Skeptikko · Skeptikko 5/2011
Skandaalit uusiin ulottuvuuksiin!
INFORMAATIOSODAN JA KANSALAISMEDIAN PIONEERIKSI KUVAILTU ALEX JONES LUETTELEE ”ALEX JONES SHOW” -RADIOOHJELMASSAAN AINA VAAN TUOREEMPIA UHKAKUVIA. MULLISTUKSIA ON KAIKKIALLA. POLIITIKOT EIVÄT AJATTELE KANSAN PARASTA, VAAN JUONIVAT HEIDÄN TUHOAAN SULJETTUJEN OVIEN TAKANA. AJANKOHTAISISTA AIHEISTA TARJOILLAAN ESOTEERISIÄ TULKINTOJA. KUUNTELIJOILLE VÄITETÄÄN JOKAISENA ARKIPÄIVÄNÄ USKOMATTOMIA ASIOITA MAAILMAN MENOSTA.
Alex Jones on 9/11 -salaliittoteorioita edistävän totuusliikkeen keulakuva Yhdysvalloissa.
Jones on ollut mukana ”asiantuntijana” yli kolmessakymmenessä vaihtoehtovirran dokumenttielokuvassa. Joitakin niistä levitetään internetissä ilmaiseksi.
Infowars.com sivustolla Jonesin fanit osallistuvat maailmanlaajuisten uutisten tulkintaan. Maailman tapahtumat nähdään osana Illuminatin ja Uuden maailmanjärjestyksen leviämistä.
Valtataistelussa Alex Jones pelaa ovelaa peliä varjoissa piileskeleviä voimahahmoja vastaan. Maailmaa hallitsevan eliitin juonet paljastetaan radioohjelmassa, dokumenttielokuvissa ja kirjoituksissa.
Jones on luonut vaihtoehtomedian, jonka sanomassa valtamedia on osa suurta salaliittoa.
Tarina pojasta joka huusi ”susi” on helppo muuttaa Alex Jonesiin sopivaksi versioksi. Poika hälyttää paimenet turhaan. Aina turhaan. Siinä missä paimenet eivät enää luota poikaan tarpeeksi monen väärän hälytyksen jälkeen, on Jonesilla tapana syyttää paimenia yhteistyöstä susien kanssa.
NÄIN EI KÄYNYT
Ohjelmassaan Jones on varoittanut kerta toisensa jälkeen tulevasta terroristihyökkäyksestä, jota ei sitten tapahtunutkaan.
Tuorein esimerkki tapahtui lokakuussa, kun Jones siteerasi tuntematonta Pentagonin virkailijaa, joka ilmoitti sodan Irania vastaan alkavan kahden viikon sisällä. Jones vakuutti vakavalla äänellä, että Yhdysvallat olisi varmasti ja viimeistään kahden viikon sisällä sodassa.
Sittemmin Britannia on vetänyt pois lähetystönsä ja sulkenut Iranin suurlähetystön Lontoossa. Jonesin käyttämät tietolähteet osoittautuvat yhä uudelleen kaikkea muuta kuin luotettavaksi. Iraniin tapahtuva hyökkäys päätyi Suomessa Verkkomedian uutiseksi.
Kun sikainfluenssa levisi maailmalla, Jones varoitti lääkintäviranomaisten tulevista käskyistä. Pakkorokotukset otettaisiin käyttöön Yhdysvalloissa. Maahan julistettaisiin poikkeustila. Sotilaat pakottaisivat aseet käsissään kansalaiset jonottamaan H1N1-rokotteita terveyskeskuksiin.
Näin ei käynyt.
OMA TULKINTA
Joskus tieto on napattu valtamedian lähteistä, mutta vasta Jonesin tulkinta nostaa skandaalin aivan uusiin ulottuvuuksiin.
”Seattle Post Intelligence” -sanomalehti kirjoitti vuonna 2009 kohdunpoistojen yleisyydestä Yhdysvalloissa. Jones sanoi ohjelmassaan, että vuodesta 1922 vuoteen 1987 hieman yli 500 000 naista oli joutunut karmean ehkäisyrikoksen uhriksi. Lääkärit olivat pakolla poistaneet heiltä kohdut, ihan vaan huvin vuoksi – munajohtimien sitomista ei oltu edes harkittu.
Jones ei mainitse ohjelmassaan sitä, että kohdunpoistoja tehdään Yhdysvalloissa jo vuosittain 500 000, ja silloinkin operaatiolla estetään syöpäkasvaimen leviämistä, verenvuotoa tai synnytyskomplikaatioita.
Leikkauksia ei siis tehdä ehkäisykeinona.
DOLLARI LOPETETAAN
Presidentti Barack Obaman kauden alku merkitsi Alex Jonesille Uuden maailmanjärjestyksen viimeistä vaihetta.
Obama on luomassa tyranniaa, jossa valtaeliitti viimeinkin alistaa ihmiset aivopesulle ja ikuiselle dystopialle. Presidentti työskentelee pankkiireille, rosvoparoneille ja globalisteille. Vielä vuonna 2008 Jones ilmoitti kuulijoilleen, että Illuminati on varmistamassa Hillary Clintonia seuraavaksi presidentiksi.
Kun Hillaryn sijasta valtaan nousi Obama, alkoi Jones puhua tulevasta epäonnistuneesta salamurhayrityksestä – lavastetusta, tietenkin – josta syytettäisiin oikeistolaisten ja islamistien yhteistyötä.
Samoihin aikoihin maailman talousongelmat alkoivat nousta uutisiin. Alex Jonesin asiantuntijat tiesivät sanoa, että dollari lopetetaan valuuttana. Helmikuussa 2009 ohjelmassa ilmoitettiin, että dollari romahtaa olemattomiin viimeistään 12 kuukauden sisällä.
OSTA SELVIYTYMISPAKETTI!
Vuonna 2010 piti tapahtua uusi terrori-isku.
Se olisi aiheuttanut jopa 9/11 -iskuja suuremmat vahingot, sillä ”tietolähteet” puhuivat ydinpommeista. Niillä olisi nostettu presidentin suosiota. Eri ennustuksissaan viime vuosina Jones on väittänyt Barackin hallinnon tappavan jopa puolet maan väestöstä. Uutta väkeä saadaan meksikolaisista maahanmuuttajista.
Perusteluina hän käyttää mm. numerologiaa ja päivämäärien symboliikkaa.
Kun ennustukset eivät toteudu, on Jonesilla aina valmis selitys. Totuuden paljastaminen radio-ohjelmassa pakotti valtaeliitin muuttamaan suunnitelmiaan. Näin hän selitti mm. ennustuksensa internetin sulkemisesta vuonna 2009.
Jones varoitti kuuntelijoitaan tulevaisuudesta. Kahden vuoden sisällä varjohallitukset sulkisivat kaikki maailman internet-palvelut. Internet on kuitenkin vielä vilkaasti pystyssä. Kiitos Alex Jonesin aktiivistien kuuntelijoiden? Onko kyseessä lähdekritiikin puute vai tietoinen pelonlietsonta? Samalla kun Jones varoittelee tulevista sodista ja terrori-iskuista, hän muistaa mainostaa kotisivuillaan myytäviä selviytymispaketteja.
Juha Leinivaara
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 5/2011. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Minä, skeptikko
Huuhaa-palkinto Magneettimedialle
Uutta verta teurastamolle
Jumalattomat ajat
Huijauksia Porvoon mitalla
Skeptikko 20 v. sitten
Kun väittelet idiootin kanssa pidä varasi, ettei hän tee samoin
Ektoplasmainen kysymys
Epäilyttävän hauska ilta Joensuussa
Vielä kerran, kreationistit!
NLP-viestitystä on tarkasteltava kriittisesti
Vuorovaikutus vai vedätys
