Skeptikko · Skeptikko 3/2018
Suomen ahkerin skeptikko
Vladimir Heiskanen on 27-vuotias hammaslääketieteen opiskelija sekä
kriittinen ja erittäin suosittu terveysbloggaaja. Skeptikko-lehti haastatteli
helsinkiläistä, joka muun muassa löysi Antti Heikkilän uudesta kirjasta
”Lääkkeetön elämä” 30 asiavirhettä.
Kirjoitat Valtsun terveysblogia. Toisin kuin monessa muussa terveysblogissa, sinä pyrit kirjoittamaan asi- oista tieteelliseen sävyyn ja olet jopa saanut näkyvyyttä kriittisten kirjoitustesi myötä. Miten päädyit tälle tielle?
Kun olin lukioikäinen, luin kiinnostuksella vaihtoehtoisia terveyskirjoittajia, muun muassa tohtori Tolosta ja Antti Heikkilää. Heillä oli mielestäni erittäin kiinnostavia ajatuksia siitä, miten lääketieteen ja ravitsemustieteen asiantuntijat ovat täysin neuvottomia kroonisten sairauksien suhteen. Noihin aikoihin seurasin jopa 200 eri terveysblogia, joissa käsiteltiin terveysaiheita yleensä melko voimakkailla narratiiveilla.
Yliopisto-opinnot aloitettuani sain yliopiston verkkotunnuksien avulla pääsyn tieteellisten artikkelien kokoteksteihin, joten siinä vaiheessa aloin lukea tutkimusartikkeleita itse. Tässä kohden ajatteluni alkoi hiljalleen kehittyä kriittisempään suuntaan. Aloin havaita erinäisiä ristiriitaisuuksia muun muassa uutismedioiden ja vaihtoehtoajattelijoiden, joskus myös tutkijoiden väittämissä.
Samalla tavalla kuin tieteessä puhutaan replikaatiokriisistä ja evidenssihierarkian tärkeydestä, julkisessa terveyskeskustelussa on asianmukaista olla valppaana keskustelun faktuaalisuudesta. Tämän vuoksi olen julkaissut blogissani tekstejä, joissa kritisoin muun muassa uutismedioita ja terveysvaikuttajia virheellisistä väittämistään.
Olet myös kritisoinut useampaan otteeseen lääkäri Antti Heikkilän kirjoituksia?
Kyllä. Olen kritisoinut blogissani pienimuotoisesti mm. uutismedioita, ravitsemustieteen asiantuntijoita ja erinäisiä terveysguruja. Kuitenkin kaikkein eniten olen kritisoinut lääkäri Antti Heikkilän kirjoituksia.
Antti Heikkilä on ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, joka on julkaissut 2000-luvun aikana noin viisitoista terveyskirjaa ja lähes 400 blogikirjoitusta. Hän esiintyy julkisuudessa asiantuntijana, joka haastaa yleiset ravitsemus- ja lääketieteen käsitykset. Heikkilän mukaan se, mitä tiedämme ruoasta, rasvoista, hiilihydraateista, diabeteksesta, kolesterolilääkkeistä ja mikroaaltouuneista on harhakäsitystä.
Heikkilällä on ristiriitainen maine. Ravitsemustieteen tutkijat ovat kutsuneet häntä iltapäivälehdissä änkyräksi, vihamieliseksi, ajattelultaan mustavalkoiseksi sekä kykenemättömäksi tulkitsemaan tutkimustuloksia. Halusin tietää tarkemmin, mistä asiassa on kyse, joten luin vuonna 2014 hänen silloisen uusimman kirjansa kriittisesti läpi. Tämä Diabeteksen ruokavaliohoito -kirja oli erittäin vakuuttavasti kirjoitettu, mutta kun tarkistin väittämien taustalla olevat lähteet, ne eivät usein olleet lainkaan linjassa Heikkilän väittämien kanssa.
Vuonna 2016 päätin keskustelunavauksena luetella Excel-taulukkoon Heikkilän asiavirheitä ja julkaista aiheesta blogikirjoituksen ”Antti Heikkilä ja loputtomat asiavirheet”. Kyseisessä taulukossa on nykyisin yli 300 kappaletta Heikkilän virheväittämiä.
Puheenvuoroni on kerännyt kahden ja puolen vuoden aikana yli 170 000 sivulatausta ja on levinnyt myös hyvin lääketieteen ja ravitsemustieteen ammattilaisten keskuudessa.
Heikkilä ei tietääkseni ole ikinä vastannut mihinkään hänen virheväittämiään koskeviin kommentteihin. Sen sijaan on yleisesti tiedossa, että hän on poistanut FBsivuiltaan lukemattoman määrän kriittisiä kommentteja sekä niiden esittäjiä. Hän siis tietoisesti välttelee kritiikkiä, mikä on hyvin kyseenalaista lääkäriltä, joka hyötyy taloudellisesti kirjoituksistaan.
Nostit äskettäin esille Heikkilän uudesta kirjas- ta (Lääkkeetön elämä, Otava 2018) 30 asiavirhet- tä. Tämä herätti pienen kohun Kustannusosakeyhtiö Otavan faktantarkastuksen puutteesta. Mitä mieltä olet kirjasta yleisesti?
Mielestäni tämä kirja kokoaa melko kattavasti Heikkilän ajatuksia, jotka liittyvät lääkkeisiin ja ravitsemukseen. Siinä maalataan lääketieteestä epäluotettava kuva, kritisoidaan diabeteksen ja sydäntaudin tavanomaista hoitoa ja suositellaan ketodieettiä, HIIT-liikuntaa ja ravintolisiä.
Kirja on esteettinen ja päällisin puolin erittäin vakuuttavasti kirjoitettu. Tarkemmassa tarkastelussa kirjan luotettavuus kärsii mielestäni kuitenkin toistuvista asiavirheistä, tutkimusten kirsikanpoiminnasta ja heikkoon näytön asteeseen perustuvista väittämistä. Kuvio on käytännössä täysin sama kuin hänen aikaisemmassakin tuotannossaan.
Tein kirjan asiavirheistä Facebookissa puheenvuoron, joka levisi laajalle ja tavoitti myös Otava-kustantamon. Odotan mielenkiinnolla, johtaako julkaisemani kritiikki kirjan kyseenalaisten kohtien korjaamiseen.
Vaikka suhtaudun moniin Heikkilän ajatuksiin kriittisesti, jotkut hänen ajatuksistaan ovat tieteellisesti vakaahkolla pohjalla. Esimerkiksi tähänastinen tutkimusnäyttö erittäin vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta lihavuuden ja diabeteksen hoidossa on ollut lupaavaa. Toisaalta hän ei ilmeisesti ole lukenut paljoa lihavuustutkimusta, koska hän pyrkii selittämään lihavuuttakin pitkälti insuliinin toiminnan kautta. Kritisoin aikoinaan dosentti Juha Hulmin kanssa näitä insuliinikeskeisiä lihavuusnäkemyksiä Lihastohtori-blogin kirjoituksessa.
Tutkimusnäyttö myös Heikkilän kehumien ravintolisien, muun muassa kurkumiinin ja N-asetyylikysteiinin, osalta on lupaavaa. Ravintolisätkin ovat sellainen tutkimuskenttä, että vaikka sieltä on tullut paljon nollalöydöksiä, jotkut yksittäiset aineet saattavat vielä osoittautua hyödyllisiksi sairauksien hoidossa. Nämä ovat kiinnostavia aiheita ja niihin liittyvän tieteen etenemistä kannattaa seurata – kuitenkin mielellään sopivan kriittisellä asenteella.
Kirjassa oli miellyttävää myös se, että siinä käsiteltiin kiinnostavasti kroonisten sairauksien mahdollisia syymekanismeja, kuten insuliiniresistenssiä, matala-asteista tulehdusta ja mitokondrioiden toimintahäiriöitä. Insuliiniresistenssiin liittyen kirjassa on ilmeisti pari täysin pieleen mennyttä väittämää, mutta muutoin pidin kovasti näistä osioista ja näen niissä jopa tiettyä edelläkävijyyttä. Ei siis kuitenkaan täysin paha kirja, heh.
Tässä on kirjasta pari lainausta, joista olen ainakin pitkälti samaa mieltä:
”Väestön syyttäminen ylipainosta on kohtuutonta. Ylipaino ei johdu vain liikkumattomuudesta ja laiskuudesta, vaan siitä roskasta, mitä ihmisille tyrkytetään. Syy on niiden, jotka sallivat ja myyvät moista.”
”Tiivistettynä voi sanoa, että lähes kaikki tällä hetkellä terveydenhoitoa kuormittavat sairaudet johtuvat samasta syystä eli tulehduksesta (...) Matala-asteinen tulehdus on todella vakava asia.”
”Uskoisin, että lähitulevaisuudessa mitokondrioista tulee seuraava hitti lääketieteessä, ja asiaan perehdytään paremmin.”
Miten maallikko tai tutkija voi kehittyä tieteellisten aiheiden kanssa kriittiseksi?
- Minun strategiani on kunkin aiheen kohdalla suurinpiirtein tämä:
(1) Lue mahdollisimman paljon tutkimusartikkeleita ja kirjallisuuskatsauksia aiheesta. Mitä suuremman aineiston avulla lähdet perehtymään valitsemaasi aiheeseen, sen laajemman näkökulman voit kehittää siihen. Tässä voi käyttää apuna esimerkiksi Google Scholarin ilmoituspalvelua, joka lähettää pari kertaa viikossa sähköpostiisi uusimmat tutkimukset aiheesta.
(2) Etsi vaihtoehtoiset näkökulmat ja väittelyt aiheeseen liittyen. Yritä ottaa selvää, miksi asiasta ollaan eri mieltä: onko kyseessä esimerkiksi eroavat tulkinnat samasta tutkimusasetelmasta?
(3) Tutustu tieteelliseen näytön asteen arviointiin ja tutkimusmenetelmiin. Lääketieteellisiin aiheisiin suosittelen esimerkiksi Coursera.org -sivulla olevaa ilmaista kurssia ”Introduction to Systematic Review and Meta-Analysis” sekä Käypä hoidon ”Hoitosuositustyöryhmien käsikirjaa”. Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen on myös kirjoittanut erinomaisia kirjoituksia, kuten esimerkiksi ”Näin luen ja tulkitsen tutkimuksia”.
(4) Perehty kognitiivisiin vinoumiin ja argumentointivirheisiin. Suomessa erityisesti Tervettä skeptisyyttä -blogi käsittelee tätä aihetta kattavasti.
(5) Ala kirjoittaa aiheesta blogia/tutkielmaa/tutkimusartikkeleita/kirjaa. Omaa artikkelia tuottaessa joutuu usein miettimään sitä, kuulostaako oma viesti uskottavalta myös muille. Tämä motivoi usein perehtymään aiheeseen vielä paremmin.
(6) Konsultoi asiantuntijoita. Aiheeseen vuosikausia perehtyneillä ihmisillä on aiheestaan usein myös ”hiljaista tietoa”, jota ei ole varsinaisesti julkaistu paperilla.
Miltä näyttää terveysblogisi tulevaisuus?
Päivitän blogiani jatkossa harvemmin, sillä olen alkanut kirjoittamaan artikkeleita myös oikeisiin tiedelehtiin – minulla on parhaillaan työn alla kolme katsausartikkelia. Vaikka blogini päivittyy harvemmin, aion pitää Valtsun terveysblogin Facebook-sivun jatkossakin aktiivisena.
Minulla on ollut parin vuoden ajan suurin osa fokuksestani niin kutsutussa ”punavalohoidossa”, jossa pyritään hoitamaan sairauksia punaisella valolla ja lähiinfrapunalla. Aihe saattaa kuulostaa Skeptikko-lehden lukijalle pahimman luokan huuhaalta, mutta olen kerännyt Excel-taulukkoon 3 700 tutkimusartikkelia aiheesta ja pidän sitä tutkimisen arvoisena lääketieteellisenä aiheena.
Olen käyttänyt myös viime aikoina paljon aikaa perehtyen mitokondrioiden toimintaan ja niiden toimintahäiriöiden merkitykseen kroonisten sairauksien taustalla. Minulla on aiheesta katsausartikkeli tekeillä. Aihealue on tuskastuttavan laaja ja monimutkainen, mutta eiköhän siitä hiljalleen jotakin tule. Blogikirjoitustakin ehkä aikanaan.
Näiden aiheiden lisäksi aion käsitellä blogissani tulevaisuudessa mm. hammaslääketiedettä, tutkimustiedon arviointia sekä joitakin ravintolisiä tai lääkeaineita, kuten esimerkiksi tauriinia ja metyleenisinistä.

Artikkeli lehden taitossa (PDF) »
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2018. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Kuinka epäillä empaattisesti
Varo populistitutkijaa
Skeptikko 20 v. sitten
Kalifornia palaa ja energia-aseet laulavat
Uusia tutkimuksia kehostapoistumisesta
Sananvapaus on oikeutta olla mulkku
Ihme juttuja
Yliopisto lopetti homeopatiakurssin Ranskassa
Kummallisia kokemuksia aivoista
Parantajat rahanhajuiset
Minne menet feminismi? Osa 2: Islam, biologia ja kotityöt
