Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 2/2017

Puoskaroivia lääkäreitä ja fysiikan merkittäviä oivalluksia

Kimmo Saarinen ja Tomi Pinomäki

Pitkälle olemme tulleet neljän alkuaineen eli tulen, ilman, veden

ja maan -teoriasta, mutta silti hammaslääkäri saattaa vieläkin

tarjota eheytyshoitoa homoille.

SKEPSIS SEKÄ Lappeenrannan ja ympäristön Vapaaajattelijat järjestivät toisen ”Luonnontieteiden ilta” -nimellä kulkevan ilmaisen ja kaikille avoimen tapahtuman marraskuussa 2016 Kimpisen koululla Lappeenrannassa. Puhujiksi oli kutsuttu terveyssosiologian dosentti ja Skepsiksen tieteellisen neuvottelukunnan jäsen Markku Myllykangas aiheenaan ”Uskomuslääkintä” sekä fysiikan professori ja Skepsiksen tieteellisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Jukka Maalampi Jyväskylän yliopistolta aiheenaan ”Kun mustat aukot kohtasivat – maailma fyysikon silmin”.

YKSI OTTAA TOLOSEN PILLEREITÄ, TOINEN HAINRUSTOA

MARKKU MYLLYKANGAS on terveyssosiologian dosentti, joka työskenteli Itä-Suomen yliopiston kansanterveystieteen yksikössä vuoden 2016 alkuun, jolloin hän jäi eläkkeelle. Hän on kirjoittanut aktiivisesti mm. medikalisaatiosta, uskomushoidoista ja lääketieteen etiikasta.

Myllykangas avasi puheenvuoronsa räväkästi: ”Ei vaihtoehtolääketiedettä ole – eihän meillä ole vaihtoehtotiedettäkään! Oikea termi on uskomuslääkintä, suomeksi puoskarointi.”

Myllykankaan mukaan nykymediassa uskomuslääkinnällä on hämmästyttävän positiivinen leima. Varsinkin urheilijoilla ja muilla julkkiksilla on iso rooli humpuukihoitojen markkinoinnissa. Yksi ottaa Tolosen pillereitä, toinen hainrustoa ja kolmas luottaa Bemer-verisuoniterapiaan.

”Oikeasta terapiasta humpuukin erottaa jo kahdella tavalla: yksi ja sama laite tai hoito tepsii lähes kaikkiin oireisiin tai sairauksiin, ja niillä ei ole lainkaan haittavaikutuksia.”

YLIOPISTOTKIN HURAHTANEET

ULKOMAILLA YLIOPISTOISSA voi suorittaa jopa tutkintoja uskomuslääkinnästä. Suomessakaan yliopistot eivät ole immuuneja taikauskolle. Tampereen yliopistossa järjestettiin marraskuussa 2015 ns. tutkimusseminaari ”Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot”, jossa käsiteltiin mm. energiahoitoja ja vyöhyketerapiaa. Myllykankaan mielestä tapahtumalla lähinnä kylvettiin taikauskoa ja nakerrettiin tieteen uskottavuutta.

Joissakin kansanopistoissa on valtion ja Kelan tuella mahdollisuus kouluttautua vaikkapa enkelienergiaterapeutiksi. Helsingin Aikuisopiston opetustarjontaan kuuluvat äänikylpy soivilla maljoilla, Vedic Art -tutuksi, Tarotin alkeis- ja kertauskurssi, astrologia, naurujooga, shiatsu, NLP , Trager-terapian ammattiopetus, Ayurvedaa ja itsetuntemusta Triangles-pelikorteilla.

”Yliopistojen ja joidenkin lääkärien toiminta antaa kyseenalaisille hoidoille ikään kuin julkisesti tunnustetun käyvän hoidon leiman. Tämä on eettisesti erittäin arveluttavaa”, Myllykangas sanoi.

Hän arvioi Suomessa olevan satoja puoskaroivia lääkäreitä. Lääkäriasemilta löytyy homeopatiaa ja reikihoitoa, A-klinikoilla puolestaan on tarjolla akupunktiota, rentoutushoitoja, vyöhyketerapiaa, Rosen-terapiaa jne.

HOITOA IHMISTEN PARHAAKSI?

MYLLYKANKAAN MUKAAN potilaat ovat ainakin 2400 vuotta ajatelleet lääkärien tekevän heidän terveydelleen hyvää, mutta yli 2300 vuotta he ovat olleet yleensä väärässä. Vasta sotien jälkeen lääketieteellinen tutkimus ja hoito ovat nousseet tasolle, jossa useimmat potilaat ennemmin hyötyvät kuin kärsivät hoidosta.

”Esimerkiksi talidomidi-katastrofi 1960-luvulla nosti esiin lääkkeiden tutkimuksen, säätelyn ja lupakäytännöt. Lääkkeiden haittoihin ja sivuvaikutuksiin on havahduttu liian usein kantapään kautta.”

Parannettavaa riittää edelleen. Tämän päivän Suomessa kuka tahansa voi tulostaa itselleen jonkin sortin terapeutin käyntikortin ja ryhtyä hommiin. Valvira periaatteessa valvoo lääkäreitä ja hoitajia, mutta ammattikunnan omavalvonta on Myllykankaan mielestä pelkkä vitsi. Esimerkiksi hän nostaa eheytyshoitoa – siis kuinka homosta tehdään hetero – tarjoavan hammaslääkärin.

”Tällainen rinnakkais- ja kaksoisroolipelleily on lopetettava.”

PUOSKARILAKI HAUDATTIIN

MYLLYKANGAS IHMETTELI, miten kansanedustaja ja Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja voi pitää Suomea vaihtoehtohoitojen takapajulana ja vaatia lisää arvostusta vaihtoehtohoidoille ja vieläpä hinkua ihmisille niistä myös korvauksia.

”Monet poliitikot ja viranomaiset näyttävät keskisormea lääkintäetiikalle sekä näyttöön perustuvalle lääkinnälle. Poliitikkojenhan pitäisi kieltää vaaralliset ja hyödyttömät terapiat!”

Suomeen oli jo suunnitteilla laki, jolla oli tarkoitus rajata vaihtoehtoisten hoitojen antamista. ”Puoskarilain” valmistelusta kuitenkin luovuttiin, syystä tai toisesta, syksyllä 2010. Asia päätettiin hoitaa ”muuta lainsäädäntöä kehittämällä”.

Asiat takkuavat muuallakin. EU:n terveyskomissaari Vytenis Andriukaitis totesi vierailullaan Kuopiossa marraskuussa 2016, etteivät luonnonmukaiset hoidot ole ongelma, jos niillä ei täysin korvata lääkehoitoja. Maailman terveysjärjestö WHO puolestaan varoittaa homeopatiasta, mutta toteaa samaan hengenvetoon akupunktion tehoavan yli sataan vaivaan.

MONILAHJAKKUUS ARISTOTELES

JUKKA MAALAMPI on Jyväskylän yliopiston fyysikko ja professori. Hänen erikoisalanaan on hiukkasfysiikka ja hän on palkittu fysiikan popularisoija. Hänen puheensa käsitteli fysiikan merkittävimpiä oivalluksia ja henkilöitä niiden takana sekä luonnon lainalaisuuksia.

”Käsittämättömintä luonnossa on se, että se voidaan käsittää”, sanoi kaikkien tuntema Albert Einstein (1879- 1955) aikoinaan. Luontoa ei ajatella kokoelmana erillisiä tapahtumia, vaan kaiken takana ajatellaan olevan luonnon tapahtumia ohjaavia lakeja.

Maalampi kertoi, että Aristotelesta (384-322 eaa.) voidaan pitää oikeastaan luonnontieteiden isänä ja monien eri tieteenalojen perustajana. ”Hän oli oikea monilahjakkuus ja tutki laajasti fyysikan ohella myös esimerkiksi biologiaa, maantiedettä ja geologiaa.”

Tietämys on Aristoteleen ajoista kasvanut valtavasti ja aika on ajanut monien hänen teorioidensa ohi, mutta se ei vähennä hänen merkitystään tieteenhistoriassa yhtään. Aristoteleen panos tieteenfilosofiassakin on merkittävä.

PITKÄLLE OLEMME TULLEET

SUUREN HARPPAUKSEN fysiikan historiassa sai aikaan tähtitieteen isäksikin kutsuttu Galileo Galilei (1564- 1642). Hän oli lääketieteen opinnot kesken jättänyt itseoppinut matemaatikko. Galilein yksi merkittävimmistä panoksista fysiikan historiassa oli kokeellinen fysiikka. Hän onnistui painovoimatutkimuksissaan osoittamaan eripainoisten kappaleiden putoamiskiihtyvyyden yhteneväisyyden.

Johannes Kepler (1571-1630) hyödynsi toisen suuren tähtitieteilijän eli Tyko Brahen (1546-1601) tutkimusaineistoa ja sai merkittäviä tuloksia planeettojen liikkeiden tutkimuksessa. Planeettojen radat ovatkin elliptisiä, eikä pyöreitä. Sir Isaac Newton (1642-1726) vahvisti Keplerin teoriat hieman myöhemmin ”Principia”teoksessaan. ”Principiaa voidaan pitää luonnontieteiden yhtenä merkittävimpänä teoksena ja voidaankin sanoa, että Newtonin myötä fysiikka puettiin lopullisesti matematiikan muotoon.”

Galilein, Keplerin, Brahen ja Newtonin tutkimusten myötä muotoutui luonnontieteellinen kolmivaiheinen tutkimusmenetelmä: ensin tehdään mittauksia ja havaintoja, pyritään pukemaan ne matemaattisen mallin muotoon ja lopuksi kyseistä mallia testataan uusille havainnoille. Jos ennustettavuus säilyy, malli hyväksytään ja jos ennustettavuus ei säily, malli hylätään tai sitä korjataan. ”Tässä piilee tieteellisen menetelmän hienous: tuloksia pyritään kyseenalaistamaan ja korjaamaan jatkuvasti”, Maalampi sanoi.

Albert Einsteinin suhteellisuusteoriat selittivät mm. ajan suhteellisuuden ja painovoiman kaareuttaman avaruuden. Suhteellisuusteorian mukaan esimerkiksi kappaleen pituus ei ole absoluuttinen eli pituus on havainnoijasta riippuvainen. Einsteinin ansioiksi voidaan laskea myös kvanttimekaniikan ja kosmologian merkittävä kehitys. Einstein ennusti vasta äskettäin ensimmäistä kertaa havaitut gravitaatioaallot, jotka syntyivät kahden mustan aukon kohdatessa.

”Pitkälle olemme tulleet Empedokleen (492-432 eaa.) neljän alkuaineen eli tulen, ilman, veden ja maan -teoriasta.

YHTEENVETO

ILLAN ISÄNTÄNÄ toimi Lappeenrannan vapaa-ajattelijoiden varapuheenjohtaja Pekka Jäppinen. Tapahtumaan saapui noin neljäkymmentä kuulijaa. Tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut, mutta jos jotain kritiikkiä haluaa välttämättä etsiä, niin hieman suurempi budjetti olisi mahdollistanut maksetun mainonnan, mikä olisi varmasti näkynyt suuremmassa osallistujamäärässä. Suomi on täynnä loistavia persoonia puhumaan eri aiheista, ja haluammekin kannustaa kaikkia yhdistyksiä järjestämään tilaisuuksia paikkakunnillaan.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2017. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Skepsis 30 vuotta
Kari Enqvist: ”On tullut aika hyökätä!”
Rationaalisia yksilöitä
Sokrates kirjastoille
Puheenjohtajan palsta
Bosnian pyramidit – pyramideja vai vuoria?
Keskenmenoja näyttöpäätteestä?
Ateismi ei ole rationaalista
Elämmeko simulaatiossa?
Tyhjästä nyhjäisty lääke
”Voiko se olla totta?

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit