Sinä olet robotti

KUVITELLAAN, että on olemassa robotti, joka on identtinen kopio sinusta. Se on ohjelmoitu toimimaan viimeistä piirua myöten niin kuin sinä. Kun joku tervehtii, se tervehtii takaisin. Kun joku itkee, se menee hämilleen. Kun joku nauraa, se ilahtuu. Se nukkuu, syö ja uneksii. Se on kaikin tavoin kuin sinä – paitsi että se ei ole biologisessa mielessä elävä.

Useimpien mielestä näillä kahdella on eroa. Ihmisen käytös on aitoa, robotti reagoi ennalta ohjelmoidusti. Mutta mitä merkitystä sillä on?

Ulkoapäin katsottuna olisi mahdotonta sanoa, kumman käytös on ”aitoa”. Molemmat toimivat ja reagoivat ympäristöönsä samalla tavalla, siinä kaikki. Ja koska molemmat toimivat täsmälleen samoin, ei ole mitään keinoa erottaa niitä toisistaan. Ainoa ero – niin ainakin luulemme – on pääsi sisällä. Sinä olet toiminnastasi tietoinen, robotti ei. Sinulla on minä, robotilla ei.

Mutta jos on mahdollista toimia täsmälleen samoin tietoisuudella tai ilman, miksi tietoisuus on? Mihin tietoisuutta tarvitaan? Se tuntuu tarpeettomalta aivojen sivutuotteelta. Katkaravulla tuskin on tietoisuutta, mutta silti se toimii ja reagoi ympäristöönsä johdonmukaisesti. Elämää olisi, ja se myös uusiutuisi aivan mainiosti, oltiin siitä tietoisia tai ei.

Tiedämme, että tietoisuus edellyttää aivotoimintaa. Anestesiassa ihminen kyetään vaivuttamaan täydelliseen tiedottomuuteen ja palauttamaan takaisin. Tietoisuutta voidaan siis muuntaa kemiallisesti. On ilmiselvää, että muutokset aivoissa edeltävät muutoksia tietoisuudessa. Esimerkiksi huumeet muuttavat aivojen välittäjäaineenvaihduntaa, mistä seuraa muutoksia tietoisuudessa ja käytöksessä.

Mitä ikinä tapahtuukaan, tapahtuu se aina siinä järjestyksessä, että ensin on neurokemiallinen muutos aivoissa, jota seuraa muutos tietoisuudessa. Kun liikutat kättäsi vasemmalta oikealle, on aivoissasi sitä ennen tapahtunut jotain. Käden liike seuraa aivojen tapahtumaa, ei päinvastoin.

Mutta koska kätesi liikettä edeltävä aivojen tapahtuma on kemiaa, miten edes periaatteessa tietoisuutesi voisi ohjata sitä? Miten muka voisit mielesi avulla ohjailla välittäjäaineiden tapahtumia? Se on yhtä vähän mahdollista kuin on mahdollista liikutella esineitä ajatuksen voimalla. Oli kyseessä sitten pöydällä oleva kynä tai aivojesi serotoniini, periaate on sama. Kumpikaan ei ajatuksen voimalla liiku.

Herää kysymys, miten hermoradoista ja muusta aivojen biologisesta roskasta koostuvasta möykky synnyttää tietoisuuden? Se tuntuu ilmaantuvan kuin taikaiskusta aivojen aktiivisuuden saavuttaessa tietyn tason. Tähän ei kenelläkään ole vastausta. Kysymystä nimitetäänkin tietoisuuden ”kovaksi ongelmaksi”.

Koska ongelma on niin kova, ovat vastauksetkin kovia. Panpsykismi ei ole uusi ajatus, mutta on viime aikoina jälleen niittänyt suosiota. Sen yhden suuntauksen mukaan kaikessa, missä on informaatiota, on myös tietoisuutta: ihmisissä, katkaravuissa, bakteereissa. Mitä monimutkaisemmasta informaation käsittelystä on kyse, sitä enemmän on tietoisuutta.

Neurotieteilijä Giulio Tonini on jopa kehittänyt matemaattisen kaavan informaation kompleksisuuden mittaamiseen. Määrän mittayksikkö on FII. Katkaravulla on vähän FII:tä, joten sillä on myös vähän tietoisuutta, ihmisellä paljon FII:tä ja paljon tietoisuutta.

Mielenfilosofi David Chalmersin mukaan idea on hullu, mutta vain hulluilla ideoilla on mahdollista selittää tietoisuus. Niinpä jos Toninia uskotaan, identtinen robottikopio sinusta sisältää täsmälleen saman verran FII:tä kuin sinä. Siispä se on yhtä tietoinen kuin sinä. Siitä taas seuraa, että se on sama asia kuin sinä, joten sinä olet robotti. Biologinen robotti.