Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 2/2016

Auttakaa tietokirjallisuutta!

Raevaara

Raevaara

Jokinen Ismo

KIRJALLISUUDEN MYYNTILUVUT ovat laskeneet yhtäjaksoisesti aina vuodesta 2004 lähtien, ja erityisissä vaikeuksissa on ollut tietokirjallisuus. Vuosien 2004 ja 2015 välillä tietokirjallisuuden euromääräinen myynti on pudonnut 30 prosenttia. Kirjallisuuden myynti on vähentynyt muuallakin, mitenkään suomalainen ilmiö ei ole. Toisaalta monessa maassa on näkynyt viime aikoina, että myynti on alkanut kasvaa. Toivottavasti myös se ilmiö rantautuu Suomeen.

Tietokirjallisuuden huonosta menekistä, romahduksesta suorastaan, suuri osa selittyy maailman muuttumisella ja tekniikan kehittymisellä. Hakuteokset on korvannut Wikipedia. Myös sanakirjat ovat siirtyneet kokonaan verkkoon. Muutosta voi pitää pelkästään hyvänä. Netti on nopeasti päivittyvälle ja toisaalta helposti päivitettävälle tiedolle varsin luonteva alusta. Kymmen- tai jopa kaksikymmenosaiset hakuteoshirviöt ovat olleet pelkkiä ikäviä pölynkerääjiä.

Jotkut ovat povanneet netistä muunkin tietokirjallisuuden tappajaa ja esittäneet ajatuksen, ettei nopeasti vanhentuvalle kirjalle ole käyttöä. Kaikki tieto löytyy verkosta. Itse ajattelen, että juuri tiedon valtaväylän takia laadukas tietokirjallisuus on entistä tärkeämpää. Tarvitaan analyysia ja synteesiä, tiedon järjestämistä ja seulontaa. Ihminen hukkuu tietoon eikä koskaan löydä ymmärrystä haluamistaan asioista, jos kaikki tieto on hajallaan.

Medialukutaidonkin merkitys kasvaa, sillä kaikki verkossa liikkuva, tiedon näköinen materiaali ei todellakaan ole luotettavaa ja oikeellista tietoa.

Miksi ihmiset eivät sitten löydä tietokirjoja? Kirjallisuuden alamäestä ylipäätään syytetään paljon sosiaalista mediaa. Kun aika kuluu Facebookin selaamiseen tai Snapchatin seuraamiseen, aikaa ei ensinnäkään riitä kirjan lukemiseen ja toiseksi keskittymiskykykin on kutistunut olemattomaksi.

Tutkimustietoa siitä, että ihmisen keskittymiskyky todella vaurioituisi somen seurauksena, ei kuitenkaan juuri ole. Itse pidän ihmisaivoja varsin muovautuvina ja joustavina: somesurffailu kiireisessä arjessa ei tarkoita sitä, etteikö kirjaan olisi edelleen helppo syventyä silloin kun muutenkin on aikaa rauhoittumiseen.

Ehkä kirja ei vain eksy käteen oikeana hetkenä? Suomessa on lähdetty säälittävän huonosti sähkökirjabisnekseen. Onneksi pari viime vuotta on ollut selvästi parempaa. Jos ihmisellä on älypuhelin valmiiksi kädessä, kirja pitää olla saatavissa siihen helposti ja nopeasti. Itse lukeminen älypuhelimen näytöltä on omasta mielestäni yllättävänkin sujuvaa.

Suomessa tietokirjallisuus on myös ollut hieman jäyheää muuttumaan. Meillä odotusarvo on, että tietokirja on kuivasti kirjoitettu – ja sellaisia ne myös ovat suureksi osaksi olleet. Onneksi englanninkielisen maailman tietokirjailmiöt, narratiiviset ja kirjalliset tietokirjat, ovat nyt ottaneet jalansijaa myös täällä. Tietokirjassakin pitää olla elämyksiä, ja lukukokemukseen pitää panostaa.

Mitä väliä tietokirjallisuuden kohtalolla on Skepsiksen kannalta? Sitä, että kiinnostus tieteeseen ja ilmiöiden syvempi ymmärrys heräävät yleensä juuri lukemisen kautta. Nykymaailmakin pyörii edelleen tekstien voimalla. Kirjoittaminen on edelleen ylivoimainen tapa merkitä asiat pysyvästi muistiin.

Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Antti Majander kysyi toukokuisessa kolumnissaan lukijoilta, milloin he olivat viimeksi ostaneet suomeksi julkaistun tietokirjan. Minä en kysy, vaan käsken: Lukekaa tietokirjoja!

Vastalahjaksi annan muutaman vinkin. Parhaita tietokirjoja viime aikoina ovat olleet Merete Mazzarellan ”Sielun pimeä puoli” (Mary Shelleyn Frankensteinin syntytarina sekä samalla asiaa tieteen etiikasta ja kehityksestä), Bea Uusman ”Naparetki – minun rakkaustarinani” (kirjoittaja alkaa pakkomielteisesti selvittää, mitä tapahtui Pohjoisnavalle vuonna 1897 vetypallolla matkustaneille miehille) sekä Russell Edwarsin ja Jari Louhelaisen ”Viiltäjä-Jack – kuinka paljastimme murhaajan”.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2016. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Sokrates Minna Huotilaiselle
Kuulotiedon käsittely ja kielenkehitys
Puheenjohtajan palsta
Rushdie, rasismi ja holokausti
Epigenetiikkaa
Paljastuskirja Popoffista
Totuus ei pala tulessa – eikä tappajahampurilainenkaan
Suomalainen Metodi
Epäilyttävän hauska stand up-ilta – joko taas :)
Skeptikot kummitusjahdissa
Mitä ajatella kiropraktiikasta?
Skeptikko raitistui ilman vippaskonsteja

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit