Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 2/2016

Paljastuskirja Popoffista

Juha Leinivaara

”Julkisuuden kiiltokuvissa hän on lähetystyötä

väsymättömästi tekevä pappi. Uhrit jäävät piiloon.”

PETER POPOFF on pahamainen tv-saarnaaja ja ihmeparantumisilla rahastava mies. Hänen uransa oli täydessä vauhdissa 80-luvulla, kunnes James Randi ja Steve Shaw kävivät yleisössä perehtymässä Popoffin menetelmiin. Monen paljastuksen ohella selvisi, että Popoffin kuulemat viestit taivaasta tulivatkin elektronisesti hänen Elizabeth-vaimonsa mikrofonista. Elizabeth välitti miehelleen informaatiota yleisöön tulleista ihmisistä. Ulkopuolisille vaikutti siltä kuin Popoff tietäisi yliluonnollisella tavalla asioita apua tarvitsevista ihmisistä.

Tarina on varmasti tuttu monelle skeptikolle. Popoff teki paljastusten jälkeen konkurssin, mutta tarina ei valitettavasti päättynyt siihen. Popoff palasi jo 90-luvun lopulla evankelisoimaan ja tekee sitä edelleenkin. Uran uusintakierros tehtiin salaperäisemmin. Popoff ei enää kierrä seuraajiensa joukossa yhtä aktiivisesti kuin ennen. Yleisötilaisuuksiin pääsee vain kutsuvieraana, joten skeptikoiden kuokkavierailu on entistä vaikeampaa.

IHMISEN HÄTÄ EI KIINNOSTA

SKEPTICAL INQUIRER -LEHTI kirjoitti huhtikuussa Popoffin ”People United for Christ” -järjestön entisen työntekijän kokemuksista. Crystal Sanchez haki neljä vuotta sitten paikkaa mielenkiintoiselta kuulostavan lahjoitusten käsittelijän työhön.

Sanchezin ura avustuskäsittelijänä päättyi, kun hän kuunteli toimiston puhelimeen tallennettuja soittoja. Yöllä Popoffia oli yrittänyt tavoittaa epätoivoinen, itsemurhan partaalla oleva nuori mies. Hän pyysi Popoffia soittamaan takaisin. Sanchez välitti viestin välittömästi Popoffin tyttärelle Amylle. Tämä kieltäytyi soittamasta kenellekään asiasta. Sanchez ei tiedä, mitä nuorelle miehelle tapahtui.

Vuoden kuluttua Sanchez lopetti työnsä. Hän kirjoitti omakustanteena e-kirjan kokemuksistaan. Aluksi ”The Real Truth Behind People United for Christ” -kirja julkaistiin salanimellä, mutta myöhemmin omalla nimellä. Popoffin järjestö oli pyytänyt Sanchezilta allekirjoituksen salassapitosopimukseen, mutta tämä oli kieltäytynyt. Hänen kokemuksensa osoittavat, miten ihmisiä huijataan kirjeillä ja mystisellä lähdevedellä.

PYHÄ VESI HANKITAAN LÄHIKAUPASTA

POPOFF LUPAA ihmeparantumisia lähdeveden voimilla. Ihmiset voivat tilata huijarin verkkosivulta itselleen kirjeen ja pienen purkin ihmelähdevettä. Veden kuvaillaan tulevan Venäjällä sijaitsevasta lähteestä, josta paikalliset kristityt joivat Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen. Kukaan lähdevettä juoneista ei kuollut säteilyyn, eikä muihinkaan tauteihin. Popoff jakaa tätä harvinaista lähdevettä vain oikeasti apua tarvitseville ihmisille.

Sanchezin versio veden alkuperälle on vähemmän mairitteleva. Popoffin tytär kävi kerran viikossa läheisessä supermarketissa ostamassa yhden pullon lähdevettä. Se pakattiin pienempiin purkkeihin ja koristeltiin Miracle Spring Water etiketeillä. Kirjeissä pyydettiin vähintään 19 dollarin lahjoituksia. Mitä suurempi lahjoitus, sitä suotuisammin enkelit välittäisivät rukouksia eteenpäin.

Toinen suosittu tuote on pyhä öljy, joka karkottaa velat ihmisten murheista. Se hankittiin samasta kaupasta kuin vesi. Öljypurkkien suuren kysynnän takia pakkaamista varten hankittiin oma pakkauskone. Kirjeiden mukana lähetettävää vettä tai öljyä ei myydä, joten se ei ole verotettavaa liiketoimintaa.

Postitettavat kirjeet eivät ole Popoffin kirjoittamia, mutta ne kyllä allekirjoitetaan hänen nimellään. Kirjeitä varten on oma toimistollinen väkeä. Kirjeet yksilöllistetään saatujen tietojen mukaan. Velkojen kanssa painiva avuntarvitsija saa kirjeen, jossa luvataan helpotusta rahatilanteeseen, kunhan hän lähettää Popoffille noin 200 dollarin suuruisen lahjoituksen. Jos summa on liian iso, niin sen voi korvata pienemmällä kuukausittaisella lahjoituksella. Apua luvataan tauteihin, kuten syöpään, ja muihin vakaviin ongelmiin.

AVUNPYYNTÖKIRJEET SILPUTAAN

PAPPINA ESIINTYVÄN Popoffin toiminta on kulissien takana liiketoimintaa. Yhdysvalloissa uskonnolliset yhdyskunnat eivät ole verovelvollisia. Kunhan he eivät myy tuotteita pelkän liikevoiton toivossa, veroja ei tarvitse maksaa. Eri osavaltioissa on vielä omat hienosäädöt siitä, mikä on tai ei ole sopivaa verotonta toimintaa.

Popoff ei ole joutunut ongelmiin verottajan kanssa. Hän ei myy mitään, vaan lähettää kirjeissä näytteitä ihmevedestä tai muovisista kullatuista koruista. Niillä väitetään olevan yliluonnollisia voimia, mutta niistä ei suoraan veloiteta ketään. Sen sijaan kirjeiden vastaanottajilta pyydetään avustuksia. Se on ns. siemenrahaa, jolla Popoffin rukoukset avaavat ongelmakohdat, parantavat sairaudet tai helpottavat velkataakkojen alle murtuneita seuraajiaan. Mitä enemmän lahjoitat saarnaajalle, sitä todennäköisemmin saat vastauksia rukouksiisi.

Avustuksia pyytävät kirjeet ovat tehokkaita. Sanchezin kirjassa näytetään, mitä kulissien takana tapahtui. Avustusrahaa kertyi päivittäin kymmeniä tuhansia dollareita. Kahden ensimmäisen työpäivänsä aikana hän käsitteli yhteensä 30 000 dollarin edestä lahjoituksia. Parhaimmillaan koko toimisto vastaanotti jopa satoja tuhansia dollareita. Kuukauden saldoksi tuli yleensä noin miljoona dollaria.

Kirjeitä lähettäneiden ihmisten toiveet ja rukoukset eivät tavoittaneet Popoffia, sillä toimisto silppusi kirjeet. Kunhan ensin kirjattiin muistiin, mistä vaivasta apua pyytäneet valittivat. Se teki henkilökohtaisilta vaikuttavien vastauskirjeiden tekemisen helpommaksi. Näitä vastauskirjeitä ei välitetty Popoffin kautta. Avustustoiminta pyörii hänestä riippumattomana.

Popoffin toimistossa avustustuskirjeitä käsiteltiin 20 hengen voimin. Sanchez ja muut käsittelijät avasivat kirjeet ja keräsivät rahat talteen. Heille postitettiin kolikoita, seteleitä ja kultakoruja. Yleisin syy rahan lähettämiseen oli avuntarvitsijoiden velkakierre. He lähettivät kirjaimellisesti viimeiset roponsa, jotta saisivat luvatun helpotuksen talousasioissaan.

Toimistossa vallitsi tiukka kontrolli. Kaikki toiminta toimistossa keskittyi pelkästään lahjoitusten käsittelyyn. Työntekijöillä ei saanut olla kännyköitä mukanaan. Heidän ei haluttu keskustelevan keskenään tai muodostavan ystävyyssuhteita. Kerran Sanchez salakuljetti kännykän vessaan, jotta voisi kirjoittaa nopeasti tekstiviestin. Hän paljastui välittömästi ja sai nuhtelut. Sanchez epäilee, että vessoihin oli asennettu piilokameroita.

POPOFF ON ERISTÄYTYNYT MAAILMASTA

KUN POPOFF nykyään järjestää parannustilaisuuden, se on pelkästään kutsuvieraille tarkoitettu tapahtuma. Näin varmistetaan, että yleisö koostuu pelkästään ihmisistä, joiden vaivat ja into lahjoittaa ovat tarkkaan tiedossa etukäteen. Silloin tällöin joku eturivissä istuvista todistaa, miten hänen rukouksiinsa vastattiin. Hänellä oli velkaa tuhansia dollareita, mutta kuin ihmeenä saapui lahjoitus, joka oli juuri tuon velkasumman suuruinen!

Yleisö hurraa. Popoffin voimien epäileminen muuttuu lähes mahdottomaksi. Yleisö lahjoittaa entistä enemmän, sillä toimihan lahjoittaminen juuri äsken puhuneelle ihmiselle. Tarinat toistuvat tapahtumasta toiseen. Ne voivat olla tosia, sillä Popoffin porukka tietää kirjeenvaihdon ansiosta, kuinka suuret velat heiltä apua pyytävillä ihmisillä on. Jos he maksavat tuon summan juuri ennen tilaisuutta, he varmistavat vastaavien ylistyspuheiden esittämisen yleisön joukosta.

Joskus todistustarinat vaikuttavat harjoitetuilta. Varsinkin, kun mikrofonia yleisön joukossa pitävä Elizabeth Popoff näyttäisi matkivan kertomusta äänettömästi suullaan, kuin varmistaen tarinan vastaavan sitä, mitä etukäteen sovittiin.

Tarkat tiedot Popoffin tienaamista summista ovat toistaiseksi tuntemattomia. Veroilmoituksia ei tarvitse tehdä.

Skeptical Inquirer -lehden toimittaja vieraili Popoffin kotikadulla Kaliforniassa ja ”People United for Christ” -järjestön toimistolla. Saarnaajan koti on aidattu kartano, jonka pihaa koristaa rivi suihkulähteitä. Itse toimistorakennus näyttää tavalliselta konttoritalolta.

Ovella päivystävä vartija ei päästänyt toimittajaa sisälle. Sanchezin mukaan toimiston työntekijöille jaettiin ohjeet, mitä tehdä, kun toimittajia ilmestyy esittämään kysymyksiä. Ovet lukitaan ja ikkunoiden kaihtimet vedetään kiinni. Rakennuksesta saa poistua vasta, kun media on poistunut paikalta.

Popoff ei vastaa puheluihin, soittopyyntöihin tai kirjeisiin. Hän on eristäytynyt pettyneiden ihmisten maailmasta. Julkisuuden kiiltokuvissa hän on lähetystyötä väsymättömästi tekevä pappi. Uhrit jäävät piiloon. Usein omasta tahdostaan, sillä he häpeilevät petetyksi tulemistaan.

People United for Christ on rekisteröity voittoa tavoittelemattomana yhdistyksenä.

  • The Woman Who Took Crystal Sanchez, the Peter

Carrie Poppy Skeptical Inquirer (huhtikuu 2016) On Popoff: The Hidden Story of Popoff Whistleblower, kirjoittanut

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2016. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Auttakaa tietokirjallisuutta!
Sokrates Minna Huotilaiselle
Kuulotiedon käsittely ja kielenkehitys
Puheenjohtajan palsta
Rushdie, rasismi ja holokausti
Epigenetiikkaa
Totuus ei pala tulessa – eikä tappajahampurilainenkaan
Suomalainen Metodi
Epäilyttävän hauska stand up-ilta – joko taas :)
Skeptikot kummitusjahdissa
Mitä ajatella kiropraktiikasta?
Skeptikko raitistui ilman vippaskonsteja

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit