Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 1/2022

Valtsun tuolissa: Punavalohoito: tieteen läpimurto vai taas uutta hömppää?

Vladimir Heiskanen

BIOLOGIASSA JA LÄÄKETIETEESSÄ ajatellaan tavallisesti, että näkyvä valo vaikuttaa ihmisiin silmien kautta ja sen avulla voidaan säädellä vireystilaa ja vuorokausirytmiä. Näkyvän valon vaikutusten kuitenkin ajatellaan loppuvan tähän. Vuosikymmen sitten Valkee-korvavalolamppu herätti laajaa huomiota väitteillä, että silmien lisäksi myös aivokudos voisi aistia valoa niiden sisältämien valoherkkien opsiiniproteiinien kautta. Korvavalolamppuja markkinoitiin kaamosmasennukseen ja masennukseen, mutta tutkimukset eivät onnistuneet osoittamaan hoidosta hyötyä. Korvavalofirman kova maine laski kuin lehmän häntä sille myönnetyn Huuhaa-palkinnon ja useiden kriittisten lehtijuttujen myötä. Firma ajautui vuonna 2021 konkurssiin.

Viime vuosina luontaisterveysvaikuttajien ja biohakkereiden keskuudessa on noussut esiin uusi hoitomuoto nimeltä punavalohoito. Sitä markkinoidaan muun muassa testosteronin nostoon, liikunnasta palautumiseen, ihon kunnon parantamiseen ja kiputilojen hoitoon. Markkinoidut tuotteet ovat yksinkertaisia, suunnattuja LED-valaisimia, joista tulee näkyvää punaista valoa tai näkymätöntä lähi-infrapunavaloa.

Toisin kuin korvavalolamppujen kohdalla, uskon itse että punavalohoidossa on järkeä, kunhan jätetään räikeimmät siihen liittyvät markkinointiväitteet sivuun. Olen seurannut aihetta läheltä jo vuosikymmenen ja julkaissut aiheesta vertaisarvioituja kirjallisuuskatsauksia vapaa-ajan harrasteenani.

Korvavaloista julkaistiin kaikkiaan kymmenkunta tieteellistä artikkelia. Se sai 2010-luvun alussa huomattavaa optimistista mediahuomiota jo ennen kuin aiheesta oli juuri minkäänlaista uskottavaa tutkimusnäyttöä. Entäpä minkä verran punavalohoidosta on näyttöä?

Punavalohoidosta on julkaistu kaikkiaan noin 6000 lääketieteellistä tutkimusartikkelia. Tähän sisältyy yli tuhat satunnaistettua tutkimusta joista suurin osa on lumekontrolloituja. Hoitoa on tutkittu 70 eri maassa yhteensä noin 250 lääketieteelliseen hoitoaiheeseen (mm. Alzheimerin tauti, nivelrikkokipu, suun limakalvotulehdus, kaljuuntuminen). Tulokset ovat olleet monelta osin lupaavia ja näyttöä on arvioitu suotuisasti myös systemoiduissa kirjallisuuskatsauksissa. Tiedekirjallisuudessa punavalohoidon virallinen nimi on ”photobiomodulation”.

Vaikka akateemisessa kirjallisuudessa on jo valtava kokonaisuus tietoa punaisen valon mahdollisista biologisista ja lääketieteellisistä vaikutuksista, uutismediat ovat olleet toistaiseksi pidättyväisiä aiheen käsittelyn suhteen. Koulubiologiassa ei edelleenkään opeteta, että valolla saattaisi olla muita terveydelle merkittäviä vaikutuksia kuin silmien kautta tapahtuva vaikutus vireystilaan ja vuorokausirytmiin.

Tämä pidättyväinen asenne saattaa osin johtua siitä, että olemme joutuneet oppimaan kantapään kautta, kuinka lääketieteellisistä läpimurroista ei vain kannata huudella ennenaikaisesti. Tällä hetkellä lääketiede on myös käymässä niin kutsuttua replikaatiokriisiä, jossa on tullut selväksi, että monet tunnetut tieteelliset löydökset ovatkin olleet liioiteltuja tai epätosia. Monet aiemmin käyttöön otetut lääketieteelliset hoidotkin todettu uudemmissa tutkimuksissa tehottomiksi (ks. medical reversal).

Kohtuullinen kriittisyys ja pidättyväisyys lieneekin täten 2020-luvun henkeen kuuluvaa. Tieto tarkentuu punavalonkin osalta vuosi vuodelta, ja mikäli punavalohoito tulee vielä lyömään itsensä läpi näinä vuosina, tiedämme että se on läpäissyt ennätysmäisen tiukan seulan.

Artikkeli lehden taitossa (PDF) »

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2022. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Steven Seagal ei taistele Ukrainassa
Minä, skeptikko
Infodemiaa seuraa infosota
Lehdelle uusi toimitusneuvosto
”Vain pieni flunssa”
Verkkokurssi tiedelukutaidosta
Covid-19 ja salaliittoteoriat: osa 4
Mansikkamysteeri. Tarina tieteen etsimisestä
Luominen ja evoluutio. Miten usko ja tiede kohtaavat
Pernaruttoa levittävä savukone ja pahoinvointia aiheuttava ääniase
Kun woke karvansa paljasti
Ajatuksia kirjoituksesta ”Lääketeollisuus – huuhaata tieteen helmoissa”
Kauhea lääketeollisuus?
Sussa Björkholm vastaa
Tuomas Alatalo 27.9.1977 – 10.11.2021

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit