Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 1/2022

Verkkokurssi tiedelukutaidosta

Risto K. Järvinen

ELÄMME kvanttitietokoneiden, itseajavien autojen ja robottikoirien maailmassa. Ja toisaalta salaliittojen, pandemioiden ja ilmastokriisin maailmassa. Miten näin mutkikkaista ilmiöistä sel- ” vitään? Ainoastaan uusimman tieteen avulla”, professori Samuli Siltanen Helsingin yliopistosta toteaa. ”Tiedettä on helpompi ymmärtää, jos tuntee tieteen toimintaa ja ymmärtää, kuinka sitä tehdään.”

Helsingin yliopisto on tuottanut yhdessä Kehittämiskeskus Opinkirjon ja Kauniaisten kaupungin kanssa kaikille avoimen ja maksuttoman verkkokurssin ”Tiedelukutaidon perusteet”. Viime syksynä avattu kurssi on suunnattu ennen kaikkea lukiolaisille, mutta sopii myös niin tavallisille kansalaisille kuin päättäjillekin.

EI TARVITSE OLLA NERO

TIETEEN KÄSITYS jostakin ilmiöstä rakentuu vähitellen tutkimusten perusteella, kun riittävän moni tutkija saa saman tuloksen. Toiston lisäksi tieteen laadun varmistajana toimii vertaisarviointi.

Kurssilla selviää, että tiede on ihan tavallisten ihmisten työtä, jota tehdään kunkin tieteenalan omilla tieteellisillä menetelmillä. Esimerkiksi tieteellinen julkaisu noudattaa tiettyä rakennetta. Julkaistavaksi lähetettyä artikkelia ei julkaista ennen kuin se on läpäissyt vertaisarvioinnin eli toisten saman alan tutkijoiden seulan.

Kurssi paitsi tutustuttaa tieteen tekemiseen myös kannustaa ja rohkaisee tieteelliseen ajatteluun. Kurssisisältöjä oli kirjoitamassa kahdeksan tutkijaa ja opettajaa Helsingin, Tampereen ja Turun yliopistoista. Yksi heistä oli Skepsiksen puheenjohtaja 1999-2003, havaintopsykologi Jukka Häkkinen.

Kurssilla tutustutaan myös siihen, miten tiedettä eri aloilla tehdään, millainen on tutkijan työpäivä ja millaista yliopisto-opiskelu on. Tehtävien kautta syvennetään kriittisen ajattelun taitoa, perehdytään erilaisiin aineistoihin ja tutustutaan tieteellisten tekstien lukemiseen ja kirjoittamiseen.

Professori Siltanen suosittelee tutkijan uraa luovalle, innostuneelle ja uteliaalle henkilölle. Myös kurssilla haastatelluista tutkijoista lähes jokainen mainitsee uteliaisuuden, kun heiltä kysytään, millaisista valmiuksista heille on urallaan ollut hyötyä. Myös sitkeys ja pitkäjänteisyys tulivat mainituksi, samoin kuin yhteistyökyvyt. Nerous sen sijaan ei.

”Poikkeuksellista älykkyyttä tärkeämpiä hyvän tutkijan ominaisuuksia näyttivät olevan jopa kritiikinsietokyky tai paksunahkaisuus sekä itseohjautuvuus samoin kuin kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja erottaa olennainen epäolennaisesta”, kurssia rakentanut erityisasiantuntija Eeva Mäkelä Opinkirjosta kertoo.

”pari Vuotta Lähes Kokonaan Poissa Opinnoista Olleena Jännittää, Miten Asiat Muistuvat Mieleen. Tämä Kurssi Oli Siihen Täydellinen! Kurssilla Selitettiin Aiheet Paremmin Ja Yleistajuisemmin Kuin Muistan Kertaakaan Opintojeni Aikana Tapahtuneen. Lisää Näitä!”

LUKIOIDEN JA YLIOPISTOJEN YHTEISTYÖTÄ

LUKIOILLE KURSSI on yksi tapa toteuttaa uuden lukiolain edellyttämää korkeakouluyhteistyötä. Kurssin voi aloittaa milloin tahansa ja suorittaa omassa aikataulussa joko itsenäisesti tai oman opettajan johdolla. Kurssin suorittamisesta Helsingin yliopistolta saadut kaksi opintopistettä voi hyödyntää myöhemmin opinnoissa. Kurssin voi liittää esimerkiksi osaksi matematiikan, kemian ja kemian opettajien kandidaatin koulutusohjelman opintoja, tai mihin tahansa Helsingin yliopiston tutkinnon ”muut opinnot” -osioon.

”Palaute kurssista on ollut sisältöjen osalta hyvin positiivista. Myös kurssin ulkoasu on saanut kiitosta. Tehtäviin liittyvä kritiikki on liittynyt teknisiin asioihin, joita olemme alkuvuodesta korjanneet”, Eeva Mäkelä kertoo. ”Yleisesti ottaen kurssia on kiitetty selkeäksi, hyvin jäsennellyksi, monipuoliseksi ja innostavaksi. Kiitän siitä kirjoittajia ja nuoria, jotka olivat mukana tuotamassa kurssia. He muun muassa kävivät läpi tekstejä ja tutustuivat tehtäviin, antoivat korjausehdotuksia sekä myös hylkäsivät osan tehtävistä.”

Lähteet: tiedelukutaito.mooc.fi/ helsinki.fi

Kuva: Kehittämiskeskus Opinkirjo / Creative Commons BY 4.0 -lisenssi / Salla Vasenius

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2022. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Steven Seagal ei taistele Ukrainassa
Minä, skeptikko
Infodemiaa seuraa infosota
Lehdelle uusi toimitusneuvosto
”Vain pieni flunssa”
Valtsun tuolissa: Punavalohoito: tieteen läpimurto vai taas uutta hömppää?
Covid-19 ja salaliittoteoriat: osa 4
Mansikkamysteeri. Tarina tieteen etsimisestä
Luominen ja evoluutio. Miten usko ja tiede kohtaavat
Pernaruttoa levittävä savukone ja pahoinvointia aiheuttava ääniase
Kun woke karvansa paljasti
Ajatuksia kirjoituksesta ”Lääketeollisuus – huuhaata tieteen helmoissa”
Kauhea lääketeollisuus?
Sussa Björkholm vastaa
Tuomas Alatalo 27.9.1977 – 10.11.2021

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit