KIRJAT

Osa 2: Islam, biologia ja kotityöt

Maryan Abdulkarim ja Eveliina Talvitie Noin 10 myyttiä feminismistä. SKS, 2018.

ENSIMMÄISESSÄ OSASSA tätä kirja-arviota käsiteltiin feminismin näkemyksiä tasa-arvosta ja syrjivistä rakenteista. Teksti herätti monenlaisia mielipiteitä. Erään keskustelukumppanin mukaan aiheesta on turha väitellä, koska paikalla ei ole naisia, jotka syrjintää kokevat. Vastaväitteenä seurueen vanhempi jäsen kysyi, olisiko Sinuhen tarina pitänyt jättää kirjoittamatta sillä perusteella, että Mika Waltari ei ollut elänyt muinaisessa Egyptissä. Eräs nettikeskustelija jopa vihjaili, että miehen ei kannata pohtia edes sitä, mistä feminismissä on kyse.

Saattaa olla, että aihetta on mahdoton käsitellä järkevästi. Jos korostat epätasa-arvoa, sivuutat naiset, jotka ovat menestyneet. Jos taas tunnustat menestyneiden naisten saavutukset, vähättelet ongelmaa. Umpikujasta huolimatta meillä on vain yksi mielekäs vaihtoehto: etsiä tarkkoja ja järkiperäisiä ilmauksia, jotka huomioivat sekä otetut edistysaskeleet että jäljellä olevat epäkohdat. Totuuden löytyminen ei tietenkään ole varmaa. Ideologioita koskevassa keskustelussa loogiset perustelut ja hellämielisinkin suostuttelu voivat vaikuttaa uhmakkaalta haastamiselta, jopa herjaamiselta.

Arvion ensimmäisessä osassa kerrottiin, miksi on harhaanjohtavaa väittää, että työpaikkojen sukupuolinen jakautuminen tai palkkaerot olisivat todisteita syrjinnästä. Tässä toisessa osassa käydään järjestyksessä läpi kirjassa esitetyt myytit. TV-sarja Myytinmurtajien tapaan annan kustakin myytistä leikkimielisen arvion siitä, onko myytin väite totta (CONFIRMED), tarua (BUSTED) vai mahdollinen (PLAUSIBLE).

MYYTTI 1: FEMINISTIT VIHAAVAT MIEHIÄ

HARVA FEMINISTI VIHAA koko miessukupuolta. Vihantunne myös selittää melko huonosti poliittista käyttäytymistä. Siksi BUSTED tai PLAUSIBLE.

Kirjoittajien mukaan feministejä pelätään siksi, että tasa-arvo ”heikentää etuoikeutetun suhteellista asemaa”. Näkemys on ongelmallinen. Esimerkiksi mies, joka vanhakantaisesti väittää, että naisen paikka on kotona tai hoivatyössä, tuskin on kovin menestynyt työpaikkahierarkkisessa kilpailussa. Jos tämä pitää paikkansa, mielipide johtuu pikemminkin vallan puutteesta kuin ylivallasta. Keskimäärin miehet toki ovat naisia korkeammassa yhteiskunnallisessa asemassa, ja korkeasta asemasta ei liene mukava luopua. Mutta nämä seikat eivät sellaisenaan kerro miesten etuoikeuksista tai feministipelosta.

Vihamyytin yhteydessä Talvitie vihjaa, että sananvapauden puolustajia motivoi rasismi. Ikään kuin sananvapauden kannattajat haluaisivat vain huudella neekeriä ilman jälkiseurauksia.

Näkemys on epärehellinen. Sananvapauden puolustajissa totta kai on rasisteja: osa heistä suhtautuu yksilöihin ennakkoluuloisesti heidän rotunsa tai etnisyytensä perusteella. Tällaisia ihmisiä löytyy myös sananvapauden vastustajista. Itse ilmaisunvapauden kannalta on kuitenkin sivuseikka, kuka sitä kannattaa. Vapauden on kosketettava kaikkia tai se ei kosketa ketään. Oikea reaktio rasistiraasun mielipiteisiin onkin puheen lisääminen, ei sen rajoittaminen [1]. Vain laaja sananvapaus takaa, että ihmiset uskaltavat puolustautua vallanhaluisia tai valheita levittäviä ääriliikkeitä vastaan.

Annankin Talvitielle ystävällisen neuvon: älä luovuta periaatteitasi ihmisille, joita halveksit. Sananvapauden puolustaja saattaa olla väärässä kaikessa muussa, mutta sananvapauden tärkeydessä hän on oikeassa. Jos hylkäät sananvapauden sen takia, että väärät ihmiset puolustavat sitä, annat näille ihmisille lisää valtaa. Lopulta he yrittävät määritellä, mihin sinä uskot ja mitä sinä kannatat.

MYYTTI 2: FEMINISTI EI HALUA, ETTÄ MIES AVAA HÄNELLE OVEN

TÄLLAINEN JOUTAVANPÄIVÄISYYS ei ansaitse pidempää käsittelyä: PLAUSIBLE.

MYYTTI 3: FEMINISTIT TEKEVÄT ASIOISTA TURHAN MONIMUTKAISIA

MIESTEN JA NAISTEN VÄLILLÄ on evolutiivisesti kehittyneitä mieltymys- ja taipumuseroja. Nämä erot selittävät uravalintoja ja niiden kautta myös palkkaeroja [2]. Ei esimerkiksi ole syytä olettaa, että sukupuolet suhtautuisivat rahan ansaitsemiseen samalla tavalla. Miehet ja naiset eroavat myös siinä, mitä he pitävät tärkeänä työnä. Sosiologi Satoshi Kanazawan mukaan palkkaerot alan sisällä johtuvat syrjinnän sijasta yksinkertaisesti siitä, että lisääntymismielessä naisilla on parempaa tekemistä kuin rahan ansaitseminen tai statuksesta kilpaileminen [3]. (Korkea palkka tai perheen perustaminen eivät välttämättä ole tietoisia tavoitteita, mutta niitä voidaan silti pitää aitoina valintoina.)

Feminismi on hylännyt nämä biologiseen evoluutioon ja sukupuolieroihin pohjautuvat selitysmallit. Tilalle on otettu hahmottomia teorioita syrjivistä rakenteista ja sosiaalisista konstruktioista. Siksi CONFIRMED tai PLAUSIBLE. Biologian vähättely nykyisen naisliikkeen parissa perustuu osittain siihen virheelliseen käsitykseen, että geenit olisivat jonkinlainen ennalta määrätty ansa. Biologia ei kuitenkaan sano, että koska maailma on tällainen, sen on myös oltava tällainen.

Perinnöllisten piirteiden yhteiskunnallisia vaikutuksia on mahdollista muuttaa [4].

Oletetaan esimerkiksi, että miehet ovat keskimäärin naisia kilpailullisempia ja että sen seurauksena sukupuolten välillä on status- ja varallisuuseroja. Tasa-arvon nimissä hallinto voisi ryhtyä jyrkkiin pakkotoimiin ja estää kaikenlaisen työsuoritteilla tai työhön sitoutumisella kilvoittelun. Vaihtoehtoisesti hallinto voisi suhtautua kilpailuun suopeasti mutta jakaa kilpailusta saadut palkinnot myöhemmin tasan. Biologisten sukupuolierojen vaikutuksia on siis mahdollista tasoittaa. Yhteiskunta on jo esimerkiksi päättänyt, että vakuutusyhtiö ei saa huomioida sukupuolta hinnoittelussaan. En ota kantaa tällaisten päätösten mielekkyyteen, mutta se on paikallaan todeta, että ihmiset eivät ole tahdottomia shakkinappuloita, joita voidaan mielivaltaisesti ohjailla. Hyväntahtoisimmillakin säädöksillä voi olla yllättäviä ei-toivottuja seurauksia. (Vakuutusyhtiöiden riskienhallintaosastot luultavasti ovat perillä sukupuolisäädöksen hintavaikutuksista.)

Kuten todettua, miesten ja naisten keskimääräiset palkkaerot johtuvat osin miesten ja naisten uravalinnoista. Miehiä valikoituu enemmän teknistuotannollisille aloille ja naisia julkisen sektorin hallinnoimille hoiva- ja opetusaloille [5]. Mitä palkkaeroille tapahtuu, kun nämä seikat huomioidaan? Entä kun mukaan otetaan se, että miehet tekevät keskimäärin pidempiä päiviä? Tällöin keskimääräinen palkkaero näyttää kutistuvan alle kolmeen prosenttiin, miesten hyväksi. Tosin kattavaa selvitystä esimerkiksi työtuntia kohden olevasta palkkaerosta ei ole tehty, joten lukema ei kerro kaikkea. Saatu prosenttiluku joka tapauksessa viittaa siihen (mutta ei todista sitä), että työmarkkinoissa on jotakin naisia syrjivää. Toisaalta se, että ero on jatkuvasti pienentynyt viittaa siihen (mutta ei todista sitä), että syrjintäkin on koko ajan vähentynyt.

Naisten kannalta on totta kai ongelmallista, että työntekijöitä palkitaan työhön sitoutumisesta. Ongelma on kuitenkin olemassa vain siinä määrin kuin yksittäiset naiset valitsevat olla sitoutumatta. Lisäksi ongelma koskee yhtä lailla miehiä. Harva heistäkään sitoutuu koko sydämellä työhönsä, ja vielä harvempi heistä on kiinnostunut ainoastaan rahan ja statuksen hankkimisesta. Palkan, statuksen ja työteliäisyyden ohella ihmiset siis tavoittelevat vaihtelevassa määrin myös muita miellyttäviä asioita, esimerkiksi rentoutumista ystävien, perheen ja puutarhanhoidon parissa. Tämän takia tuloerot eivät sellaisenaan kerro syrjinnästä. Se, että naiset miehiä useammin hylkäävät uran edistämisen perheen hyväksi, ei myöskään tarkoita, että kulttuuriset tavat pakottaisivat naisia valintoihinsa.

Hallinto voisi toki päättää, että naisten ja miesten keskipalkan on oltava täsmälleen sama. Asiantilan saavuttamiseksi hallinto voisi määrätä esimerkiksi hoiva- ja palvelualojen työnantajia korottamaan matalimpia palkkoja. On kuitenkin luultavaa, että ratkaisu tarkoittaisi korkeampia kuluttajahintoja, korkeampia veroja tai matalampia voittoja yrityksille. Ehkä siksi täydelle samapalkkaisuudelle ei juuri löydy kannattajia. (Palkankorotusten lisäongelma saattaisi olla korotuspaineiden kertaantuminen: esimerkiksi erikoissairaanhoitaja saattaa haluta ylläpitää palkkamarginaalia lähihoitajaan ja niin edelleen.) Tuloerojen tasaamista toivovien kannattaa myös huomata, että tiukat tasapalkkasäädökset vahvistaisivat työnantajan asemaa. Hänenhän ei tarvitsisi enää neuvotella palkoista. Tämänkaltainen työnantajapuolen voimistaminen tuskin on tasapalkkafeministin mieleen.

MYYTTI 4: FEMINISMI TAPPAA ILON ELÄMÄSTÄ

NUORTEN ON VAIKEA ILOITA lähihistorian trendeistä, vaikka ne olisivat kuinka myönteisiä. Tämä on ymmärrettävää; jokaisen sukupolven on käytävä omat taistelunsa. Naisten asema on kuitenkin viimeisen 70 vuoden aikana parantunut niin merkittävästi, että sen olettaisi tuottavan parikymppisellekin feministille aitoa elämäniloa, ei vain tahatonta sivuseikoilla hauskuuttamista kuten tässä kirjassa. Siksi BUSTED tai PLAUSIBLE. (Tosin on huomattava, että monelle tieteenystävälle myytti on totta. Perusteena heillä on se, että sukupuolentutkimuksen – jota voidaan kutsua akateemiseksi feminismiksi – tavoite ei näytä olevan tieteellisen tiedon lisääminen vaan tiettyä ideologiaa tottelevien oikeaoppisten standardikansalaisten luominen [6].)

MYYTTI 5: FEMINISMI ESTÄÄ MIEHIÄ OLEMASTA MIEHIÄ JA NAISIA OLEMASTA NAISIA

TALVITIEN MUKAAN STEREOTYPIAT rajoittavat ihmisiä sukupuolesta riippumatta: ”Ne määrittelevät sitä, miten meidät nähdään ja mitä meiltä odotetaan.” Talvitie on siinä mielessä oikeassa, että ihmiset reagoivat siihen, miten muut heihin suhtautuvat. Ilman tarkennusta stereotypiat tai sisäistetyt normit eivät kuitenkaan ole riittävä selitys sukupuolieroille. Vähintäänkin selityksessä tulisi olla arvio siitä, miksi stereotypiat aiheuttavat juuri tietynlaisia eroja, vieläpä kaikissa kulttuureissa. Usein samoja sukupuolieroja löytyy myös kädellisserkuiltamme [7]. Kuka stereotypioidenmukaista käyttäytymistä siis odottaa ja miksi? Mistä normit ovat tulleet, ja miksi normit ja odotukset joskus tehoavat, joskus eivät?

Entä myytin varsinainen aihe: jyrääkö feminismi perinteisen miehekkyyden tai naisellisuuden? Tämä on epätodennäköistä. Moni naispuolinen feministi esimerkiksi haluaa kumppanikseen perinteisellä tavalla miehekkään miehen. Talvitiekin kertoo tämänkaltaisista toiveistaan. Siksi BUSTED.

Se, mitä pidetään miehille ja naisille sopivana käyttäytymisenä, toki muuttuu ajan myötä. Esimerkiksi 1900-luvun kuluessa avioliitto ja perhe muuttuivat statuksen- ja identiteetin lähteestä kohti sopimuksenvaraisuutta. Perhesuhteita alkoivat määritellä perheenjäsenten mieltymykset. Aiemmin yksilö oli ollut osa perhettä, nyt perhe ikään kuin kuuluu yksilölle. Tämä on luultavimmin vaikuttanut sukupuolirooleihin, mutta uusi järjestyskään ei estänyt miehiä olemasta miehiä tai naisia olemasta naisia. Aviositeessä tapahtuneita muutoksia on myös perusteltua pitää oikeudenmukaisina: lain ei tule olla kiinnostunut siitä, miten avioliitto solmitaan tai kuinka kauan liitto kestää, vaan siitä, tapahtuuko liiton sisällä oikeuksien polkemista.

Jotkin feminismin suuntaukset ovat kyseenalaistaneet tasaveroisten oikeuksien riittävyyden. On väitetty, että avioliitto tai parisuhde eivät ole oikeudenmukaisia, jos toinen osapuoli kantaa enemmän vastuuta yhteisen kotitalouden hoidosta. Huoli saattaa olla perusteltu. Kotitaloudet eivät pysy pystyssä itsestään. Toisaalta on muistettava, että oikeudenmukaisuus ei ole kaikkien mielestä tavoiteltavin hyve perheessä. Joku saattaa arvostaa korkeammalle vaikkapa rakkauden ja kumppanuuden. Joissakin perheissä saatetaan jopa arvostaa perinteistä miehekkyyttä ja naisellisuutta oikeudenmukaisuutta korkeammalle.

Erään tutkimuksen mukaan kotitalouksissa, joissa naisen tulot ovat miehen tuloja suuremmat, mies tekee enemmän kotitöitä kuin niissä talouksissa, joissa nainen ansaitsee miestä vähemmän. Lisäksi mies, jonka vaimo tekee pidempiä työpäiviä, kantaa muita miehiä enemmän vastuuta kotitöistä [8]. Toisin sanoen, puolisoiden tulot ja käytettävissä oleva aika selittävät ainakin osan kotitöiden sukupuolijaosta. Kaikki ei siis ole naisten indoktrinoitumista kotiorjiksi.

On myös huomattava, että osa kotitöistä on keksittyä tekotyötä (esimerkiksi verhojen ja sängynpeitteen esteettisestä yhteensopivuudesta huolehtimista). Niin kauan kuin meillä ei ole yhteisymmärrystä siitä, kuinka suuri osa tekotyötä on, on vaikea perustella, miksi kotitöiden jakautuminen olisi merkittävä tasa-arvokysymys. Nykyisen kotitalousteknologian avulla kotityöt on myös mahdollista hoitaa tehokkaasti. Siksi se, missä määrin mies ottaa vastuuta kotitöistä, ei enää ratkaise sitä, missä määrin nainen ottaa vastuuta työelämästä.

Kysymys lastenhoidosta on mutkikkaampi. Raskauden ja imetyksen takia lapsen pari ensimmäistä elinvuotta vaikuttavat väistämättä enemmän naisen kuin miehen työkykyyn. Tasaarvoa tavoittelevan yhteiskunnan on pidettävä huoli, että tämä ei aseta sukupuolia eriarvoiseen asemaan. Lisäksi jos yhteiskunta arvostaa tasa-arvoa, sen on tuettava lastenhoitoa niin, että työuraa haluavan vanhemman ei ole pakko löytää perhehoivaan suuntautunutta tai rikasta puolisoa. (Toki tarvitsemme silti talousmittareita, jotka nykyistä paremmin huomioivat perheessä tapahtuvan hoivatyön. Jopa äidin tuottama rintamaito voitaisiin sisällyttää tuottavuuslaskelmiin.)

Entä miehekkyys työpaikoilla? Asiaa tutkinut feministi Cynthia Cockburn (kyllä, luit nimen oikein) kirjoittaa: ”Miehet muodostavat ystävyyssuhteita vaihtamalla teknologiaan liittyviä tietoja ja kilpailemalla leikkimielisesti teknologiaan liittyvistä asioista” [9]. Asiaa voi testata esittämällä jotakin teknistä vempainta koskevan kysymyksen jollakin netin keskustelupalstalla. Feminismi ei voi eikä se edes halua estää tällaista miehekkyyttä tapahtumasta. Suuri osa naisten hyvinvoinnista on seurausta miesten harrastamasta teknologisesta mittelystä [10].

MYYTTI 6: FEMINISTILLÄ EI VOI OLLA HUIVIA EIKÄ PITKIÄ HIUKSIA

PUKUKOODIT TAI HIUSMUODIT eivät määrittele feminismiä. Siksi koko asiaa ei oikeastaan ole mielekästä käsitellä. Ja siksi BUSTED. Tarkastellaan kuitenkin Abdulkarimin ajatusta, että ”yhteiskunnassa, joka rohkaisee riisumaan” itsensä peittäminen on ”feministinen teko”. (Kirjan kuvissa Abdulkarim on pukeutunut hiukset peittävään huiviin.)

Väite, että yhteiskunta rohkaisee yksilöitä johonkin, on epätarkka. Kuka rohkaisee ja miksi? Yllyttävätkö esimerkiksi Abdulkarimin isä ja veljet tai mahdollinen puoliso ja anoppi häntä vähäpukeisuuteen? Tuskin. Yhteiskunnalla ei toisin sanoen ole yksituumaista kantaa vaatteiden peittävyyteen. Toki hallinto esimerkiksi joissakin islamilaisissa teokratioissa saattaa olla asiasta yksimielinen, mutta kansalaisten mielipiteet väistämättä vaihtelevat.

Kysymys uskonnollisesta naamioitumisesta on paljon mutkikkaampi. Miten esimerkiksi niissä maissa, joissa naiset säännönmukaisesti peittävät hiuksensa tai kasvonsa, ajatellaan naisista, jotka eivät itseään peitä? Tällaisia maita on paljon. Jos niissä hunnutonta naista ei arvosteta, vaan häntä yleisesti pidetään huorana tai jonakin paljon pahempana, ei voida sanoa, että yksilöllä olisi vapaus pukeutua haluamallaan tavalla. Länsimuslimien osalta kysymys on hankala, sillä muslimiyhteisön sisällä syyt huivin käyttöön voivat – läntisistä vapauksista huolimatta – olla samalla tavalla pakottavia kuin islaminuskoisissa maissa. Siksi pidän ajatusta huivin feministisyydestä epärehellisenä.

Koko kasvot peittävä kaapu taas sulkee pois valtaosan sellaisesta inhimillisestä vuorovaikutuksesta, jota ihmislaji on kehittynyt hyväksikäyttämään rauhanomaisen yhteisymmärryksen saavuttamiseen. En ole varma, onko se pätevä peruste kieltää tällainen naamioituminen. Kasvoja peitetään myös esimerkiksi ilmansaasteiden, katupölyn ja kovan pakkasen takia. Toisaalta kaikki näkevät eron tällaisten ”tarkoituksenmukaisten” syiden ja yhteisöllisen pakottamisen välillä. Esimerkiksi Tanskassa elokuussa 2018 voimaan tullut kasvojen peittämiskielto pyrkii nimenomaan ehkäisemään pakotettua peittämistä. Tanskassa sakon suuruus on 134 euroa.

Mutta mistä tiedämme, milloin kasvojen peittäminen on tarkoituksenmukaista? Joidenkin mielestä arvioinnin vaikeus on niin merkittävä käytännön ongelma poliisivalvonnalle, että kieltokaan ei ole perusteltu. Kiellon puoltajat taas vetoavat usein siihen, että viranomaisten on tärkeä tunnistaa ihmisiä. Tässä kohdin laki ei ole selvä. Milloin ja minkä viranomaisen on tunnistukseen kyettävä? Onko esimerkiksi matkustajan oltava tunnistettavissa julkisten kulkuneuvojen valvontakameravideoista? Entä saako yksityisyritys, vaikkapa taksifirma tai autokauppa, vaatia kasvojen paljastamista? Jonkinlaiseksi nyrkkisäännöksi on ehdotettu sitä, että tilanteissa, jossa ei saa olla moottoripyöräkypärä päässä, ei myöskään saa peittää kasvoja hunnulla. Tämäkään käytäntö ei ole aukoton. Naamioitumiskiellot ovat väistämättä tulkinnanvaraisia [11].

