Ateisti 12 askeleen päihdehoidoissa

”Loppujen lopuksi hoitomuodon yksityiskohdilla on yllättävän vähän

merkitystä lopputulokseen.”

NÖYRTYMINEN JA AVUN HAKEMINEN päihderiippuvuuteen lienee useimmille häpeällinen ja pelottava asia. Niin se oli minullekin. Henkistä vaikeuskerrointa omissa ateistin silmissäni ei lainkaan vähentänyt seikka, että etsimääni apua tarjoavat tahot tuntuivat perustavan hoitonsa 12 askeleeseen. Kyseisillä hoitomuodoilla oli korvissani kohtalaisen vanhanaikainen ja uskonnollinen kaiku.

Olin kuitenkin melkoisessa ahdingossa. Riippuvuuteni ja ahdistukseni oli kasvanut niin voimakkaasti, että en pystynyt olemaan selvin päin yksin. Niinpä päätin uskaltautua kokeilemaan avointa Minnesota-hoitoa sekä AA:n vertaisryhmiä saadakseni päihdekierteeni poikki.

Helpotuksekseni sain huomata, että 12 askeleen yhteisöissä pääpaino oli asiaankuuluvasti päihdeongelmaisen ajatusmaailman käsittelyssä. Erityisesti Minnesotahoidossa sain turvallisen paikan viettää ensimmäinen raitis kuukausi ja hiukan totutella siihen, miltä päihteetön elämä voisi tuntua. Myös saamani tieto mm. päihderiippuvuuden etenemisestä oli minulle kallisarvoista. Kokemusten vaihto vertaisteni kanssa puolestaan opetti minut hyväksymään itseni riippuvuuksistani huolimatta.

Juuri tässä yhteisöjen merkitys olikin kohdallani kaikkein suurin. Uskon, että vertaistensa kohtaaminen mahdollisti myös tuloksellisen psykoterapian, jota ohessa kävin varsinaisten riippuvuuksiin johtavien syiden purkamiseksi. Vertaistuellinen ymmärrys vaikuttaakin olevan todella voimakas tapa kohdata päihderiippuvainen, ja veikkaan, että tämä on se syy, miksi niin usea riippuvuuksista kärsinyt kertoo saaneensa ensi kerran todellista apua vasta juuri 12 askeleen yhteisöissä.

ATEISTIPOLO SAATTAA HÄMMENTYÄ

TÄYSIN RISTIRIIDATTOMIA 12 askeleeseen perustuvat näkemykset eivät tieteellisen maailmankuvan omaavan ihmisen silmissä kuitenkaan ole. Erityisesti luettavissa teksteissä esiintyvät jumalat ja korkeammat voimat – sekä ajoittain asenteissa päätään nostava, toisin tavoin ajattelevia väheksyvä dogmaattisuus – saattavat hämmentää ateistipolon toipuvaa mieltä.

Näin itse koin etenkin raittiuden alussa, jolloin vakaa tunne-elämä tuntui minusta yhtä kaukaiselta ajatukselta kuin Mars-siirtokuntaan liittyminen. Ennakkoluulottomalla – ja kenties uteliaan tutkivalla – asenteella on kuitenkin mahdollista myös ateistin saada pohja omalle raittiudelleen 12 askeleen yhteisöjä apuna käyttäen.

Niputan tässä kirjoituksessa käymäni Minnesotahoidon ja kymmenkunta AA:n vertaisryhmää ”12 askeleen yhteisö” -käsitteen taakse, ja kuvailen ristiriitaa aiheuttaneita piirteitä, joita koin useimmissa yhteisöissä. Kenties aiheesta kiinnostunut skeptikko saa kirjoituksesta ajatuksia siitä, voisiko hoito tarpeen vaatiessa sopia hänelle.

MITKÄ IHMEEN 12 ASKELTA?

