Minä, skeptikko · Skeptikko 3/2011
Minä, skeptikko


”JOS LEHTIARTIKKELI KEHOTTAA JUOMAAN LUONNOLLISTA JA TURVALLISTA VETYPEROKSIDIA, ON KAIKKIEN AJATTELEVIEN IHMISTEN VELVOLLISUUS KRITISOIDA JUTTUA”, SANOO TYRNÄVÄLÄINEN MAANVILJELIJÄ JUHA KERÄNEN, 39.

Synnyin pienviljelijäperheeseen – kirkkoon kuuluvaan, mutta käytännössä uskonnottomaan kotiin. Muun muassa maasäteily ja kaivonkatsominen elivät ja elävät edelleen vahvana kotiseutuni kansanperinteessä.
Lapsena kyselin isältäni paljon asioista ja hän aina vastasi parhaan tietonsa mukaan. Ehkä tämä on saanut minussa säilymään lapsen uteliaisuuden vieläkin. Uskonasioista ei juuri kotona puhuttu, Jumalasta kuulin ensimmäisen kerran koulussa.
Ala-asteen lainakirjakaapin opus ”Ufojen jäljillä” kiehtoi mielikuvitustani. Nykypostin tapaisista lehdistä luin Rauni-Leena Luukasen tarinoita edellisistä elämistä ja kehosta poistumisista. Nielin jutut karvoineen. Joskus kymmenvuotiaana yritin ruumiista irtautumista – huonolla menestyksellä.
Vähitellen, kun tarinat muuttuivat yhä mielikuvituksellisemmiksi, alkoi järki voittaa: ”Nämähän ovat täyttä potaskaa”. Jossain vaiheessa myös ufo-tarinoiden epäyhtenäisyys ja sekavuus sai epäilemään niitä.
NÄKYMÄTÖN IHMINEN SAUNASSA
Koulutukseltani olen tv-asentaja. Ennen maanviljelijäksi ryhtymistäni työskentelin elektroniikkateollisuudessa tuotanto- ja tuotekehitystehtävissä. Olen naimisissa ja minulla on viisi lasta. Itselläni ei ole mystisiä kokemuksia, mutta lasten vilkas mielikuvitus tarjoaa esimerkin siitä, miten usko yliluonnolliseen voi saada alkunsa.
Viisivuotias tyttäreni tuli eräänä päivänä kertomaan, että hänen seitsemänvuotias isosiskonsa oli väittänyt saunassa olevan jonkun näkymättömän ihmisen. Myös viisivuotiaasta oli alkanut tuntua, että saunassa tosiaan on näkymätön ihminen, hän oli selvästi peloissaan. Isosiskon virnistely sai minut epäilemään tahallista narraamista sitten viaton leikki oli muuttunut jossain vaiheessa pienemmän pelotteluksi. Minä tietysti otin lapsen syliini ja sanoin, että isosisko narrasi. Ja toruin isosiskoa, että hän ei saa pelotella pienempäänsä.
Olisiko minun kuitenkin pitänyt alkaa vatai kavasti pohtia, oliko saunassa ollut suojelusenkeli, kummitus vai saunatonttu? Jotten olisin tappanut lapsen vilkasta mielikuvitusta, keskustelin hänen kanssaan kyllä siitä, kuinka jännää olisi olla joskus näkymätön ja siitä, että isin lapsuudessa tuli televisiosta sarja nimeltä ”Näkymätön mies”.
Tietty skeptisyys on ollut osa minua aina. Lapsena testasin taikavarpua. Se tosiaan taipui, mutta missä sattuu. Aloin epäillä koko kapistusta. Pikkupoikana olin kiinnostunut keksinnöistä, tekniikasta ja luonnontieteistä. Jules Vernen kirjat kiehtoivat mielikuvitustani.
Armeijassa palvelustoveri lainasi minulle kirjan, jossa vakuuteltiin, että Etelä-Amerikassa on ufomiesten kaivamia maanalaisia luolastoja, mitkä ovat täynnä kultaisia eläinpatsaita. Tajusin, että aivan järkevän oloisetkin ihmiset voivat ottaa todesta todella kummallisia väitteitä.

FUNDAMENTALISTIT KANSANKIRKON SUOJISSA
Kirjoista voin vielä todeta, että Raamattua kannattaa todella lukea – ja nimenomaan kannesta kanteen, ei vain oman uskonsuunnan saarnamiehen alleviivaamia kohtia tai paria itseään eniten vaikuttanutta lukua. Kun näin tekee, alkaa vähitellen ymmärtää, että kirja on vain kokoelma satuja, tarinoita ja myyttejä. Ei sieltä ainakaan mitään yhtenäistä ja johdonmukaista tarinaa hyvästä ja rakastavasta isäjumalasta löydy.
Joskus yritin löytää järkiperusteita Raamatun ”totuuksille”. Kuolematonta sielua olen koittanut selittää mahdolliseksi energian häviämättömyydellä ja kvanttimystiikalla. Lopullisesti noiden perusteiden onttous on valjennut minulle vasta viime vuosina.
Jossain vaiheessa uskontoni alkoi olla niin kaukana mistään rippikoulussa opetetusta, että saatoin sysätä sen syrjään perusteettomana ja pitää itseäni uskonnottomana. Tosin kuulun kirkkoon vieläkin.
Viime aikoina olen alkanut tiedostaa, että kansankirkkomme pitää siipiensä suojissa useita fundamentalistiliikkeitä. Kysymys on, voinko todella jatkossakin antaa tukeni tälle?
Esko Valtaojan kirjat ovat olleet minulle todella innostavaa luettavaa. Richard Dawkinsin ”Jumal harha”
myös on ollut silmät avaava teos, erityisesti sen harhan suhteen, että nyky-yhteiskunnan humaanit perusarvot olisivat peräisin Raamatusta.
SELKEINTÄ JA VAARALLISINTA HUUHAATA
Viimeistään lasteni syntymän myötä huomasin, että erityisesti äidit ovat kaupallisen huuhaan merkittävä kohderyhmä. Varsinkin epäily, että lapsen kehityksessä on jotain vialla, saa epätoivoisen vanhemman tarttuman mihin syöttiin tahansa.
Perheessämme on kaksi autistista lasta, joten väitteet rokotusten ja autismin yhteydestä (varsin pian huuhaaksi todetut) herättivät mielenkiintoni. Kaikenlaiset huuhaaterapeutit (mm. vyöhyketerapeutti ja kranio-sakraaliterapeutti) lupailivat apua lasten oppimisvaikeuksiin. Tämä on mielestäni alhaista vanhempien hädällä rahastamista.
Skepsikseen liityin viime vuonna. En siis ole se Juha Keränen, joka esiintyi tällä palstalla Skeptikossa 3/2005, hän on kaimani. Liityin jäseneksi, koska halusin tukea huuhaan vastaista työtä ja saada luettavakseni mainion Skeptikko-lehden.
Tarkoitukseni oli pitää matalaa profiilia muun muassa alhaisen koulutustasoni vuoksi, mutta kun törmäsin jatkuvasti monenlaiseen vakavaan hömppään (mm. puoskarointilaitteiden kauppaamiseen vammaisjärjestöille), sisäinen besserwisserini heräsi. Raportoin asioista niin usein Oulun seudun skeptikoiden yhteyshenkilölle, että minut lopulta liitettiin Skepsiksen mediacouncil-postituslistalle. Olen ollut aktiivinen myös Skepsiksen keskustelupalstalla.
Aktiivisimmin olen kommentoinut kotiseudullani ilmestyvän Magneettimedia-lehden artikkeleita, myös heidän nettisivuillaan. Magneettimedia edustaa vastuutonta tieteen ja järjen vastaista propagandaa, kaikkein selkeintä ja vaarallisinta huuhaata. Jos lehtiartikkeli kehottaa juomaan ”luonnollista ja turvallista” vetyperoksidia, on kai kaikkien ajattelevien ihmisten velvollisuus kritisoida tällaista pöyristyttävää juttua.
Antaisin tämän vuoden huuhaa-palkinnon Magneettimedialle tai lehden julkaisijalle Tavaratalo Kärkkäiselle.
PERUSTIEDOT HAKUSESSA
Skeptikkona haluan olla kritiikissäni valistava. Liika hyökkäävyys tekee puheesta tai tekstistä vain omille saarnaamista, ja se ei edistä asiaa. Jos esimerkiksi tapaamani ihminen alkaa suositella minulle jotain perusteetonta vaihtoehtohoitoa, kerron kantani asiaan. Myös uskonnollisen julistajan tavatessani kerron mielipiteeni.
Ongelmallista on, että ihmiset eivät kunnolla sisäistä edes peruskoulun fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa. Monet vaihtoehtohoidot ja mullistavat uudet energianlähteet paljastuvat hömpäksi jo vähäisin tiedoin. Silti näihin uskovat voivat olla varsin pitkälle koulutettuja. Ihmisten tulisi olla kiinnostuneita siitä, kuinka maailma toimii!
Ihmiset myös kuvittelevat, että maailma oli ennen parempi paikka. Kannattaisi tutustua paremmin menneen ajan maailmaan ilman ruusunpunaisia silmälaseja. Lähihistoria ei suinkaan merkitse inhimillisempää kiireetöntä elämää ja terveellistä, luonnollista ruokaa, vaan lasten ja naisten kaltoinkohtelua, loputonta raatamista, tauteja, yksipuolista, usein pilaantunutta ruokaa, nälkää jopa vielä 60-luvulla. Moni taho kaipaa näitä vanhoja hyviä aikoja – ja voi vielä saada haluamansa.
HOMEOPAATTISTA LANNOITETTA
Maanviljelinä olen huomannut, että viime aikoina maahamme on ilmestynyt kummallisia lannoiteja maanparannusainekauppiaita, jotka tyrkyttävät tuotteitaan puhelimitse tai tekstiviesteillä. Osa tuotteista on täydellistä hömppää homeopatiaa muistuttavine periaatteineen. Jotkut taas kauppaavat lannoitteita, joissa on ihan oikeita ravinteita, mutta joiden käyttöliuos on laimennettu käytännössä vaikuttamattomaksi.
Esimerkiksi maanparannusaineen Penergeticin yhteydessä kerrotaan aineen ominaisuuksia siirrettävän erilaisten värähtelyjen avulla toiseen aineeseen. Tuotteet ovat ”energeettisesti” ohjelmoituja ja toimivat samankaltaisesti kuin homeopaattiset valmisteet. Nämä aineet ovat saaneet EU:n ja Suomen Eviran luomuhyväksynnät! Kun laitoin Eviralle palautetta asiasta, vastaus oli odotettu.
Tuotteen olo Eviran nettisivuilla olevassa luettelossa luomuun soveltuvista lannoitevalmisteista ei heidän mukaansa tarkoita sitä, että Evira olisi erityisesti hyväksynyt tuotteen luomutuotantoon. Se, täyttääkö tuote luomuasetuksen vaatimukset, on arvioitu toimijan toimittaman tuoteselosteen ja muiden tietojen perusteella. Valitettavasti osa toimijoista käyttää markkinoinnissaan ilmaisuja ”Eviran hyväksymä” tai ”luomuhyväksytty”. Nämä ilmaisut voivat Eviran mukaan antaa viljelijälle virheellisen kuvan tuotteesta tai sen tehosta.
LUOMU ON SYNONYYMI TEHOTTOMUUDELLE
Myös erilaiset säähän liittyvät kansanuskomukset ovat yllättävän yleisiä maaseudulla. Yksi tällainen on uskomus, että se säätila, mikä on ”kuun syntyessä”, pysyy vallitsevana koko kuun kierron.
Erilaisten torjunta-aineiden vastustus noudattaa samaa kaavaa kuin yleensäkin esimerkiksi erilaisten ruoka-aineiden, kemikaalien tai lisäaineiden vastustus. Joku aine, kuten esimerkiksi Monsanton valmistama ”Roundup” julistetaan pahaksi ja sitten kerätään epämääräistä aineistoa todisteeksi ja vaaditaan aineen täyskieltoa. Myös Monsanton huono maine ”Agent Orangen” valmistajana vaikuttanee asiaan.
Torjunta-aineet tehdään kuitenkin tarpeeseen. Käytössä on myös oikeasti sikiölle vaarallisia, syöpäriskiä kohottavia, allergisoivia ja myrkyllisiä torjunta-aineita. Sen takia aineet on varustettu käyttöohjeilla, joissa kerrotaan aineen käsittelyohjeet, käyttömäärät ja -ajankohdat, käyttökohteet ja varoajat sekä mahdolliset peräkkäisen käytön rajoitukset. Näitä noudattaen käytön pitäisi olla turvallista.
Roundupin tehoaine glyfosaatti on tärkein kestorikkakasvien torjunta-aine, ilman sitä esimerkiksi juolavehnän torjunta on todella vaikeaa. Jos Roundup todetaan mainettaan vaarallisemmaksi, riittänee vastakeinoksi ruiskutuksen kielto ennen puintia. Suomessa näin onkin jo leipäviljan kohdalla tehty ja estetty mitattavissa olevat jäämät viljassa.
Luomu ainakin Suomen viljelyskasveilla on mielestäni synonyymi tehottomuudelle. Lapsuudenkotini maatila oli melkein luomu. Keinolannoitteita käytettiin varsin vähän, koska lehmänlanta oli päälannoite. Torjunta-aineita käytettiin harvoin, joskin pellot olivat täynnä rikkaruohoja. Juolavehnä oli pahimpia vitsauksia – kunnes tuli Roundup.


EI RAHAA IKILIIKKUJIIN
Skeptikoista löytyy monenlaista väkeä, enemmistö näyttää olevan miehiä. Insinöörit ovat aika hyvin edustettuina. Sangen lämminhenkisiä ja rentoja ovat olleet skeptikoiden Oulun tapaamiset.
Huuhaa-väestä suurin osa on varmaan enemmän tietämättömiä kuin tietoisesti pahoja. Moni luulee, että ainoa vaihtoehto työnarkomanialle ja rahan perässä juoksemiselle on hippimystiikka tai fundamentalistinen kristinusko.
Joukossa on varmasti sosiopaatteja, joille kanssaihmiset ovat vain keino saada rahaa ja ihailua. Ihmiset ovat myös hyviä selittämään oman etunsa tavoittelun motiivit parhain päin. Luulen, että monet bisnestä hömpällä tekevät joskus valehtelevat myös itselleen.
Innostustani skeptikkona pitää yllä se, että en halua vaihtoehtohoitoihin ja ikiliikkujaa kehittäviin firmoihin syydettävän veroeuroja.
Skepsiksen pitäisi yhdistyksenä keskittyä nuorison valistamiseen. Monilla on myös virheellinen käsitys, että henkilö, joka ei usko yliluonnolliseen ja ihailee tiedettä, on kylmä, mammonaa palvova ihminen. Tätä virhekäsitystä saisi oikoa joku muukin kuin Valtaoja.
Skepsiksen ei pitäisi lähteä liian jyrkkään ateistiseen julistukseen, sillä se voi saada turhaan niskakarvat pystyyn maltillisilta uskovaisilta. Vaikka itse olen käytännössä uskonnoton, minulla on myös uskovaisia ystäviä, jopa yksi fundamentalisti.
Elämän tarkoitus minulle on lasteni kasvatus tasapainoisiksi aikuisiksi. Aika näyttää, miten siinä onnistun.

Juha Keränen
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2011. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Valetieteilijä Lysenko ja suomalaiset
Myytit murtuvat kemistin keittiössä
Lyhyt katsaus pseudotieteisiin
Carl Barksin ankkasarjakuvissa
Skeptikot Tallinnassa
Mitä NLP on?
NLP-valmentaja: Mittarina tulokset
Aggressiivisesti markkinoituja uskomuksia
Jotain vikaa NLP:ssä
Sähköistä säteilypelko
Vuorovaikutus vai vedätys
Nils Mustelinin rahaston stipendi Iiro Saarlolle
Skeptikko 20 v. sitten
Ufoja Arizonan taivaalla
