”Yhteisöjen utopialuonne laimeni parissa vuodessa.”

SEITSEMÄN VELJESTÄ sopii erinomaiseksi esimerkiksi ihmisen utopiapyrkimyksestä. Tyytymättöminä oloihinsa ja yhteiskuntamuotoonsa veljekset halusivat perustaa oman pienoisyhteiskuntansa kauas syvään korpeen. Seitsemän veljeksen tavoin monet suomalaiset ovat paenneet eksoottisten maiden impivaaroihin raivaamaan itselleen uusia kotipaikkoja, opetelleet vaivoin puhumaan ja lukemaan uutta kieltä, riidelleet keskenään ja yrittäneet tulla toimeen ilman ympäröivää yhteiskuntaa.

KUNNIAKAS HISTORIA

KREIKAN KIELESTÄ JOHDETTU SANA ”UTOPIA” tarkoittaa paikkaa, jota ei ole. Utopiafilosofian alkujuuret voi löytää antiikin demokratia-ajattelusta. Utopioita käsittelevät Platonin kirjoitukset ”Valtio” ja ”Lait” sekä Aristoteleen ”Politiikka”. Platonin järjestysutopia on ollut monien autoritaaristen ihannevaltioiden esikuvana.

Utopian rinnalla on myös termi ”dystopia”, eli paha utopia. Dystopia kuuluu sekin kirjallisuuden tärkeisiin teemoihin. Tunnetuin esimerkki lienee Georg Orwellin ”Vuonna 1984”.

Utopiakirjallisuuden tärkein teos on Thomas Moren ”Utopia” (1516). Platonin lisäksi kirjassa näkyy Uuden Testamentin vaikutus. Teoksen juuret juontuvat käsityksistä tuhatvuotisesta valtakunnasta, alkukristillisyydestä ja orastavan renessanssihumanismin ihanteista. Moren utopia oli saari. Yksityisomaisuutta ja rahaa ei ole. Kaikkien tuli tehdä työtä. Ylhäisen aseman symbolit oli käännetty nurin. Kultaa käytettiin kaikkein halpa-arvoisimpiin tarkoituksiin. Moren utopian tasa-arvoisuus on meidän aikakautemme silmissä ristiriitaista. Utopiassa oli orjia, joskin heitä kohdeltiin lempeästi lukuunottamatta rikollisia.

”Utopian” myöhempi merkitys on ollut huomattava. Karl Kautsky piti sitä sosialistisen yhteiskunnan ennakointina. Neuvostoliitossa katsottiin, että kirjassa oli hahmoteltu kommunistisen yhteiskunnan peruspiirteet. Katolinen kirkko taas piti kirjaa keskiaikaisen munkki-ihanteen kuvailuna, ja julisti Moren pyhimykseksi 1935. Hyvästä utopiasta jokainen löytää omaansa! Moren ”Utopian” eri tahoilta saama tunnustus osoittaa myös itse utopia-ajatusten universaalisuuden.

Suomalaisten ihanneyritykset liittyvät utopiayhteisöjen maailmanhistoriaan paljon lähemmin kuin tavallisesti ajatellaan. Vaikka suomalaisyrityksiä ei kenties Sointulaa lukuunottamatta mainitakaan samassa yhteydessä Moren ”Utopian” tai Fourierin, Owenin tai Oneidan kanssa, on suomalaisyrityksilläkin kunniakas, aina 1700-luvun alkuun palautuva historia. Kanadan Sointula, Argentiinan Colonia Finlandesa ja Brasilian Penedo ovat tunnetuimmat suomalaisten perustamat ihannesiirtolat. Mutta samankaltaisia yrityksiä on ollut eri mantereilla liki kaksikymmentä.

USKONTO, SOSIALISMI JA NATIONALISMI

SUOMALAISEN UTOPIASIIRTOLAISUUDEN perustan loi vuonna 1734 mystis-separatistinen liike, jota johtivat pa-

◄ Matti Kurikan johtama osuuskunta Kalevan Kansa perusti Kanadaan utopiayhteisö Sointulan 1901. Kuvassa Kalevan kansan johtokunta 1904: A.B. Mäkelä ja Matti Kurikka (parrakkaat miehet pöydän ääressä) sekä Kristian Ahonen, August Oberg, Jussi Myntti, Aapo Käärmekangas, Herman Hantula, Antti Järvinen, Vesa, John Parkkoo, Nikolai Hintsa, Teodor Tanner ja Oskar Åberg.

