Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Keskustelua · Skeptikko 4/2011

Jospa naiset sittenkin...

Matti Laine

Teksti Matti Laine

LUESKELIN KESÄLLÄ VANHOJA SKEPTIKKOLEHTIÄ JA TÖRMÄSIN OSMO TAMMISALON ARTIKKELIIN ”RAKASTUVATKO NAISET RENTTUIHIN?” (1/2010). MONESTA ASIASTA OLEN TÄYSIN SAMAA MIELTÄ TAMMISALON KANSSA, MUTTA MUUTAMA TÄYDENNYS JA KOMMENTTI LIENEE KUITENKIN PAIKALLAAN.

Ymmärrän kyllä, että evoluutioteorian näkökulmasta ihmisolentojen naarat pyrkivät saamaan mahdollisimman hyvän puolison, kumppanin tai vastaavan. Siis pitkän, hyvännäköisen, koulutetun, varakkaan, terveen ja vieläpä sellaisen, joka investoi vahvasti jälkeläisistä huolehtimiseen. Mutta olisiko niin, että evoluutio ja seksuaalivalinta ei ole näin dogmaattinen, vaan se on viekkaampi tai ainakin se on erehtyväinen ja valitsee vain jotain, koska kaikkea ei voi saada? Nimittäin ihmisyhteisöissä status on huomattavasti monimuotoisempi asia kuin pelkästään edellä mainitut seikat antaisivat ymmärtää.

”Valta on parasta lemmenjuomaa”, sanoi Mao Kissingerille (vai oliko se päinvastoin?). Mutta valtaa on monenlaista. Ihmisten yhteisöihin kehittynyt monipuolinen, jo Adam Smithin ylistämä työnjako mahdollistaa ainakin teoriassa erilaisia statuksen hankintakeinoja ja menestymispolkuja. Joillakin tosin laillinen tie näyttää suljetulta. William Shakespearen Rikhard III arvioi statustaan ja tekee päätöksen (suom. Matti Rossi, 2004):

… minä miehentynkä, suloton ja rujo petollisen luonnon runtelema rampa, ennen aikojani maailmaan syösty, tuskin puoleen väliin valmis keskonen, niin hutiloitu, tölskitty ja tunaroitu, että koirat puhkeavat ulvomaan kun onnun niitä kohti…

Niinpä minä, kun en kerran sovi rakastajan osaan eikä kieli käänny ajan muodin joutavuuksiin, olen päätökseni tehnyt: ryhdyn roistoksi.

Tähän liittyen esiin voisi nostaa ainakin neljä seikkaa.

  1. Näyttää siltä, että erityisesti ihmislajin urosten keskuudessa on persoonallisuusjatkumon tietyssä päässä tyyppejä, joissa yhdistyy kummallisella tavalla erilaisia ominaisuuksia. Toisaalta he ovat selkeästi renttuja. He käyttävät ihmisiä hyväksi, eivät sitoudu ihmissuhteisiin, eivätkä kadu tekojaan ja harrastavat holtitonta seksuaalielämää. Samalla he saattavat tuntua fiksuilta, jopa viehättäviltä, ja ainakin näennäisesti he pystyvät analysoimaan itseään ja käytöstään. He saattavat myös olla taitavia esiintymään muuna kuin itsenään. Heihin, kuten Ruben Oskar Auervaaraan, on helppo rakastua. Ja heihin todellakin rakastuvat muut kuin renttumaiset

KESKUSTELUA

naiset. Hyvä kysymys on, miksi evoluutio suosii tällaista käyttäytymistä. Miksei luonnonvalinta ole sitä hävittänyt? Onko ihmisen evoluutiohistoriassa ollut aiemmin vaiheita, jolloin näistä ominaisuuksista on ollut huomattavampaa hyötyä?

  1. Toinen näkökulma liittyy ns. hoivaviettiin. Voisiko olla niin, että joissakin naisissa miehen selkeästi näkyvä renttuus herättää sellaisen? Eli nainen uskoo pystyvänsä parantamaan rentun renttuudestaan. Ilmiö tunnetaan vankiloissa kautta maailman. Jopa moninkertaiset murhamiehet saavat säkkikaupalla rakkauskirjeitä. Utahissa aikanaan 1970-luvulla teloitettu kuuluisa Gary Gilmore ihmetteli tätä, koska hän piti itseään onnettoman näköisenä surkimuksena. Kysymys ei ole todennäköisesti tässä tapauksessa pelkästään hoivavietistä. Murhaaminen, kuolemanselli ja julkisuus nostavat myös statusta, niin kummalliselta kuin se meistä saattaa tuntuakin. Samalla on sanottava, että hoivavietti osuu joskus myös kohdalleen. Kriminologinen tutkimuskin tukee väitettä, että joskus nainen (hyvä tai häijy) ihan oikeasti parantaa rentun.

  2. Voivatko tietyt renttuilun piirteet olla myös statusta? En purematta niele Tammisalon ajatusta, että rock-staroilla ei kävisi parempi ”flaksi” kuin meillä tavallisilla tallaajilla. Oman muistikuvani mukaan pikkukaupungin paikallinenkin kuuluisuus herätti kohtalaista mielenkiintoa nuoremman naisväen keskuudessa. ”Rentun ruusun” laulaja Irwin Goodman tunnettiin jo nuoruudessaan lempinimellä ”Hamppari” (Antti Hammarberg). Tieteellistä näyttöä ei ole, mutta epäilen vahvasti, että hänen kohdallaan alkumenestyksen aikaan flaksi oli ihan kohtalainen. Kysymys on tietenkin osin jo edellä mainitusta kuuluisuusstatuksesta. Tuntuu siltä, että on paljon ihan tasokkaita, laadukkaita ja jopa kilttejä tyttöjä ja naisia, joiden kohdalla esim. sana ”maisteri” ei herätä minkäänlaista mielenkiintoa. Poikien elämään kuuluu jännityksen etsiminen, ehkä joskus myös tyttöjen.

  3. Psykiatrit ja psykologit ovat usein ihmetelleet, miksi monet naiset jäävät kiinni hyväksikäyttäviin ja väkivaltaisiin ihmissuhteisiin. Miksi he valitsevat usein seuraavaksi täysin samanlaisen suhteen? Tässäkään ei usein ole kyse siitä, että renttu valitsisi rentun. Kyse voi olla joidenkin arvioiden mukaan sinnikkyydestä, uskosta siihen, että positiivinen muutos vielä joskus tapahtuu. Psykiatrit ovat ainakin havainneet, että monien kohdalla masennus on tekijä, joka ehkäisee suhteesta irrottautumisen.

Evoluutioteoriaa hyödyntävä kriminologia tuntee useitakin teoriamalleja, jotka liittyvät kaikkeen yllä todettuun. Ensimmäistä lähestymistapaa voidaan kutsua pettäjäteoriaksi (cheater theory). Se on saanut vaikutteita tiedoista, joiden mukaan useiden eläinlajien uroksille on kehittynyt vaihtoehtoisia lisääntymisstrategioita. On olemassa kunnon perheenisiä, jotka pariutuvat yleensä vain yhden naaraan kanssa ja vielä sellaisen, joka erityisesti arvostaa uroksen osallistumista vanhemmuuteen ja siihen investoimiseen. Toisaalta on olemassa renttuja, jotka usein käyttävät monenlaisia muita keinoja kuten manipulaatiota, petosta tai jopa voimaa, jotta saisivat paritella. Perillisten hoitoon tai kasvatukseen he eivät osallistu.

Teorian esittäjien mukaan taparikolliset ja psykopaatit ovat tällaisia. Tällainen lisääntymisstrategia voi olla geneettinen (psykopatia), mutta jotkut ihmisurokset voivat myös oppia sellaisen käyttäytymisen (sosiopatia). Vaihtoehtoinen strategia on syntynyt, koska naaraisiin on kehittynyt voimakas pyrkimys suosia sellaisia uroksia, jotka panostavat vanhemmuuteen ja kotielämään. Geneettinen vaihtelu on tuottanut toisenlaisen strategian, petoksen ja pakottamisen. Koska suurissa epäpersoonallisissa yhteisöissä näitä renttuja on usein hyvin vaikeaa tunnistaa, strategia toimii, ja ominaisuus säilyy populaatiossa. Ja kiltitkin tytöt rakastuvat. Toinen teoria, r/K-teoria, on hyvin samankaltai-

1 nen. Sen mukaan eläinlajit voidaan asettaa jatkumolle sen mukaan, saavat hyvin vähän kun sen sijaan miten ne lisääntyvät. K-strategit jälkeläisiä, ehkä korkeintaan 2-3, r-strategeilla saattaa olla satoja jälkeläisiä. Teoria olettaa, että myös ihmiset ja ihmispopulaatiot voidaan asettaa vastaavalle jatkumolle. Toinen olettamus on, että rikolliseen ja epäsosiaaliseen käyttäytymiseen syyllistyneet ovat useimmiten juuri r-strategeja lisääntymisen suhteen. Omaisuusrikoksilla pyritään hankkimaan sellaisia resursseja ja statuksia, jotka tekisivät omistajasta naissukupuolen silmissä houkuttelevamman. Samoin monet väkivalta- ja seksuaalirikokset liittyvät pyrkimyksiin hankkia tai säilyttää parittelumahdollisuuksia.

Toiminta ei tietenkään ole aina tietoista. Rikollinen käyttäytyminen olisi siten r-lisääntymisstrategian mukanaan tuoma käyttäytymislisäke. Teoriaa on todistettu sillä, että monet ominaisuudet, jotka usein liittyvät r-strategiaan, ovat hyvin yleisiä rikoksentekijöillä. Tällaisia ovat esimerkiksi alhainen syntymäpaino, suuri määrä sisaruksia ja omia jälkeläisiä, aikainen seksuaalikäyttämisen aloittaminen ja huomattavasti keskimääräistä suurempi partnerien määrä. Kansan keskuudessa liikkuu paljonkin tarinoita siitä, miten nainen hylkää tasokkaan miehen ja lähtee rentun matkaan tai ainakin pettää miestään mielenkiintoisemman kanssa. Ilmiön yleisyydestä on vaikeaa sanoa yhtään mitään, mutta tunnemme sen myös kaunokirjallisuudesta. Esimerkiksi Anton Tšehovilla on mainio kertomus nimeltä ”Agafja” (1886), jonka sisältö on tiivistetysti seuraava:

Kasvitarhoja vartioimaan pantu Savva Stukatš, huoleton liepeet levällään eläjä, saa yövieraita kylän naisista. Yksi heistä on Agafja Streljtšiha, vasta vuoden verran aviossa ollut nuori nainen. Agafjan mies on yövuorossa rautateillä, ja Agafja aikoo palata kotiin ennen miestään heti postijunan mentyä. Vodkan ja Savvan päihdyttämä Agafja viipyy kuitenkin liian pitkään, ja kertomuksen lopussa hän joutuu lähtemään kotimatkalle suoraan kohti niityn takana odottavaa ja kaiken arvannutta miestään.2

Voi olla, että joillakin miehillä on jatkuvasti hiukan ambivalentti tunne; hävittääkö liiallinen kiltteys jännityksen tai luottamuksen parisuhteesta, vai olisiko parempi vähän välillä ”renttuilla”. Maailman parhaaksi dekkarikirjailijaksi mainittu Ross Macdonald

(Kenneth Millar) loukkaantui, kun hänen vaimonsa Margaret Millar, myöskin kuuluisa ja arvostettu dekkarikirjailija, teki testamentin, jossa pyrki turvamaan pariskunnan tyttären saatavat. Macdonald kirjoitti vaimolleen tammikuussa 1946:

En haluaisi elää ilman sinua. Vaikka et luottaisikaan minuun. Eikö olekin hassua, miten eräät miehet, kuten tohtori Prichard tai G.J. Smith (monimurhaajia molemmat) saavat vaikka kuinka monen naisen luottamuksen parissa viikossa, kun taas mies, joka on tehnyt uskollisuudesta itselleen uskonnon (siis minä itse: voi kuulostaa mahtailevalta ja omahyväiseltä, mutta se on kirjaimellisesti totta) ei saa vaimonsa luottamusta 9 vuodenkaan jälkeen. Ehkä näet syvemmälle luonteeseeni kuin minä itse.

Kirjoittaja On Rikosseuraamusalan Koulutuskeskuksen Yliopettaja.

VIITTEET:

1

Pieni r on matemaattinen symboli lisääntymisasteelle. r-valinnassa pienet organismit lisääntyvät ja kasvavat nopeasti (hiiret). Iso K on symboli kantokyvylle eli sille, miten paljon jälkeläisiä tietty ympäristö kestää. K-valinnassa jälkeläisiä on vähän ja niistä huolehditaan pitkään (valaat). Karkeasti ottaen on kyse määrästä ja laadusta.

2

Tiivistelmä on lainattu loistavilta suomalaisilta Tšehov-sivuilta: www.tsehov.info. Sivumennen sanoen Tšehovia voidaan pitää eräässä mielessä vaistonvaraisena evoluutiopsykologina. Hän ei tarvinnut saarnoja eikä mystiikkaa (kuten Tolstoi ja Dostojevski). Taustalla vaikutti varmasti se, että hän oli koulutukseltaan lääkäri, luonnontieteilijä, joka usein kirjeissään kuvasti biologisia ilmiöitä. Ja ihmiset hän kuvasi sellaisina kuin luonto on heidät luonut, niin hyvässä kuin pahassakin.

Kuluttajaa ei saa pelotella

Ravitsemus- ja terveysväitteitä käytetään elintarvikkeiden markkinoinnissa usein tavalla, joka ei vastaa niitä koskevia määräyksiä. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira julkaisi elokuussa Ravitsemus- ja terveysväiteoppaan, jonka tavoitteena on helpottaa ja yhtenäistää EU:n väiteasetuksen soveltamista Suomessa.

Väiteasetuksen piiriin kuuluviksi väitteiksi katsotaan kaikki kaupallisessa viestinnässä kirjallisesti ja suullisesti esitetyt väitteet, jotka koskevat elintarvikkeiden hyödyllisiä ominaisuuksia, ja joita käytetään lopulliselle kuluttajalle tarkoitettujen elintarvikkeiden pakkausmerkintöihin, esillepanoon tai mainontaan.

KIELLETYT VÄITTEET

Ravitsemusväitteitä, joita ei saa oppaan mukaan käyttää: - kolesteroliton, kolesterolia vähennetty - ei sisällä transrasvahappoja, 0 % transrasvahappoja - superkevyt, ultakevyt - yhtä paljon kuin -vertaukset - vähähiilihydraattinen.

Terveysväitteitä, joita ei saa oppaan mukaan käyttää: - väitteet, joissa esitetään, että elintarvikkeen nauttimatta jättämisellä voi olla terveysvaikutuksia - väitteet, joissa mainitaan painonpudotuksen nopeus tai määrä; kiellettyä on myös viitata vyötärönympäryksen tai vaatekoon pienenemiseen - väitteet, joissa viitataan yksittäisten lääkäreiden tai terveydenhuollon ammattihenkilöiden suosituksiin.

Päätös siitä, kuka katsotaan terveydenhuollon ammattihenkilöksi, on tehtävä tapauskohtaisesti. Päätös perustuu pitkälti annettuun mielikuvaan ja viestin sisältöön. Esimerkiksi kielletyiksi terveysväitteiksi voidaan katsoa sellaiset, joissa terveydenhuollon ammattihenkilö, terveydenhuoltoalan opiskelija tai terveydenhuoltohenkilökuntaa esittävä näyttelijä kertoo elintarvikkeen terveysvaikutuksista tai omista kokemuksistaan.

Elintarvikkeesta esitettävien väitteiden tulee perustua yleisesti hyväksyttyyn tieteelliseen näyttöön. Yksittäisen kuluttajan käyttökokemuksen avulla markkinointi voidaan katsoa harhaanjohtavaksi, koska yhden yksittäisen kuluttajan käyttökokemuksen ei voida katsoa täyttävän lainsäädännön vaatimuksia terveysväitteiden esittämisen perusteista.

EI SAA JOHTAA HARHAAN

Ravitsemus- ja terveysväitteet eivät saa - olla totuudenvastaisia, moniselitteisiä tai harhaanjohtavia - saattaa epäilyksenalaiseksi muiden elintarvikkeiden turvallisuutta ja/tai ravitsemuksellista riittävyyttä - rohkaista elintarvikkeen liialliseen kulutukseen tai suvaita sitä - sisältää sellaista toteamusta, esitystä tai viittausta, jonka mukaan tasapainoisesta ja monipuolisesta ruokavaliosta ei yleensä saa riittävästi ravintoaineita - viitata sellaisiin elintoimintojen muutoksiin, jotka voisivat aiheuttaa tai lisätä pelkoa kuluttajassa.

Kiellettyä on esimerkiksi kertoa D-vitamiinivalmisteita markkinoitaessa, ettei D-vitamiinia saa riittävästi tavallisesta suomalaisesta ruoasta ja aiheuttaa kuluttajissa pelkoa kuvailemalla D-vitamiinin puutoksen aiheuttamia sairauksia.

Opas Eviran Kotisivuilla: Www.evira.fi

SKEPSIKSEN HAASTE

10 000 Euroa Puhtaana Käteen Sille, Joka Tuottaa Valvotuissa Olosuhteissa Paranormaalin Ilmiön.

Dosentti Hannu Karttunen ja taikuri Iiro Seppänen ovat lupautuneet maksamaan kumpikin 2500 euroa edellä mainitusta kokonaissummasta. Haastesumma voidaan maksaa myös humanoidistipendinä – 10 000 euroa puhtaana ulottimeen sille humanoidille, joka itse noutaa stipendin ja antaa samalla DNA- (tai vastaavan) näytteen. Poikkeustapauksessa summa voidaan myös maksaa (mikäli esimerkiksi henkilötunnuksen tai pankkikortin saanti on osoittautunut humanoidille vaikeaksi) mukana seuraavalle ihmiskontaktiseuralaiselle.

Liity Skepsiksen Jäseneksi!

Kuka tahansa kiinnostunut voi hakea jäsenyyttä koulutustaustasta ja elämänkokemuksesta riippumatta, kun hän hyväksyy yhdistyksen säännöissä määritellyn tarkoituksen ja toimintaperiaatteet.

Yhdistyksen kalenterivuosittainen jäsenmaksu vuodelle 2011 (sis. Skeptikko-lehden tilauksen) on 25 € tai alle 24-vuotiailta 12,50 € (jos olet alle 24-vuotias, ilmoita syntymäaikasi).

Voit myös tilata Skeptikko-lehden liittymättä jäseneksi. Tilausmaksu on 25 € / vuosi. Jos liityt keskellä vuotta, sinulle toimitetaan kaikki kuluvana vuonna ilmestyneet Skeptikko-lehdet jälkeenpäin.

Voit liittyä Skepsikseen myös lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen sihteerillemme: Anna-Liisa Räihä, Borgströminkuja 1B 19, 00840 Helsinki.

Täytä Jäsenhakemuskaavake: Www.skepsis.fi/liity/

Koht A 25 Vuot T A Ky Symyk Siä

Skepsis ry:n yhteystiedot Postiosoite: PL 483, 00101 HELSINKI Internet: www.skepsis.fi Pankkiyhteys: AKTIA FI13 4055 2920 1119 88

Jäsenasiat, lehtitilaukset, osoitteenmuutokset Anna-Liisa Räihä Borgströminkuja 1 B 19 00840 Helsinki puh. (09) 698 1976 membership@skepsis.fi

Taloudenhoitaja: Toni Heikkinen Härkävuorentie 8 01260 Vantaa treasurer@skepsis.fi puh: 050 537 3792

Skepsiksen hallitus vuonna 2011: Puheenjohtaja Pertti Laine varapuheenjohtaja Otto J. Mäkelä, Denis Galkin, Toni Heikkinen, Heikki Nevala, Jussi K. Niemelä, Tiina Raevaara.

Alueyhteyshenkilöt Joensuu: Vesa Tenhunen puh. 0400 935 893 vesa.tenhunen@skepsis.fi

SKEPSIS RY ON VUONNA 1987 PERUSTETTU SUOMALAISTEN SKEPTIKKOJEN YHDISTYS.

Skepsiksen vuonna 2009 muutettujen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoitus on:

  • Edistää kriittistä ajattelua, tieteellisen tiedon hankintamenetelmien opetusta sekä tieteeseen ja järkeen perustuvaa käsitystä maailmasta. - Edistää kiisteltyjen tai erityisen poikkeuksellisten väitteiden tieteellistä tarkastelua.

  • Edistää keskustelua tieteelliseen maailmankuvaan liittyvistä tärkeistä aiheista.

  • Ylläpitää tällaisesta toiminnasta kiinnostuneiden ihmisten verkostoa, järjestää kokouksia ja keskustelu- ja luentotilaisuuksia sekä harjoittaa tiedotusja valistustoimintaa.

Yhdistys on poliittisesti, aatteellisesti sekä uskonnollisesti sitoutumaton.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hy-

Jyväskylä: Juha Merikoski puh. 040 7551 820 juha.merikoski@skepsis.fi

Oulu: Mikko Repka puh: 050 - 4821 419 mikko.repka@skepsis.fi

Tampere: Jose Ahonen puh. 040 558 7497 jose.ahonen@skepsis.fi

Turku: Heikki Kujanpää puh. 044 0220 420 heikki.kujanpaa@skepsis.fi

Skepsis ry:n tieteellinen neuvottelukunta TNK:n puheenjohtaja, professori Jukka Maalampi (hiukkasfysiikka), professori Kari Enqvist (fysiikka), professori Mika Hemmo (oikeustiede), PsT Virpi Kalakoski (psykologia), professori Hannu Karttunen (tähtitiede), S. Albert Kivinen (filosofia), professori Hanna Kokko (biologia, ekologia), professori Eerik Lagerspetz (yhteiskuntatiede/filosofia), professori Hannu Lauerma (lääketiede), Anto Leikola (biologia), dosentti Marjaana Lindeman (psykologia), dosentti Juha Merikoski (fysiikka), dosentti Markku Myllykangas (terveyssosiologia), dosentti Ilkka Pyysiäinen (uskontotiede), professori Jeja Pekka Roos (sosiaalipolitiikka), dosentti Veijo Saano (lääketiede), Anssi Saura (biologia).

väksyä yksityinen henkilö tai oikeustoimikelpoinen yhteisö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja toimintaperiaatteet. Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeustoimikelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.

Yhdistys julkaisee viisi kertaa vuodessa ilmestyvää Skeptikko-lehteä.

Mallia yhdistykselle haettiin Yhdysvalloissa 1976 perustetusta CSICOPista (Committee for the Scientific Investigation of Claims of the Paranormal), mikä ilmenee mm. yhdistysten samankaltaisina toimintaperiaatteina. Skepsis ry toimii kuitenkin itsenäisesti, vaikkakin yhteistyössä CSICOPin (nykyään CSI – the Committee for Skeptical Inquiry) ja muiden vastaavien järjestöjen kanssa.

Yhdistys on ECSOn (European Council of Skeptical Organisations) ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäsenjärjestö.

Vain 15 €

MYYDÄÄN YHDISTYKSEN JÄRJESTÄMISSÄ TILAISUUKSISSA JA POSTITSE.

TILAUKSET: SECRETARY@SKEPSIS.FI TAI 09 698 1976

Mallit: 1. Ihanko totta? 2. Sapere Aude Koot: S, M, L, XL, XXL.

NÄYTÄ SKEPTIKOLTA!

HANKI SKEPSIS RY:N UUSI T-PAITA

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2011. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Koiran hämärä alkuperä
Liikkuvat patsaat ja muut historialliset ihmekojeet
Meedio ennusti, ettei onnistuisi testissä?
Skeptikko 20 v. sitten
Vuorovaikutus vai vedätys
Maailmanloppu tuli eilen
Platonista on moneksi
Darwinin edelläkävijä?
Kaikki on suggestiota
Vastaus psykiatri Lauerman NLP-kritiikkiin
Salaliittojakin on olemassa
Oikaisupyyntö Hannu Lauerman väittämiin
Lapsiraukkamme riiston kohteina

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit