Skeptikko · Skeptikko 3/2019
Älä luota insinöörilogiikkaasi
Raevaara
Jokinen Ismo
TÖRMÄSIN pari kuukautta sitten Twitterissä keskusteluun, jossa nimekäs IT-asiantuntija ja tietokirjailija sanoi pitävänsä ympäristön muoviongelmaa suurempana uhkana kuin ilmastonmuutosta.
Jos ymmärsin oikein, hän perusteli kantaansa sillä, että eliöt pystyvät hänen mielestään sopeutumaan ilmaston muuttumiseen, mutta muoviin tai saastumiseen eivät. Logiikkaansa hän kutsui insinöörilogiikaksi.
Keskustelu jäi vaivaamaan minua monesta syystä. En sinänsä pitänyt kyseistä keskustelijaa mitenkään ympäristönsuojeluvastaisena: hän oli esimerkiksi vähentänyt muovin määrää arjessaan ja ylipäätään seurannut paljon ympäristökeskusteluja. Hän toimi niin kuin ”insinöörilogiikkansa” myötä kykeni.
Keskustelu häiritsi minua enemmän yleisemmällä tasolla, koska siinä tiivistyi moni yleinen asenne.
Ensinnäkin: Miksi kenenkään pitäisi pystyä asettamaan ympäristöuhat vakavuusjärjestykseen? Niin valtavat kuin hieman vähemmän valtavat ongelmat on syytä hoitaa.
Onko kyse siitä, että media on perinteisesti nostanut esiin yhden ympäristöongelman kerrallaan? Sen enempää julkisesta keskustelusta ei ole herunut tilaa ympäristöasioille. Ympäristöuhkien ei pitäisi joutua kilpailemaan keskenään julkisuuden määrästä. Voimme puhua yhtaikaa sekä ilmastonmuutoksesta että muoviongelmasta sekä työskennellä molempien ratkaisemiseksi.
Toiseksi: Keskustelussa ärsytti jokin vaikeasti hahmoteltava pyrkimys yksilöllisyyteen. ”Minulle suurin ongelma on muovi”, ”minulle suurin ongelma on sukupuuttoaalto”. Aivan kuin jokaisen pitäisi nykymaailmassa valita henkilökohtainen ympäristöongelmansa siinä kuin käyttöjärjestelmänsä tai ruokavalionsa.
Nämä ovat yhteisiä ongelmia, kaikki, eivätkä osa yksilöllisen identiteetin rakentamista.
Kolmanneksi: Ympäristöongelmat ovat oikeasti yksi suuri vyyhti eikä niitä voi irrottaa toisistaan. Kuka keksisi havainnollisen yleistermin, joka kattaisi niin ilmastonmuutoksen, elonkirjon köyhtymisen, saastumisen, muovijätteen, mikromuovin, elinympäristöjen katoamisen ja muut?
Ai niin, sellainen taitaa olla jo. Ilmiö nimeltä ihmistoiminnan vaikutus ympäristöön on planeettamme suurin ongelma, ja siihen kannattaa kiinnittää huomiota kokonaisuutena.
Neljänneksi: Monelta puuttuu mittakaava ongelmien laajuudesta, mikä vaikeuttaa myös niiden suhteuttamista toisiinsa. Muovi tuntuu järkyttävältä ja konkreettiselta asialta, koska näemme some-syötteessä havainnollisia kuvia siitä, kuinka valaan tai linnun sisuksista on löytynyt valtava määrä muovia. Se, että ilmastonmuutos nostaisi maapallon keskilämpötilaa vaikkapa 1,5 astetta, on abstrakti ajatus. Kukapa meistä ei muka kestäisi 1,5 astetta lämpimämpää Suomen kesää? Tässä syyssateiden keskellä ajatushan tuntuu vain mukavalta.
Silti muovissa ja ilmastonmuutoksessa on kyse aivan eri mittaluokan asioista. En ole tietoinen esimerkiksi sitä, että muovi olisi toistaiseksi aiheuttanut yhdenkään eliölajin sukupuuttoa. Se on uhka lähinnä yksilöille. Ilmastonmuutos sen sijaan tuhoaa elinympäristöjä ja muuttaa elinolosuhteita. Ilmastonmuutos aiheuttaa kokonaisten lajien sukupuuttoja.
Viidenneksi: Oman järjenjuoksun tai alun esimerkkitapauksessa ”insinöörilogiikan” oletetaan riittävän kaiken tiedon arviointiin. Olen törmännyt samaan ajatukseen esimerkiksi keskustelussa, jossa pohdittiin hyönteiskantojen taantumista. Eräs keskustelija oli ”insinöörilogiikallaan” (sanan hänkin mainitsi itse) tullut siihen tulokseen, että luonnolle tärkeämpää on hyönteisten yksilömäärä, ei lajivalikoima. Hänelle ei tullut mieleenkään, että asiasta voisi olla olemassa tutkimustietoon perustuva tieteellinen käsitys.
Insinöörilogiikan mukaan savolaiset hyttyset voisivat siis korvata maapallon kaikki hyönteislajit.
Moni ympäristöasioista keskusteleva näyttää luottavan omaan päättelykykyynsä paljon enemmän kuin tutkijoiden tarjoamaan tietoon. Jostain syystä aihe, ympäristö, nähdään sellaisena, että jokaisella riittää rahkeet arvioida sitä koskevaa tutkimustietoa.
Harva kiistää insinöörilogiikallaan vaikkapa maailmankaikkeuden rakennetta koskevan tiedon, mutta ilmastonmuutosta tai sukupuuttoaaltoa näyttää kelpaavan käsittelemään kuka vain.
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2019. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Minä, skeptikko
Ateisti 12 askeleen päihdehoidoissa
Antti Heikkilä syyllistyi kunnianloukkaukseen – Jätettiin tuomitsematta rangaistukseen
Mitä oikeasti tapahtui?
Totuus kelpaa vain silloin, kun se mukailee ”oikeita” arvoja
Workshopeja, luentoja, iltaohjelmaa ...
Ihme juttuja
Skeptikko 20v sitten
Alue 51 -tapahtuma peruutettu
Paskapuhetta, disinformaatiota ja älykkäiden hurahtelua
”Olin lakannut googlaamasta nimeäni” ja muita feministisiä huolia
Vapaamielisesti ideologioitten ulkopuolella?
Timo Vesalan huti
Altruismi ja sukupuoli tarvitsevat tarkat määritelmät
Kirja-arvio – vai jotain muuta?