► Matti Kurikka (1863­1915) oli lehtimies, kirjailija, ja utopiasosialisti. Suomessa hän toimi mm. Viipurin Sanomien ja Työmies­lehden päätoimittajana. Kanadassa hänelle perustettiin oma AIKA­lehti, jossa hän filosofoi alati muuttuvista näkemyksistään, ja hyvin konkreettisin kuvauksin ja neuvoin houkutteli amerikansuomalaisia muuttamaan Sointulaan. Pian Kurikka kutsui avukseen toisen Työmies­lehden toimittajan A.B. Mäkelän, jonka kirjailijanimi oli Kaapro Jääskeläinen. Aluksi yhteistyö sujui hyvin: toinen ideoi suuria ja toinen piteli suitsia. Vedenjakaja Sointulan kohtalossa oli tammikuu 1903, jolloin kesken yleiskokouksen alkanut tulipalo vaati yhdentoista ihmisen hengen. Jälkiselvittelyissä esitettiin syytöksiä puoleen ja toiseen. Kurikan ja Mäkelän välit huononivat jyrkästi. Kuva: Viipurin Sanomat, 1890. pinpojat Jaakko ja Eerik Eriksson. Jouduttuaan ristiriitaan kirkon kanssa veljekset karkotettiin maasta. Sadan hengen kannattajajoukkoineen he kiersivät laivalla Tanskaa, Hollantia ja Saksaa yksitoista vuotta. Harventunut joukko sai lopulta luvan palata Ruotsin Värmdöön, jossa lahko asui parikymmentä vuotta Eerikin kuolemaan saakka. Uskonnolliset olot Ruotsi-Suomessa olivat muuttuneet suvaitsevaisemmiksi ja valistusaate oli saamassa jalansijaa.

Eksoottisin, mutta vain yritykseksi jäänyt hanke oli vuonna 1792 Sierra Leoneen kaavailtu suomalais-ruotsalais-englantilainen ”Uusi Jerusalem”. Sen perustaja oli Ruotsin kuninkaan alkemisti, August Nordenskiöld, joka kuoli kuumetautiin heti Sierra Leoneen saavuttuaan. Nordenskiöldin utopia pohjautui mustien orjien vapauttamiseen. Muistona näiltä ajoilta maan pääkaupungin nimi on Freetown.

Pari vuotta ennätti toimia vuonna 1868 perustettu kommunistinen ”Amurinmaan yhtiö” Tyynenmeren rannalla. Taustalla oli tsaarin pyrkimys saada uudisasukkaita Kiinan vastaiselle rajalle. Jäsenet muodostuivat Helsingin suomenruotsalaisista johtajanaan kapteeni Fridolf Höök, joka sittemmin vaikutti voimakkaasti Vladivostokin kaupungin kehittymiseen.

Tärkeimmän ryhmän muodostavat utopiasosialisti Matti Kurikan perustamat kolme yhteisöä. Lyhytikäinen ”Chillagoan telttaleiri” syntyi Australian Queenslandiin vuonna 1900. Merkittävin suomalainen ihannesiirtokunta, ”Sointula”, perustettiin Kanadan Brittiläiseen Kolumbiaan vuonna 1901. Siellä ennätti asua noin tuhat suomalaista. Sointula hajosi riitoihin ja taloudellisiin vaikeuksiin vuonna 1905. Syynsä oli myös haavesosialisti Kurikan ja apulaisjohtaja A.B. Mäkelän väleissä, koska Mäkelä edusti tiukempaa kommunistista linjaa. Kolmannen yrityksensä, vain miehille tarkoitetun ”Sammon Takojat”, Kurikka perusti Vancouverin takamaille. Senkin hajottua Kurikka yritti vielä perustaa naisten ihannesiirtolan, mutta ei enää saanut kannattajia.

Kansallismieliset piirit johtajinaan Konni Zilliacus ja Axel Lille katselivat vuonna 1899 suojapaikkaa tsaarin sorrolta ”Uudelle Suomelle” mm. Red Deeristä Albertasta Kanadasta. Porvarilliset utopiahankkeet olivat käytännössä myös Kurikan kilpailijoita, joten hankkeiden suhteista käytiin vilkasta keskustelua myös lehtien palstoilla.

Kansalliselta pohjalta hankittiin Kuubaan suomalaisyhteisöä vuonna 1904. Johtajiin kuului mm. Eero Erkko. Itabon yritys toteutui osittain kuitenkin amerikansuomalaisen työväenliikkeen jäsenten voimin. Toinen Kuuban yritys, vuonna 1906 alkanut ”Ponnistus” Omajassa oli vielä leimallisempi työväenhanke. Kumpikin yhteisö kesti vain lyhyen aikaa. Selvimmin suomalaiskansalliselta pohjalta syntyi suuri ”Colonia Finlandesa” Misioneksen laaksoon Argentiinaan vuonna 1906. Sen perusti tunnettu kulttuuripersoonallisuus Arthur Thesleff. Jäseniä oli houkuteltu myös rikastumislupauksilla, jotka osoittautuivat turhiksi haaveiksi. Todellisuudessa siirtolaiset elivät vuosikymmeninä köyhinä pienviljelijöinä.

▲ Sointula on suurin ja tunnetuin suomalaisten ihanneyhteisöistä. Kalevan Kansan Malkosaareksi (Malcolm Island) nimittämän paikan postiosoite on edelleen Sointula, B.C. (British Columbia). Se sijait­ see lähes päivämatkan päässä Vancouverin kaupun­ gista. Turisteja houkutellaan paikkakunnalle museol­ la, nettisivustolla ja 1996 tehdyllä seinämaalauksella (Peltoniemi, 2001).

► seppä Karl E. Streng Takoo Kettinkiä Sointulan Pajassa vuonna 1904 Antti Puukilan Ja Matti Kartun Kanssa. karttu Muutti Myöhemmin Toiseen Ihannesiirtokuntaan georgian Osuusfarmille. Pajan Lisäksi Sointulassa Toimi ***mm. Saha Sekä Räätälin­ Ja Suutarinverstas.

PAKKOROKOTUKSIA VASTAAN

SUOMEN 1920-LUVUN ”tropiikkikuume” synnytti neljä siirtolasuunnitelmaa. Taustalla olevissa uskonnollisissa piireissä kannatettiin vegetarismia. Etelä-Ranskan ”Paradiso” vuonna 1925 jäi pelkäksi haaveeksi. Vuonna 1929 perustettiin ”Penedo” Brasiliaan, johtajana Toivo Uuskallio. Siitä on nyttemmin tullut suomalaiseksotiikkaa myyvä turistikylä. Vuotta myöhemmin perustettiin ”Viljavakka” Dominikaaniseen tasavaltaan. Se valikoitui Oskari Jalkion ryhmän asuinpaikaksi, koska maassa ei ollut pakkorokotuksia. Samaan aikaan vegetaristeja siirtyi myös 1920-luvulla alkaneeseen ”Colonia Villa Alboradaan”, joka sijaitsee aivan Argentiinan suomalaissiirtolan lähellä, Parana-joen toisella puolen Paraguayssa.

Osuustoiminta-aate synnytti Yhdysvalloissa useita osuusfarmeja. Vuonna 1903 lestadiolainen liikenainen ja raittiusfeministi Maggie Walz (alunperin Johanna Kontra Niiranen) perusti Drummond-saarelle osuusfarmin, jonka johdon sosialistit myöhemmin kaappasivat. Siellä oli suurimmillaan jopa 300 henkeä. Drummond kilpaili amerikansuomalaisten kiinnostuksesta Kurikan Sointulan kanssa.

Kalifornian osuusfarmi perustettiin Redwood Valleyyn vuonna 1912 ja Georgian osuusfarmi McKinnoniin vuonna 1921. Se oli seudun suurin maatila. Näitä yrityksiä voidaan pitää myös Kuuban Omajan siirtokunnan henkisinä sukulaisina.

”Karjala-kuumeen” aikana amerikan- ja kanadansuomalaiset perustivat 1920-30-luvuilla Neuvostoliittoon useita suomalaiskommuuneja. Lähtijöitä oli runsaasti mm. Georgian osuusfarmilta. ”Kommuuna Kylväjä” perustettiin vuonna 1922 Rostovin lähelle Valkovenäjälle. Itä- Karjalassa sijaitsivat mm. kolhoosi ”Säde” Aunuksessa, ”Hiilisuu” Petroskoin lähellä ja ”Vonganperä” Uhtualla.

Israelista kiinnostuneet kristityt suomalaiset perustivat vuonna 1971 Jad Hashmonan suomalaiskibbutsin.

▲ Nykyisin Sointulan suomea puhuvat asukkaat ovat harventuneet, ja Peltoniemen ensimmäisten käyntien aikaiset elinkeinot, kuten metsätyöt ja kalastus supis­ tuneet. Maanviljelyksestä saarella ei saatu tulosta juuri koskaan, vaikka sitä Kurikan aikana yritettiinkin. Kalevan Kansan muistoa vaalitaan virkeällä kotiseutu­ museolla. Kuvassa Teuvo Peltoniemi ja museonhoitaja Gloria Williams (Peltoniemi, 1983).

Vähitellen Jad Hashmonan suomalaisluonne hiipui, ja se muistuttaa nyt tavallista israelilaista kibbutsia.

IHANNETAVOITTEIDEN MONINAISUUS

SUOMALAISTEN IHANNEYHTEISÖJEN vaikutuspiirissä ei väljästikään arvioiden ole ollut kuin 8000-10000 henkeä. Heistä valtaosa kuuluu ”Karjala-kuumeen” muuttoaaltoon. Kaksi suurinta, ”Sointula” ja ”Colonia Finlandesa”, vastaavat puolesta jäljelle jäävästä 2500 hengen määrästä.

Suomesta muuttaneiden yli miljoonan kokonaismäärään verrattuna ihannesiirtolaisuus oli melko vähäinen puro. Utopiasiirtolaisuudessa on oleellista samanmielisten ihmisten yhteinen muuttomatka, usein hyvin konkreettisesti yhtenä ryhmänä. Muuttajia työntää matkaan tyytymättömyys nykyisen asuinmaan oloihin, ei niinkään määränpään vetovoima muussa suhteessa kuin siinä, että se sallii perustaa uuden yhteiskuntajärjestyksen. Ihannesiirtolaisuuden ydin ei olekaan muuttaminen ja matkustaminen konkreettisessa mielessä. Se on henkistä matkalla oloa, levotonta paremman maailman etsimistä, jossa itse maanpäällä matkustaminen on vain väline.

Suurin osa siirtolaisuutta on yksilöllistä, korkeintaan perheen muuttoa. Utopiasiirtolaisuutta taas leimaa yhteisöllisyys lähes kaikilla tasoilla. Suomalaissiirtokunnissa oli tietenkin mukana myös niitä, jotka hakivat vain yksilöllistä oman onnensa täyttymystä, ja mukavampaa elämää. Valtaosaa lähtijöistä elähdyttivät kuitenkin henkisemmät päämäärät, joihin pyrittiin yhdessä. Yhteisöjen taustalla oli sosialismia, nationalismia, kristinuskoa, teosofiaa, vegetarismia, mutta myös kapitalistista onnenetsintää.

Suomalaisten utopiayhteisöt voi yleistäen jakaa neljään ryhmään: sosialistisiin (8), uskonnollisiin (4), suomalaisnationalistisiin (3), sekä luontoon paluuseen ja vegetarismiin (4) pohjautuviin siirtokuntiin. Harvat suomalaisyritykset olivat kuitenkaan yhden asian liikkeitä. Yleensä taustalla oli moninainen yhdistelmä aatteita. Kun yhdistelmät otetaan huomioon, sosialistisia näkemyksiä oli 12 yrityksessä, ja uskonnollisia 10:ssä. Raittiusaate oli vahvoilla 12 siirtolassa. Sama koskee osuustoiminta joka oli toimintamallina 12 utopiasiirtokunnassa. ”Paluu luontoon” oli iskusanana kaikissa Etelä-Amerikan ihanneyhteisöissä ja tärkeä oikeastaan kaikissa suomalaisten utopiasiirtoloissa.

Utopiayhteisössä tapahtui myös ideologian muutoksia. Drummondin uskonnollisesta osuusfarmista tuli myöhemmin sosialistinen. Useimmissa siirtokunnissa siirryttiin ajan myötä perheyksikköihin ja yksityisomaisuuteen.

Jossakin määrin muutettiin myös siirtokunnasta toiseen. Henkilöyhteyksiä löytyy niinkin kaukana sijaitsevista paikoista kuin Penedosta ja Israelista. Vaikka yhteisöt jakautuivat tai hajosivat kokonaan, niiden kaikki jäsenet eivät menettäneet uskoaan siihen, että vielä kerran löytyisi ihanneyhteisö, jossa utopia lopulta tavoitettaisiin.

UUDET YHTEISKUNNAN MUODOT

KLASSISISSA IHANNEYHTEISÖISSÄ tyypillisesti päätösvalta, työ, järjestyksenpito, asuminen ja ruokailu hoidettiin yhteistuumin. Monissa yritettiin uudistaa uskontoa, poliittista ajattelua, perhettä ja koulutusta.

Suurin osa suomalaisista ihanneyhteisöistä kokeili vain osaa utopiayhteisöjen mahdollisuuksista. Täydellisimpiä ihanneyhteisöjä olivat ”Sointula” ja ”Penedo”. Niissä yritettiin rakentaa aivan uutta maailmaa. Suomalaisyhteisöjen yleisin utopiapiirre koskee yhteismajoitusta, siihen pohjauduttiin yhdessätoista siirtolassa. Yhteisruokailumahdollisuus oli järjestetty yhtä useassa. Kymmenen yhteisöä noudatti samapalkkaisuutta. Joissakin yhteisöissä palkka korvattiin vastakirjaan merkityillä tulevaisuuden saatavilla.

Vain harvoissa suomalaisten ihanneyhteisöissä puututtiin seksuaalimoraaliin tai lastenkasvatukseen. Näkyvimmät poikkeukset olivat Sointula ja Penedo. Sointula perusti lastentarhan ja Penedossa suunniteltiin aluksi, että siellä tultaisiin lasten opettamisessa toimeen ilman kouluakin.

Suomalaiset olivat jättäneet taakseen ahdasmielisen suomalaisen byrokratian ja tiukan sisäisen kontrollin. Mutta suomalaisuutta vaalittiin. Siirtolaiset elättelivät suurisuuntaisia ajatuksia koko Suomen kansan siirtämisestä uuteen paikkaan ja yhteiskuntamuotoon. Suomen kieli oli tärkeä. Usein opettaja oli ainoa vieraskielinen yhteisön jäsen. Ympäristön kielen oppiminen sujui hitaasti. Colonia Finlandesassa suomalaisten intiaanivaimot opettelivat tämän vuoksi Kiteen murretta.

Yhteydenpito Suomeen oli aluksi vilkasta. Siirtolaiset saivat kirjeitä ja lehtiä, mutta vuosien mittaan yhteydet vähenivät ja Etelä-Amerikan siirtokunnat saatettiin ”löytää” uudelleen.

IHANNEYHTEISÖJEN OPETUKSET

LÄHES KAIKISSA YHTEISÖISSÄ OLI RIITOJA ja erimielisyyksiä. Ne liittyivät useimmiten taloudellisiin vaikeuk-

▲ Tämä kaatumaisillaan oleva sauna oli ainoa jäljellä oleva Kalevan Kansan aikainen rakennus, kun Peltoniemi kävi Sointulassa ensimmäisen ker­ ran. Saunan raunioista hän löysi mm. suuren määrän AIKA­lehden numeroita. Sointulasta on julkaistu kir­ joja, artikkeleita ja tv­ohjelmia. Sointulasta kerrot­ tiin ainakin ennen myös kanadalaisissa koulukirjoissa (Peltoniemi, 1979). siin, kuten ”Penedossa”, jossa painiskeltiin suurten lainojen kanssa. Kiistoja käytiin tietysti myös tavoitteista, kuten ”Sointulassa” ja ”Drummondissa”.

Jäsenistö ei suomalaisissa ihanneyhteisöissä ollut kovinkaan homogeenista. Kaikki yhteisöt perustettiin maatiloina, mutta maanviljelystaustaa oli enemmälti vain kahdeksassa yrityksessä. Suurin osa jäsenistä oli sivistyneistöä (10) tai työväkeä (16), he useimmiten kaivoksista ja konepajoista tulleita.

Kovin montaa vuotta ei ihanne-elämää vietetty missään. Vaikka Etelä-Amerikan yrityksissä elettiin vuosikymmeniä suomalaisyhteisöinä, niiden utopialuonne laimeni parissa vuodessa. Pisimpään pysyivät tässä suhteessa pystyssä Yhdysvaltojen osuusfarmit, joiden loppu liittyi pula-aikaan ja maaltapakoon. Monet utopiayhteisöinä aloittaneet suomalaisyritykset muuttuivat nopeasti tavallisiksi siirtolaispaikkakunniksi.

Suomalaisten ihanneyhteisöt ovat siis enimmäkseen osoittautuneet pettymyksiksi. Mutta epäonnistuneinakin ne ovat toteuttaneet utopiayhteisöjen perimmäistä roolia: auttaneet näkemään mistä on kysymys, mitä on muutettava ja miten siihen voidaan pyrkiä.

Yhteisöjen merkitystä mitataan muullakin kuin niiden ulkoisella kohtalolla.

Lisätietoa Teuvo Peltoniemi: Kohti parempaa maailmaa – suomalaisten ihannesiirtokunnat 1700-luvulta nykypäivään. Otava, 1985. utopias.info facebook.com/groups/finnutopias

Skeptikko sitten

20v.

VÄITTEITÄ magneettien parantavista voimista on esitetty läpi vuosisatojen. Tutkimuksissa on kuitenkin jouduttu pettymään ja tutkijat ovat kumonneet väitteitä magneettiterapioiden ihmeellisistä vaikutuksista kerta toisensa jälkeen. Magneettiterapioiden tieteen piirissä saama leima puoskareiden hoitomuotona ja monenlaisten rahastusmielessä tehtyjen ihmelaitteiden raaka-aineena häiritsee tarpeellista tieteellistä tutkimusta magneettikenttien fysiologisista vaikutuksista. Kaikki magneettitutkimukset, jopa vakavasti otettavatkin, kohtaavat näiden vuosisataisten perinteiden takia voimakasta skeptisismiä ja kyynisyyttä tieteentekijöiden piirissä. Nykytiede on keskittynyt tutkimaan magneettisuuden haittavaikutuksia.

Tutkimukset osoittavat, että kaikenlaisiin magneetti-ihmelaitteisiin ja väitteisiin magneettisuuden parantavista voimista kannattaa suhtautua varauksella. Magneettisuudesta puhuttaessa ei magneettiterapioita pidä sotkea magneettikuvaukseen (MRI), eikä neurologiassa käytettävään kallon ulkoiseen magneettistimulaatioon sekä muihin magneettisuuden nykyaikaisiin sovellutuksiin. Tämä voi joskus olla hieman vaikeaa. Yleispätevänä sääntönä lääketieteen suhteen voidaan pitää sitä, että lääketieteessä ei vielä koskaan olla törmätty hoitomuotoon, joka auttaisi laajaan joukkoon sairauksia tehokkaasti ja ilman merkittäviä sivuvaikutuksia, kuten muun muassa magneetihoidoista väitetään.

Etsiessään terveyttä edistäviä ilmiöitä ihmiset epäilemättä tulevat edelleenkin valitsemaan helpon tien ja ostamaan magneettisia ihmetuotteita, koska tieteellä on tarjottavanaan vain terveellinen ravinto ja säännöllinen liikunta sairauksien ehkäisyssä, eivätkä nämäkään yksilön kohdalla takaa parasta lopputulosta.

ENTÄ MIKSI skeptikot kiinnittävät huomiota suhteellisen vähäpitopisiin asioihin, jotka ovat vain pieniä osia ylenmääräisestä informaatiotulvasta ja jotka eivät suoranaisesti tuota kenellekään haittaa? Hannu Karttunen on todennut: Yleensä nämä uskomukset ruokkivat irrationaalista ilmapiiriään, ja voivat johtaa muihin pseudoilmiöihin, jotka puolestaan saattavat olla selvästi haitallisia.

Yhteiskunnassa, jonka vallitseva filosofinen ilmapiiri on se, että kaikki kelpaa, kunhan se on mielenkiintoista ja erikoista, ei tietokriittisyydelle ole tilaa. Pseudotieteiden tasa-arvoisuuden ja suvaitsevaisuuden vaatimus tunkeutuu median tiedollisen vapaamielisyyden kenttään, mikä antaa mahdollisuuden jatkuvaan näennäistieteelliseen pommitukseen. Pienistä tiedonpalasista – erityisesti kritiikittömistä ja ihmisluontoon vetoavista tiedonpalasista

– muodostuu pikkuhiljaa hyväksyttäviä näkökulmia riippumatta niiden todenperäisyydestä.

TIETEELLISEEN MAAILMANKUVAAN POHJAAVA rationaalinen ajattelu ei myöskään näytä järin kiinnostavan naisia. Skeptikkojärjestöjen jäsenkunnassa kaikkialla maailmassa naisten osuus on vain muutama prosentti. Eikä Suomikaan tee poikkeusta. Skepsis-yhdistyksen jäsenistä vain vajaa viidennes on naisia.

Syitä sille, miksi näin on, ei ole juurikaan pohdittu edes naistutkimuksen piirissä. Jotkut skeptikot ovat jopa olleet valmiit leimaamaan koko naistutkimuksen huuhaaksi, joka vain ruokkii pseudotieteellistä ajattelua.

Tämä oli taustana sille, että Skepsis-yhdistys halusi nostaa yhdeksi yleisötilaisuuksiensa teeman aiheeksi ”feminismi, tiede ja feministinen tiede”, kysymysmerkillä varustettuna. Haluamatta mitenkään kyseenalaistaa naistutkimusta sinänsä, yhdistyksen naisaktivistit halusivat selvittää etupäässä miehistä koostuvan yhdistyksen jäsenille, mistä naistutkimuksessa ylipäätään on kysymys ja ehkä samalla herätellä myös kriittistä keskustelua naistutkimuksen sisällä.

Oireellista asiassa oli se, ettei Suomesta tuntunut löytyvän yhtäkään naistutkimuksen asiantuntijaa, joka olisi suostunut luennoimaan aiheesta. Lopulta politiikan tutkija Tuija Parvikko Jyväskylän yliopistosta puheenjohtaja Ilpo V . Salmen sitkeän taivuttelun tuloksena lupautui tehtävään. MARKETTA OLLIKAINEN

SUOMALAISVIIHTEEN MEGATÄHDEN Jari Sillanpään suurella kohulla markinoidulle uskomuslääkinnän tukikonsertille kävi kuin sadun hiirelle. Ei tullut takkia eikä edes kukkaroa. Sillanpään gospel-konsertin tuotolla piti rahoittaa Minä olen -lehden tietopaketti uskomuslääkinnästä joka kotiin, mutta konsertti tuottikin järjestäjälleen sadan tuhannen markan tappiot.

• Konsertista oli etukäteen paljon mustamaalausta, huuhaaksi leimaamista mediassa, ehkä se on vaikuttanut. Luontaishoidoista kiinnostuneet ihmiset leimattiin jotenkin pimahtaneiksi, maestro valitteli Ilta-Sanomissa. 20. maaliskuuta. Helsingin Areenalla pidettyyn konserttiin myytiin lippuja vain 1800, kun katsomoon olisi sopinut 25 000 kuulijaa.

Sami Tetri

Risto Selin

Marketta Ollikainen

lainaukset Lehdestä Skeptikko 1/1998. skeptikot Verkossa: Skepsis.fi/lehti