Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 2/2022

Virusdenialismin sisällissota

Juha Leinivaara

KEVÄÄN AIKANA uudet kriisit ovat syrjäyttäneet koronapandemian otsikoista. Silloin on helppo unohtaa virusdenialismia harrastaneet kerhot, joissa tapahtui melko suurta draamaa. Pandemiatoimia ja rokotteita vastustaneet ryhmittymät olivat vielä viime vuonna näennäisesti yhtä suurta rintamaa. Twitter, Facebook ja Telegram näyttivät hetken aikaa olevan ihan tukossa THL:n ja WHO:n vastaisista kirjoituksista. Ulosanti oli monipuolista ja paikoitellen erittäin värikästä. WHO:n virkailijoiden väitettiin olevan murhaajia. THL:n asiantuntijat olivat samoissa puheissa valtaeliitin pahantahtoisia kätyreitä. Koronarajoitukset olivat vallankaappaus. Koko virologian kenttä julistettiin humpuukiksi. En vielä tuolloin aavistanut millaista draamaa oli luvassa.

On paikallaan tarkastella, mistä draama alkoi ja mihin rintaman raot ilmestyivät. Kokouksissa ja luennoilla esitettiin ristiriitaisia tulkintoja pandemiasta. Näihin ”rikkureihin” kohdistui vähemmän ystävällistä kielenkäyttöä. Olihan terveysviranomaisia syytetty pahimmillaan ihan kansanmurhan suorittamisesta. Tilanne rauhoittui muutaman kuukauden jälkeen. Osapuolet olivat eristäytyneet omiin kupliinsa. Tilejä ja kommentteja katosi internetistä. Draamasta pääsivät nauttimaan ne harvat, jotka vaivautuivat seuraamaan kinastelua reaaliajassa.

Rintama koostui seuraavista tiiliskivistä: a) Virusdenialistit. He eivät hyväksy, että viruksia on olemassa. Taudit ja sairaudet johtuvat jostain aivan muista asioista. Tähän leiriin kuuluu sellaisia nimiä kuten Andrew Kaufman ja Stefan Lanka. Heidän esitelmiään jaettiin ahkerasti koronapandemian aikana. b) Koronapandemian vastaiset toimet ovat vääriä ja turhia. Tässä tulkinnassa ei aina ole väliä, ovatko virukset totta vai ei. Joseph Mercola ja Antti Heikkilä kuuluvat tähän leiriin.

c) Koronavirus on olemassa, mutta ei niin vaarallinen kuin viranomaiset väittävät. Tässä vaihtoehdossa on eniten lääketieteellisesti ja akateemisesti koulutettuja, mutta he ovat vähemmistössä. Covid-19 on heidän mielestään vain tavallinen flunssa.

Nämä ovat ne selkeimmät jaot. Eroavaisuuksia löytyy mm. siitä, uskotaanko virusten aiheuttavan sairauksia ja onko Covid-19 edes yksi tauti vai kokoelma tauteja. Kun sekamelskaan lisätään vielä mukaan erilaisia uskomuksia 5G-verkkojen aiheuttamista taudeista, niin kukaan ei ole hyvin perillä siitä, missä mennään. Tulkintoja on vielä enemmän. Kolmijako riittäköön toistaiseksi.

Tammikuussa Joseph Mercola teki selvän pesäeron virusdenialisteihin. Osteopaatiksi kouluttautunut Mercola on tunnettu nimi nimenomaan ns. vaihtoehtolääketieteen parissa. Mercola lähetti sähköpostilistalleen kirjoituksen, jossa kerrottiin, että SARS-CoV-2-virus on eristetty, sekvensoitu ja ihan oikeasti totta. Ne olivat kaikki väitteitä, jotka saivat virusdenialistit riehuvalle tuulelle. Mercola olikin yllättäen kerettiläinen.

Mercola on vuosien varrella toistuvasti puhunut valtavirrasta poikkeavien terveysväittämien puolesta. Samalla hän on rakentanut itselleen miljoonien dollarien kokoisen firman, joka myy hänen terveystuotteitaan. Maineen ylläpito ei ole helppoa, jos laukoo liian villejä väittämiä. Silloin hän voisi saada potkut isoimmista sosiaalisista medioista, joka haittaisi markkinointia.

Virusdenialistien harmiksi hän ei väittänyt, etteivät virukset kykene aiheuttamaan tauteja. Tai ettei viruksia edes ole olemassa. Mercolaa kannattaneet virusdenialistit lähtivät ovet paukkuen. Häntä syytettiin yhtä harhautuneeksi kuin WHO:n virusasiantuntijoita.

Toinen kiista kehittyi Wuhanin kuuluisasta viruslaboratoriosta. Laboratoriota syytettiin salailusta. Viranomaiset olivat syyllistyneet viruksen kehitystyöhön ja Yhdysvaltojen yhteyttä projektin rahoitukseen pohdittiin useilla videoilla. Luonnollisesti nämä pohdinnat eivät sopineet niille, jotka eivät edes usko virusten olevan totta. Ilmiö toistui myös toisen laboratorioihin liittyvän salaliittoteorian kohdalla. Hieman yllättäen samat piirit eivät laittaneet jakoon Kremlin kehittämiä juttuja Ukrainassa sijaitsevista bioaselaboratorioista. Ne olisivat olleet oivaa materiaalia länsimaisen lääketieteen korruptiosta. Nämä piirit eivät kuitenkaan usko viruksiin, joten ukrainalaiset eivät voineet kehitellä viruksia asekäyttöön.

Salaliittoteoriat laboratoriossa valmistetusta viruksesta eivät siis voineet olla totta, sillä ne vaatisivat viruksen olevan totta. Rokotevastaisilla keskustelupalstoilla leimahti syytöksiä soluttautujista ja disinformaation tahallisesta levittämisestä. Ironiaa oli niin vahvasti ilmassa, että jouduin hartiaottein pidättelemään nauruani.

Tämän draaman jäljet siivottiin pois netistä. Jälkipyykki on kuitenkin osapuolten muistissa. Nykyään onkin melko haastavaa saada esiin rokotteita vastustavilta kantaa siihen, uskovatko he viruksiin. Se ei tietenkään estä heitä vaatimasta pääsyä samaan pöytään terveysvirastojen kanssa. Turvaetäisyyden rajoissa.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2022. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Faktantarkastajat iskivät Einsteiniin
Minä, skeptikko
Vastaanottajallakin on vastuu siitä, vaikuttaako tieto
Valtsun tuolissa: Kolesteroliskeptikkojen huuhaa
Venäläisten totuus ja totuus venäläisistä
Erään puhelinennustajan nousu ja tuho
Covid-19 ja salaliittoteoriat: osa 5
Tarot. Korttien viisaus
Salaliittoteorioiden ihmemaassa, Taistelu totuudesta, Heränneet
The Atheist Muslim
Silmänkääntäjä
Woke, cancelointi ja naisten palkkatasa-arvo
Suomiko pien? Elä hupaja!

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit