Skeptikko · Skeptikko 1/2015
Jumalat ovat ihmisen keksintöä
Jumalat
”Mikäli teesini eivät vakuuta, suosittelen kääntymistä
polyteistiseen uskontoon.”
USKONTOJEN KRITISOIMINEN maallistuneessa Suomessa on monien mielestä tarpeetonta, kuin kuolleen hevosen piiskaamista. Ainakin pääkaupunkiseudun suomalaissyntyisille nuorille aikuisille yliluonnollisuudet merkitsevät vuosi vuodelta vähemmän. Toisaalta sellaisia ideologioita ja oppirakennelmia on alituisesti kritisoitava, jotka eivät suostu mielipiteenvaihtoon rationaalisilla argumenteilla vaan kehottavat nojaamaan sokeaan uskoon.
Kritiikkiä puoltaa myös se, että sokean uskon merkitys saattaa tulevaisuudessa olla suurempi, jos jumalaväitteiden puutteita tai jopa jonkinlaista anti- tai vastauskoa ei aktiivisesti tuoda esiin.
Miksi kaikkivaltias luoja (olipa kyse kristittyjen tai muslimien tarinoista) on siis vain inhimillisiä tunteita ja heikkouksia hyväksikäyttävä kielellinen keksintö? Vastaus voidaan jakaa karkeasti viiteen osaan:
LUOJA ON PAHANTAHTOINEN TAI EI KAIKKIVOIPA
Tieteessä toki harvoin mutta luojasta ei ole monimuotoisuus selit-
samat psykologiset 1) LUOJASTA EI OLE TODISTEITA. päästään suoriin todisteisiin asti, epäsuoriakaan todisteita. Elämän tyy luonnollisilla prosesseilla.
Jumalille on kaikkialla annettu ominaisuudet kuin ihmiselle, esimerkiksi rankaisuhalu, anteeksianto ja rakkaus.
Valtaosa ihmisistä perii uskontonsa vanhemmiltaan tai omaksuu sen lapsuudenympäristöstään. Kärjistäen sanottuna usko jumalalliseen luojaan on lapsuuden ehdollistumista seuraava infantiili tapa hakea turvaa.
Koska on pahuutta, luoja on joko pahantahtoinen tai hän ei ole kaikkivoipa. Kumpikin väite on ristiriidassa maailman suurimman uskonnon jumalan kanssa.
Jos elollisella tai millä tahansa monimutkaisella seikalla pitää olla luoja, saman argumentin mukaan tällä luojallakin pitää olla luoja. Ja niin edelleen.
Mikäli teesini eivät vakuuta, suosittelen kääntymistä polyteistiseen uskontoon. Useampiin jumaliin uskovat eivät nimittäin yhtä helposti tartu väkivaltaan kuin monoteismin kannattajat.
Suuria monoteistisiä uskontoja on levittänyt (kohtaan kaksi liittyvä) sisäsiittoinen ajatus, että jumala antaa anteeksi kaiken paitsi sen, että et usko tällaiseen tunteelliseen ja pikkumaiseen jumalaan. Joidenkin herkkäuskoisten mielissä tämänkaltaiset opit motivoivat vihaan vääräuskoisia, etenkin juutalaisia tai uskostaan luopuneita kohtaan.
kirjoittaja On Tietokirjailija, Tiedetoimittaja Ja darwin-seuran Perustajajäsen.
KUOLLEITA
rauni-leena
luukanen-kilde
15.11.1939 Värtsilä – 8.2.2015 Vaasa
RAUNI-LEENA LUUKANEN-KILDE siirtyi toiseen todellisuuteen 75-vuotiaana kotonaan Vaasassa. Hän aloitti lääketieteen opinnot Oulussa ja valmistui lääkäriksi Turusta 1967. Lääkärinä hän toimi kansainvälisissä tehtävissä ja Lapin lääninlääkärinä vuoteen 1985 asti, jolloin hän joutui vakavaan auto-onnettomuuteen. Omien sanojensa mukaan hän ei olisi selvinnyt, ellei ET, ulkoavaruuden asukas, olisi tullut toiselta dimensiolta tyrehdyttämään hänen sisäelinvammojensa aiheuttamaa verenvuotoa. Eläkkeelle hän jäi lääkärin toimesta 1987.
Luukanen-Kilde oli yksi maamme tunnetuimmista rajatiedon ilmiöistä, ufoista ja salaliitoista kirjoittanut ja esitelmöinyt henkilö. Hän tuli julkisuuteen paranormaaleja ilmiöitä käsittelevällä kirjallaan ”Kuolemaa ei ole” (1982), josta tuli bestselleri. Myöhemmin hän kirjoitti ufokontakteista kertovat kirjat ”Tähtien lähettiläs” (1991), ”Kuka hän on?” (1993), ”Universumin lapsi” (1995) ja ”Salatut maailmamme” (2007).
Skepsiksen ja Luukanen-Kilden tiet kohtasivat luonnollisesti silloin tällöin. Hannu Karttunen arvosteli Skeptikko-lehdessä 12-13 syksyllä 1991 kirjan ”Tähtien lähettiläs”: ”Teksti on tavanomaista pitkäpiimäistä humanoidien jaarittelua, jossa ei paljasteta yhtään ainoaa asiaa, jota emme jo tietäisi. Minkähän takia he pihtaavat kaikkea muuta tietoa paitsi sitä, jota Shirley MacLaine opettaa?”
”Kuka hän on?” -teos arvosteltiin Skeptikossa 4/1993: ”Kirja on sekoitus ufotarinoita, kirjoittajan itsekehua, skeptikkojen arvostelua, humanoidien viestejä ja kertomuksia kaikenlaisista paranormaaleista ilmiöistä. Ilmeisesti tällaiset kirjat ovat kannattavaa liiketoimintaa, vaikka onkin vaikea ymmärtää, kuka ufouskovaisten lisäksi viitsii niitä ostaa ja lukea.”
Skeptikossa 4/2003 Matias Aunola kirjoitti: ”Noin vuonna 1995 Rauni-Leena Luukanen-Kilde kertoi minulle henkilökohtaisesti, miksei yleisesti tiedetä, että kuun takapuolella vallitsee paksu ilmakehä ja että sinne tehdään jatkuvia avaruuslentoja: kyseessähän on tietysti se kuuluisa tiedemiesten salaliitto. Mutta kun kysyin, miksei siitä kerrota edes tiedemiehen aluille mitään, paljasti hän Suomessa vain kahden ihmisen tietävän totuuden asiasta. Tähän ei tietenkään laskettu sitä valtavaa kuulijajoukkoa, jolle hän kyseisen tiedon oli välittänyt.”
Skepsis ei myönnä Huuhaa-palkintoaan yksittäisille henkilöille, eikä Luukanen-Kildekään sellaista saanut. Vuonna 1996 yhdistys lupautui maksamaan 10 000 markkaa humanoidille, joka itse noutaa stipendin ja antaa samalla DNA-näytteen alkuperästään. Samalla Skepsis tarjoutui lyömään vedon tohtori Luukanen-Kilden kanssa: ”Hän saa 10 000 markkaa, jos humanoidi esiintyy yleisölle ennen vuoden 1998 loppua.” Rahat jäivät lunastamatta.
Skeptikossa 4/2009 kerrottiin Luukanen-Kilden sen hetkisistä kuulumisista. Hänen mukaansa sikainfluenssarokotusten taustalla oli salaliitto, jonka tarkoitus oli vähentää maailman väestöä. ”Lapset ja raskaana olevat on valittu rokotettavaksi, koska tarkoituksena on eliminoida seuraava sukupolvi.”
Viimeisen kerran Luukanen-Kildestä kirjoitettiin Skeptikossa 1/2012, jossa Juha Keränen raportoi tohtorin Oulussa pitämää luentoa. Luukanen-Kilde kertoi mm., että ihmiset ovat rakentaneet Marsiin kaupungin. Myös Saturnukseen lennetään. Planeetta Arcturuksen kanssa NASA:lla on vaihto-oppilasohjelma. NASA kertoo avaruudesta pelkkiä valheita, sillä poliitikot määräävät, mitä ihmisille kerrotaan. Poliitikkoja kontrolloi sionistinen eliitti, jonka tavoitteena on uusi maailmanjärjestys, New World Order. Useihin maihin on palkattu virallisia skeptikkoja, joiden tehtävänä on levittää väärää tietoa.
Luukanen-Kilde kertoi myös, että ihmisiin on asennettu mikrosiruja rokotusten yhteydessä. Maailman tiedustelupalvelut ja armeijat kontrolloivat mikrosiruja satelliittien kautta. Näin on mahdollista tehdä ihmisestä tahdoton robotti. Esimerkiksi Anders Behring Breivik pakotettiin tappamaan 77 ihmistä Oslossa ja Utoyan saarella, koska Norja ei antanut öljyrahojaan USA:n pankeille. Kemiallista sodankäyntiä harjoitellaan vanhoilla naisilla, joiden makuuhuoneisiin pumpataan yöllä kaasua ilmanvaihdon kautta. Haitin maanjäristys ja Japanin tsunami aiheutettiin Kanadaan sijoitetulla HAARP-laitteella (High frequency Active Auroral Research Program).
70-vuotishaastattelussaan Pohjolan Sanomissa 15.11.2009 Luukanen-Kilde kertoi selvänäkijän ennustaneen, että Rauni-Leena joutuu pahaan auto-onnettomuuteen, kirjoittaa bestsellerin, muuttaa ulkomaille ja kuolee lämpimässä maassa, jossa on valkoisia tasakattoisia taloja. Ainoastaan viimeinen ennustuksista, se jota ei pystynyt esittämään tapahtuman jälkeen, ei osunut kohdalleen.
Risto K. Järvinen
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2015. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Kosmologia, pimeä aine ja pimeä energia
Puheenjohtajan palsta
”Te ajatte sensuuria”
Salaliittoteoriat pulppusivat esiin
Taikureita yössä
Luontaistuotteiden sisältö rulettia
The amazing meeting 2014 - Uskomuksia ja virheellisiä väittämiä
Miksi kodin sähkölaitteiden säteilyvaara on huuhaata
Skeptikko 20 v. sitten
Ihmeellinen speltti
Keskustelua - Eikö sitä malkaa tosiaan itse havaitse?
Keskustelua - Vetoomus Skeptikoille