Talvitie jatkaa ulkonäköteemasta: ”95 prosenttia naisista yliarvioi jossain suhteessa oman ruumiinsa koon, koska pyrkii esineellistämään sen länsimaisten standardien mukaisesti”. Talvitie ei tarkenna, ovatko länsistandardien takana miehet, naiset vai molemmat. Hän ei myöskään kerro, miksi naiset pyrkivät esineellistymään, olipa standardien takana kuka tahansa.

Oletetaan, että naisten ulkonäköpaineiden takana on miesten luomia standardeja. Kärjistettynä näkemys kuuluu, että nainen tahtomattaan alistuu länsipatriarkaatin tahtoon ja kokee siksi alemmuutta ja on siksi tyytymätön vartaloonsa. Ajatuksessa kaikki ei ole kohdallaan. Miehillä on vaimoja, siskoja, tyttäriä ja äitejä. Miksi miehet edistäisivät sitä, että nämä heille läheiset ihmiset kärsivät riittämättömyydestä?

Etsitään ulkonäköpaineiden selitystä evoluutiosta. Valittavana on useita hypoteeseja. On ensinnäkin ilmeistä, että luonnonvalinta on suosinut miehiä, jotka ovat onnistuneet kontrolloimaan puolisonsa seksuaalisuutta. Aisankannattajalla ei ole geeniperillisiä. Aiheen kannalta tämä on merkityksellistä, sillä miehen mustasukkainen kontrollihalu saattaa ilmetä puolison väheksymisenä: ”Saisit olla tyytyväinen, että sinulla on edes minut.” Väheksymisstrategia puolison pitämiseksi on kuitenkin harvinainen. Ja vaikka se olisi yleistäkin, se ei selittäisi naisten – ainakaan sinkkunaisten – tyytymättömyyttä ulkonäköönsä. Mustasukkainen vähättely on siis eri asia kuin naisten tunne riittämättömyydestä.

Entä miesten evolutiivisesti kehittyneet kumppani- ja kauneusmieltymykset? Selittävätkö ne säröjä naisten ruumiinkuvassa? Miehet ovat mieltyneet muun muassa naisen hedelmällisyydestä ja terveydestä kertoviin piirteisiin [12]. Tässäkin takana on luonnonvalinta: läpi lajihistorian valtaosa naisen lisääntymisresursseista on ollut pääteltävissä hänen ulkonäöstään. Muinaisista miehistä eniten lapsia saivat ne, jotka osasivat mieltyä lisääntymisen kannalta olennaisiin piirteisiin, lähinnä kumppanin nuoruuteen [13]. Olemme siis sellaisten miesten jälkeläisiä, jotka huomioivat puolison lisääntymispotentiaalin [14]. Seikalla ei kuitenkaan sellaisenaan ole tekemistä länsistandardien kanssa, eikä se selitä Talvitien ehdottamaa naisten esineellistymishalua.

Entä niin kutsuttu seksiobjektiteoria? Useinhan mies näkee naisen vain mahdollisena seksikumppanina, ilman kiinnostusta tämän ajatuksiin tai luonteenpiirteisiin. On jopa mahdollista, että useimmat naiset ovat jossakin määrin seksiobjekteja useimmille miehille. Ja toki jokunen mies saattaa olla seksiobjekti useimmille naisille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että miehet olisivat kiinnostuneempia toisten miesten ajatuksista. Miesten objektivointitaipumus ei myöskään selitä naisten pyrkimystä esineellistyä. Kuten todettua, riittämättömiä ovat myös teoriat mustasukkaisesta kontrolloinnista ja evolutiivisesti kehittyneistä kauneusmieltymyksistä [15].

Ei kuitenkaan hylätä evoluutiota vielä. Tiedetään, että naiset ovat tavattoman kiinnostuneita toistensa ulkonäöstä ja pukeutumisesta. Naiset näyttävät jopa arvioivan miehen haluttavuutta sen perusteella, kuinka viehättävä miehen naisystävä on [16]. (Tämä niin kutsuttu parinvalinnan kopioiminen on yleisempää muiden lajien naarailla.) Usein naiset myös mustamaalaavat toisten naisten käyttäytymistä tai olemusta. Erään työpsykologisen tutkimuksen mukaan erityisesti vahvuutensa näyttäviä naisia lannistetaan, solvataan ja väheksytään – ja miehiä enemmän tähän syyllistyvät toiset naiset [17]. Naiset myös ajattelevat, että toiset naiset, miehiä voimakkaammin, ylläpitävät kaksoisstandardia, jossa miestä arvostetaan ja naista paheksutaan seksikumppanien suuresta määrästä [18].

Mistä edellä kuvatuissa ilmiöissä on kyse? Ne tuskin johtuvat siitä, että naiset ovat sisäistäneet länsistandardit. Miksi standardit ovat sellaisia kuin ovat, miksi osaa niistä tavataan kaikkialta, miksi ne vaikuttavat niin vahvasti ja niin edelleen? Luontevampi selitys on se, että kyse on sukupuolen sisäisestä kilpailusta, joka ihmisnaaraiden tapauksessa sattuu kohdistumaan voimakkaammin ulkonäköön [19][20][21]. Tietyissä olosuhteissa naisten keskinäinen kilpailu saattaa siis tuottaa käyttäytymistä, joka vaikuttaa pyrkimykseltä esineellistyä. Seksuaalisten ärsykkeiden korostaminen voi toki myös olla tapa testata omaa viehättävyyttä tai saada neuvotteluvoimaa miesten parissa. Näissäkin tapauksissa voidaan olettaa, että naiset karsastavat niitä kanssasisaria, jotka julkeasti tai umpimähkäisesti yrittävät hyötyä seksuaalisuudesta.

Olipa skenaario naisten keskinäisestä kilpailusta oikea tai ei, kannustan naisia jättämään tämän muoti- ja meikkibisneksen tukeman oravanpyörän. Naiset saattaisivat olla onnellisempia, jos he lopettaisivat ulkonäöllä ja koristautumisella kilpailemisen. On kuitenkin vaikea nähdä, miten kaikki saataisiin vapaaehtoisesti mukaan. Samaan tapaan soitimen ukkometsot eivät voi sopia, että ”Hei kaverit, älkäämme tuhlatko voimia iänikui- seen taisteluun, arvotaan koppelot mieluummin tasan niin meille jää aikaa järkevämpiin juttuihin.”

Kannustan miehiä myös kiinnostumaan enemmän naisten älykkyydestä. Tosin älyn suosimisestakaan en keksi, miten siitä saataisiin suositumpaa tai mitä siitä seuraisi [22]. Se ainakin lienee selvää, että parisuhdekonfliktit eivät katoaisi. Miesten asennemuutos saattaisi myös vähentää parisuhteiden onnellisuutta ja jopa lisätä naisten riittämättömyyden tunteita.

MYYTTI 7: FEMINISTISTÄ EI OLE PUOLISOKSI

HARVA MIES TAI NAINEN ottaisi eron, vaikka puoliso alkaisi määritellä itseään feministiksi. Siksi BUSTED. Puolisolta kannattaa kuitenkin kysyä tarkennusta. Minkä sortin feministi sinusta tuli? Mitä ajattelet vaikkapa perintöverosta tai asevelvollisuudesta? Tai Natosta? Tai sukupuolikiintiöistä? Entä millainen tasa-arvon ja vapauden suhde on sinusta sopiva? Feministiltäkin voidaan edellyttää perusteltuja mielipiteitä.

MYYTTI 8: FEMINISTIT OVAT UHRIUTUJIA

ABDULKARIM KIRJOITTAA: ”Feministisessä utopiassa valkoinen heteromies joutuisi osoittamaan pätevyyttään samalla tavalla kuin kuka tahansa, eikä sukupuoli, ihonväri tai toimintakyky automaattisesti antaisi etulyöntiasemaa.” Osa feministeistä näkee tällä tavoin miesten saavan lähes kaiken naisia helpommin. Siksi CONFIRMED. (Abdulkarimin mainitsema toimintakyky lienee tosin moraaliposeeraamista, ei niinkään uhriutumista. Esimerkiksi toimintakykyinen kuuloaisti antaa oikeutetun etulyöntiaseman moniin ammatteihin [23]. Lisäksi on huomattava, että pohjoismaiset yhteiskunnat ovat joitakin erityistapauksia lukuun ottamatta jo sitoutuneet tällaiseen ”feministiseen utopiaan”.)

Feministisen uhriutumisen takana lienee muun muassa se, että ihmiset ovat valppaita huomaamaan ja muistamaan kokemansa vastukset. Vastatuuli on tunnetusti helpompi havaita kuin myötätuuli. Usein ihmiset myös tarkkasilmäisesti näkevät tai ovat näkevinään muita eteenpäin puskevan myötätuulen. Uhriutujia – ja heidän kritisoijiaan – löytyykin kaikista ihmisryhmistä. Näin esimerkiksi muusikko A. W. Yrjänä vuonna 2007: ”Miehet ovat alkaneet ruikuttaa sen sijaan, että tekisivät jotain itselleen.”

MYYTTI 9: FEMINISMI TAVOITTELEE NAISTEN YLIVALTAA

MELKEIN KAIKKI FEMINISTIT kiistävät tavoittelevansa naisten ylivaltaa. Siksi BUSTED tai PLAUSIBLE. Halusipa feministi lisää valtaa tai vain lisää kannattajia ideologialleen, hänen kannattaa perehtyä siihen, miten ihmisten ajattelutapoihin voidaan vaikuttaa. Inhimillisin ja luultavasti tehokkain keino on avoin ja faktaperusteinen mielipiteenvaihto, ei uhriutuminen ja ihmisten lokerointi.

MYYTTI 10: MIES EI VOI OLLA FEMINISTI EIKÄ NAINEN SEKSISTI

OLEN KÄYNYT TASA-ARVOKESKUSTELUJA, joissa feministi on sivuuttanut argumentteja siksi, että niiden esittäjä sattui olemaan mies. Jokunen feministi on myös vaatinut miehiä vaikenemaan sillä perusteella, että miehet ovat läpi historian olleet äänessä. Feministikin voi siis olla seksisti. Mikään ei myöskään estä miestä määrittelemästä itseään feministiksi. Joidenkin määritelmien mukaan lähes kaikki suomalaiset miehet ovat feministejä. Siksi BUSTED.

Määritelmistä Abdulkarim kysyy: Voidaanko sukupuolen määrittelyä purkaa samaan aikaan, kun sukupuoleen perustuvaa syrjintää tehdään näkyväksi. Eli kun sukupuolet on purettu, voidaanko enää puhua sukupuolisesta syrjinnästä? Vastaus riippuu siitä, mitä purkaminen tarkoittaa. Biologiassahan sukupuolen määritelmä on selkeä: isommat sukusolut = naaras, pienemmät sukusolut = koiras. Tuota pienempiin osiin määritelmää on vaikea purkaa.

Talvitie ohittaa Abdulkarimin kysymyksen puhumalla taiteen voimasta: ”Performanssitaide on tarjonnut naisille maskuliinisuuden ihannoinnista vapaamman areenan.” Performanssit voivat todellakin olla feminiinisesti voimaannuttavia (esim. skotti Iona Kewneyn esitykset), mutta yksittäisillä performansseilla silti tuskin on vaikutusta sukupuoliasenteisiin. Yleinen asenneilmasto pikemminkin muuttuu pienin askelin ”alhaalta ylös”, ihmisten päivittäisten kanssakäymisten seurauksena. Lainsäädäntö, aivan kuten performanssitaidekin, seuraa näitä ihmisten arkisessa ajattelussa tapahtuvia muutoksia. Kyse on evolutiivisesta prosessista, valistuksen hitaasta ja mutkittelevasta voittokulusta. Siitä taiteilija, taiteenala tai edes lainsäätäjä ei voi ottaa kunniaa.

MYYTTI 11: FEMINISMI ON TURHAA, KOSKA SUOMI ON TASA-ARVOINEN MAA

SUOMESTA ON VAIKEA löytää ihmisiä, jotka vastustavat tasaarvoisia mahdollisuuksia sukupuolille – konservatiivikristittyjä ja -muslimeita lukuun ottamatta (ks. esim. STM:n Tasaarvobarometri 8/2018). Tasa-arvoa ylläpitämään on myös pystytetty hallinnollisia rakenteita, jotka pitävät ihmisiä valppaina puuttumaan syrjintään. Siinä mielessä olemme jo voittaneet.

Feminismi ei kuitenkaan ole turhaa Suomen tasa-arvoisuuden takia. Nykyfeminismi on turhaa siksi, että aate on huomaamattaan sanoutumassa irti vapauden edistämisestä. Aate on myös tukeutunut epätarkkoihin väitteisiin ja perusteluihin. Lisäksi feminismiltä puuttuu yhtenäinen kanta moniin sukupuolisen tasa-arvon kannalta olennaisiin kysymyksiin.

Siksi suosittelen luopumista tästä riitelyssä tahriintuneesta termistä. Muutoinkin ismi-pääte tekee usein pilaa hyvistä ideoista – etenkin jos ideat on väkisin asetettu kilpailutilanteeseen, josta odotetaan nousevan vain yksi voittaja. Ihmisten ajatukset ovat väistämättä hiomattomia ja epäjohdonmukaisia. Tasaarvon eri muotoja kannattaa tämän vuoksi käsitellä erikseen; sukupuolten tasa-arvoa, seksuaalista tasa-arvoa, taloudellista tasa-arvoa, tasa-arvoa lain edessä ja niin edelleen. Lisäksi jos haluamme tiedon ja ymmärryksen lisääntyvän, ideoita pitää analysoida ja hioa niin, että ihmisiä ei keinotekoisesti jaeta kahteen leiriin. BUSTED tai PLAUSIBLE.

FEMINISMIN SANOUDUTTAVA IRTI TOTALITARISMISTA

KUTEN TODETTUA, yleisesti ottaen suomalaisten näkemykset tasa-arvosta ovat yhdenmukaisia, kutsuivat he itseään feministiksi tai eivät. Samanlaisesta työpanoksesta on maksettava sama palkka. Lain ei tule suhtautua ihmisiin sukupuolen perusteella (asevelvollisuus lienee merkittävin erimielisyyden aihe). Yksilöä ei tule pakottaa perhehoivaan tai uran edistämiseen. Perheenjäseniä ei tule pakottaa tasajakoon kotitöissä. Ja mikä tärkeintä, ihmiset yleisesti ajattelevat, että sukupuolet ovat moraalisessa mielessä samanarvoisia.

Ihmiset ovat melko yksimielisiä myös sukupuolten synnynnäisistä eroista. Jos tyttöjä ja poikia kasvatetaan samalla tavalla, heistä ei tule samanlaisia. Tutkijoilla on luonnollisesti näkemyseroja siitä, miten kasvuympäristö vaikuttaa yksilön kehittymiseen, mutta se on tiedettä koskeva kysymys. Sen ratkaisemista poliittiset aatteet eivät auta.

Mistä feministi ja ei-feministi sitten ovat erimielisiä? Jäikö jotakin tärkeää jäljelle? Erimielisyys koskee esimerkiksi sitä, millaista retoriikkaa tasa-arvon edistämiseksi tulisi käyttää. Feministiksi julistautumistakin voidaan pitää lähinnä retoriikkana. On kuitenkin eräs tätä huomattavasti merkittävämpi erimielisyyden aihe: lopputulosten tasa-arvo.

Yhteiskunnan on jossakin määrin tasattava erilaisia lähtökohtia. Tästä ihmiset ovat yksimielisiä. Köyhänkin perheen lapselle toivotaan mahdollisuutta korkeaan kouluttautumiseen ja hyvään toimeentuloon. Kysymys lopputulosten tasa-arvosta kuitenkin jakaa mielipiteet. Jos miehet esimerkiksi ovat keskimäärin kilpailullisempia, kuten tutkimukset osoittavat, onko oikein, että miehiä on enemmän hierarkian huipulla? Rintamalinjat eivät tällaisissa periaatteellisissa kysymyksissä ole suoria: feministi ja ei-feministi saattavat ajatella samalla tavoin monista yksityiskohdista.

Tutkimusten mukaan miehet ovat myös taipuvaisempia ottamaan riskejä. Onko siksi oikein, että miehiä on enemmän sekä huipulla että pohjalla? Entä jos miehet ovat naisia valmiimpia tekemään henkilökohtaisia uhrauksia taloudellisten resurssien tai statuksen haalimiseksi? Onko silloin reilua, että miehet ovat keskimäärin varakkaampia? Kuten todettua, feminismin kanta tällaisiin kysymyksiin ei ole selvä. Kysymys lopputulosten tasa-arvosta on silti feminismin, kuten muidenkin poliittisten aatteiden ytimessä.

Moni tämän kirja-arvion ensimmäistä osaa kommentoinut väitti, että Suomessa on naisia syrjiviä rakenteita. Kukaan ei kuitenkaan osannut luetella näitä rakenteita, saati selittää niiden syntyä. Perustelut lähestyivät usein seuraavaa: ”Feminismin kantaäidit tiesivät, miten yhteiskunta oli rakennettu pieleen ja olemme kiitollisia, että he kertoivat sen meille, vaikka he eivät kertoneetkaan, miksi näin oli tapahtunut.”

Miksi teoria syrjivistä rakenteista sitten on niin suosittu? Näyttää siltä, että rakenneväitteiden avulla yritetään sivuuttaa biologisemmat selitysmallit. Tämä biologianpelko perustunee virheelliseen näkemykseen siitä, että jos joku on evolutiivisesti kehittynyt, sen vaikutuksia ei voida muuttaa. Toinen pelko lienee se, että biologia ei jättäisi tilaa kulttuurisille normeille. Biologia ei kuitenkaan kiistä kulttuuristen tapojen merkitystä ihmisen käyttäytymiselle. Mutta sen biologia ottaa huomioon, että evolutiivisesti kehittynyt ihmisluonto on aktiivisesti rakentamassa kaikkia kulttuurisia tapoja, oikeudellisista järjestelmistä parin- ja perheenmuodostukseen.

Rakenteisiin vetoamisen tarkoitus saattaa myös olla vastareaktioiden välttäminen: ”Et sinä ole syyllinen; yhteiskunta vain on vauvasta asti aivopessyt sinua tukemaan patriarkaattia.” Aivopesuteoria on suosittu, mutta se nojaa virheelliseen näkemykseen ihmisen manipuloitavuudesta [15]. Lopulta rakennepuhe näyttää pyrkivän pakkokeinojen oikeuttamiseen:

”Koska kaikki osallistuvat naisia syrjivien rakenteiden ylläpitoon, on oikein uhrata kaikkien vapauksia rakenteiden muuttamiseksi.” Rakenteisiin vetoaminen saattaa tällä tavoin vietellä kohti totalitaristisia toimintatapoja. Niistä feminismin on sanouduttava irti.

ALAVIITTeeT

[1] Netissä sukupuoliseen tai etniseen syrjintään yllyttävällä viestillä voi olla valtavasti vastaanottajia, vaikka viesti olisi lähetetty suljetussa keskusteluryhmässä. Puheen lisääminen vastauksena ”vääränlaiseen” puheeseen ei voinekaan korjata puheen seurauksia, mikäli käytössä ei ole keinoa saavuttaa alkuperäisen viestin yleisöä. Onko kyseessä vakava ongelma? Ja onko siihen ratkaisua? (Sivuutetaan tässä se kenties tärkeämpi huolenaihe, että osa sensuurimielialan leviämisestä perustuu kyvyttömyyteen esittää kunnollisia vasta-argumentteja.)

Sensuuria on perusteetonta vaatia ainakin verkkoyhteyksien tai verkkoturvan tarjoajilta. Se olisi yhtä nurinkurista kuin vaatia, että kirjapainon tulee suorittaa lainopillinen analyysi kaikista sen painamista julkaisuista. Sisältöalustoja ylläpitävät yritykset (erityisesti Facebook, Twitter ja Googlen Youtube) ovat hankalampi tapaus. Niillä on voimakas taloudellinen intressi monitoroida ja kontrolloida alustoilleen ladattua sisältöä, ja niillä on kontrolliin tietysti oikeus. Mutta tämä on eri asia kuin hallinnon vaatima sensurointi, joka mainoksista elävien jättiyhtiöiden tapauksessa on erityisen arveluttavaa. Esimerkiksi elokuussa 2018 Googlen uutisoitiin kehittäneen Kiinaa varten sovelluksen, joka estää tiettyjen hakutermien käytön. Tämä olisi suoraa tukea sensuroivalle sortokoneistolle.

Sananvapaus on sensuuria suotavampaa jo siksi, että vapaissa olosuhteissa viranomaiset pääsevät paremmin perille, millaisia ääriliikkeet kulloinkin ovat. Ennen kaikkea sananvapautta tarvitaan siihen, että syrjityt uskaltavat ajaa oikeuksiaan ja että vallanpitäjiä voidaan saattaa vastuuseen. On siis hyväksyttävä, että sananvapaus on kaksiteräinen miekka; se mahdollistaa sekä ennakkoluuloja ruokkivan vihapuheen että olosuhteiden parantamisen. Edellinen on pieni hinta jälkimmäisestä. [2] Browne, K. (1998): Divided Labours: An Evolutionary View of Women at Work. Weidenfeld & Nicolson. Lontoo. [3] Kanazawa, S. (2005): Is ”discrimination” necessary to explain the gap in earnings? Economic Psychology. 26: 269–287. [4] Kuhle, B. (2012): Evolutionary psychology is compatible with equity feminism, but not with gender feminism. Evolutionary Psychology. 10(1): 39–43.

[5] Syrjivät rakenteet voivat olla sellaisia, että vain yksilön oma käyttäytyminen kykenee niitä muuttamaan. Analogia valottaa tilannetta. Oletetaan, että vammaudut auto-onnettomuudessa niin, että normaaliin elämään kyetäksesi sinun on joka aamu tehtävä tietty fysioterapiarutiini. Lääketiede ei yksinkertaisesti kykene muuttamaan osaasi. Kaikki ymmärtävät, että tämä on epäreilua. Sinun on silti itse päätettävä, suoritatko liikesarjasi vai et. Oma asenne voi tällä tavoin olla viimeinen yksilöä haittaava tekijä.

Onko liikenneonnettomuuden ja syrjinnän analogia pätevä? Syrjiviä rakenteita on yritetty ”tehdä näkyväksi” vähintään 20 vuoden ajan, mutta tulokset ovat olleet laihoja. Tässä mielessä analogia ontuu: syrjintä on näkymätöntä, toisin kuin autoonnettomuus, joka on helposti todennettavissa. Toisaalta mikäli syrjivät rakenteet ovat yhtä kuin ammattien sukupuolittuminen, kuten Abdulkarim ja Talvitie esittävät, analogia on osuvampi. Ammattiin hakeutuva nuori saattaa olla ainoa, joka alojen sukupuolittumisen kaltaisia ”rakenteita” kykenee muuttamaan.

Ammattien eriytymistä selitetään usein lasten ja nuorten omaksumilla sukupuolirooleilla. Selityksessä on perää: ihminen oppii valtaosan käyttäytymistavoistaan. Rooli- ja oppimisselitykset ovat kuitenkin sellaisenaan riittämättömiä. Oppiminen ei esimerkiksi poista vaistonkaltaisten oppimisvalmiuksien ja mieltymysten merkitystä. Selityksen pitäisi siis sisältää arvio siitä, miten ja miksi lapset rooleja sisäistävät. Vastaukseksi ei riitä, että lapsi sieltä täältä poimii vihjeitä, miten hänen tulee käyttäytyä (ks. Tammisalo, O. [2018]: Mikä rakentaa sukupuolia, evoluutio vai valtadiskurssit? Tiedepolitiikka 2/2018). On selitettävä, miksi lapset ovat niin alttiita huomaamaan ja noukkimaan juuri tietynlaisia vihjeitä. Tähän yksilönkehitykselliseen kysymykseen vastaaminen edellyttää eksakteja menetelmiä; kaksostutkimuksia, kulttuurien ja lajien välistä vertailua ja niin edelleen.

[6] Sukupuolentutkimus ei ole ainoa ideologisen indoktrinaation instrumentti yliopistossa. Esimerkiksi The Econocracy -kirjan (Earle, Moran & Wars-Perkins 2017) mukaan myös taloustieteen opinnot ovat oikeaoppisen ajattelun iskostamista: ”Opiskelijoiden mieliin teroitetaan joukko oletuksia – tyypillisesti pitkiä ja epäselviä. Seuraava vaihe on kasata looginen ylärakenne näiden oletusten päälle. Tämä tehdään usein erillisenä harjoituksena siten, että kaikki jäljet maailmasta, jossa opiskelijat todella asuvat, voidaan jättää pois.” Kirja jatkaa: ”On kuin opiskelijoiden initiaatio uusklassiseen talousteoriaan tulisi tehdä tavalla, joka suojaa opiskelijoita todelliselta maailmalta, kritiikiltä ja vaihtoehdoilta.”

Suomalaisesta peruskoulusta taas voidaan todeta, että suuri osa siitä on tiedonpalasten syöttämistä lapsille siltä varalta, että niistä joskus olisi hyötyä. Lapset ja nuoret altistetaan teennäisille ja käytännön elämästä irrallisille oppiaineille ja -suunnitelmille. Järjestelmä on kuin suunniteltu koettelemaan lapsen sinnikkyyttä ja muita vastaavia luonteenpiirteitä, ei tukemaan kognitiivista kehitystä. Kärjistäen ja yleistäen: suomalainen peruskoulu on – ylevistä tavoitteistaan huolimatta – stressaava ja epäyksilöllinen päivähoitopaikka, jossa opitaan huonoja tapoja. (Kiitän kuitenkin viinibisnekseen siirtynyttä Jukka Sinivirtaa mainiosta matematiikanopetuksesta!) [7] Lonsdorf, E. Ym. (2004): Sex differences in learning in chimpanzees. Nature. 428: 715–716.

[8] Lyonette, C. & Crompton, R. (2015): Sharing the load? Partners’ relative earnings and the division of domestic labour. Work, Employment and Society. 29(1): 23–40.

[9] Acker, J. (1990): Samanarvoinen työ. Vastapaino. Tampere. [10] Osa sukupuolittuneesta työnjaosta on saattanut saada alkunsa vahvemman sukupuolen muinoin harjoittamasta itsekkäästä vallankäytöstä: ”Naiset ovat meitä heikompia, keräilkööt he syötävää. Me voimme keskittyä listimään naapuriheimon miehiä ja ryöstämään heidän neitosiaan puolisoiksi ja ruoankerääjiksi.” Tämä mahdollisuus ei tuo lisävalaistusta siihen, miksi kulttuuriset tavat toisinaan voimistavat ja toisinaan heikentävät biologisia sukupuolieroja. Lisäksi on huomattava, että tässä skenaariossa naapuriheimon miesten olisi henkensä pitimiksi ollut pakko omaksua sama strategia (ks. Micheletti, A. ym. [2018]: Why war is a man’s game? Proceedings of the Royal Society B. 285: 20180975). Sukupuolinen työnjako ja miehen yhteiskunnallisen aseman korostuminen naisen aseman kustannuksella saattoivat siis itsekkyyden sijasta olla sivutuote siitä, että miesten oli varauduttava taisteluun. Tätä heimokonfliktiselitystä tukee muun muassa geenitutkijoiden havainto, että neoliittisen ajan jälkeen vain harvat miessukulinjat jäivät eloon (Zeng. T. [2018]: Cultural hitchhiking and competition between patrilineal kin groups explain the post-Neolithic Y-chromosome bottleneck. Nature Communications. 9: 2077). (Ks. myös: Kayser, M. ym. [2003]: Reduced Y-chromosome, but not mitochondrial DNA, diversity on human populations from West New Guinea. American Journal of Human Genetics. 72(2): 281–302. ja Maula, R. [2007]: Mieheyden historia. Teoksessa: Kotro, A. & Sepponen, H. toim.: Mies vailla tasa- arvoa. Tammi. Helsinki.) [11] Globaalisti ajateltuna naisten vapautuminen tulee olemaan kiinni siitä, maltillistuuko ja maallistuuko islam. Feminismin matka islamilaisen konservatismin vierellä ei ole oikeastaan vielä edes alkanut, mutta se on jo selvää, että reitti on oleva vaikeakulkuinen. Päämäärän tulee silti olla kirkkaana mielessä. Feminismi voi menestyä ja kunnioittaa naisliikkeen arvokkaita saavutuksia vain, jos aate tarjoaa vapautta, lohdullisten valheiden sijasta. Feminismin on toisin sanoen tavoiteltava täydellistä rehellisyyttä ja laajoja kansalaisoikeuksia.

Tällä hetkellä asianmukaisin strategia lienee tuen ja julkisuuden tarjoaminen islaminuskosta luopuneille. Jos tämä vähemmistö ei uskalla puhua, äänen saavat sellaiset ääriryhmät, jotka puolustavat näkemyksiään tahallisen valheellisesti. Feminismin ei kannata työntää tasa-arvon kannattajia heidän pariinsa.

Tukea on annettava myös niille islaminuskoisille, jotka arvostavat sanan- ja uskonnonvapautta ja kannattavat yhdenmukaisia oikeuksia kaikille. Heitä on harvassa ja he ovat vaitonaisia. Autoritaaristen ja antidemokraattisten valtionjohtajien tämänhetkinen menestys muistuttaa sekä tuen antamisen tärkeydestä että sen vaarallisuudesta. Sosiaaliliberaalien arvojen leviäminen tuskin on tullut tiensä päähän, mutta pikavoittoja on turha odottaa. Euroopan maallistuminen kesti satoja vuosia, islaminuskoisissa maissa prosessi vienee netinkin avustuksella vuosikymmeniä. Mutta se on tehtävissä. (On arvioitu, että vuoteen 2030 mennessä yli 30 prosenttia maailman islaminuskoisesta työvoimasta on naisia. Musliminaisten suurempi rooli työelämässä ei sellaisenaan tarkoita islamin maallistumista, mutta muutos tuskin voi olla näkymättä ”pyhien” tekstien tasa-arvoa koskevissa tulkinnoissa.) [12] Tammisalo, O. (2005): Rakkauden evoluutio: Ihmisen pa- rinvalinnan biologiaa. Terra Cognita. Helsinki.

[13] Conroy-Beam, D., & Buss, D. M. (2018): Why is age so important in human mating? Evolved age preferences and their influences on multiple mating behaviors. Evolutionary Behavioral Sciences. http://dx.doi.org/10.1037/ebs0000127 [14] Miehet eivät tarjoa lisääntymisresursseja suoraan vartalollaan. Miehet ovat myös kutakuinkin yhtä hedelmällisiä varhaisteinistä vanhukseksi. Siksi vaikkapa vyötärö-lantio-suhteella tai rasvakerroksen muulla jakautumisella ei ole miehen seksikkyydelle yhtä suurta merkitystä kuin niillä on naisen seksikkyydelle. Parinvalinnassa miehen muut ominaisuudet, esimerkiksi älykkyys ja sen tuoma status, sen sijaan merkitsevät keskimäärin enemmän.

Toki naisetkin arvostavat kumppanissa fyysistä kauneutta, ja arvostus myös vaihtelee olosuhteista riippuen. Sukupuoliero ulkonäön tärkeydessä on kuitenkin yleismaailmallinen, ja sitä on vaikea selittää kulttuurisesti. Miksi esimerkiksi 1500-, 1600- ja 1700-lukujen brittikirjallisuudessa naisen kapeaa vyötäröä systemaattisesti kuvataan kauniiksi? Tai miksi myös muinaisen Intian ja Kiinan kirjallisuus yhdistää naiskauneuden kapeaan vyötäröön? (ks. Singh, D. ym. [2007]: Did the perils of abdominal obesity affect depiction of feminine beauty in the sixteenth to eighteenth century British literature? Exploring the health and beauty link. Proceedings of The Royal Society B. 274: 891–894.) [15] Tammisalo, O. (2017): Selityksiä sukupuolieroille kosmetiikan kulutuksessa. Kulutustutkimus 2/2016.

[16] Gouda-Vossos, A. ym. (2018): Mate choice copying in humans: a systematic review and meta-analysis. Adaptive Human Behavior and Physiology. Painossa.

[17] Gabriel, A. ym. (2018): Further understanding incivility in the workplace. Journal of Applied Psychology. 103(4): 362–382. [18] Milhausen, R. & Herold, E. (1999): Does the sexual double standard still exist? Perceptions of university women. The Journal of Sex Research. 36(4): 361–368.

[19] Blake, K. ym. (2018): Income inequality not gender inequality positively covaries with female sexualization on social media. Proceedings of The National Academy of Sciences. Painossa. [20] Reynolds, T. ym. (2018): Competitive reputation manipulation: Women strategically transmit social information about romantic rivals. Journal of Experimental Social Psychology. Vol 78: 195–209.

[21] Hudders, L. ym. (2018): The rival wears Prada: Luxury consumption as a female competition strategy. Evolutionary Psychology. 12(3): 570–587.

[22] Dunkel, C. ym. (2018): Cross-trait assortment for intelligence and physical attractiveness. Evolutionary Behavioral Sciences. Painossa.

[23] Miten yhteiskunnan tulee reagoida, jos käy ilmi, että työnantajat palkkaavat työntekijöitä tilastollisten ryhmäerojen perusteella? Oletetaan, että rastatukka tutkimusten mukaan kertoo keskimäärin muutama pistettä alhaisemmasta älykkyysosamäärästä. Tällöin uusia työntekijöitä hakevan työnantajan saattaa joissakin tapauksissa kannattaa arvioida hakijan työssä suoriutumista suoraan hänen ulkonäkönsä perusteella.

Työnantajan intressi on tietysti löytää paras mahdollinen työntekijä, riippumatta tämän ulkomuodosta. Hakijoiden arviointiin käytettävä aika on kuitenkin väistämättä rajallinen. Sellaiset työnantajat, jotka perustavat työhönoton osittain ulkonäköön, saattavat olla työhönotossaan tehokkaampia ja näin saada kilpailuetua. Siksi tilastoihin nojaavasta valikoivuudesta ja syrjinnästä on vaikea päästä eroon (ks. Tammisalo, O. [2014]: Mustaa valkoisella: Tiede ja kansojen älykkyys. Terra Cognita).

Esimerkki on kieltämättä kaukaa haettu. Olennaisempi tilanne on vaikkapa asunnon vuokraaminen. Oletetaan, että etsit vuokralaista neljän kuukauden ulkomaankomennuksesi ajaksi. Vuokraisitko kaksiosi mieluummin liettualaiselle sekatyömiehelle vai tutkijavaihtoon tulleelle eteläkorealaiselle matemaatikolle? Ihmisiä hyvästä syystä arveluttaa tämänkaltainen kysymyksenasettelu. Pointti on silti selvä: ihmiset tekevät päätöksiä tilastollisten ryhmäerojen perusteella. Toisin sanoen ihmisten on vaikea suhtautua toisiinsa yksilöinä.

Hallinnon tehtävä on vielä vaikeampi. Sen tulee päättää, kuka tilastollisia ryhmäeroja saa mihinkin käyttää. Hallinnon on myös päätettävä, minkä verran voimavaroja syrjintää ehkäisevien lakien valvontaan laitetaan. Vaikein päätös lienee kuitenkin se, tulisiko syrjityn ryhmän edustajien saada hyvitystä. Tuleeko fiksujen rastapäiden saada jonkinlaista kompensaatiota siitä, että työnantajat syrjivät rastoja? Joidenkin tutkimusten mukaan alisuoriutuvalle vähemmistölle annettu suosituimmuusasema voi haitata kyseistä vähemmistöä.