Lyhyt katsaus pseudotieteisiin

Barks-tuntija Geoffrey Blum arvelee Barksin saaneen idean höpsismi-tarinaansa Batman-sarjakuvan kolikkoa heittelevästä Kaksinaama-nimisestä rikol-

1 lisesta. Tarinassa ei ole kyse niinkään rahan yliotteesta ihmisen elämässä ja muusta sellaisesta, vaan pienen kirjasen antamista epämääräisistä elämänohjeista, ”Sarlataanien” vilunkipelistä.

Helppoja ratkaisuja tarjoavat elämäntaito-oppaat miellyttävät amerikkalaista suurta yleisöä. Niissä liikkuu todella iso raha, joka houkuttelee alalle kaikenlaisia helppoheikkejä. Eivätkä alan bestselleritkään useimmiten mitenkään vakuuttavia ole.

On helppo kuvitella Barksin lukeneen tai ainakin selailleen joitakin näistä hattaramaisilla viisauksilla täytetyistä kirjoista, jotka levisivät 1950-luvulla jättimäisinä taskukirjapainoksina lukemattomiin myyntipisteisiin, markettien pokkarihyllyistä kirjakauppoihin. Arkisen talonpoikaisjärjen omannut Barks suhtautui kaikenlaisiin hupsutuksiin melko skeptisesti. Höpsismi-tarinassa se näkyy kirpeänä satiirina.

Barksin tarinassa Aku osuu sattumalta ohikulkiessaan professori Hupelon (professor Batty) teltassaan pitämään luentotilaisuuteen. Hurmahenkisen päällekäyvä Hupelo pakottaa Akun puoliväkisin liittymään Höpsisti-yhdistyksen ainaisjäseneksi (Great Society of Flippists) ja vastaanottamaan kirjan, joka selittää ”mitä höpsismi on ja mitä hyvää se saa aikaan” (”book introducing the methods and benefits of Flipism”). Höpsismin hyötyjä ja menetelmiä seurataan sitten loput yhdeksän sivua. Tarinan loppu on herkullisen ambivalentti.

MANTRAMAISEN SUGGESTIIVISTA ITSETUNNON KOHOTUSTA

Yhdysvaltalaisen Dale Carnegien (1888-1955) kirja ”Kuinka saan ystäviä ja vaikutusvaltaa” (How To Win Friends And Influence People) on alan tunnetuin teos ja yksi varhaisimpia. Se ilmestyi vuonna 1937 ja oli yltänyt yli viidentoista miljoonan kappaleen myyntiin jo 1950-luvulla, jolloin Barks teki sarjansa. Yritteliäs Carnegie oli epäonnistunut lukuisilla eri aloilla, ennen kuin keksi tehdä kirjan lujan itsevarmuuden merkityksestä tiellä kohti menestystä; yksinkertaisilla ajatuksilla ja kyökkipsykologialla miljonääriksi.

Positiivinen ajattelu ja itseluottamus olivat avainsanoja myös amerikkalaisen metodistikirkon pastori Norman Vincent Pealen (1898-1993) kirjoissa. Höpsismi-sarjan ilmestymisen aikaan Peale oli kirjoittanut kaksi menestysteosta: ”Turvallinen elämä” (Confident Living, 1948) ja ”Ole oman onnesi seppä” (The Power of Positive Thinking, 1952). Kirjojen anti oli lähinnä mantramaisen suggestiivista itsetunnon kohotusta ympäripyörein lausein: ”Turvaa aina siihen rauhoittavaan tietoon, että pystyt hallitsemaan kaiken, mitä sinulle tapahtuu” ja ”Sinä pystyt, jos ajattelet pystyväsi. Niin käy kuin ajattelet.” Filosofiansa tukemiseksi Peale lainaa nimettömiksi jääviä auktoriteetteja tyyliin ”tunnettu psykologi kertoo” ja ”merkittävä newyorkilainen todistaa”.

Carnegien jäljillä oli myös Napoleon Hill (1883- 1970) kirjallaan ”Ajattele oikein – menesty!” (Think and Grow Rich, 1937), jonka mukaan jatkuvasti toistetut myönteiset ajatukset houkuttelevat luokseen onnellisuutta ja vaurautta: ”Opi muuttamaan halusi kullaksi kuuden askeleen avulla”. Noin vain.

Eteenpäin puhkuminen pelkän positiivisen ajattelun tukemana ja päätöksien tekeminen ilman konkreettisia ohjeita on kuin luottaisi sokeasti kolikon antamiin ohjeisiin.

Kaikkein pisimmälle metodologisen pseudotieteen tiellä, hupelomaisiin mittasuhteisiin – ja ylikin – meni amerikkalainen, tieteiskirjailijana aloittanut Lafayette Ronald ”L. Ron” Hubbard (1911-1986). Hän kehitteli eräänlaisen itsensä kehittämisen ja motivoinnin systeemin, jota hän kutsui tieteellisen hienolla nimellä ”Dianetiikka” (Dianetics). Rakennustekniikan opinnoissa kehnosti pärjännyt Hubbard jätti opiskelunsa kesken ja keskittyi oman elämäkertansa mukaan sen jälkeen Kaukoidän matkoihin sekä Kiinan, Intian ja Tiibetin pyhien miesten opetuksiin ja 2 psykologiaan.

Hubbardin kirjan Dianetics ensimmäinen versio ilmestyi vuonna 1950. Myöhemmin kirjan pohjalta kehittyi salaperäinen ja pahamaineinen uskonnon ja tieteen sekoitus Skientologia. Dianetics ja flipism -sanoissa on sama kaiku.

”FLIP CHING”

Ikivanha kiinalainen filosofinen teos ja ennustusmenetelmä ”I Ching” tai ”Yijing”, kielen litteroinnista riippuen, on eräissä muodoissaan yllättävän lähellä höpsismiä. Myytin mukaan I Chingin alkuperä ulottuu yli 2000 vuoden taakse. I Chingin avulla saa mutkikkain ja moniselitteisin keinoin tietoa tulevaisuudesta sekä erilaisia toimintaohjeita. Tämä tapahtuu erityisiä viivakuvioita, heksagrammeja tutkimalla.

Jokaisella, kaikkiaan 64 hek sagrammilla on oma nimensä ja siihen liittyvä laajempi kuvaus. Heksagrammin viivat voivat olla pitkiä tai lyhyitä. Näitä viivoja muodostetaan heittämällä siankärsämön varsia tai kolikoita, ja muuttamalla niiden antama ”tulos” viivoiksi.

Kolikoita käytettäessä vetäydytään hiljaisuuteen ja rauhoitutaan, sillä kolikoissa vaikuttaville ”kosmisille voimille” tulee olla vastaanottavainen. Henkilö muodostaa mielessään tarkan kysymyksen, johon hän haluaa vastauksen. Tämän jälkeen henkilö keskittyy kysymykseen ja kolikot heitetään ilmaan. Kolikoiden pudottua maahan niiden arvot muutetaan tietyin säännöin viivaksi. Toimenpide toistetaan kuudesti, jotta saadaan aikaiseksi kokonainen heksagrammi.

Tämä heksagrammi tulkitaan kysymykseen sopivalla tavalla. Näin saatu vastaus on horoskooppimaisesti sopivan ympäripyöreä ja epämääräisyydessään se sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen, varsinkin jos 3 tulkintaa venyttää kyllin pitkälle.

Sanomattakin on selvää, että I Chingistä on Yhdys valloissa kirjoitettu kymmenittäin helppotajuisia teoksia vuosikymmenten aikana. Höpsismioppaan sisältämiin metodeihin voisi hyvinkin kuulua jokin kolikonheittojen sarja ja näiden sekvenssien analyysi, ”Flip Ching”.

FRENOLOGI PELLE PELOTON

Barks ei jättänyt huuhaalla leikittelyä höpsismiin. Muistatteko kallontutkija Kalistuksen tarinasta ”Aku Ankka ja merikäärme”? Siinä Akun soveltuvuus jollekin mahdolliselle ammattialalle tutkitaan tieteellisellä kojeella, jossa merkillisen näköinen kuuppa asennetaan Akun päähän. Siinä se hetken raksutettuaan antaa lukeman, jonka merkitys tarkistetaan paksun kirjan taulukosta.

Barks viittaa kohtauksessa selvästikin psykograafiin, frenologiseen kojeeseen, jonka amerikkalainen Henry Lavery Wisconsinin Superiorista konstruoi vuonna 1905. Frenologia on itävaltalaisen lääkärin Franz Joseph Gallin (1758-1828) 1800-luvulla kehittelemä teoria päänmuodoista ja kuhmuista, joiden pohjalta voi päätellä monenlaisia asioita ihmisen persoonallisuudesta.

Teorian pohjana on aivojen eri osien vaikutus luonteenpiirteisiin: aivojen dominoivat osat ovat hieman muita osia enemmän kohollaan. Esimerkiksi omistushalu asui kallossa korvan yläpuolella. Frenologisia karttoja ja kaavioita julkaistiin 1800-luvulla runsaasti ja teoria oli melko laajalti hyväksytty, kunnes se aivojen empiirisen tutkimuksen sekä psykologian ja psykiatrian kehityttyä hylättiin palmisterian (kädestä ennustamisen) ja astrologian kaltaisena hölynpölynä.

Ihmiset kuitenkin ihastuvat kaikkeen, mikä on pakattu helposti omaksuttavaan muotoon ja jossa on sopiva määrä ainakin näennäistä tieteellisyyttä ja mystisyyttä. Henry Laveryn täysin automatisoitu mekaaninen ihme raksutti printteristään täydellisen frenologisen tulkinnan kohteena olevan ihmisen luonteesta ja soveltuvuudesta eri aloille.

Laveryn Minneapolisissa perustama ”Psycograph Company” toimi vuoteen 1937 asti. Kolikoilla toimivia frenologisia laitteita oli Amerikan suuren laman aikana tavaratalojen ja elokuvateattereiden auloissa aivan samaan tapaan kuin peli- tai tupakka-automaatteja. Barks oli varmasti nähnyt laitteita kaupungilla käydessään, hänhän oli 1930-luvun alussa töissä minneapolisilaisessa pilalehdessä ”Galgary Eye-Openerissa”. Psykograafeista oli artikkeleita myös aikakauslehdissä.

Merkille kannattaa laittaa, että Barksin suosikkirunoilijoihin kuulunut Walt Whitman oli frenologian puoltaja. Frenologiset tulkintataulukot olivat ammattialojen luokitteluissaan kumman tutun kuuloisia, tutkittavalla saattoi olla taipumuksia mm. näyttelijäksi, pankkiiriksi, stenografiksi (pikakirjoittajaksi), humoristiksi, lentäjäksi, neroksi tai zeppeliinin huoltajaksi!

Frenologiaan viittaa myös Pelle Pelottoman joskus harjoittama menetelmä, jossa hän kalauttaa pik- 4 ku vasaralla itseään päähän. Hypoteesin mukaan määriteltyyn alueeseen produsoitu kuhmu lisäisi aktiivisuutta kyseisellä aivoalueella. Isku oikeaan kohtaan kallossa siis lisäisi esimerkiksi älykkyyttä. Tällä tavoin saavutettu älykkyys varmaan katoaa kuhmun laskeuduttua?

Merikäärme-tarinassa Barks on kuitenkin siinä määrin moderni, että puhuu aivoaalloista, joita laite lukee. Aivojen sähköisistä aalloista oltiin tietoisia jo 1930-luvulla. Ehkäpä Barks luki aiheesta ”Popular Mechanics” -lehden kaltaisista julkaisuista.

Myös muutamissa muissa Barksin sarjoissa päähän sattuneet iskut aiheuttavat psykologisia muutoksia hulluustiloista muistinmenetyksiin. Frenologisesti kiinnostavin on tarina ”Karhukoplan kavalat konnat” (House of Haunts, 1966). Siinä Karhukoplan konnat ovat suorittaneet yliopistollisia arvosanoja lukuisilta eri aloilta vankilan koulutus- ja kasvatuskeskuksessa. Paatuneet konnat käyttävät uusia taitojaan tietenkin rikollisiin tarkoituksiinsa. Karhuveikko 176- 176 ”tutkii aivojen rakennetta”. Alkukielellä Barks käyttää tarkempia termejä: ”brain fibrillation and 5 cranial encephalography”. Enkefalografia on aivan oikeasti tieteellinen aivojen kuvantamismenetelmä (röntgenkuvaus), mutta tarinassa tapahtuva muistinmenetyksen aikaansaaminen pään muistialueeseen huolellisesti kohdistetulla näpäytyksellä on silkkaa frenologiaa.

PIM – OLET HYPNOTISOITU

Myös hypnotismi muuntaa päivätajuntaa. Barksin ankkatarinoista muistetaan hyvin ”Vaarallinen lelu” -sarja, jossa ankanpoikien pistoolia muistuttava lelu

– pim – hypnotisoi Akun. Lelun päässä pyörii hypnoosikiekko (hypnodisc), joka oli 1940-50 -luvulla amerikkalaisten lehtien pikkuilmoitusten vakiokamaa kaikenlaisten muiden hypnoosituotteiden ohella.

Epämääräiset yrittäjät kauppasivat hypnotismin kirjekursseja, hypnoosioppaita, -levyjä, -kiekkoja ja -kojeita. Kaikki nämä ovat röntgensilmälaseihin verrattavaa rihkamaa, vaikka hypnoosia sinänsä pidetään suhteellisen validina suggestiomenetelmänä, jolla voidaan aiheuttaa jonkinasteisia vaikutuksia suggestoitavan mielentilaan. Hypnoosin olemuksesta ei tutkijoiden keskuudessa toistaiseksi kuitenkaan ole olemassa täyttä yksimielisyyttä.

Ankanpoikien hypnoosikiekko tehoaa ainoastaan Akuun, joka varauksetta uskoo hypnoosin voimaan, minkä toisinaan katsotaan olevan yksi suggestioalttiuteen vaikuttava tekijä.

Se on varmaa, että humpuuki, huuhaa ja höpsismi toimivat silloin, kun niistä saa hauskoja tarinoita ja huvittavia tilanteita.

Viitteet: [1] Blum, Geoff: Kruuna vai klaava?, Carl Barksin kootut XI, s. 14.

[2] Entinen scientologi Jon Atack piti näitä väitteitä pelkkinä valheina, joilla Hubbard rakensi omaa mytologiaansa. Atack, Jon: A Piece of Blue Sky: Scientology, Dianetics, and L. Ron Hubbard Exposed (1990).

[3] Selin, Risto: Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Ursan julkaisuja 81. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2001. Verkkoversio www.skepsis.fi/ihmeellinen.

[4] Tarinassa Atomivaha W WDC 171-03. Pellen vasarointi päättyi kallonmurtumaan.

[5] (Kreikan kielen enkephalos, sanan mukaisesti ”se mikä on pään sisällä” en + kephale).

Sarjakuvapiirtäjä Ja Lehden Päätoimittaja. Alunperin Lehdessä Pamaus” Nro 24, 2011.

Kirjoittaja Timo Ronkainen On ”ankkalinnan Pamaus” -nimisen Artikkeli On Julkaistu ”ankkalinnan