Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 4/2011

Meedio ennusti, ettei onnistuisi testissä?

Juha Leinivaara

”MAANJÄRISTYS JAPANISSA ON VARMIMPIA ENNUSTUKSIA, JOITA MEEDIO VOI TEHDÄ, SILLÄ MAASSA JYRISEE TUNTUVASTI YLI TUHAT KERTAA VUODESSA. ”

Kanadalainen meedio Nikki pääsi CBC News -uutiskanavan haastateltavaksi elokuun 31. päivä. Uutiskanavalla oli aikaisemmin esitelty eri ennustajien kykyjä, joihin skeptikoilla oli tarjolla kriittisiä kommentteja. Nikki on tehnyt työtään yli 20 vuoden ajan, joten hänellä on syytä uskoa kykyihinsä.

Meedion kotisivulla väitetään hänen ennustaneen mm. syyskuun 11. päivän terrori-iskut, Japanin tsunamin ja Michael Jacksonin kuoleman. Nikki totesi CBC:n haastattelussa, että voisi ottaa haasteita vastaan. Toimittaja mainitsi James Randi Educational Foundation JREF:n tarjoaman miljoonan dollarin haasteen. Osallistuisiko Nikki siihen?

Meedio vastasi, että osallistuminen on mahdollista. Hän vaati kuitenkin enemmän aikaa ennen kuin lupautuisi lähtemään varmasti mukaan. Jos hänellä olisi aikaa osallistua haasteeseen, hän ottaisi yhteyttä suoraan JREF:iin. Heti Nikkin lupauksesta kuultuaan Randin säätiö lähetti sähköpostilla tietoa haasteesta Nikkille ja ilmoitti olevansa valmis ottamaan meedion viralliseksi osallistujaksi testiin.

Pari päivää myöhemmin Nikki oli Dean Blundell Show’ssa radiossa. Hän ilmoitti suorin sanoin, ettei pidä skeptikoista, koska ”he ovat kriittisiä ihmisiä”. Lisäksi hän kertoi, että oli saanut ystäviltään viestejä, jotka paljastivat, ettei James Randin mainostamalla haasteella oikeasti ole luvattua miljoonan dollarin palkintorahaa. Ohjelman isäntä Dean Blundell totesi, että Randin haaste on vain subjektiivinen testi.

Ohjelman kuulijoille välittyi väärää tietoa haasteesta, sillä miljoonan dollarin voittamiseen ei todellisuudessa ole olemassa vain yhtä tiettyä testiä. Koeolosuhteet suunnitellaan aina koehenkilön kykyjen mukaan. Ajatusten lukemisen testaaminen ei onnistu henkilöltä, jonka kyky on tulevien tapahtumien ennustaminen. Testin olosuhteet sovitaan yhteistyössä joka kerta ennen haasteen toteuttamista. Esimerkiksi kykyjen rajat on arvioitava etukäteen, jotta huijaamisen mahdollisuus voidaan karsia pois. Samoin on kyettävä rajaamaan onnistumiset satunnaisista tuloksista.

”EN OLE PSYKOLOGISESTI VALMIS”

Nikkin mainospuheissa mainitaan useita onnistuneita paljastuksia tulevista tapahtumista. Ennustuksia on kertynyt valtava määrä, joten pakostakin jotkut niistä voidaan tulkita onnistuneiksi. Nikki on laittanut vuosittaisia ennustuksiaan luettavaksi kotisivulleen (www.psychicnikki.com). Luettelossa on yli 200 lyhyttä kommenttia siitä, mitä tulevana vuonna tulee tapahtumaan. Jotkut ennustuksista toistuvat vuodesta toiseen. Nikki toistaa esimerkiksi 60–80 -vuotiaiden viihdeteollisuuden tähtien terveyteen liittyviä varoituksia. Jostain syystä urheilumaailman tähdet saavat olla rauhassa, vaikka juuri heihin liittyvät terveysennustukset olisivat vakuuttavimpia.

Myös luonnontuhot ovat suosittuja ennustuksia. Nikki kehuu nähneensä alkuvuoden suuret tuhot Japanissa peräti kahdella ennustuksella. Toisessa mainitaan, että Japaniin iskee tsunami. Toisessa varoitetaan maanjäristyksistä. Niiden mittaluokkaa, sijainteja Japanissa ja tarkkaa kuukautta ei kerrota. Maanjäristys Japanissa on varmimpia ennustuksia, joita meedio voi tehdä, sillä maassa jyrisee tuntuvasti yli tuhat kertaa vuodessa.

Kuriositeettina voimme pohtia, miksei Nikki saanut tietää mistään, että maanjäristys ja tsunami aiheuttaisivat yhden aikakautemme pahimman ydinvoimalaonnettomuuden.

Juuri kihlautuneille julkkiksille Nikki tykkää ennustaa avioliittoja. Hän ennusti avio-onnea Jennifer Lopezille ja Ben Affleckille, jotka kuitenkin päätyivät eroon ennen hääseremonian alkamista vuonna 2003. Samana vuonna Bill Clinton ei saanut ennustettua omaa televisio-ohjelmaansa eikä New Yorkin metroon tehty terrori-iskua. Saddam Husseinia ei murhattu, Fidel Castro ei kuollut ja Michael Jackson eli pari vuotta pitempään kuin oli luvattu…

Jokaista onnistuneeksi tulkittua ennustusta kohden Nikkin listalla on useita kymmeniä huteja. Joskus ennustus on hyvin lähellä osumaa. Syyskuun alkupuolella Nikki mainitsi Dean Blundell show’ssa, että lentonäytöksessä tulisi tapahtumaan jotakin traagista. Hän kertoi, että tämä tulisi tapahtumaan Kanadassa. Pari viikkoa lähetyksen jälkeen ilmailunäytöksessä tapahtuikin kymmenen henkeä vaatinut onnettomuus. Nikkin ennustuksen kannalta tragedia sattui tapahtumaan väärässä maassa, sillä lentokone törmäsi yleisöön Nevadassa, Yhdysvalloissa. Pian sen jälkeen tapahtui toinen lento-onnettomuus Länsi-Virginiassa. Mutta kumpaakaan onnettomuutta ei voida laskea onnistuneeksi ennustukseksi, koska ne tapahtuivat väärässä maassa.

Nikkin ja muiden meedioiden yliluonnollisten kykyjen testaamisessa täytyy olla tarkkana. Mahdollisen ennustajan kykyjen havaitsemiseksi satunnaisten arvailujen seasta testiryhmän pitää tietää, mikä on yliluonnollisen kyvyn osumatarkkuus. Valitettavasti JREF ei pääse tässä tapauksessa työstämään todennäköisyyksiä, sillä Nikki ilmoitti samaisessa Dean Blundell show’ssa, ettei aio osallistua haasteeseen. Hän ei ollut ”psykologisesti” valmis testiin. Tilanne voi kuulemma muuttua ensi vuoden aikana.

JOS VOITAN, TAPATTE MINUT

Aikaisemmat miljoonan dollarin haasteesta kiinnostuneet paranormaalien kykyjen haltijat ovat vedonneet mm. seuraaviin syihin, kun ovat lopulta päättäneet jättää osallistumatta testiin:

  • Minulla ei ole varaa suurempaan veroluokkaan. - Olen jo rikas.

  • En halua rahaa; olen täysin henkinen ihminen. - JREF ei maksaisi palkintorahoja, vaikka voittaisin. - Rahoja ei ole olemassa.

  • Haaste on CIA:n asettama ansa, jolla minut tunnistetaan ja murhataan.

  • Jumala sanoi minulle, etten ottaisi haastetta vastaan.

  • Jos voitan, tapatte minut, jotta ette joutuisi maksamaan.

  • Teistä lähtisi negatiivisiä värähtelyjä, jotka lamauttaisivat kykyni.

  • Palkinto on liian iso.

  • Palkinto on liian pieni.

Nämä ja monet kistoista, jonne ti suostuneiden voimissaan muut selitykset löytyvät JREF:n artallennetaan haasteeseen alustavaskirjeenvaihto. Toivottavasti Nikki on vuonna 2012!

Juha Leinivaara

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2011. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Koiran hämärä alkuperä
Liikkuvat patsaat ja muut historialliset ihmekojeet
Skeptikko 20 v. sitten
Vuorovaikutus vai vedätys
Maailmanloppu tuli eilen
Platonista on moneksi
Darwinin edelläkävijä?
Kaikki on suggestiota
Vastaus psykiatri Lauerman NLP-kritiikkiin
Salaliittojakin on olemassa
Oikaisupyyntö Hannu Lauerman väittämiin
Lapsiraukkamme riiston kohteina
Jospa naiset sittenkin...

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit