Minä, skeptikko

”Uskominen tuntui omakohtaisen kokemuksen halpisversiolta.”

OLEN 43-VUOTIAS FILOSOFIAN MAISTERI ja Skepsis ry:n uusi hallituksen jäsen. Työskentelen ohjelmistokehittäjänä ja omistajana kahden hengen ohjelmistoalan yrityksessä Helsingissä.

Synnyin 1975 Helsingissä ja lapsuuteni vietin Vantaalla. Isäni oli osakkaana helsinkiläisessä arkkitehtitoimistossa ja äitini toimi luokan- sekä musiikinopettajana. Altistuin koko lapsuuteni runsaasti kuvataiteille ja musiikille. Perheeni matkusti myös melko paljon ulkomailla silloisen mittapuun mukaan, ja olen pitänyt matkailusta koko ikäni. Taiteiden harrastaminen rajoittuu valitettavasti nykyisin pääasiassa musiikin kuunteluun, elokuvien katsomiseen ja taidenäyttelyissä vierailuun.

Lapsena kirjastot kävivät tutuiksi. Luin sekä fantasia-, tieteis- että tietokirjallisuutta. Alakouluiässä löysin isoäitini kirjahyllystä pari rajatietoa ja paranormaaleja ilmiöitä käsittelevää kirjaa, jotka kutkuttivat mielikuvitustani. Kiinnostuin sekä rajatiedosta että itämaisista kulttuureista. Luin paljon new age -kirjallisuutta ja erilaisia uskonnollisia teoksia. UFO:t olivat paranormaaleista ilmiöistä erityinen kiinnostuksen kohteeni pitkään, vaikka en onneksi ryhtynytkään alan vakavaksi harrastajaksi.

Lukioaikana tutustuin tarkemmin erilaisiin esoteerisiin aiheisiin. Jiddu Krishnamurtin ja Oshon kaltaiset intialaiset mystikot alkoivat vaikuttamaan ajatteluuni. Kiinnostuin omakohtaisista mystisistä kokemuksista ja aloin harjoittamaan erilaisia mediaatiotekniikoita, jotka kyllä tarjosivatkin monenlaisia sisäisiä kokemuksia. Nykyisin samankaltaisia hiljentymismenetelmiä näytetään tarjoiltavan yritysjohtajille mindfulness-termillä brändättynä.

Lukion jälkeen opiskelin Helsingin Yliopistossa eläinfysiologiaa ja neurobiologiaa, mutta siirryin lopulta suorittamaan pääaineenani tietojenkäsittelytieteen opintoja. Minulle jäi elämään voimakas kiinnostus kaikkiin luonnontieteisiin. Nykyisin seuraan runsaasti esimerkiksi ravitsemustiedettä käsitteleviä blogeja. Opiskeluaikojeni alussa luin myös Richard Dawkinsin teoksen ”Geenin itsekkyys”, jonka koen vaikuttaneen merkittävästi maailmankuvaani silloin ja nyt.

Uskoin kai nuorempana myös jonkinlaiseen henkilökohtaiseen Jumalaan, mutta valtauskontojen tarjoamat valmiit vastaukset eivät koskaan tuntuneet kovin tyydyttäviltä puhumattakaan niiden sisältämistä ristiriidoista. Uskominen tuntui minusta muutenkin ajatuksena hassulta, jonkinlaiselta omakohtaisen kokemuksen halpisversiolta. Myöhemmin ymmärsin, että koko henkisen etsimisen tarve oli tullut ulkoisena vaikutteena. Nykyisin identifioin itseni ateistiksi ja olen kiinnostunut niin kutsutusta uusateistisesta ajattelusta. Seuraan kiinnostuksella Sam Harrisin ja Richard Dawkinsin kaltaisten julkiateistien työtä. Sam Harrisin kirjoittama vapaan tahdon illuusiosta kertova ”Free Will” onkin ollut yksi viime vuosien kiinnostavimpia lukemiani teoksia.

SKEPTIKKO, KÄÄRME PARATIISISSA

VUOSITUHANNEN vaihteen aikoihin olin mukana pitkään silloin voimakkaasti kasvaneessa Helsingin joogayhteisössä. Joogaa mainostetaan uskonnoista vapaana henkisen ja ruumiillisen hyvinvoinnin harjoitteena, mutta käytännössä sen vahva pohjautuminen hindulaiseen filosofiaan näkyi vakavampien harrastajien käyttäytymisessä ja itämaisesta mystiikasta ammentavassa elämänkatsomuksessa. Monet ajautuivat joogaharrastuksen kautta uskonnollisiin lahkoihin kuten Äiti Amman seuraajiksi. Kävinpä häntä itsekin ihmettelemässä.

Joogaleireillä kylvettiin risiiniöljyssä ja hehkutettiin kirkastetun voin terveysvaikutuksia. Rahoittivatpa suosimani joogakoulun omistajat edesmenneen Ior Bockin julistaman Lemminkäisen temppelin kaivauksiakin. Mitään temppeliä Sipoon metsistä ei tietenkään ikinä löytynyt, ja karismaattisen hahmon kertoman vetävän sadun seurauksena rahaa kaadettiin kirjaimellisesti kaivoon.

Intiassa oleskellessani sain puolestani seurata länsimaalaisten joogaharrastajien täysin kyseenalaistamatonta suhtautumista paikallisia, usein isohkoja rahasummia veloittavia, opettajia ja parantajia kohtaan. Intiassa saatettiin viettää aikaa viikkotolkulla kalliissa panchakarmahoidoissa, jotka sisältävät mm. kirkastetun voin juomista ja tarkoituksellista oksentamista. Tämän puhdistuksen jälkeinen raukea olo tulkittiin tietysti todistukseksi muinaisen terveystiedon kaiken parantavasta voimasta. Jos jokin sairaus sattui yllättämään, hakeuduttiinkin lääkärin sijasta ensisijaisesti paikallisen ayurveda-tohtorin pakeille. Ristiriitaista oli, että ”länsimaiseen” lääketieteeseen suhtauduttiin sen sijaan hyvin nuivasti.

Näiden kokemusten myötä muutuin hiljalleen skeptisemmäksi erilaisten opettajien ja perinteiden tarjoamien totuuksien suhteen. Aloin kyseenalaistaa metodien lisäksi