Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 2/2016

Mitä ajatella kiropraktiikasta?

Osmo Tammisalo

OLEN JOITAKIN VUOSIA SITTEN KUULLUT epäilyksistä kiropraktiikan terveellisyyttä ja taustaoletuksia kohtaan. Vuoden 2015 lopulla lähestyin muutamaa kiropraktikkoa ja kiropraktiikkaa tarjoavaa yritystä. Halusin kuulopuheita perustellumman näkemyksen alasta.

Erään yrityksen sivulla todetaan, että kiropraktiikka ”on perinteistä lääketiedettä täydentävä hoitomuoto”. Mistä kiropraktiikassa siis on kyse, tuskin sentään uskomushoidosta? Ensimmäinen esiin tullut asia oli nimityksen epämääräisyys. Kuka tahansa saa kutsua itseään kiropraktikoksi, vain koulutettu kiropraktikko on luvanvarainen ja säädelty nimitys. Tosin ymmärtääkseni lähes kaikki Suomessa kiropraktiikkanimeä käyttävät tahot ovat tällä tavoin koulutettuja. Suomen kiropraktikot ovat saaneet noin viisi vuotta kestävän koulutuksensa lähinnä Briteissä tai Yhdysvalloissa. Suomessa kouluja ei ole.

Hoitomuotona kiropraktiikka on lähellä naprapatiaa ja osteopatiaa, joiden harjoittajat myös ovat Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston eli Valviran rekisteröimiä terveydenhoitoalan ammattilaisia. Suomessa naprapaatin koulutus tapahtuu Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa nelivuotisella linjalla ja osteopatiaa voi opiskella esimerkiksi Metropoliassa. Tässä suhteessa naprapaatti, osteopaatti ja koulutettu kiropraktikko siis eroavat ratkaisevasti vaikkapa kalevalaisen jäsenkorjauksen harjoittajista; kolmella ensin mainitulla on pitkä koulutus ja vankka tietämys anatomiasta. Yhteistä näille kaikille on se, että suuri osa hoidosta on luettavissa jonkinlaiseksi hieronnaksi tai venyttämiseksi.

Kiropraktinen hoito on lähinnä käsin tehtävää nivelten ja erityisesti selkärangan manipulointia. Lisäksi hoitoon voi kuulua elämäntapoihin liittyviä ohjeita. Hoitojen alkuperäinen taustaoletus oli, että selkärangan toimintahäiriöt vaikuttavat kaikenlaiseen terveyteen. Ainakaan vahvassa muodossaan uskomuksella ei ole alan parissa enää kannatusta.

Wikipedia (16.1.2016) kertoo, mihin brittikiropraktikot kyselytutkimuksen mukaan reilut kymmenen vuotta sitten uskoivat: 97 prosenttia uskoi kiropraktiikan auttavan selkäkipuihin, niska- ja käsikipuihin, iskiakseen ja jännityspäänsärkyyn. 95 prosenttia uskoi sen auttavan nivelongelmiin, 90 prosenttia migreeniin ja urheiluvammoihin. 63 prosenttia vastaajista uskoi kiropraktiikan auttavan koliikkiin ja kuukautisongelmiin ja 54 prosenttia ruuansulatusongelmiin. Pienempi osa uskoi hoidon auttavan muun muassa tinnitukseen, kasvukipuihin, Parkinsonin tautiin, epilepsiaan, masennukseen ja vuoteenkasteluun. Suomen kiropraktikkoliiton mukaan kiropraktiikalla voidaan hoitaa monenlaisia vaivoja, kuten selkä- ja niskakipua, huimausta, migreeniä, käsi- ja jalkavaivoja sekä puutumisen oireita.

On huomattava, että hoitajan uskomukset eivät suoraan vaikuta siihen, mihin mahdollinen hoitovaikutus perustuu. Tässä on jonkinlainen vastaavuus vaikkapa akupunktioon tai psykoanalyysiin. Molemmilla saattaa olla positiivisia vaikutuksia, mutta ne eivät tule kehon meridiaaneista tai oidipaalisten traumojen työstämisestä vaan jostakin aivan muusta. Samalla tavalla kiropraktiikan/naprapatian/osteopatian hoitovaikutukset eivät välttämättä tule siitä, mistä alan harjoittajat ajattelevat niiden tulevan.

Lähetin sattumanvaraisesti kiropraktiikkaa tarjoaville henkilöille/tahoille kysymyksen kyynärpääkivustani. Omasta sähköpostiosoitteestani lähetetyssä viestissä tuodaan esiin tarkoituksellisen korostuneita epäilyksiä hoitomuotoa kohtaan. Tarkoituksella en myöskään kysynyt selkävaivoistani vaan käsivaivasta, joka ei ole kiropraktisten hoitojen ydinaluetta. Sain vastauksen kaikilta, joille kysymyksen olin lähettänyt, osassa tosin vain pyydettiin puhelinnumeroa. Viestini kuului:

Minkälaisia vastaukset olivat? Kiropraktiikan ”vaihtoehtoisuus” kiellettiin seuraavasti:

Käsivamman hoidosta vastattiin muun muassa seuraavasti:

Vastauksista on pääteltävissä ero ”klassisiin” uskomushoitoihin. Joistakin vastauksista on rivien välistä jopa luettavissa epäilys, että varsinaisesta kiropraktiikasta ei olisi kyynärpäävaivaani apua. Kaupallisina tekijöinä kaikki toki olivat valmiita ottamaan minut tutkittavakseen. Ensikäynnin hinnaksi eräässä vastauksessa ilmoitettiin 80 euroa.

Yhteistä kaikille manipulaatiohoidoille on se, että niiden hoitotehosta on vähän tieteellisiä tutkimuksia, varsinkaan sellaisia, joissa eri hoitomuotoja olisi verrattu toisiinsa. Pienestä selvitystyöstäni on kuitenkin helppo päätellä, että koulutetun kiropraktikon hoitoa ei kannata lukea uskomushoitoihin. Jos manipulaatiohoidoissa yleisesti ottaen on jotakin epäilyttävää, se on joko 1) se, että hoitoa tarjotaan silloinkin, kun hoidon toimiminen on epätodennäköistä tai 2) joidenkin hoitajien usko oman erikoisalan tai omien hoitotapojen sopimisesta melkein mihin tahansa vaivaan. Tiedän esimerkiksi tapauksen, jossa osteopaatti yritti avata ”lukkoa” kipeästä kädestä – josta myöhemmässä kuvauksessa havaittiin, että siinä oli ollut murtuma. Toisaalta jotkut kiropraktikot, osteopaatit ja naprapaatit ovat läheisessä yhteydessä lääkäreihin ja toisinaan he myös lähettävät potilaita toinen toisilleen. Ja toki heillä on lääkäreitä asiakkainakin.

Tätä kirjoitusta varten varasin ajan kiropraktikon vastaanotolle. Selän ja kyynärpään sijasta toivoin hänen tutkivan jäykempää ja ajoittain vaivaavaa olkapäätäni (kyllä, kehoni on lyhyen voimistelu-uran ja esiintyvänä akrobaattina toimimisen jäljiltä vanhojen vaurioiden museo). Kiropraktikko tarkasteli ensin niskan ja yläselän liikkuvuutta. Sitten hän pyöritteli olkapäätä eri suunnissa ja naksautteli kylkiasennossa yläselästä nikamia, joiden tienoilta kuulemma löytyi jäykkyyttä. Hoito kesti parikymmentä minuuttia ja jätti tyypillisen lämpimän tunteen siitä, että joku hetken aikaa paneutui vaivoihini. Tätä kirjoitettaessa, reilu vuorokausi käsittelyn jälkeen, nikamat ja olkapää lienevät jo normaaleissa, istumatyön tekijän uomissaan.

Loppupäätelmä: kehon manipulaatiohoitojen moninaisuus johtuu pikemminkin historiallisista syistä kuin hoitojen eroista. Jos nyt kehitettäisiin nivelten ja selän manuaalisia manipulointihoitoja, näin erillisiä ja asiakkaan kannalta haitallisia koulukuntia tuskin muodostettaisiin. Tai vähintäänkin kaikki toimisivat jonkin yleisen kattonimen, esimerkiksi fysioterapeuttisen manuaaliterapian alla, kenties tiiviimmässä yhteistyössä erikoislääkäreiden kanssa.

”JA JOS JOKU ON LEIMATTU jossain yhteydessä ’huuhaa- tyypiksi’, niin hän ei sitten saisi sanoa missään mitään järkevää? Sehän olisi kauhea ajatus, malliesimerkki pahimmasta ihmisten lokeroinnista ja ennakkoasenteista.” (Arman) Alizadin mielestä ei myöskään ole väärin asettaa koulutettuja tutkijoita ja oman kokemuksensa perusteella puhuvia ihmisiä samalle viivalle, kuten (Mikael) Fogelholm sanoo. ”Mun mielestä on valitettavaa, että hän ajattelee noin – ettei mua voi laittaa samalle viivalle tuon kanssa. Miksi ei voisi?”

”APRIKOOSINSIEMENET sisältävät hyvien rasvahappojen lisäksi amygdaliinia eli B17-vitamiinia.” … Näin kerrotaan Foodin aprikoosinsiemenistä muun muassa Ruohonjuuren sivuilla. Tuotteesta kiinnostuneen silmiin saattaa myös osua esittelyn loppupäästä kappale, jossa mainitaan että kannattaa aloittaa yhdellä siemenellä päivässä ja sitten nostaa määrää muutamaan kappaleeseen. Syytä tähän ei mainita tekstissä, mutta sen saa helposti selville googlaamalla. Amygdaliini on myrkyllistä. … 1800-luvun lopussa amygdaliinia kokeiltiin syöpälääkkeenä, mutta nopeasti kävi ilmi että aine on syöpälääkkeenä teholtaan olematonta ja liian myrkyllistä. … 1940-luvun lopulla amerikkalainen Ernst T. Krebs ja hänen poikansa Ernst Jr johtivat amygdaliinista yhdisteen, jonka ne nimesivät laetriiliksi. Aineen tehoa on tutkittu useaan otteeseen ja todettu että se ei vaikuta syövän etenemiseen lainkaan. Laetriili on myös myrkyllistä: monet sitä käyttäneet ovat kuvailleet syanidimyrkytyksen oireita ja aineen käyttöön liittyviä kuolemantapauksiakin tunnetaan. Koska viranomaiset toimivat 1950- ja 1960-luvuilla kieltääkseen laetriilin käytön syövän hoidossa, Krebsit keksivät teorian että aine toimii ennaltaehkäisevänä. He nimesivät laetriilin ”vitamiini B17:ksi”. … Valitettavasti koko teoria on hölynpölyä. … ”Ravitsemustiede ei tunne vitamiini B17:a”, vahvistaa ylitarkastaja Sari Sippola Evirasta.

tietää, vaijollakin taunirytmi tai ... Käytössä KANSAINVÄLINEN TUTKIJARYHMÄ halusi kuttavatko Kuun vaiheet meihin oikeasti valla. He kartoittivat, muuttuuko lasten käyttäytyminen Kuun kierron mittaan.

oli muun muassa vyötärölle kiinnitetty kiihtyvyysmittari, joka keräsi tietoa lapsen fyysisestä aktiivisuudesta vuorokauden ympäri seitsemän peräkkäistä päivää. Mittaukset jaoteltiin kolmeen vaiheeseen: täysikuuhun, puolikuuhun ja uuteenkuuhun. … Tulos osoitti, että yöunen pituus täysikuun aikana oli keskimäärin viisi minuuttia lyhyempi kuin uudenkuun vaiheessa. Muu käyttäytyminen ei muuttunut mitenkään. ”Näyttömme nojalla Kuu ei näytä vaikuttavan ihmisten käyttäytymiseen”, sanoo tutkijaryhmään lukeutunut Jean-Philippe Chaput kanadalaisesta Cheotutkimuskeskuksesta tiedotteessa.

AUSTRALIALAINEN BELLE GIBSON sai kansainvälistä huomiota blogillaan, jossa hän kertoi parantuneensa kuolemaan johtavasta aivokasvaimesta terveellisen ruokavalion ja vaihtoehtohoitojen avulla. Myöhemmin valheelliseksi paljastunut tarina voi nyt johtaa The Telegraph -lehden mukaan yli 500 000 Australian dollarin, eli noin 320 000 euron sakkoihin. … Tuottoisa liiketoiminta herätti epäilyksiä, kun Gibsonin mainitsemista suurista lahjoituksista hyväntekeväisyyteen ei löytynyt todisteita. Terveysbloggari myönsi viime vuonna Australian Women’s Weekly -lehdelle, ettei mikään hänen tarinassaan ole totta, eikä hänellä ole ollut syöpää. Gibson oli väittänyt parantuneensa muun muassa välttämällä gluteenia, sokeria ja maitotuotteita.

HENRI TOIVONEN ja kartanlukija Sergio Cresto kuolivat Korsikan MM-rallissa tapahtuneessa ulosajossa 2. toukokuuta 1986. Numero 4 liittyy hämmästyttävällä tavalla Korsikan MM-rallin tapahtumiin. Toivonen ja Cresto menehtyivät kilpailunumerolla 4. Heidän autonsa oli Lancia Delta S4. Vuotta aiemmin Lancian italialaiskuski Attilio Bettega oli kuollut Korsikan rallissa startattuaan niin ikään numerolla 4. Aiempina vuosina Ari Vatanen ja Hannu Mikkola olivat ajaneet rajusti ulos numerolla 4. Vuosina 1973-1986 yhtä vuotta lukuun ottamatta kaikki Korsikan MM-rallissa numerolla 4 kilpailleet kuljettajat joutuivat keskeyttämään. Nelosnumeroa ei käytetty Korsikalla enää lainkaan 1987-1994. Vuonna 1995 Colin McRae uskalsi käyttää sitä ja pääsi maaliin. McRae menehtyi vuonna 2007 helikopterionnettomuudessa, jossa kuoli neljä ihmistä.

KANADASSA on alkanut harvinainen oikeudenkäynti pikkulapsen vanhempia vastaan. Syytteen mukaan alle 2-vuotias poika kuoli aivokalvontulehdukseen, koska hänen vanhempansa lääkitsivät sairautta vain luontaistuotteilla. Oikeuden mukaan vanhemmat luulivat lapsensa sairastuneen flunssaan ja lääkitsivät häntä muutaman viikon ajan valkosipulilla, sipulilla ja piparjuurella, vaikka perheen sairaanhoitajaystävä oli sanonut lapsen sairastavan aivokalvontulehdusta. Asiasta kertovan Huffington Post -lehden mukaan perhe omisti ravintolisiin keskittyvän luontaistuotekaupan.

”USKOKAA POIS: Darwinin kirkko on väärässä – Jumala on olemassa!”, saarnasi 80- ja 90-luvuilla rääväsuisena ja tabuja rikkovana punkkarina mainetta niittänyt Nina Hagen tiistai-iltana Helsingin Kulttuuritalolla. Iso osa suomalaisyleisöstä oli silmin nähden yllättynyt Hagenin Jeesus-puheista. Osa piti niitä illan alkupuolella silkkana vitsailuna, kunnes konsertin edetessä skeptisimmätkin uskontoallergikot ymmärsivät 61-vuotiaan saksalaisen puhuvan toki humoristisesti – mutta vakavissaan. ... ”Minua epäilyttää se Darwinin seuraajien päätelmä, jonka mukaan ihminen on syntynyt ilman Luojaa. Tiedemiehet Pariisissa ja Berliinissä kehittävät hiukkaskiihdyttimiä yrittääkseen saada selityksen sille, mistä ensimmäinen vauva tuli maailmaan. Mutta sanokaa minulle, miten se ensimmäinen vauva on pärjännyt yksikseen ilman vanhempia? Hei, tieteentekijät, voin vakuuttaa teille, että ensin on pitänyt olla isä ja äiti – kaksi luotua aikuista ihmistä – ei se vauva muuten olisi kehittynyt yhtään mihinkään”, avasi Hagen lavalla luomisteologiaansa kuulijoitaan hämmentäen.

LIKVIDAATTOREIDEN (Tshernobylin ydinonnettomuuden raivaajien) piirissä vallitsi myös sitkeä usko siihen, että vodka lieventää säteilyn vaaroja, vaikka läntisen tietämyksen mukaan se on täyttä hölynpölyä. ”Kun radionuklidit tulevat soluun, niin ne joutuvat toteamaan, että tännehän ei enää mahdu, koska täällä on jo alkoholia”, Anatoli Zakamaldin kuvailee uskomusta.

NETISSÄ LEVIÄVÄ HUHU tuulivoimaloiden tappamista kanoista ei pidä paikkaansa. Muun muassa entinen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola (kok.) kertoi keskiviikkona sosiaalisessa mediassa kanakuolemista. ”Saan nykyään tietooni paljon uutisia eläinkuolemista tuulivoimaloiden läheisyydessä. Uusin tapaus on tilalta Siikaisilla, jossa kaikki kanat kuolivat äkillisesti ilman, että ruumiinavauksessa paljastuu mitään syytä. Myös lampaita on kuollut”, Korhola kertoi ja vaati asiasta puolueetonta kansainvälistä tutkimusta. Siikaisten kunnaneläinlääkärin tehtävää hoitava Päivi Lahti kertoi aiemmin iltapäivällä, että tapauksesta ei ole tullut ilmoituksia eläinlääkäreille. Tapaus lähti selviämään, kun Yle kertoi huhusta radiossa iltapäivällä. ”Meihin otti yhteyttä henkilö, joka tunnisti itsensä tapauksesta. Heillä on ollut Siikaisissa kanoja. Niitä ei tappanut tuulivoima vaan kanalaan päässyt minkki”, Lahti kertoo.

PASTORI PASEKA MOTSOENENG kertoo, että hänet kaapattiin pääsiäisenä taivaaseen. Hän palasi takaisin myöhemmin samana päivänä. Hänet tunnetaan myös nimellä profeetta Mboro. Onneksi Motsoenengilla oli mukanaan Samsung Galaxy-älypuhelin ja hän onnistui nappaamaan muutaman selfien todisteeksi. Pastorilla on valtava joukko seuraajia Etelä-Afrikassa. Hän on tunnettu ihmeparannuksista ja hän auttoi muun muassa raskaana ollutta naista synnyttämään kalan. Kaikkein rehellisimmästä pastorista ei siis ole kyse. Taivasselfiet saa nähtäväkseen, jos maksaa 5000 randia eli noin 290 euroa.

AAMULEHTI julkaisi viikonloppuna netissä ja printissä ison huuhaa-jutun. Jutussa ”tohtorikaksoset” väittivät, että parantumattomasta sairaudesta voi parantua. Tohtorikaksoset olivat oikeasti kauppatieteen tohtoreita, ja heidän puheensa oli täysin pseudotieteellistä hölinää. Sunnuntaina Aamulehti tuli synnintuntoon. Se julkaisi netissä poikkeuksellisen rehellisen oikaisun. Kun nettiuutista yritti avata, Aamulehti oli poistanut koko jutun. Tilalla oli teksti: ”Juttua ei olisi pitänyt julkaista lainkaan. Sen vuoksi jutun sisältöä ei näytetä tässä.” Tämä on aivan oikein, sillä positiivisella ajattelulla ei voi parantua sairauksista. Korkeintaan sairauksien avulla voi parantua positiivisista ajatuksista.

MICROSOFTIN TAY on oppiva chatbot-tekoälyohjelma, joka on suunniteltu keskustelemaan nykysukupolven nuoren aikuisen tavoin. Ohjelma käyttää sekä tekoälyn luomia viestejä että Microsoftin tiimin luomaa tekstiä Twitter-käyttäjien kanssa käymissään keskusteluissa. Koska tekoälyohjelma oppii jatkuvasti lisää käyttäjien kanssa käydyistä keskusteluista, se alkoi myös omaksua itselleen ajatuksia ja ideologioita, joita käyttäjät sille syöttivät. Kuten arvata saattoi, tämä ominaisuus teki Taysta houkuttelevan kohteen internetin keppostelijoille. The Guardian uutisoi, että Tayn lanseerauksesta ehti kulua vain muutamia tunteja ennen kuin tekoäly oli opetettu esittämään rasistisia kannanottoja, ylistämään Adolf Hitleriä ja kannattamaan Donald Trumpin suunnitelmaa muurin rakentamisesta Yhdysvaltain ja Meksikon väliselle rajalle. Tay oppi Twitter-keskustelijoilta myös sen, että syyskuun 11. päivän 2001 WTC-iskut olivat Yhdysvaltain hallituksen salaliitto.

Olisin Kysynyt Arviota Mahdollisuuksistasi Hoitaa Kyynärpäässä Olevaa Kipua, Kun Vedän Vastaotteella Leukoja. Kyse Lienee Klassisesta Golf-kyynärpäästä, Mahdollisesti Jonkinlaisesta Tulehdustilasta. Yleensä Kai Kiropraktikko Paneutuu Selkälähtöisiin Ongelmiin (ja Tässä Kohdin On Pakko Todeta, Että En Ole Kovin Luottavainen Hoitoon Usein Liitettyihin Mystisiin Ja Kliinisesti Todentamattomiin Elementteihin; En Tosin Tiedä, Kuinka Lähellä Hoitonne Tausta-ajatus On ”vaihtoehtoista” Lääketiedettä), Mutta Ainakin Nettisivuillanne Mainitaan Myös Raajojen Ongelmat.

- Kiropraktikkomme Edustavat Tiukasti Tieteellistä Linjaa, Eivät Vaihtoehtoista Lääketiedettä Ja Ovat Suorittaneet Tutkintonsa Yliopistoissa Englannissa. - Hoitoni Eivät Kuitenkaan Ole Mitään Mystiikkaa Eikä Myöskään Vaihtoehtoista Lääketiedettä. - Koulutetun Kiropraktikon Hoidossa Ei Juurikaan Ole Mystiikkaa Ja Mielelläni Keskustelen Myös Tästä Aiheesta. Yläraajojen Hermotus Tulee Niskasta Ja Kovin Usein, Jos Ei Suoranaista Traumaa Ole Kyseessä, Sieltä Löytyy Myös Spinaali Komponentti. - Mielenkiintoista, Että Olet Ottanut Yhteyttä Minuun, Jos Käsityksesi Ja Luottamuksesi Kiropraktiikkaan On Niin Värittynyt. Kiropraktiikka Perustuu Todennettuihin Neurofysiologisiin Toimintamalleihin, Eikä Siihen Liity Minkäänlaista Mystistä Elementtiä. En Tiedä Mihin Perustat Tiedon ”kliinisistä Todentamattomista Elementeistä”, Mutta Tiedoksesi Voin Todeta, Että Vain N. 15% Lääketieteellisistä Toimenpiteistä Tehdään Tutkitun Tieteellisen Tiedon Perusteella (david Eddy M.d., Ph.d. Bmj 1991 303:798). Viite On Tosin Vuodelta 1991, Mutta Tilanne Ei Ole Paljon Parempi Nykyäänkään. Kiropraktisesta Hoidosta Ja Sen Tehokkuudesta Löytyy Hyviä Tutkimuksia. Kiropraktiikalla Pystytään Usein Korjaamaan Hyvin Nivelten Toimintahäiriöitä, Niin Selässä Kuin Ääreisnivelissä.

- Kyllä Olet Ymmärtänyt Oikein Että Hoidamme Muitakin Kuin Selkäongelmia. Monestikin Toki Esimerkiksi Tenniskyynärpää Saattaa Liittyä Vaikka Niska Ja Yläselkä Hermoperäisiin Vaivoihin. Toki Kuulostaa Tuo Sinun Oireilusi Hyvinkin Klassiselta Jos Ainoastaan Tai Etenkin Tulee Leukoja Vastaotteella Tehdessä. Eli Paikallista Lihasongelmaa/tulehdusta Varmasti Kyseessä. - Kyynärpäävaivat On Usein Aika Hankalia Hoidettavia Ja Tutkimukset Ovat Osoittaneet Että Useimmiten ”tennis- Ja Golfarin Kyynärpää” Eivät Ole Tulehduksen Aiheuttamia. Tämä Ei Kuitenkaan Ole Niin Yksinkertaista. Jokainen Henkilö On Erilainen Ja Syy Ongelmaan On Usein Tekniikkaan Tai Välineisiin Liittyvä Ja Asiaan Vaikuttaa Onko Kyseessä Dominoiva Puoli Vai Ei. Tehokkain Hoito On Useimmiten Itsehoitoa – Kunhan On Selvitetty Se Syy Ja Ongelman Alku. Mielelläni Tutkin Tuon Kyynärpään Mutta Ehkä Voisimme Vaikka Puhua Puhelimessa Asiasta Ja Jos Pääsemme Yhteisymmärrykseen Niin Varataan Aika. - Todennäköisesti Kyseessä On Lihasten Kiinnityskohdan Rasitusvamma. Vaikea Sanoa Näkemättä. Hoito Varmaan Kohdistuisi Lihaksiin Ja Kyynärpään Mekaniikkaan. - Kyynärpääongelmat Kuuluvat Kiropraktiikalla Hoidettaviin Vaivoihin. Vastaanotolla Pyritään Selvittämään Syyt Kyynärpään Kipuiluun, Oli Se Sitten Nivelalueen Kipua Tai Lihaksiston Hermotushäiriötä Kyynärnivelen, Olkanivelen Tai Esimerkiksi Kaularangan Alueella.

Nyt.fi 3.6.

Vesa Sisättö: Vihrealanka.fi 11.5.

Hs.fi 9.5.

Iltasanomat.fi 7.5.

Iltasanomat.fi 30.4.

Mtv.fi 28.4.

Seurakuntalainen.fi 27.4.

Ilta-sanomat 16.4.

Yle.fi 15.4.

Iltalehti.fi 7.4.

Tuomas Enbuske: Blogit.apu.fi 5.4.

Iltalehti.fi 24.3.

Skeptikko sitten

20v.

LIIKKUESSAMME jokapäiväisessä ympäristössä esineet liukuvat ohitsemme nopeudella, joka määräytyy sen mukaan, kuinka kaukana esineet ovat meistä. Kauempana olevat esineet liikkuvat hitaammin ja lähellä olevat liukuvat nopeasti ohitsemme. On harvinaista, että jokin objekti on niin kaukana, että se ei liiku ollenkaan suhteessa liikkumiseemme. Sen sijaan ei ole kovinkaan harvinaista, että esimerkiksi rinnalla kävelevä ystävä liikkuu samaa vauhtia kuin me ja ei tästä syystä liiku suhteessa meihin.

Koska kuu ei liiku kovinkaan paljon suhteessa havainnoitsijaan, on näköaistilla kaksi tulkintavaihtoehtoa kuun liikkeen tai liikkumattomuuden suhteen: joko kuu on niin kaukana, että havaitsijan liike ei vaikuta siihen – kuten tilanne oikeasti on – tai kuu on lähellä havaitsijaa ja liikkuu havaitsijan rinnalla. Koska näköaisti ei ole kehittynyt astronomista observointia varten, se valitsee näistä kahdesta tulkintavaihtoehdosta konkreettisemman, eli tulkitsee objektin lentävän aivan lähellä puiden latvojen tasalla. Kun tie tekee mutkia, tai tulee ylä- tai alamäki, muuttuu kuun paikka havaitsijan näkökentässä ja myös tämä liike tulkitaan ilmassa lentävän objektin mutkitteluksi.

Olennaista on, että tämä tulkinta on niin voimakas, että edes tieto siitä, että havaintokohde on todella kuu, ei välttämättä hävitä liikeilluusiota. Havaitsijan koulutuksella, älykkyydellä tai selväjärkisyydellä ei siis ole mitään tekemistä asian kanssa. Lähes kaikki näkevät illuusion samanlaisena.

Tässä tapauksessa tilanne on huomattavasti otollisempi ufo-havainnon syntymisen kannalta, koska objektia on luonnonolosuhteista johtuen vaikeampi tunnistaa. Lopullisen tulkinnan syntyminen riippuukin sitten vain havainnoitsijan välittömistä assosiaatioista, joiden synty riippuu havaitsijan taustatekijöistä, kuten esimerkiksi äskettäin televisiosta nähdystä dramaattisesta ufo-dokumentista.

UFO-ILMIÖSSÄ ollaan tekemisissä tuntemattoman kanssa. Kohteeksi hahmottuu mahdollisimman kaukana ihmisestä itsestään oleva tuntematon, ulkoavaruus ja sen ilmiöt, jotka ovat perusluonteeltaan juuri sellaisia, että emme voi niistä tietää. Ne pilkkaavat ihmistä asettaessaan hänet vastatusten oman rajoittuneisuutensa kanssa: emme tiedä, vaikka haluaisimme tietää.