12 ASKELEEN JUURET juontavat 1900-luvun alkupuolelle Akroniin, Ohioon. Alcoholics Anonymous, eli AA, syntyi USA:ssa vuonna 1935, kun liikemies Bill Wilson pyrki saamaan korkin pysymään kiinni. Kun Wilson tunsi vastustamatonta kiusausta ratketa taas juomaan, hän sai päähänsä ottaa yhteyttä toiseen juomisensa kanssa kamppailleeseen henkilöön, lääkäri Bob Smithiin. Tunnustettuaan Smithille juomishimonsa Wilson huomasi sen hellittävän. Miehet kävivät syvällisiä keskusteluja riippuvuuksistaan. Näin alkoi yhteistyö, joka johti AA:n perustamiseen.

AA perustettiin ajatukseen, jonka mukaan vain alkoholisti voi auttaa toista. Vuonna 1939 julkistettiin AA:n ohjelma, 12 askelta. Se on yhteenveto ensimmäisten AA:n kautta raitistuneiden kokemuksista ja on tarkoitettu suuntaviivaksi asioiden käsittelyyn uudelle, raittiutta tavoittelevalle jäsenelle.

Myöhemmin 1940-luvulla kehitettiin Yhdysvalloissa Minnesota-hoito, joka sovelsi 12 askeleen ohjelmaa ammatillisesti. Kun AA:n perusperiaate on, että 12 askeleen hoitoa vastaan ei koskaan oteta rahaa, Minnesota-hoidossa apua antavat ”raittiit alkoholistit” ovat usein myös ammatillisesti koulutettuja ja palkkaa ansaitsevia. Lisäksi Minnesotapaikoilla voi olla myös ei-alkoholisteja esimerkiksi lääkärin tai läheisohjaajan roolissa, mutta varsinaiset päihderyhmien vetämiset hoituvat päihdetaustaisten kesken.

12 askelta on säilyttänyt suosionsa tähän päivään asti. Paitsi erilaisissa päihderiippuvien ryhmissä, sitä sovelletaan myös mm. läheisriippuvien piirissä (Al-Anon alkoholistien läheisille, AAL alkoholistien aikuisille lapsille).

Alkuperäiset 12 askelta kuuluvat:

1. Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään. 2. Opimme uskomaan, että joku itseämme suurempi voima voisi palauttaa terveytemme.

2. Päätimme luovuttaa tahtomme ja elämämme Jumalan huomaan -sellaisena kuin hänet käsitimme. 4. Suoritimme perusteellisen ja pelottoman moraalisen itsetutkistelun.

3. Myönsimme väärien tekojemme todellisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle. 6. Olimme täysin valmiit antamaan Jumalan poistaa kaikki nämä luonteemme heikkoudet.

4. Nöyrästi pyysimme häntä poistamaan vajavuutemme. 8. Teimme luettelon kaikista vahingoittamistamme henkilöistä ja halusimme hyvittää heitä kaikkia. 9. Hyvitimme henkilökohtaisesti näitä ihmisiä, milloin vain mahdollista, ellemme näin tehdessämme vahingoittaneet heitä tai muita.

5. Jatkoimme itsetutkistelua, ja kun olimme väärässä, myönsimme sen heti.

6. Pyrimme rukouksen ja mietiskelyn avulla kehittämään tietoista yhteyttämme Jumalaan, sellaisena kuin hänet käsitimme, rukoillen ainoastaan tietoa hänen tahdostaan meidän suhteemme ja voimaa sen toteuttamiseen.

7. Koettuamme hengellisen heräämisen näiden askelten tuloksena yritimme saattaa tämän sanoman alkoholisteille sekä toteuttaa näitä periaatteita kaikissa toimissamme.

ASKELEITA EI OLE TOIVOTTAVAA KRITISOIDA

12 ASKELEESTA on kehitetty myös uudenaikaisempia versiota. Moderneimmat Minnesota-hoidot vaihtavatkin Jumalan usein vähintäänkin Korkeampaan Voimaan tai muotoilevat versionsa muuten siten, ettei uskonnolliseksi mielletyt yksityiskohdat juurikaan särähdä kuulijan korvaan. Myös nykyisin toimivissa agnostikkojen AAryhmissä on omat muotoilunsa. (Oma kokemukseni agnostikkoryhmistä perustuu pelkästään netistä lukemaani, koska en tiedä sellaisia asuinpaikkani lähistöllä olevan.)

Monille askeleiden tekeminen kuulostaa olevan kivijalka, johon nojata ja johon on mielekästä perustaa kaikki toipuminen. Askeleet nostetaankin useissa yhteisöissä korkeaan asemaan, eikä niitä ole kokemukseni mukaan toivottavaa kritisoida. Negatiivisia asioita askelista sanova saakin usein kuulla varsin teräviä huomautuksia menneisyydestään päihteidenkäyttäjänä ja arviointikyvyn puutteesta.

Itse en koskaan osannut kokea minkäänlaista huumaa juuri askelien tekemisestä, vaikka osa niistä sisältääkin hyödyllisiä ajatuksia. Esimerkiksi 4. ja 5. askeleen toteuttaminen sisältää usein oman elämäntarinansa käsittelemisen ääneen jollekin toiselle tai koko vertaisryhmälle. Koin tämän tärkeänä kulmakivenä myös omalle toipumiselleni, muiden ihmisten vastaavien tarinoiden kuuntelemisen ohessa. Tässäkään en tosin näe askelten korottamiselle erityistä syytä. Sen sijaan ajattelen, että asioiden rehellinen jakaminen on tuiki hyödyllinen terapiamuoto missä tahansa.

HYLKÄSIN USKONNOLLISEN OHEISMATERIAALIN

VAIKKA MINKÄÄN USKONNON TUNNUSTAMINEN ei kuulu 12 askeleen yhteisöihin, juuri uskonnollisuus oheismateriaalissa oli minulle melkoisen häiritsevää. Päivittäin luettavaksi tarkoitettu Päivä kerrallaan -kirja sisältää lyhyehkön tekstin, sekä jonkun toipuneen kommentin jokaiselle päivälle. Usein sekä tekstit että kommentit ovat avoimen uskonnollisessa muodossa ja välillä ne suorastaan ylistävät uskonnollisen elämän autuutta.

Tekstit kuvailevat pitkälti 1900-luvun amerikkalaisen yhteiskunnan kristillistä arvomaailmaa, eivätkä ne koskettaneet minua juuri lainkaan. Opetelin itse lukemaan kirjaa sivuuttamalla uskonnollisen kontekstin ja etsimällä taustalta todellisen ajatuksen. Tulkinta kävi kuitenkin pian kovin raskaaksi tehdä. Koin tulkinnastani puuttuvan aidon mielenkiinnon. Sittemmin suosiolla hylkäsin kirjan kokonaan ja päätin etsiä jotain itseäni aidosti koskettavampaa tilalle.

Tänä päivänä luen psykologiaa, yleistä hyvinvointikirjallisuutta sekä mm. teen Mindfulness-meditaatiota päivittäin. Näiden olen huomannut sopivan minulle huomattavasti paremmin.

ITSEÄNI SUUREMPAA VOIMAA ETSIMÄSSÄ

USEIMMILLA YHTEISÖN JÄSENILLÄ on joku asia, jota kutsua Jumalaksi tai Korkeammaksi Voimaksi (KV). Yritin myös itse etsiä kohdetta, joka voisi toimia minulle vastaavassa merkityksessä. Sain paljon vilpittömiä neuvoja muiden kokemuksista. Ellei varsinainen yliluonnollinen toimija tuntuisi mielekkäältä, KV:ksi olisi kuulemani mukaan saattanut kelvata mm. pöytä, lämpöpatteri tai vaikkapa aidanseiväs. Niinpä. Varmasti kelpo kohteita jollekulle toiselle, mutta en itse kokenut vakuuttuneeni moisten valintojen mielekkyydestä.

Sen sijaan vertaisryhmä, joka oli usean ei-niin-uskovaisen ihmisen valinta KV:ksi, tuntui aluksi itselleni sopivalta vaihtoehdolta, joten päätin tyytyä siihen. Ryhmän pitäminen KV:na ei tarkoittanut mihinkään mystisiin voimiin uskomista. Sen lisäksi vertaisista ihmisistä todellakin sain voimaa kokemusten jakamisen ja henkisen tuen muodossa.

