Keskustelua · Skeptikko 4/2011
Lapsiraukkamme riiston kohteina
”PIAN ROKOTETAAN VÄÄRÄNVÄRISEN NEULEPUSERON OSTAMISTA VASTAAN. RAHANHIMO TEKEE KEKSELIÄÄKSI.”
Oikeutetusti kauhistellaan niitä huutolaislapsiparkoja, joita vielä 1900-luvun alussa myytiin työntekijöiksi maalaistaloihin. Aamuvarhaisesta iltamyöhään alle kymmenvuotiaat lapset joutuivat raatamaan pelloilla ja navettatöissä.
Samoin tunnemme suurta myötätuntoa tämän hetken lapsityöläisiä kohtaan, joita käytetään häikäilemättömästi hyväksi niin seksuaalisesti, sotilaina kuin myös raskaissa kaivosolosuhteissa.
Entä oman hyvinvointivaltiomme kaupallisesti hyväksi käytetyt lapset?
Arkkiatri Arvo Ylpön aikanaan vaalimassa äitien ja lasten valtakunnassa nuoret tuhotaan nyt järjestelmällisesti. Lista on loputon. Meikit, värjäykset, lävistykset, epäterveelliset roskaruoat, makeiset, virvoitus- ja energiajuomat, päihteet, myrkkyaineilla käsitellyt vaatteet ja lelut.
Vaikea niitä on valvoa, ja joka asiassa on valmistajan oma lehmä eli rahapussi ojassa.
Voittoa on saatava, ja tavarat päästetään markkinoille ilman perusteellista testausta. Miljardibisnes pyörii. Vanhempien on ostettava mitä vain, jotta lapsia ei kiusattaisi koulussa.
HÄMÄRÄN MIEHET
Siitäkin kiistellään, onko matkapuhelimien ja tietokoneitten aiheuttama säteily vaarallista nuorille, kehittyville elimistöille. Lankapuhelimet poistetaan.
On ymmärrettävää, että tutkimusrahat annetaan sellaisille ryhmille, jotka todistavat, että vaaraa ei ole. Yhdelle yksilölle ei ehkä olekaan, mutta me olemme erilaisia. Eiväthän kaikki pode pakollista syysflunssaakaan eivätkä palaa etelän matkoiltaan ripuloivina. Rokottamattominakaan.
Lääkkeitten ja rokotteiden sivu- ja yhteisvaikutukset ovat vielä hämärän peitossa, mutta ”hämärän miehet” vain tyrkyttävät tuotteitaan. Vammautuneet talidomidi-lapset ja sikainfluenssarokotusten aiheuttamat narkolepsiatapaukset ovat varoittavia esimerkkejä.
Vietnamin sodan aikana 1960-luvulla USA kylvi kaikkialle kasvimyrkkyä, ja vielä kolmannessa sukupolvessa syntyy epämuodostuneita vauvoja, ilman käsiä ja jalkoja.
Nyt hommataan rokotusprojektia 9-12 -vuotiaille tytöille, jotta he säästyisivät myöhemmin kohdunkaulasyövältä. Tulokset näkyvät kuulemma 20-30 vuoden kuluttua!
Jaaha, silloin ovat sekä tyttöjen että lompakoitten rokottajat jo muissa maisemissa ja ongelmat saattavat olla vallan toiset.
Tällä rokotteella ei ”pitäisi” olla sivuvaikutuksia. Liian vähän vakuuttavaa.
Pian rokotetaan masennusta, avioeroa ja tyhmyyttä vastaan; vääränvärisen neulepuseron ostamista vastaan. Rahanhimo tekee kekseliääksi.
Eräs harmaakasvoinen psykiatri intoili, että hänen sormensa oikein syyhyävät, jotta hän pääsisi käsiksi jo sikiöön äidin kohdussa.
Kuka tutkii, kuka auttaa, ettei lapsiamme uhrata palvotun talouskasvujumalan alttarille?
Ritva-liisa Harjumaa
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2011. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Koiran hämärä alkuperä
Liikkuvat patsaat ja muut historialliset ihmekojeet
Meedio ennusti, ettei onnistuisi testissä?
Skeptikko 20 v. sitten
Vuorovaikutus vai vedätys
Maailmanloppu tuli eilen
Platonista on moneksi
Darwinin edelläkävijä?
Kaikki on suggestiota
Vastaus psykiatri Lauerman NLP-kritiikkiin
Salaliittojakin on olemassa
Oikaisupyyntö Hannu Lauerman väittämiin
Jospa naiset sittenkin...