Toisaalta valinta hakea tietoa ja merkityksiä tuntemattomalle juuri ulkoavaruudesta on myös valinta.

Ufon kokija ei halua katsoa uuden tiedon lähteitä lähempää itseään, poistaa sitä tietämättömyyttä, joka meillä kaikilla on omasta itsestämme; kuka olen, mistä tulen, mitä koen, miksi jäsennän kokemukseni juuri niin kuin teen.

Tässä ufo-kokemus näyttäytyy uuden tiedon avaajana, tiedon joka usein koetaan sisällöltään ihmisen itsensä olemista ja kokemista ulkoapäin selittäväksi; ufo antaa toisille avaruudesta tulevaksi koettuja vastauksia omasta itsestään esimerkiksi tutkimalla oman mielensä tuntemattomia alueita vaikkapa hakemalla taide-elämyksiä tai psykoterapeuttisia kokemuksia.

Ufo on ainakin symboli. Se on ihmisen tulkinta jostakin havainnosta tai kokemuksesta. Tässä mielessä ufoilmiö on totta. Avoimeksi ongelmaksi kuitenkin jää se, miten missäkin ufo-havainnossa painottuvat symbolisen havaitsemisen kolme osapuolta: havainnon kohde, siitä subjektiivisia tulkintoja tekevä yksilö ja se symbolinen tulkinta, jonka objekti lopulta saa.

ERICH VON DÄNIKENIN kirjoittaessa kirjojaan 1960-luvun lopulla sekä arkeologit että kielitieteilijät olivat vielä ymmällään, sillä mayojen hieroglyfien arvoitusta ei tuolloin oltu lopullisesti ratkaistu. von Däniken pääsi liikkumaan alueella, jonne tieteellinen tieto ei ulottunut. Tällöin hän kuitenkin menetteli juuri niin kuin tutkijan ei tule menetellä: hän täytti tutkimuksessa olevat aukot mielikuvituksen, toiveiden ja perusteettomien yleistysten avulla.

von Dänikeniä auttoi se, ettei tieteenkään kehitys ole suoraviivaista. Mayojen tapauksessa arkeologien ja kielitieteilijöiden keskinäiset koulukunta- ja poliittiset erimielisyydet hidastivat mayakielen arvoituksen ratkeamista. …

Mayakielen arvoituksen ratkeaminen on malliesimerkki kuhnlilaisesta tieteellisestä vallankumouksesta. Kehitys voi olla joskus hidasta ja vaivalloista ja siinä voi olla harhapolkujakin. Niitä Erich von Däniken käytti hyväkseen, osin ehkä sattumalta. Silti hidas ja kärsivällinen aineiston kokoaminen, perusteltu ja argumentoiva tieteellinen keskustelu aikakauslehdissä ja konferensseissa johtavat uuden tieteellisen tiedon kumuloitumiseen ja läpimurtoihin.

Malliesimerkki ennakkoluulottomasta tutkijasta oli Juri Knorosov, joka työskenteli Leningradissa Nevan varrella. Hän pääsi käymään mayamaassa vasta Mihail Gorbatshovin valtakaudella vuonna 1990. Oleellista on se, ettei hieroglyfejä eristyneessä kammiossaan tutkinut Knorosov päästänyt mielikuvitusta valloilleen, kuten Erich von Däniken, vaan pitäytyi tieteellisen tiedon rajoissa, oli järjestelmällinen, sovelsi olemassaolevia teorioita ja käytti älyään.

Nyt tiedämme Knosorovin ja hänen seuraajiensa ansiosta, ettei mayakuningas Pacal II Suuren sarkofagi todellakaan esitä avaruuslentäjää. Kaikki kaiverrukset ovat loogisesti selitettävissä mayojen ikonografian ja hieroglyfitiedon pohjalta.

Jukka Häkkinen

Kari Pylkkänen

Jorma Mäntylä

lainaukset Lehdestä Skeptikko 2/1996. skeptikot Verkossa: Skepsis.fi/lehti

KUOLLEITA

liisa helena

sulkakoski

13.11.1945 – 21.4.2016

LÄÄKÄRI JA HOMEOPAATTI Liisa Sulkakoski kuoli huhtikuussa 70-vuotiaana.

Julkisilla Facebook-sivuillaan hän kirjoitti kolme viikkoa ennen kuolemaansa:

”Rakkaat ystävät, potilaat, kollegat ja tuttavat! Haluan kiittää Teitä kaikkia tuesta, ymmärryksestä ja hoivasta. Olen onnellinen ihminen – minulla on ollut kunnia kohdata todella mahtavia ihmisiä elämäni aikana, minulla on rakastava perhe ja olen saanut auttaa ihmisiä kuten parhaani mukaan olen voinut – sitä olen tehnyt sydämestäni. Tänään olen itse potilas, minulla on pahanlaatuinen haimasyöpä. Lääkäreiden mukaan minun pitäisi olla jo haudan levossa. Itse en tunne että tilanne on toivoton – minulla olisi vielä paljon tehtävää ja annettavaa, jos saisin mahdollisuuden.”

”TYKS haluaisi tehdä minusta narkomaanin ja jättää kuolemaan – kielsivät jopa kotihoidon. Mutta minäpä haluan parantua. Lähdin pakoon! Olen Sveitsissä homeopaattisella syöpäkliniikalla – TYKS eväsi minulta kaiken lääketieteellisen hoidon ja vaatii, että tulen takaisin heidän huumeluolaansa ilman hoitoa. Kun lähdin, en pystynyt kävelemään, kirjoittamaan tai ajattelemaan selvästi – olen jo huomattavasti paremmassa kunnossa. Nyt tarvitsen Teidän apuanne – rakkaat ihmiset, ystävät, tuttavat ja potilaat – jotta saisin mahdollisuuden elämään, tarvitsen 7000 euroa kuukaudessa hoitokuluihin. Jokainen euro olisi suureksi avuksi.”

Sulkakoski toimi homeopatiasaarnaajana pitkään ja oli julkisuudessa maamme näkyvin homeopatiauskon edustaja, ja siksi myös Skepsis ry:n rakas vihollinen. Vuosina 2008-2009 hän oli mukana sosiaali- ja terveysministeriön puoskarilakia valmistelleessa työryhmässä ”Vaihtoehtohoitojen sääntelyn tarve”, joka kartoitti lainsäädännön tarvetta uskomushoidoille. Sulkakoski oli sitä mieltä, että luontaishoidot eivät vaaranna potilasturvallisuutta. Hän jätti mietintöön eriävän mielipiteensä muun muassa siksi, että työryhmään oli valittu vain kaksi henkilöä, joilla koulutuksensa ja kokemuksensa puolesta on omakohtaista asiantuntemusta luontaishoidoista sekä niihin liittyvästä potilasturvallisuudesta.

Vuonna 2009 Sulkakoski joutui myöntämään, että hänen blogissaan kuvaamat homeopatialla hoidetut ja parannetut potilastapaukset olivat keksittyjä. Vuonna 2013 hän totesi MTV3:n 45 minuuttia -ohjelmassa, että ei rokottaisi yhtään lastaan rokotteiden sivuvaikutusten takia. Viimeisen kerran Sulkakoski oli isosti julkisuudessa 16. helmikuuta 2016 TV1:n A-studion Talk-ohjelmassa, jossa hän keskusteli homeopatiasta Hunks-tanssija Jani Kokin, lähihoitaja Teemu Hillisen ja dosentti Markku Myllykankaan kanssa. Ohjelmassa hän väitti, ettei homeopatiaa pystytä tutkimaan tieteellisesti kaksoissokkomenetelmällä, koska jokainen potilas on erilainen, ja homeopaatti voi määrätä samaan vaivaan eri ihmisille erilaiset homeopaattiset valmisteet.

Kaikella kunnoituksella, tuntuu erikoiselta, ettei syvästi homeopatiaan perehtynyt Sulkakoski osannut itse valita homeopaattisia lääkkeitä sairauteensa, vaan joutui turvautumaan omaan yhteisöönsä maksaakseen kalliit sveitsiläiset hoidot. Outoa on myös, että homeopatiayhteisö vaikenee lähes täysin hänen kuolemastaan. Sulkakosken Facebook-sivut tyhjennettiin pian hänen kuolemansa jälkeen ja hänen tietonsa poistettiin integroituneen lääketieteen hoitopalvelukeskus Sinfonian sivuilta.

Sulkakoskea on pahimmillaan syytetty kärsimyksellä rahastavaksi huijariksi, mutta hän ei ollut sellainen. Hän uskoi homeopatian toimivuuteen loppuun saakka. Hän kirjoitti, että homeopaattiset lääkeet eivät korvaa puuttuvia elimistön omia aineita, kuten esimerkiksi insuliinia. Homeopatia ei hänen mukaansa riitä yksin rajuissa bakteeritulehduksissa tai muissa tiloissa, kuten vaikkapa aids-sairaus tai pitkälle edennyt syöpä, joissa potilaan immunologinen säätely on vakavasti häiriintynyt. Silloin homeopatia voi kuitenkin toimia tukihoitona muulle hoidolle.

risto K. Järvinen

SKEPTIKOT NAAMAKIRJASSA

Facebook.com/groups/skepsisry

Artikkeli lehden taitossa (PDF) »

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2016. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Auttakaa tietokirjallisuutta!
Sokrates Minna Huotilaiselle
Kuulotiedon käsittely ja kielenkehitys
Puheenjohtajan palsta
Rushdie, rasismi ja holokausti
Epigenetiikkaa
Paljastuskirja Popoffista
Totuus ei pala tulessa – eikä tappajahampurilainenkaan
Suomalainen Metodi
Epäilyttävän hauska stand up-ilta – joko taas :)
Skeptikot kummitusjahdissa
Skeptikko raitistui ilman vippaskonsteja

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit