Vapaamielisesti ideologioitten ulkopuolella?

KUN KRIITIKKO katsoo tarpeelliseksi varustaa allekirjoituksensa adjektiiveilla ”puoluepoliittisesti sitoutumaton” ja ”vapaamielinen”, skeptisen lukijan kannattaa valpastua. Jussi K. Niemelä on kirjoittanut (Skeptikko 2/2019) pitkän mielipidetekstin ajankohtaisista yhteiskunnallisista asioista sillä verukkeella, että arvioi siinä sivussa Kari Raivion kirjaa ”Näytön paikka”. Ärtymyksen kohteita on runsaasti, tärkeimpinä sananvapaus vihapuheen rajoittamisen näkökulmasta, valtamedia, feministinen kulttuurintutkimus, ilmastonmuutos ja maahanmuutto. Lienee pelkkää sattumaa, että kiukkulista näyttää häkellyttävän samalta kuin Perussuomalaisten julkisesti esiintyvillä edustajilla.

En tiedä, miten Niemelän kaltainen monesta asiasta pysyvästi ärtynyt kirjoittaja määrittelee ”vapaamielisyyden”. Tekstin perusteella näyttää ainakin olevan paljon asioita, joita Niemelän kaltaisen ”vapaamielisen” on vaikea sietää. Mutta ehkä termi tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että joku Junes Lokka on vain ”nokkava hahmo”, jolla on perustuslaillinen oikeus hankkia ja julkaista uutisia poliittisesti tai yhteiskunnallisesti ikävistä tapauksista esimerkiksi huorittelemalla toistuvasti naispuolisia inhokkejaan? (Taanoisessa oikeudenkäynnissä käräjäoikeus totesi hämmentävästi Lokan nimittämisen rasistiksi ja natsiksi olevan perusteltua, mutta silti loukkaavaa.)

Skeptikossa 2/2019 on Niemelänkin tekstiä pidempi vastine meteorologian emeritusprofessori Timo Vesalalta, jossa hän kritisoi Jussi K. Niemelän numerossa 1/2019 ollutta arviota Matti Virtasen kirjasta ”Ilmastopaniikki hoito-opas”. Vesala listaa ja korjaa viisi Niemelän omaa vääristävää tai virheellistä väitettä ja sen lisäksi melkein 80 Virtasen kirjan virhettä. Timo Vesala näyttää pitävän Niemelää denialistina ja siltä tosiaan vaikuttaa myös Raivio-arvion osalta. Niemelä leimaa globaalin liikehdinnän ”eskatologiseksi mediahysteriaksi”, jolla erilaiset ”hurmahenget ja maailmanlopun profeetat ratsastavat”. Hän näkee kultin piirteitä ja puhuu ilmastoalarmisteista. Kun Niemelä ei mainitse yhtään mielestään myönteistä aktivismin muotoa, täytynee olettaa, että hän pitää myös esimerkiksi nuorten koululaisten ilmastolakkoa hurmahenkisenä kulttina. Greta Thunberg lienee sitten tämän kultin papitar?

Maahanmuutossa Niemelä näyttää olevan perussuomalaisten linjoilla. Hän perustelee ”kansallismielisen politiikan suosion kasvua” maahanmuuttoon liittyvien ”ikävien tosiasioiden” kiistämisellä, vaikka kaikki hänen mainitsemansa asiat ovat vuosikausia olleet keskusteluissa, myös muilla kuin ”kansallismielisillä”. ”Ikävistä asioista huolestuneiden liikkeiden suosio vaikuttaisi pitkässä juoksussa kasvavan. Jos vastaavasti kaikki ne, jotka näistä ongelmista yrittävät varoitella, leimataan toistuvasti ylimielisten tutkijoiden, asiantuntijoiden, toimittajien ja poliitikkojen taholta äärioikeistolaisiksi tai fasisteiksi, ei ole yllätys, jos moni heistä kyllästyy holhoavaan pakkovaltaan sekä itäsaksalaiseen valvonta- ja ilmiantomentaliteettiin ja valitsee kontranianismin.” (s. 29)

Voi kuvitella, kuinka kirjoittaja on ponnistellut kunnioittaakseen näitten totuudenpuhujien roolia ja samalla pitääkseen itsensä jotenkin ulkopuolisena. Sille hän ei ole voinut mitään, että sanasto ja kuvasto on suoraan verkossa kirjoittavilta nimimerkeiltä. ”Itäsaksalainen” tosin on Niemelän oma viritelmä, uskoakseni. Vuonna 1967 syntyneenä hän lienee ehtinyt kokea nuo ikävät ajat täydellä painolla.

Itseäni kiinnostaa eniten se, miten Niemelä kieputtaa kysymystä sananvapaudesta ja vihapuheesta. En näe hänen ja Jussi Halla-ahon analyyseissä mitään olennaista eroa. ”Moni haluaa sulkea rahvaan suun kokonaan, koska kansa on väärää mieltä ja äänestää koko ajan väärin. Papisto valvoo etujaan.” (s. 29) Puoluepoliittisten populistien tavoin Niemelä näkee Suomessa suuren salaliiton, joka pyrkii estämään rahvaan vapaan mielipidekirjoittelun. Niemelän mielestä van ”sallitut mielipiteet” ovat sallittuja. ”Epämääräiseen vihapuheeseen vetoamalla he ajavat kiristyksiä nykylakeihin ja vaativat erimielisten rankaisemista, jos nämä solvaavat, uhoavat ja häiriköivät oikeassa olijoita… ” (s. 29)

Uskon Niemelän teeskentelevän, ettei muka ymmärrä, mitä termillä vihapuhe tarkoitetaan. Hän esittää, että kiristysvaatimukset toteuttavat samaa kuin Putinin Venäjälle säädätyttämät ”ekstremismilait”. Suomessa on vain yksi ryhmä, jonka on syytäkin pelätä sananvapautensa käytön johtavan seurauksiin eli vastuunkantoon. Tämä ryhmä koostuu kansallismielisista rasisteista, sekalaisesta äärioikeistolaisesta porukasta ja aidoista natseista. Heidän retoriikkansa ytimessä on aktiivinen vihapuhe (solvaukset, uhoaminen, häiriköinti), kiusallisiksi koettujen vastustajien maalittaminen ja pelon ilmapiirin luominen.

On aika järkyttävää joutua toteamaan, että Niemelä käyttää valtavasti energiaa puolustaakseen näiden ihmisten oikeutta jatkaa vihapuhettaan, mutta hän ei tuhlaa sanaakaan siihen sananvapauden rajoittumiseen, joka liittyy vallitsevan kapitalistisen vallan kritisoimiseen. Selvästikin hänelle on tärkeämpää se, että Junes Lokka saa vapaasti ja seurauksitta solvata feministejä kuin että Helsingin Sanomat moderoi keskustelusta pois ne, jotka