Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 5/2011

Uutta verta teurastamolle

Risto K. Järvinen

SKEPSIKSEN HALLITUKSEEN 2012 VALITTIIN YHDISTYKSEN SYYSKOKOUKSESSA KAKSI UUTTA HENKILÖÄ: JUHA LEINIVAARA (VAS.) JA VILLE AARNIKKO (OIK).

Juha Leinivaara tutustui huuhaan maailmaan ensimmäisen kerran lukiossa. Välitunnilla hän eksyi kirjastossa vaarallisen hyllyn äärelle. Siellä Leinivaara näki Pekka Reinikaisen kirjan ”Unohdettu Genesis”. Hän selaili sitä hetken ja ihmetteli, ottavatko jotkut tällaisen roskan ihan oikeasti totena.

Leinivaara alkoi selata vastaavia teoksia läpi. Internetissä hän altistui salaliittoteorioille, energiahoitojen mainoksille ja muille oudoille asioille. Hänen utelias mielensä pakotti kaivamaan esiin lisää outoutta. Hän liityi ”James Randi Educational Foundation” -keskustelupalstalle vuonna 2000.

Paluuta entiseen elämään ei ollut. Kun Randi saapui vierailulle Suomeen, Leinivaara oli paikalla Vantaan Heurekassa vuonna 2003. Silloin hänelle tuli tutuksi myös Skepsis ry.

Kesällä 2006 Leinivaara alkoi kirjoittaa blogia ”Paholaisen asianajaja”. Vuoden 2008 alussa hän sai sähköpostia Skeptikko-lehden päätoimittajalta, jonka mielestä blogin humoristinen sisältö oli tasoa, josta voisi löytyä lehdelle uusi pakinoitsija. Leinivaara otti tarjouksen nöyränä vastaan.

Leinivaaran aktiivisuus on jatkunut kiivaana. Hänet on mm. nähty seisomassa James Randin joukoissa Skepsiksen homeopatiaitsemurhassa Helsingissä kesällä 2010.

Hallituksen toinen uusi henkilö Ville Aarnikko on vastannut muutaman vuoden ajan Skepsiksen You- Tube-videoiden toteutuksesta. Yhdistyksen hallitukseen päätyminen yllätti Villen, sillä hänellä ei omien sanojensa mukaan ole ylioppilaslakkia kummempaa koulutusta.

Aarnikon mielessä muhii koko ajan uusia ideoita esimerkiksi Skepsiksen nettinäkyvyyteen liittyen. Kaikki kehitysehdotukset kiinnostavat häntä kovasti. Hän kertoo, että ilmaisee mielipiteensä usein melko suoraan, ja toivoo, että tämä piirre otettaisiin leppoisasti vastaan ja hänelle annettaisiin samalla mitalla takaisin.

Silloin, kun Ville ei nuku tai skeptikkoile, hän todennäköisesti suunnittelee jotain videoprojektia, tekee musiikkia, pelaa pokeria tai nautiskelee luonnossa olemisesta.

”Tulkaa juttelemaan, jos teillä on nerokas käsikirjoitus tai leffaidea – tai vaikka muutenkin.”

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 5/2011. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Minä, skeptikko
Huuhaa-palkinto Magneettimedialle
Jumalattomat ajat
Huijauksia Porvoon mitalla
Skeptikko 20 v. sitten
Kun väittelet idiootin kanssa pidä varasi, ettei hän tee samoin
Ektoplasmainen kysymys
Epäilyttävän hauska ilta Joensuussa
Vielä kerran, kreationistit!
Skandaalit uusiin ulottuvuuksiin!
NLP-viestitystä on tarkasteltava kriittisesti
Vuorovaikutus vai vedätys

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit