Skeptikko · Skeptikko 2/2017
Sokrates kirjastoille
skepsiksen Puheenjohtaja Otto J. Mäkelä*** ja Suomen Kirjastoseuran Puheenjohtaja ***jukka Relander.
30
SKEPSIS MYÖNSI vuoden 2017 Sokrates-palkintonsa Suomen kirjastoseuralle ja siten kaikille suomalaisille kirjastoille yleissivistyksen, lukutaidon ja tiedon tasaarvoisen saatavuuden puolesta tehdystä työstä.
”Kirjastoilla on suuri yhteiskunnallinen merkitys. Kirjastoon on tervetullut kuka tahansa oppiarvosta tai äidinkielestä riippumatta. Erilaiset ihmisryhmät aina teineistä eläkeläisiin ovat ottaneet kirjastot omakseen ja hyödyntävät niiden tiloja kokoontumisessa ja järjestötoiminnassa. Ihmiset hakevat kirjastoista niin kevyttä ajanvietettä kuin vakavaa ja tuikitarpeellista tietoakin”, palkinnon perusteluissa kerrotaan.
”Tilanteessa, jossa lasten ja nuorten heikentyvä lukutaito herättää suurta huolta, on entistä tärkeämpää panostaa toimivaan ja kattavaan kirjastoverkostoon. Kirjastot voivat juuri nyt hyvin, mutta niiden resursseista täytyy huolehtia jatkossakin. Kirjastojen pitää pysyä kiinni ajassa niin tekniikan kuin sisältöjen suhteen”, Skepsiksen puheenjohtaja Otto Mäkelä sanoi palkintoa jakaessaan.
Palkinnon vastaanotti Suomen kirjastoseuran puheenjohtaja Jukka Relander.
”Voidaan ajatella, että taide syntyy lapsen kyvystä hämmästellä ja tiede syntyy aikuisen kyvystä epäillä. Nämä asiat kohtaavat toisensa hienosti kirjastossa”, Relander totesi kiitospuheessaan. ”On mukavaa kulkea maailmalla suomalaisen kirjastolaitoksen edustajana ja kertoa, että meillä on maailman korkeimmat lainaus- ja kävijäluvut.”
Relander muistutti, että kun Suomen kansakuntaa synnytettiin, panostettiin kahteen tärkeään asiaan: vuonna 1860 perustettiin sekä suomenkielinen kansakoulu että suomenkielinen kirjastolaitos. Kummatkin ovat nyt maailman huippuja. ”Tästä on hyvä jakaa. Kaikki tosin eivät ymmärrä sivistyksen ja tiedon merkitystä, eivätkä sitä taiteellisen luovuuden merkitystä, mitä kirjasto kävijöissään synnyttää. Kirjastoista puhutaan edelleen nimenomaan tiedonhaun paikkoina, vaikka myös fiktiivisellä aineistolla on yhä isompi osuus lainauksista.”
Lapset ovat Relanderin mukaan kirjastojen tärkein ja kasvavin kävijäryhmä: lastenkirjoja lainataan joka vuosi aina enemmän. ”Voisi ajatella, että tulevaisuus on turvattu. Kuitenkin Suomessa ja varsinkin muualla Euroopassa lukutaito on taantumassa. Tällä hetkellä joka viides eurooppalainen on käytännössä lukutaidoton. Tämä on kysymys, johon meidän täytyy kiinnittää erityistä huomiota. Uskon, että kirjastolaitoksen ylläpitäminen on yksi keskeinen tapa tässä huolenpidossa.”

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2017. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Skepsis 30 vuotta
Kari Enqvist: ”On tullut aika hyökätä!”
Rationaalisia yksilöitä
Puheenjohtajan palsta
Bosnian pyramidit – pyramideja vai vuoria?
Keskenmenoja näyttöpäätteestä?
Ateismi ei ole rationaalista
Puoskaroivia lääkäreitä ja fysiikan merkittäviä oivalluksia
Elämmeko simulaatiossa?
Tyhjästä nyhjäisty lääke
”Voiko se olla totta?
