeavia solu- biologisia reaktioita radioaaltoihin tietyssä ihmisryh- mässä, eivät ne näillä näkymin kuitenkaan voisi selit- tää sähköallergikoiden värikästä oireiden kirjoa. Se ni- mittäin vaatisi lisäksi erittäin kompleksisen oireiden syntymekanismin, mikä on hyvin epätodennäköistä.

Yhtä lailla ei solujen koeputkialtistuksesta voi on- gelmattomasti vetää johtopäätöksiä ihmiskehosta, ei- kä koeputkialtistuksella voi suoraan selittää väitetty- jen neurologisten oireiden syntyä. Jos haluaa lukea tutkimuksia aiheesta, kannattaa olla tarkkana sen suh- teen, mitä tutkimustulos oikeastaan tarkoittaa, kun se suhteutetaan tutkimusasetelmaan.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2015. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Kosmologia, pimeä aine ja pimeä energia
Puheenjohtajan palsta
”Te ajatte sensuuria”
Salaliittoteoriat pulppusivat esiin
Taikureita yössä
Luontaistuotteiden sisältö rulettia
The amazing meeting 2014 - Uskomuksia ja virheellisiä väittämiä
Skeptikko 20 v. sitten
Ihmeellinen speltti
Jumalat ovat ihmisen keksintöä
Keskustelua - Eikö sitä malkaa tosiaan itse havaitse?
Keskustelua - Vetoomus Skeptikoille

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit