JUURI ENNEN näiden rivien kirjoittamista tv-uutiset kertoivat pienen lapsen kuolleen turhaan siksi, että hänen vanhempansa etsivät apua sokeritautiin mieluummin ”vaihtoehtolääketieteestä” kuin insuliinista. Ilkeämielisesti voisi huomauttaa, että siinä tapauksessa oli tarjottu vaihtoehtoa itse elämälle.

Lienee kuitenkin myös niin, että ”koululääketiede” aiheuttaa huomattavasti enemmän kuolemantapauksia kuin vaihtoehtoilu. Itse termi ”vaihtoehtolääketiede” on muotoiltu hyvin markkinahenkisesti. Se sisältää positiivisen arvolatauksen (parempi vaihtoehto?), mutta puhuu kuitenkin tieteen nimissä.

Lääketieteen arvostelu ei missään nimessä ole aiheetonta, vaikka sen kaikki viat eivät olekaan lääkäreiden tunnetun ahneuden ja laiskuuden syytä. ”Lääkäristä” on ainakin virallisessa terveyskeskuksessa tullut sosiaalietuuksia jakava virkamiesportsari, joka kirjoittaa kansalle reseptejä pikavauhdilla. Arvelisin omaan kokemukseeni perustuvalla mutumenetelmällä, että terveyskeskuksissa kirjoitetuista lääkkeistä kolmasosa on aiheellisia, kolmasosa turhia ja kolmasosa haitallisia. Luojan kiitos, että potilaat jättävät usein lääkkeensä syömättä!

Valta ja raha kiinnostavat lääketieteilijöitä (ja -taiteilijoita) siinä kuin muitakin ihmisiä. Samalla psykosomaattisen lääketieteen kehittäminen on laiminlyöty, mistä esimerkiksi voin mainita oman keppihevoseni hypnoterapian mahdollisuudet ruumiillisten sairauksien hoidossa. Saadakseen valtaa ja rahaa omiin käsiinsä psykoanalyytikot lamaannuttivat psykiatrian kehityksen maassamme suunnilleen Brezhnevin kauden ajaksi. Lääketieteellistä tutkimusta jopa väitöskirjoja myöten ovat ohjanneet pilleritehtailijoiden intressit. Esimerkiksi voisi mainita kotimaisen ja ulkomaisen lääketehtaan yhteiskampanjan koko kansan saamiseksi riippuvaiseksi bentsodiatsepiinista, joka parantaa paniikkihäiriö-nimistä vaivaa. Lääkärin pelko on usein viisauden alku.

Tieteellinen ajattelu on uusi ilmiö lääkintätaidon historiassa. Ei pidä ihmetellä, kun monet virallisen lääkinnän hoitomenetelmät osoittautuvatkin silkaksi huijaukseksi. Esimerkiksi koneellisen fysikaalisen hoidon tukemiseksi on meilläkin syydetty miljoonia ellei miljardeja markkoja yksityisille hoitolaitoksille. Toinen esimerkki on psykoanalyyttinen yksilöpsykoterapia, josta ei ole koskaan todettu varmuudella olevan muuta kuin haittaa, mutta jota opetetaan ja tuetaan suurilla määrillä julkista rahaa.

Fysikaalisen hoidon ”vaihtoehdot”, kiropraktiikka ja naprapatia tuntuvat käytännön lääkärin kokemusten perusteella houkuttelevilta, joskin tarpeelliset kontrolloidut kokeet niidet tehosta ymmärtääkseni puuttuvat.

Äskettäin julkaistussa tutkimuksessaan Eysenck ja Grossarth-Maticek kuvaavat kognitiivisen psykoterapian suotuisaa vaikutusta syövän ennusteeseen. Samassa tutkimuksessa psykoanalyysin todettiin lisäävän kuolleisuutta kontrolliryhmään verrattuna. Allekirjoittaneella ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että vähitellen alkaa uuden psykosomaattisen lääkinnän aikakausi. Lääkäreiltä on nimittäin päässyt pahasti unohtumaan se yksinkertainen totuus, että mielen liikkeet vaikuttavat ratkaisevasti kehon toimintaan. Se antaa vaihtoehtoilun bisnesmiehille mahdollisuuden hyödyntää meidän tyhmyyttämme kaupallisesti, vaikka he käyttävätkin savuverhonaan ”virallisen” lääketieteen omaksumaa pillerinheittäjän roolia jakaessaan vitamiineja, yrttejä sekä vesijohtovedestä valmistettuja homeopaattisia lääkkeitä.

Virallisen lääkintätaidon olisi aika puhdistaa itsensä pillerikaupan korruptiosta sekä rahan ja vallan tavoittelusta, auktoriteettiuskosta puhumattakaan. Viimeksimainittu koskee erityisesti omaa alaani, psykiatriaa. Tapanani on ollut selittää sairaanhoito-opistossa, että psykiatria on niin ahdistavaa työtä, että sen tekijät pakenevat sokeaan auktoriteettiuskoon. SKEPTIKON PÄÄTOIMITTAJA PEKKA ROPONEN LAINAUS LEHDESTÄ SKEPTIKKO 11, KEVÄT 1991 SKEPTIKOT VERKOSSA: WWWSKEPSIS.FI/LEHTI.

Itävaltalainen ateisti Niko Alm saa käyttää pastasiivilää ajokorttikuvassaan merkkinä uskonnollisesta vakaumuksestaan. … Almin taistelu uskonnonvapauden puolesta viranomaisia vastaan alkoi, kun hän julistautui pastafariksi ja perusti muutama vuosi sitten Lentävän Spagettihirviön kirkkokunnan. Pastafari on kutsumanimi Spagettihirviön seuraajille. Tämän jälkeen itävaltalaismies on kiusannut kirkkonsa ja niin kutsutun vakaumuksensa avulla viranomaisia osoittaakseen uskonnollisten yhteisöjen saavan perustelemattomia etuja yhteiskunnassa. Viimeisin taisteluvoitto tapahtui mainitussa ajokortissa. Itävallan laki määrittelee suht tarkasti EU-direktiivin mukaisesti sen, millainen kuva kortissa saa olla. Jos korttikuvassa käytetään päähinettä, tulee sen olla uskonnollisen vakaumuksen merkki. Alm ajoi läpi pastasiivilän merkkinä omasta vakaumuksestaan pastafarina. WWW.UUSISUOMI.FI 13.7.

Monessa kielessä mätäkuuta kutsutaan koiranpäiviksi, ja suomenkielinen nimitys onkin muinoin tehdyn käännösvirheen ansiota. Tanskankielinen sana rode (koira) vääntyi sanaksi roden (mätä). Lopulta käännösvirhe siirtyi ruotsista suomeen. Ehkä virheen takia mätäkuuta alettiin pitää terveydelle haitallisena. … Onko mätäkuu kuitenkin vain myytti? Asiaa on tutkittu helsinkiläisessä Töölön sairaalassa. Neljän vuoden tutkimuksen aikana selvisi, että heinä-elokuussa on kaksi kertaa suurempi riski leikkaushaavan tulehtumiseen kuin muun vuoden aikana. Tutkijat selittävät tulosta sillä, että mätäkuun helteillä pukeudutaan kevyesti, jolloin tapaturmaisesti loukkaannuttaessa haavoihin joutuu helposti likaa ja bakteereja. YHTEISHYVÄ 7/2011

Itä-Suomen yliopistossa tänä vuonna toista kertaa järjestetty Vaihtoehtolääkintä ja uskomushoidot -kurssi saa kiitosta opiskelijoilta. Valinnaisella kurssilla käydään läpi laaja skaala hoitoja, tuotteita ja jopa sairauksia, joihin moni uskoo ilman tieteellistä näyttöä. Yliopistonlehtori Petteri Nieminen biolääketieteen yksiköstä, professori Hannu Raunio farmasian laitokselta ja yliassistentti Markku Myllykangas kansanterveystieteen yksiköstä laativat tietopaketin havaitsemaansa tarpeeseen. … Vaihtoehtolääkintä ja uskomushoidot -kurssilla ei käydä peitsin ja sapelein huuhaata vastaan, vaan tarjotaan asiallista tietoa eri hoidoista, niiden väitetyistä vaikutuksista ja tutkimusnäytöstä.

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOLEHTI SAIMA 2/2011

Homeopaatit suhtautuvat erittäin negatiivisesti lasten rokottamiseen. Turun Sanomat lähetti valehenkilöllisyyden kautta sähköpostia 94 homeopaatille ja kysyi heiltä, kannattaako lasta rokottaa neuvolassa. 47:stä kantansa ilmaisseesta homeopaatista ainoastaan viisi suositteli lapsen rokottamista, ja heistäkin kaksi varauksellisesti. Kaikkiaan 11 homeopaattia neuvoi enemmän tai vähemmän suoraan jättämään lapsen rokottamatta. Syiksi mainittiin muun muassa rokotteiden haitallisuus, homeopaattisten valmisteiden tehokkuus sekä tautien sairastamisen luonnollisuus ja hyöty immuniteetille.

26-vuotias alajärveläismies tuomittiin kummitustalona tunnetun arvokiinteistön tuhopoltosta 226 665 euron korvauksiin sekä 1,5 vuoden ehdolliseen vankeuteen. Sattumaa tai ei, korvaussumman keskelle muodostuu pedon numerona tunnettu lukusarja 666. Mies tunkeutui keskellä yötä kahden ystävänsä kanssa syrjässä Soinin ja Alajärven rajalla sijaitsevan Vanhan Pesolan päärakennukseen tammikuussa 2008 ravintolaillan jälkeen. Kolmikolla oli mukanaan matkalla täytetty bensakanisteri, ja he sopivat talon polttamisesta, jotta kummitustarinoille saataisiin loppu.

Alkeishiukkasten törmäyttäminen valonnopeudella todistaa pian Jumalan olemassaolon, uskoo ja toivoo meille suomalaisille tuttu virolainen energiaparantaja ja henkinen opettaja Lille Lindmäe. - Cernin hiukkaskiihdyttimessä Sveitsin Geneven lähellä on jo saatu protonisuihkuja törmäämään lähes valonnopeudella. Nämä kokeet ovat suuria seikkailuja elämän alkuhetkiin. Fyysikot voivat niillä todistaa, että alkuräjähdyksen aiheutti Jumala.

Amerikkalaisen saarnaajan maailmanlopun ennustuksia levittänyt mies on tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen Malawissa. Miestä syytettiin yleisen rauhan ja turvallisuuden uhkaamisesta. Oikeudessa mies tunnusti syyllistyneensä valheellisten asiakirjojen levittämiseen, ja hän sai puolen vuoden ehdollisen vankeustuomion. 39-vuotias polkupyöräkorjaaja pidätettiin huhtikuussa, kun hän levitti Malawissa yhdysvaltalaissaarnaaja Harold Campingin lentolehtisiä. Lapuissa Camping ennusti maailmanlopun koittavan toukokuun 21. päivä. Oikeuskäsittelyn alkua lykättiin kohtalokkaan päivämäärän yli, jotta voitiin varmistua, ettei Campingin ennustus kuitenkin toteudu.

Texasin viranomaiset aloittivat massiiviseksi kuvatun etsintäoperaation tiistaina saatuaan vihjeen joukkohaudasta paikallisen maatilan alueella. Poliisin mukaan vihjeen antoi henkilö, joka sanoi olevansa selvänäkijä. … Tapaus sai runsaasti julkisuutta, sillä poliisi ehti jo kertoa löytäneensä paikalta 30 ihmisen silvotut ruumiit. Lisäksi kuolleiden epäiltiin olevan lapsia. Myöhemmin paikkakunnan johtava tuomari korjasi, että ruumiita ei ole löytynyt ja että vihje oli väärä. Tuomarin mukaan poliisi toimi tilanteessa oikein, sillä vihjeenantaja vaikutti luotettavalta.

Natsit yrittivät opettaa koiria puhumaan, lukemaan ja tavaamaan, tuore tutkimus kertoo. … Hitler uskoi saavansa koirat kommunikoimaan SS-joukkojen kanssa. Hän jopa perusti koirakoulun, jossa tiedemiehet opettivat koiria puhumaan. Yhden koiran on kerrottu ”sanoneen” Mein Führer, kun siltä kysyttiin, kuka Adol Hitler on. … Oudohkot kokeilut tulivat julki, kun tohtori Jan Bondesonin huolellisesti viimeistelty tutkimus julkaistiin. Asiasta kertoo The Daily Mail. WWW.AAMULEHTI.FI 24.5.

Maailmanloppuun uskoneita on lohdutettu Kaliforniassa ja erityisesti kirkot ovat osallistuneet tuhoon uskoneiden ihmisten lohduttamiseen. ”Olemme täällä, koska välitämme näistä ihmisistä. Heitä on helppo pilkata”, sanoi kirkon diakoni James Bynum. Washington Post -lehden mukaan masentuneille ihmisille on avattu jopa tukipuhelinlinjoja.

Yhteensä 74:ää huippusalaisessa tukikohdassa työskennellyttä ja vieraillutta henkilöä haastatellut tutkiva journalisti Annie Jacobsen esittää aivan uuden selityksen Roswellin tapahtumille tuoreessa kirjassaan ”Area 51 – An Uncensored History of America's Top Secret Military Base.” Jacobsenin mukaan maahan syöksynyt alus oli Neuvostoliiton vakoilukone. Kyseessä oli Josif Stalinin juoni, jolla pyrittiin saamaan kylmän sodan ykkösvihollinen paniikin valtaan. … Toisen maailmansodan jälkeen Stalin teki sopimuksen pahamaineisen natsitohtori Josef Mengelen kanssa, Jacobsen väittää. Tämä otti käsittelyynsä 13-vuotiaita lapsia ja kirurgisesti muokkasi näistä avaruusolennon näköisiä lentäjiä. Nämä ohjasivat bumerangin muotoisen vakoilukoneen Yhdysvaltain ilmatilaan, missä se syöksyi maahan heinäkuussa 1947. WWW.ILTALEHTI.FI 19.5.

Tuhannet ihmiset ovat paenneet Italian pääkaupungista Roomasta maanjäristyshuhujen vuoksi. Edesmenneen seismologin Raffaele Bendandin kerrotaan ennustaneen, että Roomaa koettelee tänään keskiviikkona tuhoisa järistys. … Seismologi Bendandi kuoli vuonna 1979. Ennen kuolemaansa tiedemiehen kerrotaan ennustaneen, että Rooma tuhoutuu kokonaan maan järistessä 11. toukokuuta 2011. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan Bendandi ei kirjoituksissaan kuitenkaan maininnut Roomaa eikä tarkkaa päivämäärää.

Turun Sanomat 4.7.

Ilta-sanomat 1.7.

Minä Olen 3/2011

Www.aamulehti.fi 12.6.

Www.hs.fi 8.6.

Iltalehti 22.5.

Www.hs.fi 11.5.

KIRJAT

Tutkimusretki mieleen

SIRI HUSTVEDT: VAPISEVA NAINEN – HERMOJENI TARINA. SUOMENTANUT KAISA SIVENIUS. OTAVA 2011.

Kirjailija Siri Hustvedt piti puhetta isänsä hautajaisissa. Hän katsoi pientä noin 50 hengen isän ystävän ja kollegan joukkoa, sanoi ensimmäiset sanat, ja vapina alkoi. Hustvedt kuvasi ensimmäistä vapinakohtausta seuraavanlaisesti:

”Sanoin ensimmäiset sanat ja aloin täristä rajusti kaulasta alaspäin. Käsivarteni huitoivat ja polvet löivät loukkua. Vapisin kuin kouristuksessa. Omituista kyllä, ääneni pysyi normaalina. Se ei muuttunut lainkaan. Järkytyin siitä mitä minulle tapahtui, ja pelkäsin kuollakseni, että lysähtäisin kasaan, mutta onnistuin pysymään pystyssä ja jatkamaan, vaikka muistiinpanokortit vipattivat käsissäni. Kun puhe päättyi, vapina lakkasi. Katsoin jalkojani. Sääreni olivat kauttaaltaan sinipunaiset.”

KUKA ON VAPISEVA NAINEN?

Hustvedtin vapina loppui vain jatkuakseen erinäisissä muissa puhujatilaisuuksissa. Lääkitys auttoi aluksi, mutta vapina kuitenkin palasi. Uuden lääkityksen myötä raajojen vapina hävisi, mutta Hustvedt tunsi sähköiskun kaltaisia värinöitä sisällään koko esiintymisen ajan. Mukaan tuli myös eräänlaista vieraantumisen – depersonalisaation – tunnetta: ikään kuin vapina tapahtuisi jollekin muulle. Läsnä olisikin kaksi Siriä yhden sijasta.

Hustvedt kokee tilanteensa pelottavana ja lähtee selvittämään kuka on tuo toinen, vieraanoloinen ja hallitsemattomasti vapiseva nainen. Hän haluaa, jos ei nyt parantua vaivasta, niin ainakin ymmärtää tuota osaa itsessään: kokea sen omakseen ja hyväksyä se osana omaa elämäänsä. Lääketieteen kielellä hän haluaa löytää osuvan diagnoosin ja selvittää oman sairautensa etiologian.

MATKA MIELEEN

Näin alkoi Hustvedtin vauhdikas, oivaltava ja ajoittain myös itse asiasta syrjäpoluille eksyvä tutkimusretki terveyden, sairauden, neurotieteen, psykoanalyysin ja farmakologian maailmaan. Mitään yhtä, selkeää, vastausta hän ei löydä peilatessaan vapinaansa erinäisten psykoanalyyttisten ja neurotieteellisten teorioiden valossa. Lukijan kannalta toiset teoriat tuntuvat jo pölyttyneiltä, mutta toiset ovat toisaalta hyvinkin tuoreita ja kiehtovia. Hustvedt esittää hyviä kysymyksiä ja pöyhii sekä neurologian että psykiatrian hämäriä nurkkia ansiokkaasti.

ISÄN KUOLEMA JA HYSTERIA

Yksi kirjan pääteemoista on isän kuolema, joka oli Hustvedtille valtava menetys. Isä oli hänelle läheinen. Oma tunteettomuus isän kuoleman jälkeen tuntui kummalliselta. Hän löytää psykoanalyyttisesta kirjallisuudesta nimen olotilalleen: autuas välinpitämättömyys, ”la belle indifference”. Psykoanalyysi kiinnostaa Hustvedtia: hän leikittelee ajatuksella, että hänet todettaisiin neurologisesti terveeksi, ja hän hakeutuisi psykoanalyytikon puheille.

Ajatus omasta psykoanalyysistä tuntuu sekä houkuttelevalta että vaikealta, sillä hän ei halua paljastaa ja pukea kaikkia mielensä sopukoissa piileviä ajatuksia sanoiksi. Toisaalta Hustvedtia tuntuu kiehtovan ajatus, että syy ja parannus vapinaan voi piileskellä mielen sopukoissa, torjuttuina muistoina tai liian vaikeina tunteina.

Vapina alkoi pari vuotta isän kuoleman jälkeen ja lisäksi vielä isän muistotilaisuudessa, mikä houkutteli kirjailijaa muodostamaan näiden kahden välille syyseuraus -suhteen: tekemään sairaudesta psykodynaamisen tarinan, joka alkaa suuresta menetyksestä, näennäisestä välinpitämättömyydestä eli menetyksen psykologisesta torjunnasta ja tuon torjunnan aiheuttamasta vapinasta. Tällöin kertomus voisi loppua onnellisesti, kun surutyö viedään päätökseen ja parannutaan. Näin ei kuitenkaan käy ja Hustvedtin tutkimusmatka psykiatrian alueella päätyy eräänlaiseen umpikujaan.

PSYKOANALYYSI JA DUALISMI

Vaikka harva enää uskoo ”sielun” olemassaoloon tai ajattelee, että olisi olemassa jokin aivoista erillään toimiva mieli, dualismi on kuitenkin juurtunut hyvin syvälle hoitorakenteisiin näkyen neurotieteen ja psykiatrian erillisyytenä ja niiden kohtaamisen vaikeutena. Samoin ammattilaisetkin saattavat puhua ei-elimellisestä sairaudesta, mikä houkuttelee ajattelemaan, että kyseessä voisi joskus olla vain mielen sairaus. Myös Hustvedt ihmettelee, miten jokin mielen sairaus voisi olla ei-elimellinen, kun kaikki ajattelu ja mielentoiminta on samalla myös aivotoimintaa ja aivot ovat elin.

ERIKOISLAATUINEN IHMINEN JA NEUROTIEDE

Vapisevan naisen kanssa kamppaileva Hustvedt haluaa tietää, mistä tunne oman ruumiin omistamisesta syntyy ja miten tämä eheys voi hajota. Miten määritellään ruumiin ja itsen rajat? Kun hysteria ei antanut kunnollista vastausta, hän kääntyy neurotieteen puoleen. Erityisesti Hustvedtiä kiinnostavat potilaat, joilla ruumiin rajat ovat jollain tavalla häiriintyneet. Näihin potilasryhmiin kuuluvat aivohalkiopotilaat sekä erilaisista oikean aivopuoliskon vaurioista kärsivät ja neglectoireiset potilaat. Jotkut aivohalkiopotilaat saivat leikkauksen jälkeen ”vieraan käden oireyhtymän”, jolloin vasen ja oikea käsi suorastaan taistelevat keskenään. Toinen käsi nostaa housuja jalkaan ja toinen laskee niitä alas tai toinen käsi sytyttää tupakan ja toinen käsi sammuttaa sen. Yleensä pahantekijä on vasen käsi.

Juuri tarkkakorvainen psykoanalyytikko kehottaa Hustvedtia kääntymään neurologin puoleen, jotta kaikki mahdolliset neurologiset sairaudet poissuljettaisiin. Neurologiset tutkimukset eivät tuota tulosta. MRI-kuva aivoista on normaali. Hustvedt on yksi monista, joille löytyy sopiva lääkitys, mutta jonka oireille ei löydy nimeä ja joiden oirekuvan etiologia jää hämärän peittoon.

PELON LAAJAKAISTA

Hustvedt kuvailee kirjassa myös omia erityispiirteitään – ja mielestäni tässä pääsee hyvin lähelle ratkaisua. Hän on mitä ilmeisimmin ollut lapsesta saakka hyvin poikkeuksellinen ihminen: äärimmäisen herkkä – jopa niin, että hän epäilee kärsivänsä jonkinasteisesta peilituntosynestesiasta. Hyvin harvinaisessa ja varmasti kiistanalaisessa peilituntosynestesiassa ihminen kokee kipua tai kosketuksen pelkästään katsoessaan, kun joku toinen kokee kipua tai jotain toista ihmistä kosketetaan. Yliherkkyytensä takia Hustvedt ei voinut katsoa väkivalta- tai kauhuelokuvia, koska tunsi uhrin piinan itsessään ikään olisi uhri itse.

Kirjoittaessaan isänsä kirjeitä uusiksi samalla kun valmisteli muistopuhetta hän kuuli isänsä äänen ja samastui isäänsä niin voimakkaasti, että koki olevansa jossain itsensä ja isänsä välimaastossa. Hänellä oli ollut lapsesta saakka kuuloharhoja, väriyliherkkyyttä ja jos hän katsoi liian monta taulua peräkkäin, hän tunsi pahoinvointia. Hustvedt kärsi myös poikkeuksellisen pitkäkestoisesta migreenistä.

Vapinalla, puheella ja varsinkaan isän kuolemalla ei ehkä alun perin ollut mitään tekemistä keskenään. Isän kuolema ja sitä seuranneet esiintymiset pienille ja suurille joukoille ovat poikkeuksellisia ja stressaavia tilanteita, joihin tämä kirjailija reagoi voimakkaasti: vapinalla. Vapina yhdistyy tilanteisiin, joissa hän joutuu puhumaan. Ensimmäisestä voimakkaasta vapinasta muodostuu merkityksellinen kerta, uusi trauma ja pelonaihe. Herkät hermoverkot toistavat helposti saman uudelleen ja kerran muodostuttuaan ne helposti muuttuvat laajakaistaksi.

Vapiseva nainen ei ole mystinen eikä vieras, vaan Hustvedtin siteeraamaan neurotieteilijä Gazzanigan sanoin: ”Koko elämämme ajan keksimme asioita, jotka ovat jo valmiiksi rakentuneina aivoissamme.”

Minna Poutanen Kirjoittaja On Lasten Ja Nuorten Neuropsykologi.

KIRJAT

Oiva argumentoinnin opas

JAAKO HEINIMÄKI, JUSSI K. NIEMELÄ: KAMPPAILU JUMALASTA – 12 ERÄÄ USKOSTA. HELSINKI-KIRJAT 2011.

Pastori-tietokirjailija Jaakko Heinimäen ja Vapaa-ajattelijoiden entisen puheenjohtaja Jussi K. Niemelän keskustelukirja on rakennettu muotoon, jossa pappi ja ateisti väittelevät kirjeitse. Lukija ei voi tietää, kuinka paljon tekstiä on editoitu, mutta kuva autenttisesta kirjeenvaihdosta on säilytetty varsin hyvin – myös väittelijöiden käyttämää puhekieltä myöten.

Sekulaarina humanistina kiinnostukseni herää aina, kun julkaistaan uusi kirja, jossa käsitellään kriittisesti uskontoa. Koska itse Herra on vaikeasti tavoitettavissa eikä anna haastatteluja, on aina jonkun ihmisen asetuttava häntä puolustamaan. Koska Jumalan olemassaolo on hyvin kyseenalainen, on argumentointi ilman uskonnollisia arvoperusteita varsin vaikeata. Tätä ei poliittisesti korrektissa ilmapiirissä juuri uskalleta kritisoida.

Heinimäen ja Niemelän kirjassa niin atetisti kuin pappikin pyrkivät esiintymään argumentoinnissaan varsin rationaalisina – tai jopa tieteellisinä.

EI UUSIA TEESEJÄ JUMALAN PUOLESTA

Koska Jumalaa itseään on vaikea sellaisenaan puolustaa validien argumenttien avulla, pitää perusteet löytyä uskonnosta ja vakuuttaa, että sieltä ne perimmäiset arvotkin lopulta tulevat. Heinimäen teologinen näkemys on mystinen: hän uskoo sanojen takana olevaan Jumalan välittömään kokemukseen. Heinimäki ei ainakaan minunlaiselleni ateistille tuo mitään uusia teesejä niin Jumalan kuin yleensä uskonnonkaan puolesta. Jumala piiloutuu oman mystisyytensä viittaan, on kaukana ei missään ja uskontoakaan ei voi käsitellä rationaalisesti, vaikka kirkon yhteiskunnallista toimintaa voi. Heinimäki ei tosin lyö Raamatulla – tai ehkä vähän.

Heinimäki avaa kirjan pornolla ja ruotii Helsingin Vapaa-ajattelijoiden tempausta, jossa vaihdettiin Raamattuja pornolehtiin. Samalla pappi yhdistää siihen luontevasti homokeskustelun, seksuaalisuuden aasinsiltaa käyttäen. Mikäs siinä, olisi ollutkin hämmästyttävää, jos kirjassa ei olisi ollut sanaakaan pornosta ja homoista, koska silloin keskustellaan nimenomaisesti moraalista.

Kuten Niemelä vastauksessaan toteaa, tempaus oli kertavaikutuksiltaan onnistunut ja paljasti myös vapaa-ajattelijaliikkeen sisäisiä seksuaalisia ennakkoluuloja ja jopa homofobiaa. Muutenkaan entisenä Vapaa-ajattelijain puheenjohtajana Niemelä ei säästä kirjassa omiakaan, vaan myöntää reilusti vapaa-ajattelijoista löytyvän fanaattisia fundamentalisteja, jotka eivät kaihda keinoja omia intressejä ajaessaan.

Heinimäen näkemys on, että vapaa-ajattelijat oikeastaan auttavat Päivi Räsäsen kaltaisia ihmisiä näkymään kirkon äänitorvina. Miksei niinkin, onhan Räsäsen ja myös arkkipiispan esiintyminen TV:n ”homoillassa” auttanut vapaa-ajattelijoita tavoitteissaan paremmin kuin kukaan ateisti.

PAHAN ONGELMA

12 eri aiheesta tai erää. Argumentaakaksi syntyperäistä näyttää siltä, ettei kum- Kirjassa käydään keskustelua kuten kamppailuun kuuluu, 12 tion ammattilaisia ovat nämä porilaista molemmat. Tosin pikaan ainakaan myönnä ymmärtävänsä toistensa ajatusmaailmaa. Heinimäki mm. kuvaa ateismin elämänkatsomuksen kummajaisena, joka kieltää sellaista, jota ei ole olemassa.

Väittely uskonnosta ei olisi mitään ilman teodikean ongelmaa. Jaakko Heinimäki suostuu pohtimaan pahuutta laajemminkin kuin vain piiloutumalla tyypillisen ”se oli Jumalan tahto” -hokeman taakse. Hän erottaa selkeästi moraalisen ja ei-moraalisen pahan. Luonnonkatastrofit aiheuttavat inhimillistä tuskaa, mutta ne ovat Heinimäen mukaan neutraalien luonnonilmiöiden aiheuttamia.

Minulta jäi kuitenkin ymmärtämättä, miksi persoonallinen hyvän Jumala kuitenkin antaa ihmisten tuta kärsimystä, jos hänessä ei ole pahuutta. Luonnonilmiöt kun eivät ole riippuvaisia ihmisen vapaasta tahdosta. Heinimäellä on kuitenkin tahtoa tehdä maailmasta oikeudenmukaisempi.

Niemelä pysyy selkeästi tieteellisellä tasolla, kun Heinimäki käyttää välillä varsin uskonnollisfilosofista kieltä. Toisaalta muuta tapaa kuvata uskonnollista ajatusmaailmaa puolustavalta kannalta voi olla vaikea löytää.

Keskustelu kirkosta kulkee tuttuja ratoja, ja tietenkin kirkon ja valtion suhde on käsiteltävä. Niemelällä on sekularistina asiasta selkeä mielipide. Niin on Heinimäelläkin, joka on sitä mieltä, ettei meillä edes olisi sellaista kirkkoa, jonka voisi erottaa valtiosta. Hän näkee kirkon jopa jelppaavan valtiota väestökirjanpidossa. Ehkä hän ei tiedä, että kyllä me kaikki olemme valtion kirjoissa ja kansissa, kirkonkirjat ovat enintään osittainen varmuuskopio, joten kirkon erottamien valtiosta tuskin aiheuttaisi kirjanpidollisia ongelmia.

Jussi K. Niemelä esittää tässäkin varsin hyvän metaforan: jos Suomi olisi muslimienemmistöinen ja nykyiset hallitsevat kirkkokunnat vähemmistössä, hyväksyisivätkö he muslimien suosimisen valtiovallan puolelta?

TERVETTÄ ARGUMENTOINTIA

Kokonaisuudessa Heinimäki asettuu vahvaksi luterilaisen kirkon puolustajaksi – hyväntekijän, jonka vahva asema yhteiskuntaan on perusteltua perinteellä ja arvoilla. Kumpikaan taistelijoista ei edusta puolensa fundamentalistisinta näkemystä ja välttää eksymästä sille puolelle. Niemelä kritisoi myös vapaa-ajattelijoita, Heinimäki ei kirkon toiminnassa huonoja puolia näe. Kirkon hyväntekeväisyyden ja avun pyyteettömyydestä kamppailijat ovat varsin eri mieltä.

Niemelän argmentointi on älyllistä sodankäyntiä, hän koukkaa taitavasti vastustajansa heikkoihin kohtiin. Heinimäki ei aina antaudu täysillä kamppailuun, vaan kiertää joissakin kohdin varsin hyvin valmistelluilla puolustuksilla. Juupas eipäs -väittelyn sijaan molemmat miehet pystyvät terveeseen argumentoinitiin. Vaikka välillä tuntuu, että Heinimäeltä loppuu selkokieli ja vastauksen antaja onkin itse Jumala.

Mielenkiintoinen keskustelun osuus on Jeesuksen historiallisuus. Pastori Heinimäki on varsin vakuuttunut todisteista, jotka osoittavat vallankumouksellisen puusepän todella eläneen maan päällä ja matkustaneen Jerusalemiin tullakseen teloitetuksi. Niemelää todisteet eivät vakuuta, hän kumoaa ne varsin tylysti: evankeliumitekstit ovat vain sepitettyä fiktiota. Niemelä esittää vakuuttavasti ja asiaan perehtyneenä, ettei historillista Jeesusta todennäköisesti ollut olemassa.

Kirja on oiva argumetoinnin opas. Siitä löytää eväitä väittelyyn ja toisaalta voi keksiä lisää vasta-argumetteja. Miksei kirjaa voisi tietokirjaksikin sanoa. Ajankohtaisuuden puutteesta sitä ei voi moittia, joten se kannattaa lukea juuri nyt, koska vuoden päästä saatetaan keskustella jo eri aiheista.

Pertti Laine