Tovin kuluttua kuitenkin tiedostin ristiriidan. Vertaisryhmä on vertaisryhmä. Ei vertaisryhmä tee asioita, joista luetuissa teksteissä puhutaan, eli esimerkiksi taianomaisesti järjestele arkipäivän tapahtumia. KVkäsitettä käyttäessäni koin kaikesta merkitysvempailusta huolimatta olevani sitoutumassa maagisiin uskomuksiin. Ja mikä pahinta: olin vajoamassa jälleen toisten miellyttäjäksi omaksumalla termiä, jolla ei ole minulle aitoa merkitystä.

”ajan Mittaan Kirjallisuudellamme On Taipumus Jähmettyä Muuttumattomaksi, Taipumus Muodostua Jonkinlaiseksi Dogmaksi. Tämä On Ihmisen Luonteenpiirre, Emmekä Oikein Taida Voida Sille Mitään. Me Voimme Vain Hyväksyä, Että Aa:ssa Tulee Aina Olemaan Omat Fundamentalistinsa, Itsevaltiaansa Ja Relativistinsa.”

aa:n Perustaja Bill Wilson

”ALA JUODA, KUNNES JUMALA MAISTUU!”

HAVAHDUIN TIEDOSTAMAAN, että tekousko KVkäsitteeseen merkitsisi minulle paluupolun tamppaamista menneeseen. Päätin, että viimeinkin päätän itse omasta elämästäni ja uskomuksistani, enkä enää anna niitä muiden vastuulle kuten päihdeaikoina liian usein tein. Tunsinkin melkoisen suurta helpotusta päätettyäni viimein luopua yrityksistä omaksua KV-käsite.

Olen tänä päivänä sinut KV-ratkaisuni kanssa. Myöskään yhä vertaisryhmissä toisinaan käydessäni satunnainen ratkaisuuni kohdistunut arvostelu ei liikuta minua. Koin tosin pitkään kiusallisena joidenkin kanssatoipujien turhautumisen tyyliin ”miksi tämä meidän ratkaisumme ei kelpaa”. Kuulin jopa vihjailuja jumalaksi itseni korottamisesta. Tuntui kuin minun maailmankuvani ja -katsomukseni olisi jotenkin vähempiarvoista, itsekästä, että se olisi jotain muilta pois.

Jonkin verran ryhmädynamiikasta sekä uskonnollisista suhtautumistavoista aiemmin lukeneena kuitenkin tunnistin – tahattomat – manipulointitavat.

Räikeimmillään ateismia vähättelevää suhtautumistapaa olen huomannut joissain 12 askeleen henkeen perustetuissa Facebook-ryhmissä. Satunnaisen toipujan vilpittömässä hengessä kirjoitettu ei-uskonnollinen kommentti saattaa herkästi kirvoittaa osaa ryhmäläisistä kommentoimaan melkoisen ilkeästi uskon puutteesta. Pahimmillaan kirjoittajaa saatetaan kehottaa retkahtamaan, eli alkamaan taas juoda, kunnes Jumala-käsitys alkaa maistua. Minusta tuo kuulostaa ilkeältä. Tietysti netissä harkintakyky usein ihmisillä pettää aihealueesta riippumatta, eikä toisen tyly kohtelu ole pelkästään 12 askeleen yhteisön ongelma.

“ON VAIN YKSI TAPA RAITISTUA”

USEIN JOPA VUOSIKYMMENIÄ jatkuneen päihteiden käytön lopettaminen on voimakas kokemus, joka saattaa tuottaa vahvan näkemyksen juuri oman raitistumistavan oikeellisuudesta. Myönnän meinanneeni kompastua tähän itsekin. Muistan hetken ajatelleeni, että jokaiselle on tärkeä käydä läpi juurikin samat asiat, mitkä itse tein päihteet jättääkseni. Tiedostettuani asian olen ainakin koettanut korjata näkemystäni parhaan kykyni mukaan.

Tähän asenteeseen – että on vain yksi tapa raitistua – olen törmännyt usein, jopa erittäin pitkään raittiina olleiden henkilöiden kanssa keskustellessa. Tietynlainen kupla syntynee helposti, kun suurin piirtein samantyylisesti raitistuneet, voimakkaan elämänmuutoksen kokeneet ihmiset ovat tiivisti yhdessä ja näkevät omasta yhteisöstään vain onnistuneita tapauksia.

Vaikka suurin osa tapaamistani ihmisistä on avarakatseisia ja suvaitsevia toisen eriävälle toipumiskokemukselle, voi muutamankin vahvan persoonan jyräävä näkemys oikeasta tavasta raitistua tuntua etenkin raittiuden alkuvaiheessa ahdistavalta. Muutama 12 askeleen yhteisön sivummalle jättänyt henkilö onkin avautunut minulle tämänkaltaisista tuntemuksistaan. Pystyn hyvin ymmärtämään heitä, vaikka aivan yhtä vaikeana en asiaa omalta kohdaltani kokenut.

Ajoittain itse koin aikamoista turhautumista toistuvaan tapaan nostaa oma näkemys kaiken kommentoinnin yläpuolelle. Jos toisenlaisen näkemyksen esitti ei-alkoholisti (vaikkapa lääkäri), kaiken kritiikin saattoi kuitata sillä, että henkilö ei ilman omaa päihdetaustaa voi tietää asiasta mitään. Jos taas eriävän mielipiteen esittäjä oli ollut alkoholisti, siitä ei tarvinnut välittää, koska ”toipuvilla alkoholisteilla on tapana olla suuruudenhulluja”. Näin havaitsin keskustelijan kehittäneen niin vastaansanomattoman ajatusmallin, että keskustelun jatkaminen tuntui hyödyttömältä.

TOIPUMINEN ON MAHDOLLISTA ILMAN USKOA YLILUONNOLLISEEN

VAIKKA NIPUTIN tässä kirjoituksessa 12 askeleen yhteisöt yhden käsitteen alle, on lienee reilua todeta, että kaikki yhteisöt muodostuvat jäsentensä – ammatillisissa yhteisöissä lisäksi vetäjiensä – tulkinnoista, ja siten jokainen yhteisö on omanlaisensa. Siinä missä yhdessä yhteisössä fokus on toipumisessa ja luovienkin ratkaisujen löytämisessä, jossain toisessa oli jämähdetty paikoilleen, eli pääpaino oli lähinnä vuosikymmenten takaisten päihdetoilailujen toistuvassa käsittelemisessä.

”kun Ihminen On Ollut Jonkun Aikaa Raitis/puhdas, Hänellä Ei Enää Saisi Olla Omia Ajatuksia/kokemuksia, Koska Ne Ovat Vääriä. En Myöskään Saisi Kertoa, Millainen Toipuminen Minulle On Sopinut.”

kommentti Päihdetoipujien Facebook-ryhmässä

”joidenkin Toipujien Mielestä Luopuminen ’jumala’-sanasta Vesittää Koko Aa:n Viestin. Meidän On Kuitenkin Muistettava, Että Aa:n Askeleet Ovat Vain Ehdotus. Niiden Hyväksyminen Sellaisenaan Ei Ole Millään Tavoin Aa:n Jäsenyyden Edellytys. Tämä Vapaus On Tuonut Aa:n Sellaistenkin Ihmisten Saataville, Jotka Eivät Olisi Yhteisön Apua Kokeilleetkaan, Mikäli 12 Askeleen Kirjaimellinen Noudattaminen Olisi Ollut Vaatimus.”

aa:n Perustaja Bill Wilson

Myös jokaisen yhteisön sisällä on luonnollisesti erilaisia ihmisiä: osa yhteisön jäsenistä koettaa jäljitellä 12 askeleiden tekijöiden polkua viimeiseen luistimenpiirtoon, osalle pelkkä mukana oleminen vaikuttaa riittävän.

Kärjistän vain aavistuksen verran, kun väitän ajattelevani, että loppujen lopuksi hoitomuodon yksityiskohdilla on yllättävän vähän merkitystä. Näen, että hoidon toimivuuden ratkaisee pitkälti se, kuinka turvalliseksi toipuva henkilö hoitoympäristönsä kokee, jotta hän voi laskea oman mielensä torjuntamekanismit, ymmärtää tilanteensa ja tulla nähdyksi aitona omana itsenään. Tätä kautta toipuminen päihteettömään elämään on mahdollista lukemattomin eri tavoin – ja tietysti myös täysin ilman uskoa mihinkään yliluonnolliseen.

MINUN POLKUNI

TÄTÄ TEKSTIÄ KIRJOITTAESSANI olen ollut kohta kolme vuotta raittiina. Takana on mm. ensimmäisenä raittiina vuotena vaivannut suunnaton, surumielinen kaipaus menetetyn ”ystävän”, eli alkoholin perään. Takana on myös elämää suuremmalta tuntuneet tunnekuohut, kun addiktiivinen mieleni etsi riippuvuudelle uusia muotoja mm. läheisriippuvaispiirteisistä ihmissuhteista.

Nuo asiat tuntuvat tänä päivänä niin kaukaisilta, että on melkein mahdotonta uskoa tuosta ajasta kuluneen vain parisen vuotta. Ensimmäisenä vuotena paluu vanhaan elämäntyyliin, piilon omia tunteitani, tuntui toisinaan petollisen houkuttelevalta. Retkahtamisen välttämiseksi sain tärkeää tukea juuri 12 askeleen yhteisöjen vertaiskokemuksista.

Toinen raittiuteni vuosi oli puolestaan jonkin sortin ”tilinteon vuosi”. Tuolloin toden teolla käsittelin – terapeuttini avulla – varsinaisia addiktiiviseen ajatteluun johtaneita syitä lapsuuden- ja nuoruudenkokemuksistani. Koen, että hyvä psykoterapia oli kohdallani välttämätöntä, jotta pystyin löytämään ja hyväksymään aidon, todellisen itseni ja miettimään vastausta kysymykseen ”kuka minä olen ja mitä loppuelämältäni haluan”. Tämä saattaa kuulostaa kliseiseltä, mutta näin minä itse asian näen.

Toinen vuosi oli myös huomattavasti edeltäjäänsä tasapainoisempi, ja sitä myöten kulutin melkoisen määrän psykologian kirjallisuutta. Koitin kirjallisuuden avulla tutkailla ihmismielen piirteitä mahdollisimman monesta eri näkökulmasta, ja uskon, että siitä on ollut minulle tähän päivään asti kantavaa apua.

Kuluneena vuotena koen henkisen tasapainoni lisääntyneen edelleen. Ehkäpä kolmannen päihteettömän vuoden kulumista voisikin kuvailla jonkinlaisena vahvistumisen ja vakiintumisen aikana. Siinä missä terapia on jo takanapäin ja vertaistuenkin tarve merkittävästi vähentynyt, olen vakiinnuttanut arjen käytäntöihini Mindfulnessmeditaatiot, jotka ovat ehdottomasti tärkein yksittäinen työkaluni hyvään ja mielekkääseen elämään.

Enää en niinkään ajattele suoraan raittiutta, enkä juurikaan mittaile raittiina viettämääni aikaa. Sortunen jälleen melodraamaan tiivistäessäni että tänä päivänä minulle tärkein asia on elää parhaani mukaan tässä hetkessä, omassa kehossani, sekä toimia päivittäisessä elämässäni omien arvojeni mukaisesti. Armollisuutta tavoitellen sekä muiden että ennen kaikkea omia virheitäni kohtaan.

Koen, että näin toimiessani annan itselleni parhaan mahdollisuuden kestää elämän ilot ja surut ilman tarvetta turruttaa aistejani päihdyttävillä aineilla ja siten haaskata ainutkertaista, ateistista elämänkokemusta.

Bill Wilsonin sitaatit (sekulaarin AA:n kotisivut): https://aabeyondbelief.org/2018/11/07/as-bill-also-sees-it/ San Francisco Bay Arean agnostikkoaskeleet: http://www.aaagnostics.org/agnostic12steps.html Tutkimustuloksia 12 askeleen hoidoista: https://www.kaypahoito.fi/nak04632

Lisälukemista