Kirjat · Skeptikko 2/2016
Skeptikko raitistui ilman vippaskonsteja
KIRJAT
Risto Koo Järvinen: Lasiinsylkijä. Savukeidas, 2016.
”Muita alkoholiongelmaa näin läheltä käsitteleviä kirjoja
en ole pystynyt lukemaan.”
ENSIMMÄISEKSI tuli Skeptikon päätoimittaja ja stand up -koomikko Risto Koo Järvisen kirjaa ”Lasiinsylkijää” lukiessani mieleeni, että mitä yhteistä on alkoholistilla ja skeptikolla? Molemmat miettivät syitä, mutta vain toinen seurauksia, ainakin hieman kärjistäen. Ja kun aivot alkavat vaatia yhä enemmän turruttamista, niin ei juomisen syitä enää edes muista. Niin, ja sekä skeptikon että alkoholistin nimi on Risto Koo, ainakin tässä kirjassa.
Olen tuntenut Järvisen parikymmentä vuotta, mutta en ole koskaan tavannut häntä ainakaan kovassa humalassa, eikä hänkään ole räkä poskella vastaan tullut. Tosin muistan kyllä aina ensi kohtaamisemme Skepsis ry:n kesäretkellä vuonna 2000: Tekniikan museossa Helsingin Vanhassakaupungissa ei myyty olutta.
Heittäydyin juttusille Järvisen kanssa, ja siinä ohessa Skeptikon tuore päätoimittaja naukkaili huikkia taskupullostaan. Odotin kovasti, että hän tarjoaisi hömpsyn minullekin, mutta tippaakaan ei herunut!
Kohtalon johdattelemana törmäsin tulevaan kirjailijaan useammankin kerran kirjassa monesti mainitussa paikassa: Tuusulassa, Hyrylän Alkon nurkilla. Joka kerta tervehdin kassiani heilauttaen ja kerroin ohimennen käyneeni asioilla, johon Järvinen mumisi jotakin vastaukseksi. No, eipä muovisesta jallupullosta iloista kilinää korviin kiirikään.
En silloin tiennyt mitään miehen tilanteesta. Nyt kaikki on hänen kohdallaan toisin, emmekä todennäköisesti enää kohtaa sattumalta samoissa merkeissä: Järvisen viinalakko jatkuu edelleen.
AA-SEURAKUNTA EI ISKENYT SKEPTIKKOON
ANONYYMIT ALKOHOLISTIT ei ollut Järvisen juttu, sillä paatunut skeptikko ei pysty turvautumaan henkimaailman tukeen. AA-seurakunnassa käydään säännöllisesti julistamassa raittiita päiviä: etunimellään esiintyvä anonyymi tunnustaa olevansa alkoholisti ringissä, jossa kaikki tuntevat toisensa. 12 askelta korkeamman voiman johdattamana on ateistille liikaa. AA on siirtymistä yhdestä riippuvuudesta toiseen seurakuntaan, josta ei niin vain lähdetäkään.
Järvinen löysi pelastuksensa somesta. Hän perusti Facebook-ryhmän, jossa lupasi olla niin monta päivää viinalakossa kuin saa ryhmälleen tykkäyksiä: vaatimattomat 147 päivää. Kyseisistä lakon aikaisista Facebookpäivityksistä syntyi pohja Järvisen kirjalle.
”Lasiinsylkijä” on äkkiseltään helppolukuinen teos, ainakin sellaiselle, jolla ei ole syvempää kokemusta alkoholismista, omakohtaisesti tai läheisten kanssa. Muille kirja voi tuoda varsin karkeita ja ikäviäkin muistoja pääaiheesta, viinan kanssa läträämisestä. Tiivistettynä kirja koostuu päivä kerrallaan muistiin kirjoitetuista kirjailijan harhailevista ajatuksista julkisesti tehdyn raittiuspäätöksen syistä ja seurauksista.
Varsinaista selkeää juonta ei siis ole. Teksti on niin kaukana fiktiosta, että se suorastaan huutaa: ”Kaikki on täysin keksittyä.” Ilmeisesti kirja on kuitenkin totista ja rankkaa tilitystä humalaisen keski-ikäisen miehen toilailuista selvin päin muisteltuna. Kirjassa ryypätään, kärsitään vitutuksesta ja yritetään jopa naida.
”Lasiinsylkijässä” yhdistyy koukuttava huumori, komiikka ja tragiikka tavalla, johon vain hyvä koomikko pystyy. Kukapa haluaisi lukea kahtasataa sivua pelkkää surkuttelua. Herkkyyttä kirjassa on kuitenkin niin paljon, että lukija elää vahvasti myös alamäet niin, että kyynel tirahtaa poskelle.
Useimmiten kuitenkin naurun tirskahtelua ei saa loppumaan, vaikka kirjan päähenkilö on jo sammunut keskelle jalkakäytävää Kaisaniemessä.
JUOPON EREKTIO ON PARANORMAALI ILMIÖ
JÄRVISEN TEOSTA on jo ehditty vertaamaan Juha Vuorisen ”Juoppohullun päiväkirjaan”. Vertailu Vuoriseen ei toimi samoista aihepiireistä huolimatta: niin erilaisesta kirjasta on kyse. Jos jotakin yhteistä kirjoista pitää löytää, niin humalaisen toilailut, naiset ja ehkä hengelliset pohdiskelut. Toisaalta tyylillisesti ”Lasiinsylkijä” on sellainen, ettei moista olisi ehkä kustannettu ilman Vuorisen päänavausta 18 vuotta sitten, enkä tarkoita tätä lainkaan negatiivisessa mielessä.
Kirjailija Järvinen kuvaa ilmeikkäästi, miten mahdollisesti raittiuden myötä menettää osan tai mahdollisesti kaiken kivan elämästään. Alkoholista kieltäytyminen on vaikeaa tässä kulttuurissa. Onko selvä stand up -koomikko hauska? Raittiina joutuu olemaan sivusta kaikesta, katselemaan kun muut avaavat joululahjoja ja juovat. Ampuvat ilotulitteita uutenavuotena ja juovat. Muita eivät kiinnosta juuri nyt iltapäivälehtien mielenkiintoiset artikkelit, koska he juovat.
Tekstissä on läsnä vahva ahdistus sivulta sivulle. Alkoholin haitat ovat kirjailijalle enemmän kuin tuttuja. Läsnä ovat monenlaiset psykosomaattiset ja todellisetkin kivut ja se raaka tosiasia, että ryyppy murheeseen vain aiheuttaa aivoissa lisää masennusta. Ja miestissit, nuo alkoholin suurin haitta. Toiseksi pahin lienee erektio-ongelma: ”...kohta viisikymppisen heebon erektio näyttää kuitenkin olevan paranormaali ilmiö, se häviää heti, kun sitä rupeaa tutkimaan tarkemmin.” Veri kun tuppaa pakkautumaan alkoholistilla muualle ja aiheuttamaan paljastavaa kasvojen punoitusta, minkä vuoksi kirjailija on joutunut editoimaan Facessa julkaisemiaan kuvia.
Muitakin ongelmia kuvataan ”Lasiinsylkijässä” varsin seikkaperäisesti; on ehkä parempi olla lainaamatta tähän kirjan skatologisia osuuksia.
UUSIA SUKULAISIA: ELÄVIÄ JA KUOLLEITA
”LASIINSYLKIJÄSSÄ” ELETÄÄN PÄIVÄ KERRALLAAN, tuodaan muistoja kokemuksista, jotka ovat tulleet mieleen juuri kirjoitushetkellä. Välillä ollaan lapsuudessa, muutaman vuoden takana, eilisessä. Mukavien nuoruuden muistojen lisäksi on kirjassa pitkiäkin jaksoja filosofista pohdiskelua kirjoittamisesta, tytöistä ja nuoren miehen alkoholikokeiluista. Nämä lainaukset nuoren Riston päiväkirjoista ovatkin monella tapaa kirjan parasta antia. Ne luovat vahvaa taustaa aiheeseen; lopulta lukija uskoo ymmärtävänsä, miksi alkoholi lopulta vietteli miehen.
Teiniaikojen päiväkirjamerkinnät on erotettu tekstissä varmuuden vuoksi kursiivilla, sillä niin samalla tyylillä Järvinen kirjoittaa vielä tänäkin päivänä. Kirjoittaja ei edes pyri siihen, että hänen täytyisi antaa lukijalle itsestään fiksu vaikutelma. Mutta niin siinä melkein lopulta käy.
Järvinen ei ehkä ole parhaimmillaan ihmisten välisten suhteiden kuvaajana, mikä olisi ehkä parempi muotoilla niin, ettei hän ilmeisesti ole hyvä ihmissuhteissa. Hän kyllä kirjoittaa perheestään, arkielämästään, vaimostaan ja tyttärestään varsin rohkeasti. Avioliitto ei ole sujunut vuosiin hyvin ja kuten lukijalle selviää, ei raittiuskaan tuonut suhteeseen parannusta.
Mies kirjoittaa hyvin suorasukaisesti isästään, alkoholistista joka ei ole koskaan halannut poikaansa. Lapsuudessaan Järvinen näki isänsä alkoholin käytön lähinnä sankarillisena tekona, josta piti ottaa mallia. Lopulta radio-ohjelmassa tehty julkinen paljastus alkoholistiperheestä aiheutti välirikon. Uskon, ettei kirjailija silti oikeasti vihaa isäänsä.
Kirja sisältää myös vähän seksiä, erittäin eroottista kerrontaa. Kainostelemattomissa kohtauksissa keski-ikäisen miehen halujen ja tekojen kohtaamattomuus on varsin koskettavaa, varsinkin jos olet itse sellainen mies. Kirjassa ei ole kuvia, mutta teksti upottaa niin, että lukija näkee tapahtumat mielessään kiusallisen elävästi.
Raitistumisen myönteisistä puolista Järvinen kuvaa erityisen koskettavasti sitä, miten hän löysi ja tapasi uusia sukulaisia, sekä eläviä että kuolleita. Alkoholin tuoma erakoituminenkin alkoi hiljalleen purkautua. Valitettavasti suurta terveydellistä mullistusta ei tapahtunut: ”Mä luulin kaikkien vaivojeni johtuvan brenkusta, parantuvan itsestään 147 kuivan päivän aikana. Vitut parantuneet.”
Tämän kirja-arvostelun kirjoittaminen oli minulle vaikeaa muutamastakin syystä, eikä vähiten alkoholistin perheessä vietetyn rankan lapsuuden vuoksi. Muita aihetta näin läheltä käsitteleviä kirjoja en ole pystynyt lukemaan, kun jo esittelytekstitkin aiheuttavat painajaisia: darraa, kännäämistä, toilailua, juopon tuuria ja darraa, selvien päivien hermojen kiristymistä ja lankeamisen pelkoa.
Tätä kirjaa uskallan kuitenkin kuitenkin suositella kaikille.
kirjoittaja Oli Skepsiksen Puheenjohtaja 2008–2012.
KESKUSTELUA
Työnnä Lusikkasi Soppaan. Kiihkeää Mielipiteenvaihtoa Joka Siunatun Päivä:
keskustelu.skepsis.fi
KESKUSTELUA
”sielunhoitoterapia” on vaarallista puoskarointia
KOSKA HYVÄN PSYKIATRISEN HOIDON SAAMINEN maassamme on edelleen vaikeaa, on moni nähnyt siinä markkinaraon tehdä rahaa. Ns. sielunhoitoterapeuttien koulutusta järjestetään Suomessa mm. Kansan Raamattuseuran Vivamon toimintakeskuksessa Lohjalla. Mainoksen mukaan sielunhoitoterapiassa pyritään yhdistämään psykologinen tieto ja kristillinen usko. Kun tuntee tämän uskonliikkeen dogmatiikkaa, tarkoittaa se nimenomaan fundamentalistista raamattunäkemystä, jossa terapeutin omat Jumalan tahdon tulkinnat näyttelevät pääosaa ja jossa hänen omat pelkonsa ja aggressionsa saattavat tulla potilaankin kannettavaksi tuhoisin seurauksin.
Näiden sielunhoitoterapeuttien toimintaa ei valvo kukaan ulkopuolinen viranomainen. Kuka tahansa voi myös ottaa tällaisen terapeutti-nimikkeen ja rahastaa hyväuskoisia asiakkaitaan hyvinkin kyseenalaisilla menetelmillä. Ainoa valitusviranomainen on poliisi, jolle voi tehdä rikosilmoituksen perättömistä lupauksista, sairautensa pahenemisesta tai petoksesta. Neljän seinän sisällä tapahtuvat asiat törmäävät kuitenkin usein näyttökysymykseen, eikä masennukseen lyöty ihminen jaksa hakea omia oikeuksiaan.
Rikotusta eheä -sielunhoitoterapeuttien koulutuksen järjestäjiä ovat Suomen sielunhoitoterapeutit ry, Suomen Vapaakirkon kotimaantyö, Aslan ry (joka tunnetaan homoseksuaaleihin kohdistuvista ”eheytyshoidoistaan”) ja Agricola-opintokeskus (joka on kirkon verorahoilla tuetun Kirkkopalvelut ry:n Seurakuntaopiston osasto). Lisäksi järjestäjänä on Kansan Raamattuseura, joka tuli tutuksi MOT-ohjelmassa ”Riivaajat kirkossa” 8.1.2016 ”Hoitava rukous” -kurssistaan, jonka opetusmateriaalista ilmeni, että he uskovat riivaajien aiheuttavan sairauksia (psyykkisiä?) ja että riivaajia voi olla pienissä lapsissakin.
On aiheellista kysyä, miksi kirkon jäsenten rahoilla tuetaan hämäriä uskomushoitoja, joista voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä? Miksi Kirkkopalvelut ry on mukana hömppäbisneksessä? Koska tällaiset uskomushoidot eivät ole aivan harmitonta puuhastelua, kannattaa asiasta puhua. Vastenmielistä on myös se, että nämä uskonnolliset tahot yleensä kieltävät toimintansa yksityiskohdat ja pakenevat epämääräisen uskonnollisen fraseologian taakse.
timo Teinikivi
Skeptikon kirous
SELAAN JOKA VIIKKO ARTIKKELEITA tieteellisistä aikakausjulkaisuista. Olen huomannut, että artikkelit, joissa tiivistelmästä ei käy ilmi tutkimuksen tulokset, ovat harvoin lukemisen arvoisia. Jos tulokset ovat merkittäviä tai edes selkeitä, kirjoittajien olettaisi laittavan ne näyttävästi esiin.
Sama pätee jossakin määrin kahdenkeskisiin keskusteluihin, tapahtuivatpa ne kasvotusten tai netin välityksellä. Keskustelija tuskin on pohtinut asiaa loppuun, jos hän ei kykene ilmaisemaan pääpointtejaan muutamalla lauseella. Vielä hälyttävämpää on, mikäli keskustelijan esittämät ajatukset ovat hänen mukaansa jotenkin mullistavia ja liian arkoja, vaikeita tai moderneja jopa asiantuntijoille.
Skeptikot törmäävät tällaisiin tapauksiin säännöllisesti. Asiaperusteiset vastaväitteet väistetään joko puhumalla asian vierestä tai vastaväitteitä vääristellen. Myös henkilökohtaisuudet nousevat äkkiä ”argumenteiksi”. Minua on esimerkiksi Helsingin Sanomien kolumnissa nimitetty kananmuna- ja maksalaatikkotieteilijäksi (koska koulutusammattini sattuu olemaan elintarvikekemisti).
Pahimmillaan kyse on jonkinasteisesta mielenhäiriöstä tai narsismin kaltaisesta ääriominaisuudesta. Tai sitten henkilöllä on vain täydellisen epärealistiset luulot kyvyistään ja teorioistaan. Tällaisissa tapauksissa keskustelu tulee kutakuinkin mahdottomaksi. Narsismi ja psykopatia äärimuodoissaan tai teoriat, jotka eivät ole kumottavissa, eivät tunnetusti tee ihmisestä avointa kyseenalaistajaa.
Skeptiseltä keskustelijalta vaaditaan tällöin lähes yliinhimillisiä ominaisuuksia: antinarsismia, loputonta kärsivällisyyttä ja taitoa asettua vastapuolen – ja mielellään myös ulkopuolisten kuulijoiden – asemaan. Tämä skeptikon kirous on myös hänen siunauksensa. Näitä hyveitä opetellut ihminen saa eniten hyvää aikaan muissakin toimissaan.
osmo Tammisalo

PUHTAANA KÄTEEN SILLE, JOKA TUOTTAA VALVOTUISSA OLOSUHTEISSA PARANORMAALIN ILMIÖN.
Mentalisti Pete Poskiparta Ja Toimittaja Ivan Puopolo Ovat Lupautuneet Maksamaan Kumpikin 5000 Euroa Em. Kokonaissummasta. Tähtitieteen Tohtori Hannu Karttunen Ja Elokuvatuottaja Iiro Seppänen Ovat Lupautuneet Maksamaan Kumpikin 2500 Euroa. Skepsis Ry Maksaa Summasta 5000 Euroa. Haastesumma Voidaan Maksaa Myös Humanoidistipendinä – 20 000 Euroa Puhtaana Ulottimeen Sille Humanoidille, Joka Itse Noutaa Stipendin Ja Antaa Samalla Dna-näytteen Tai Vastaavan. Poikkeustapauksessa Summa Voidaan Myös Maksaa Mukana Seuraavalle Ihmiskontaktiseuralaiselle.
LIITY SKEPSIKSEN JÄSENEKSI!
Kuka Tahansa Kiinnostunut Voi Hakea Jäsenyyttä Koulutustaustasta Ja Elämänkokemuksesta Riippumatta, Kun Hän Hyväksyy Yhdistyksen Säännöissä Määritellyn Tarkoituksen Ja Toimintaperiaatteet. Yhdistyksen Kalenterivuosittainen Jäsenmaksu Vuodelle 2016 (sis. Skeptikko-lehden Tilauksen) On 30 € Tai Alle 24-vuotiailta 15 € (jos Olet Alle 24-vuotias, Ilmoita Syntymäaikasi). Voit Myös Tilata Skeptikko-lehden Liittymättä Jäseneksi. Tilausmaksu On 30 € / Vuosi. Jos Liityt Keskellä Vuotta, Sinulle Toimitetaan Kaikki Kuluvana Vuonna Ilmestyneet Skeptikko-lehdet Jälkeenpäin. Voit Liittyä Skepsikseen Netissä Tai Lähettämällä Vapaamuotoisen Hakemuksen Sihteerillemme:
Skepsis Ry, Paula Heinonen, Tieteiden Talo, Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki
TÄYTÄ JÄSENHAKEMUSKAAVAKE: WWW.SKEPSIS.FI/LIITY
Kohta 30 Vuotta Kysymyksiä
Skepsis Ry:n Yhteystiedot Tieteiden Talo, Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki Internet: Www.skepsis.fi Pankkiyhteys: Aktia Fi13 4055 2920 1119 88
Jäsenasiat, Lehtitilaukset, Osoitteenmuutokset Paula Heinonen Tieteiden Talo Kirkkokatu 6 00170 Helsinki Puh. 040 820 9166 Secretary@skepsis.fi
Taloudenhoitaja Toni Heikkinen Keskuskatu 14 B 13 04600 Mäntsälä Treasurer@skepsis.fi Puh: 050 537 3792
Skepsiksen Hallitus Vuonna 2016 Puheenjohtaja Otto J. Mäkelä Varapuheenjohtaja Tiina Raevaara Ville Aarnikko, Denis Galkin, Juha Leinivaara, Heikki Nevala, Timo Tontti
Alueyhteyshenkilöt Joensuu: Vesa Tenhunen Puh. 0400 935 893 Vesa.tenhunen@skepsis.fi
SKEPSIS RY ON VUONNA 1987 PERUSTETTU SUOMALAISTEN SKEPTIKKOJEN YHDISTYS.
Skepsiksen Vuonna 2009 Muutettujen Sääntöjen Mukaan Yhdistyksen Tarkoitus On:
– Edistää Kriittistä Ajattelua, Tieteellisen Tiedon Hankintamenetelmien Opetusta Sekä Tieteeseen Ja Järkeen Perustuvaa Käsitystä Maailmasta. – Edistää Kiisteltyjen Tai Erityisen Poikkeuksellisten Väitteiden Tieteellistä Tarkastelua. – Edistää Keskustelua Tieteelliseen Maailmankuvaan Liittyvistä Tärkeistä Aiheista. – Ylläpitää Tällaisesta Toiminnasta Kiinnostuneiden Ihmisten Verkostoa, Järjestää Kokouksia Ja Keskustelu- Ja Luentotilaisuuksia Sekä Harjoittaa Tiedotus- Ja Valistustoimintaa.
Yhdistys On Poliittisesti, Aatteellisesti Sekä Uskonnollisesti Sitoutumaton. Yhdistyksen Varsinaiseksi Jäseneksi Voidaan Hyväksyä Yksityinen Henkilö Tai
Jyväskylä: Juha Merikoski Puh. 040 755 1820 Juha.merikoski@skepsis.fi
Kuopio: Aulis Koivistoinen Puh: 050 5439 647 Aulis.koivistoinen@skepsis.fi
Tampere: Jose Ahonen Puh. 040 558 7497 Jose.ahonen@skepsis.fi
Turku: Heikki Kujanpää Puh. 044 022 0420 Heikki.kujanpaa@skepsis.fi
Skepsis Ry:n Tieteellinen Neuvottelukunta Tnk:n Puheenjohtaja, Professori Jukka Maalampi (hiukkasfysiikka), Professori Kari Enqvist (fysiikka), Professori Mika Hemmo (oikeustiede), Pst Virpi Kalakoski (psykologia), Dosentti Hannu Karttunen (tähtitiede), S. Albert Kivinen (filosofia), Professori Hanna Kokko (biologia, Ekologia), Professori Eerik Lagerspetz (yhteiskuntatiede/ Filosofia), Professori Hannu Lauerma (lääketiede), Professori Anto Leikola (biologia, Oppihistoria), Dosentti Marjaana Lindeman (psykologia), Dosentti Juha Merikoski (fysiikka), Dosentti Markku Myllykangas (terveyssosiologia), Dosentti Ilkka Pyysiäinen (uskontotiede), Professori Jeja Pekka Roos (sosiaalipolitiikka), Dosentti Veijo Saano (lääketiede), Anssi Saura (biologia).
Oikeustoimikelpoinen Yhteisö, Joka Hyväksyy Yhdistyksen Tarkoituksen Ja Toimintaperiaatteet. Kannattavaksi Jäseneksi Voidaan Hyväksyä Yksityinen Henkilö Tai Oikeustoimikelpoinen Yhteisö, Joka Haluaa Tukea Yhdistyksen Tarkoitusta Ja Toimintaa.
Yhdistys Julkaisee Neljä Kertaa Vuodessa Ilmestyvää Skeptikko-lehteä.
Mallia Yhdistykselle Haettiin Yhdysvalloissa 1976 Perustetusta Csicopista (committee For The Scientific Investigation Of Claims Of The Paranormal), Mikä Ilmenee Mm. Yhdistysten Samankaltaisina Toimintaperiaatteina. Skepsis Ry Toimii Kuitenkin Itsenäisesti, Vaikkakin Yhteistyössä Csicopin (nykyään Csi – The Committee For Skeptical Inquiry) Ja Muiden Vastaavien Järjestöjen Kanssa.
Yhdistys On Ecson (european Council Of Skeptical Organisations) Ja Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan Jäsenjärjestö.


Myydään Yhdistyksen Järjestämissä Tilaisuuksissa Ja Postitse.
Tilaukset: Secretary@skepsis.fi
Mallit: 1. Ihanko Totta? 2. Sapere Aude Koot: S, M, L, Xl, Xxl.
15 vain
NÄYTÄ SKEPTIKOLTA!
Hanki Skepsis Ry:n T-paita

Tilaa Myös Skepsis Ry:n Haalarimerkki! Usko, Että Saat Sen Hintaan 2,50 €!
Artikkeli lehden taitossa (PDF) »
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2016. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Auttakaa tietokirjallisuutta!
Sokrates Minna Huotilaiselle
Kuulotiedon käsittely ja kielenkehitys
Puheenjohtajan palsta
Rushdie, rasismi ja holokausti
Epigenetiikkaa
Paljastuskirja Popoffista
Totuus ei pala tulessa – eikä tappajahampurilainenkaan
Suomalainen Metodi
Epäilyttävän hauska stand up-ilta – joko taas :)
Skeptikot kummitusjahdissa
Mitä ajatella kiropraktiikasta?
