Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 2/2022

Covid-19 ja salaliittoteoriat: osa 5

Joni Martikainen

Peggy Marco Lachmann-anke / Pixabaycom. &

Osa 5: Miten voimme vaikuttaa salaliittojen leviämiseen tehokkaimmin?

”Empaattinen lähestymistapa ja emotionaalinen etäisyys ovat

todennäköisimmin toimivampi keino purkaa loitsu kuin moukaroida

epäloogisuudet maan tasalle.”

MIELENTERVEYTTÄ voi ajatella pöytänä. Pöydän jalkoihin kasautuu suoja- ja haavoittuvuustekijöitä, kuten mielenterveyttä tukevia tai haavoittavia perinnöllisiä tekijöitä sekä mielenterveyttä tukevia tai haavoittavia sosiaalisia kokemuksia. Pöydän jalkoihin kasautuvien tekijöiden summa määrittää pöydän kantokyvyn. Pöydän päälle asetettava paino puolestaan on laukaiseva tekijä. Se on yleensä jokin akuutti, stressaava elämäntapahtuma, kuten avioero tai työpaikan menetys. Pöydän jalkojen kantokyky ja pöydän päälle asetettavan painon määrä määrittävät, romahtaako pöytä.

Myös salaliittouskomusten äkkiväärää lisääntymistä yksilön uskomusjärjestelmässä voi ajatella tältä kantilta. Yksilöllä voi olla sen suhteen tiettyjä suojatekijöitä, kuten koulutuksen kautta kehittynyttä analyyttista ajattelua tai korkea sosiaalinen asema, jonka vuoksi hän ei koe sosiaalista eriarvoisuutta. Yksilöllä voi olla myös haavoittuvuustekijöitä, kuten korostuneesti skitsoidisen persoonallisuusprofiilin piirteitä tai negatiivisia sosiaalisia kokemuksia: yksinäisyyttä, merkityksettömyyden tunnetta sekä oman sosiaalisen aseman ja statuksen näkymien laskua.

Salaliittojen kohdalla laukaiseva tekijä on usein jokin akuutti, negatiivinen muutos ympäristössä, kuten hallituksen koronaviruspandemian estämiseksi tekemät rajoitustoimet, jotka koetaan oman arvomaailman vastaisiksi.

SALALIITTOIHIN USKOMISEN TAUSTALLA ON USEIN TRAGEDIA

JOS Yhdysvaltojen kongressinvaltauksessa poliisin ampumaksi joutuneen Ashlin Babbittin kuolemaan johtaneesta tapahtumaketjusta pitäisi piirtää jonkinlainen karkea kuva, pelkästään hänen henkilökohtaisten psykologisten ominaisuuksiensa kuvaaminen ei tekisi sille oikeutta. Ashlin Babbittin kuolemaa onkin tarkasteltava laajemmassa sosiaalisessa kontekstissa.

Babbitt oli 35-vuotias, pitkän palvelusuran suorittanut sotaveteraani, omien sanojensa mukaan liberalisti, joka oli äänestänyt edellisissä vaaleissa sekä demokraattien että republikaanien presidenttiehdokkaita. Hän oli myös talousvaikeuksissa oleva pienyrittäjä, joka oli ottanut lainaa yli 160 prosentin korolla ja joutunut tämän jälkeen maksuongelmien vuoksi lainayhtiönsä haastamaksi oikeudessa. Twitter-tilinsä perusteella hän radikalisoitui varsin nopeasti vuoden 2019 aikana, ja viimeisinä viikkoinaan hän julkaisi yli viisikymmentä QAnon-aiheista julkaisua päivässä.

Koronaviruspandemia kiihdytti Babbittin kokemusta yhteiskunnan liberalistisen arvomaailman vastaisista toimista. Salaliittoteoriat kävivät jo varsin kuumina YouTubessa ja netin keskustelupalstoilla, kun Yhdysvaltojen politiikassa aloitettiin kesällä 2020 vaalistrategiana järjestelmällinen viestintäkampanja. Sen tarkoituksena oli istuttaa ihmisten päähän ajatus, että tulevan syksyn vaalit tulisivat olemaan epärehelliset, jos äänten laskeminen venyisi yli vaali-illan. Äänten laskemisen väistämätön venyminen oli luonnollisesti jokaisen objektiivista todellisuutta seuraavan tiedossa jo kesällä.

Kuollessaan Babbitt oli täynnä uskomuksiinsa nähden oikeutettua raivoa siitä, että satanistisissa rituaaleissa lapsia hyväksikäyttävä eliitti oli varastanut demokraattiset vaalit itselleen.

En ole keskittynyt tässä artikkelisarjassa liikaa salaliittojen epäloogiseen rakenteeseen, koska syvällinen ymmärrys niiden taustalla olevista mekanismeista vaatii näkemykseni mukaan laajempaa yhteiskunnallista näkökulmaa. On tuskin sattumaa, että koronaviruksen leviämisvuonna ja Yhdysvaltojen vaalivuonna 2020 QAnon-salaliittoon liittyvät somepäivitykset kasvoivat viisinkertaisiksi. Ei myöskään ole sattumaa, että vuoden 2020 kongressinvaaleissa oli yli 90 kandidaattia, jotka hakivat sinne QAnon-salaliiton voimalla.

On myös niin helppo närkästyä salaliittoteoreetikon väittämien ilmiselvästä epäloogisuudesta, että sitä helposti unohtaa, että salaliittoihin voimakkaasti uskova henkilö ei yleensä voi kovin hyvin. Hän kokee todennäköisesti olevansa heikossa asemassa elämässään, ilman keinoja vaikuttaa tilanteeseensa. Poliittinen kyynisyys ja epäluottamus instituutioihin kumpuavat usein aidosti epäreilusta elämäntilanteesta. Etsiessään kausaalista selitystä ja sosiaalista syyllistä tilanteelleen salaliittouskovainen kompastuu ja putoaa kaninkoloon, jossa kaikki käy järkeen yhtäkkisesti – kuin salamaniskusta.

On tuskin myöskään sattumaa, että Yhdysvaltojen kongressin valtaajista noin 60 prosentilla arvioitiin Yhdysvaltojen median mukaan olleen taustalla merkittäviä taloudellisia ongelmia.

TIETEELLISEN MAAILMANKUVAN EDISTÄMINEN

TIETEELLISEN MAAILMANKUVAN EDISTÄMINEN on luonnollisesti tärkeä osa myös salaliittouskomusten vastaista työtä. Tosin yksittäinen tieteentekijä voi olla kuin kaarnalaiva historian valtameren myrskyssä ja päätyä huomaamaan, että jos mereen työntää kätensä, meren pohjavirrat tempaisevat mukaansa. Tämän sai kokea Yhdysvaltojen tartuntatautikeskuksen johtaja Anthony Fauci, joka esiinnyttyään mediassa tieteellisen tiedon puolestapuhujana on nyt osa salaliittouskomusta, jonka mukaan koronavirus onkin karannut hänen laboratorioistaan.

Taistelussa modernia misinformaatiota ja disinformaatiota vastaan onkin hyvä keskittyä voittamaan sota ja välttää yksittäisiä taisteluita. Edistämällä rationaalisen ajattelun kykyä ja medialukutaitoa jo lapsena kouluissa rakennetaan tilastotason väestöllistä puskuria, jonka ansiosta salaliittoteoriat pysyvät todennäköisemmin marginaalisina epävakainakin historiallisina aikoina. Tässäkin asiassa preventio on parasta lääkettä.

On kuitenkin myös hyvä muistaa, että tutkimusten mukaan koulutus suojaa salaliitoilta kahden pääasiallisen mekanismin kautta. Toinen niistä on analyyttisen ajattelun kehittyminen, joka rakentaa puskuria epäloogisuuksia vastaan. Toinen on koulutuksen tuoma sosiaalinen asema parempine yhteiskunnallisine näkymineen, joka suojaa merkityksettömyyden ja sosiaalisen epätasaarvon tunteilta.

Mitä lähempänä yhteiskunnallista eliittiä yksilö kokee olevansa, sitä vähemmän hän epäilee eliitin toimia. Mitä litteämpi yhteiskunnan hierarkkinen rakenne on, sitä vähemmän rationaalisen ajattelun puskuria tarvitaan tilastollisella tasolla. Onkin vallanpitäjien vastuulla pitää yllä sellaisia yhteiskunnallisia rakenteita, joissa salaliittojen houkuttelevuus on mahdollisimman pientä.

MITEN KESKUSTELLA SALALIITTOUSKOVAISEN KANSSA?

HYVÄ KOMPASSI, jota sovellan asiakastyössäni, on kysyä: onko uskomuksista haittaa uskojalle itselleen tai muille? Ei ole aina hedelmällistä lähteä valistamaan plaseboefekteistä tai kontrolloitujen tutkimusten tärkeydestä, vaikka yksilö uskoisikin johonkin objektiivisemman tieteen valossa kyseenalaiseen hoitokonstiin. Uskomuksen järkiperäisyyden käyttäminen joustamattomasti ainoana mittarina ei siis aina palvele sosiaalisia tavoitteita. Se ei myöskään aina tue optimaalisesti rationaalista toimintaa eli halutun tavoitteen saavuttamista nopeinta mahdollista reittiä pienimmällä mahdollisella vaivalla.

Jos uskomuksen seurauksena sen sijaan on suoria haittoja yksilölle itselleen tai muille tai siitä koituu vaihtoehtoiskustannuksia, kuten virallisen hoidon jättämistä kesken vaihtoehtoisen hoidon takia, on hyvä ottaa asia puheeksi. Näkemykseni mukaan sama logiikka pätee varsin hyvin salaliittoteoreetikon kanssa keskusteluun. Suurimmaksi osaksi se ei ole siihen käytetyn ajan ja energian arvoista, etenkään suhteessa sen todennäköiseen lopputulemaan.

Jos kohtaat salaliittoihin uskovia viranomaisena tai läheisenä, muutama asia on hyvä pitää mielessä. Ensinnäkin jos salaliittouskomuksia on pakko yrittää jollakin tavalla muokata, on hyvä muistaa, että ne muokkautuvat helpoimmin, kun viesti tulee oman sosiaalisen ryhmän sisältä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa molempien puolueiden jäsenet pitävät omaa henkilökohtaista lääkäriään 90-prosenttisesti luotettavana. Sen sijaan mediassa puhuvien päiden, kuten Anthony Faucin, luotettavuus on voimakkaan polarisoitunut puoluekannan mukaan.

On itse asiassa Faucilta lainaamani ajatus, että koronaan liittyvä massamediaviestintä ei koskaan tavoita tiettyä kansanosaa. Tätä kansanosaa varten terveysviranomaisten on jalkauduttava kohtaamaan ihmisiä kasvotusten. Tutulta ja luotettavalta taholta kasvotusten tulevalla viestillä on kaikkein paras todennäköisyys onnistua. Mediassa esiintyvä lääkäriryhmä tulkitaan paljon herkemmin osaksi salaliittoa.

Jos sen sijaan keskustelet läheisesi kanssa, pyri välttämään aiheita, jotka liittyvät salaliittoteorioihin. Pyri sen sijaan keskittymään siihen, mikä teitä yhdistää, mikä tekee teistä samaa ryhmää: yhteiseen harrastukseen tai yhteisiin muistoihin. Jos tilanne tuntuu karkaavan täysin käsistä, on hyvä miettiä, kuka lähipiirissänne olisi sellainen henkilö, jonka viestillä olisi suurin vaikutus.

Seuraavaksi luettelen muutamia lainalaisuuksia, jotka on hyvä tiedostaa salaliittoihin voimakkaasti uskovan yksilön kanssa keskustellessaan.

Www.slon.pics / Pixabaycom.

salaliittoteoriat Saavat Usein Voimaa Vastakkaisesta Tiedosta Ja Vain Vahvistuvat Ristiriitaisesta*** ***todellisuudesta.

JÄRKIARGUMENTIT OVAT TEHOTTOMIA

JOS JOKU JOSKUS JOSSAKIN muuttaisi mielipidettään itselleen tärkeästä, tunnepitoisesta uskonnollisesta tai poliittisesta asiasta päinvastaiseksi, koska keskustelukumppani on osoittanut uskomuksen järkiperustan vääräksi, tällainen tapahtuma tulisi merkitä välittömästi ihmiskunnan historiankirjoihin. Jos keskustelukumppanimme uskoo, että julkisuudessa esiintyvät poliitikot uhraavat lapsia satanistisissa rituaalisissa menoissa, on itseltä irrationaalista ajatella, että tällainen uskomus olisi muutettavissa järkiargumenteilla.

On hyvä pitää mielessä, että salaliittoteoreetikko ajattelee itsekin olevansa kriittinen ajattelija. Hänen faktansa ovat hänelle yhtä totta kuin sinun faktasi sinulle. Myös hän kokee velvollisuudekseen käännyttää sinut näkemään asioiden todellinen laita. Myös hän kokee älyllistä ylemmyyttä siitä, että sinä et ole tehnyt omia tutkimuksiasi asioista vaan uskot – niin kuin muutkin lampaat – sen, mitä sinulle syötetään.

TODELLISUUS EI USEINKAAN KORJAA SALALIITTOUSKOMUKSIA

SALALIITTOTEORIAT ovat kryptoniittia järkiargumenteille ja objektiivisen todellisuuden tapahtumille. Jos faktat ja todellisuus korjaisivat niiden rakenteita, ne olisivat korjaantuneet jo luonnostaan. Päinvastoin: salaliittoteoriat näyttävät usein saavan voimaa vastakkaisesta tiedosta ja vain vahvistuvan ristiriitaisesta todellisuudesta. Uskomus ei myöskään usein muuta muotoaan vaan etsii uuden hahmon ristiriitaisen todellisuuden edessä.

Uusi hahmo muodostetaan keksimällä uusi narratiivi, joka selittää tapahtuman – mitä sitten ikinä tapahtuukaan. Kun koronavirus poistuu rokotusten tai luonnollisen poistuman tietä, salaliittoteoreetikot eivät seiso peilin edessä ihmettelemässä, eikö Bill Gatesin sirua asennettukaan. Heidän mielestään muutokselle on aina jokin tarkoitus ja eliitillä on aina uusi juoni aiemman, epäonnistuneen juonen tilalle.

Suuri todellisuuden ja omien uskomusten välinen ristiriita on toki aina paras mahdollisuus löytää kaninkolosta ulos. Mitä kivuliaampi todellisuuden kohtaaminen on, sitä useampia putoaa loitsukuplan ulkopuolelle hämmästyneinä siitä, mitä juuri tapahtui. Kognitiivinen dissonanssi on kuitenkin helpompi ratkaista muokkaamalla omia uskomuksiaan kuin kohtaamalla todellisuus ja siihen liittyvät negatiiviset tunteet. Se on pienimmän vastuksen tie ja siksi myös ihmisen toiminnalle tilastollisesti todennäköisin.

EMPAATTINEN LÄHESTYMISTAPA AVAIMENA

SALALIITTOTEOREETIKON kanssa keskustellessaan on hyvä yrittää pitää mielessä, että niihin täysipäiväisesti uskova ei useinkaan voi kovin hyvin. Onkin hyvä muistaa, että oudot, pinttyneet uskomukset pitävät yksilöä jollakin tavalla kasassa. Kannattaa kysyä, mitä tarvetta uskomus palvelee ja mikä sosiaalinen motivaatio sen taustalla on.

On hyvä ymmärtää, miltä salaliittouskoon tulevasta tuntuu kaninkoloon kompastuessaan. Heidän kuvauksensa ovatkin usein hyvin samanlaisia. Ensinnäkin heidän huolensa maailmasta on aito. He kokevat ensimmäistä kertaa ymmärtävänsä maailman tapahtumien syyn ja sen, ketkä ovat tilanteesta vastuussa. Tätä oivallusta kuvataan usein samalla tavalla kuin uskoon tuloa: eräänlaisena kvanttimuutoksena, joka järisyttää vanhan uskomusjärjestelmän rakenteita. Kaikki käy kerralla järkeen, palaset loksahtavat paikoilleen ja uusi tieto synnyttää pakottavan tunteen jakaa sitä muillekin.

On myös hyvä muistaa, että salaliittouskovaisten ryhmien ja nettiryhmien sisäinen dynamiikka on usein hyvin uskonlahkojen kaltainen. Aivan kuten populistiset kansanliikkeet ja uskonlahkot, ne rakentuvat persoonallisuuden kultin ympärille. Ryhmän sisällä elää sokea usko kulttihahmoihin, joiden sanaan luotetaan absoluuttisesti. Lisäksi ryhmiin liittyy löydetyn merkityksen ja yhteisöllisyyden tunne, joka on rakentunut jaetun oivalluksen ja yhteisen vihollisen ympärille. Aivan kuten mistä tahansa ihmissuhteesta lähtevä, salaliittoryhmästä lähtevä ihminen ei ole sama kuin suhteen alkaessa. Ryhmään on sidottu yhteisiä merkityksiä ja muistoja, jolloin yksilöstä voi tuntua kuin joutuisi luopumaan osasta itseään. Aivan kuten ihmissuhteissa, jos suhde on täyttänyt tyhjiön ihmisen sisällä, tyhjyyden tunteet palaavat, kun suhde katkeaa.

On myös hyvä ymmärtää, miten salaliittoteoreetikot usein kuvaavat salaliitoista luopumisen prosessiaan. Loitsun purkautumista seuraa usein voimakas surureaktio, tärkeän asian menettämisen tunne ja kokonaisen uskomusjärjestelmän romahtaminen. Tähän liittyen kuvataan usein huijatuksi tulemisen tunnetta sekä syvää häpeää tapahtumista ja omasta helppouskoisuudesta. Moni kuvaa pohtineensa itsemurhaa ja selvinneensä tilanteesta vain läheistensä avulla.

Tarkoitukseni ei ole tässä tekstissä puolustella salaliittouskovaisten tekoja. On luonnollisesti täysin vastuutonta levittää tietoa esimerkiksi halauksesta parhaana lääkkeenä koronavirukseen. Tällainen yksilö on vaaraksi sekä itselleen että kollektiivisesti meille kaikille muille. Tämän vuoksi on myös inhimillistä tuntea raivoa salaliittoteoreetikkoja kohtaan. Psykologina sitä kuitenkin oppii erottelemaan yksilön lähtökohtien ja tarpeiden ymmärtämisen yksilön tekojen hyväksymisestä. Jos on vaikea löytää empatiaa itsestään, empaattista ajattelutapaa voi ajatella myös instrumentaalisena: meillä on paras mahdollisuus vaikuttaa ihmisen ajatteluun ja toimintaan, jos ymmärrämme hänen näkökulmaansa ja lähtökohtiaan.

EMOTIONAALINEN ETÄISYYS AVAIMENA

ON YMMÄRRETTÄVÄÄ, että kun kohtaa vastapuolen ilmeisen epäloogisen argumentin, ensireaktiona on moukaroida sen ilmiselvät epäloogisuudet maan tasalle. Tällainen reaktiivinen väittely on kuitenkin epärationaalista, sillä se saavuttaa juuri päinvastaisia tavoitteita kuin mitä sillä pyritään saavuttamaan. Reaktiivisesti väitellessäsi keskityt herkemmin toisen loogisiin virheisiin ja moraalisiin aspekteihin. Se ainoastaan laajentaa jakolinjojanne ja vaikeuttaa toisen mielipiteen muokkaamista. Tunnepitoinen väittely ja syyttely saavatkin molemmat osapuolet linnoittautumaan entistä lujemmin kantojensa taakse.

On myös hyvä muistaa, että populistisen poliitikon pelikirjassa lukee: ei riitä, että saat omat kannattajasi ihastumaan – sinun täytyy saada myös vastustajasi vihas- tumaan. Kun kannattajasi ja vastustajasi ovat kuin kissat ja koirat toistensa kimpussa, heidän välisensä kiista kasvaa omaksi organismikseen ja alkaa elää omaa elämäänsä. Näin populistisen poliitikon immuniteetti kasvaa ja hän voi käytännössä tehdä mitä tahansa menettämättä suosiotaan. Näin on pelattu Julius Caesarin ajoista tähän päivään asti.

Jos pyrit ottamaan keskusteluun emotionaalista etäisyyttä, voit lähestyä tilannetta strategisemmin. Myötätuntoinen lähestyminen palvelee myös emotionaalisen etäisyyden ottoa, koska se sammuttaa omaa turhautumista toisen epäloogisuuksista ja moraalisesta vastuuttomuudesta.

Ei tietenkään ole mitään taikatemppua, jolla saada toisen ihmisen mielipidettä muutettua, etenkään jos kyse on tunnepitoisesta asiasta, joka näyttelee keskeistä osaa toisen maailmankuvassa. Jos keskustelu jostakin kumman syystä joskus kuitenkin aukeaa, se on todennäköisesti auennut empaattisen suhtautumisen seurauksena, kun on päästy puhumaan omista tunteista ja tarpeista asian ympärillä.

Empaattinen lähestymistapa ja emotionaalinen etäisyys ovatkin panoksen laittamista todennäköisimmälle tapahtumalle; ne ovat todennäköisimmin toimiva keino purkaa loitsu.

LIVE SCIENCE -sivusto kertoo nyt mielenkiintoisesta tutkimuksesta, jossa espanjalaisen Vigon yliopiston tutkija Alberto Caballero laski todennäköisyyden sille, että joudumme joskus kontaktiin vihamielisen Linnunradan sivilisaation kanssa. Hänen laskelmiensa lopputulos on, että Linnunradassa olisi mahdollisesti neljä vihamielistä sivilisaatiota.

Mutta koska emme ole löytäneet avaruudesta vielä edes alkeellista elämää, perustuvat Caballeron laskelmat melko voimakkaasti siihen, mitä tiedämme omasta kulttuuristamme ja tavoistamme. Niinpä hän aloitti tutkimustyönsä ihmisen historiasta. ”Tämä raportti pyrkii tarjoamaan arvion vihamielisten ekstraterrestiaalien sivilisaatioiden yleisyydestä ekstrapolaation keinoin siitä, että ihmiskunta hyökkäisi tai valloittaisi asutun eksoplaneetan”, Caballero kirjoittaa raportissaan. TEKNIIKANMAAILMA.FI 1.6.

PAKISTANIN Pohjois-Waziristanin alueviranomaiset aloittivat aggressiivisen rokotuskampanjan, kun seudulta löytyi poliotartunnan saanut 15 kuukauden ikäinen lapsi. … Vuoteen 2014 asti alue oli rokotusvastaisten talebanien hallussa, mutta talebanien häätämisen jälkeen rokotuksia on jälleen jatkettu. Tartunnan saaneen pojan vanhemmat väittävät, että hänet on rokotettu. ”Me olemme uskonnollisia ihmisiä, mutta emme koskaan ole vastustaneet rokotuksia”, pojan setä Naheedullah sanoo. Viranomaiset kuitenkin uskovat perheen kuuluvan niin sanottuihin hiljaisiin kieltäytyjiin. ”Hiljaiset kieltäytyjät ovat perheitä, jotka väittävät, että heidän alle viisivuotiaat lapsensa on rokotettu, vaikka näin ei ole”, tohtori Shamsur Rehman selittää. ...

Rokottajat myös saavat uhkauksia uhmakkailta vanhemmilta, ja koston välttääkseen rekisteröivät näiden lapset rokotetuiksi. Viime vuosikymmenen aikana yli 50 rokottajaa on tapettu, lähinnä Khyber Pakhtunkhwassa, joka onkin vuosien ajan pysynyt polion keskusseutuna. Rokotteiden vieroksuntaa tukevat Muhammad Samin kaltaiset uskonoppineet. ”Islam ei salli poliorokotteita. Meidän ryhmällämme on tietoa, että rokotukset ovat juoni, jolla rokotetut tehdään lisääntymiskyvyttömiksi ja näin pienennetään muslimiväestön kokoa”, Sami selittää. MAAILMA.NET 24.5.

VENÄJÄN INFORMAATIOVAIKUTTAMINEN on osa vanhempaa ja laajempaa sotilaallista doktriinia nimeltään

”maskirovka”. Se tarkoittaa nimensä mukaisesti naamioimista, ja kattaa monenlaisia keinoja, millä todelliset teot pyritään peittämään ja kieltämään. Koska monenlaiset teot (varsinkin sodan aikana) on vaikea piilottaa kokonaan, on toiseksi paras vaihtoehto luoda niiden ympärille hämmennyksen verho. Sen suojissa totuuden hahmottaminen vaikeutuu, ja mikä tärkeintä, samalle asialle annetaan mahdollisimman monta selitystä. …

Venäjän modernia informaatiovaikuttamista on tutkinut yhdysvaltalainen ajatushautomo RAND, joka julkaisi vuonna 2016 aiheesta tärkeän raportin. Siinä määritellään käsite ”epätotuuksien paloletku” (engl. firehose of falsehoods). Informaatiovaikuttamisen paloletkustrategia on nimensä mukaisesti kuin ruisku, joka tuottaa suuren volyymin disinformaatiota peittääkseen laajan alan. Kyse ei siis ole siitä, että mietittäisiin tarkasti ”hyviä valheita”, joita asetetaan keskusteluun kirurgisella tarkkuudella. Toinen tapa kuvata tämä on, että ”heitetään paskaa seinään ja katsotaan, mitä siihen tarttuu.” Kun informaatioympäristöön levitetään paljon roskaa, osa yksittäisistä väitteistä saa pitoa, ja alkaa levitä.

RAND antaa raportissaan paloletkustrategialle neljä määrettä: 1. Suuri määrä monella kanavalla. 2. Nopeaa, toistuvaa, ja jatkuvaa. 3. Ei johdonmukaista sidosta totuuteen. 4. Ei sisäistä johdonmukaisuutta. Yhdessä nämä kiteyttävät maskirovkan tavoitteen; tarkoitus ei ole saada paloletkun kohteena oleva yleisö uskomaan jotain tiettyä valetta, vaan vakuuttaa se siitä, ettei totuutta voi tietää tai että kaikki vaihtoehdot ovat yhtä uskottavia. PAULI OHUKAINEN: TWITTER.COM 15.5.

LANCASTERIN YLIOPISTOSSA, Iso-Britanniassa, vuonna 2021 alkaneessa kolmivuotisessa tutkimushankkeessa tutkitaan kansalaisten asenteita rokotteita kohtaan. … Questioning Vaccination Discourse (lyhyesti Quo VaDis) -tutkimushanke tutkii eri tapoja ilmaista asenteita rokotteita kohtaan lehdistössä, parlamenttiväittelyissä ja sosiaalisessa mediassa. Hankkeen tutkijat ovat kiinnostuneita mm. siitä, millaisia sanavalintoja ihmiset tekevät puhuessaan rokotteista, mitä metaforia he käyttävät, mitä tiedonlähteitä he valitsevat tukemaan argumenttejaan sekä millaisia narratiiveja he liittävät omaan näkemykseensä.

Rokotekampanjoiden menestys ei riipu ainoastaan rokotteiden saatavuudesta, turvallisuudesta tai tehokkuudesta, vaan myös niistä päätöksistä, joita ihmiset tekevät rokotteisiin liittyen. Nämä päätökset tehdään pääasiassa rokotteiden ympärillä vallitsevan diskurssin ja puhetavan perusteella, kertoo Quo VaDis -hankkeen vastuullinen tutkija, professori Elena Semino, hankkeen esittelyvideolla. Erityisesti sanomalehtien, poliitikkojen ja asiantuntijoiden tavalla puhua rokotteista on vaikutusta ihmisten rokotepäätöksiin. Lisäksi muiden ihmisten kanssa käydyt keskustelut sosiaalisessa mediassa ovat merkityksellisiä. TUNI.FI 13.5.

HENGELLISEKSI TYYPIKSI tunnustautuva Chisu kertoo rakastavansa miehensä Jori Roosbergin kanssa ”hörhöilyä”. Pariskunta on kiinnostunut itsensä kehittämisestä ja uudenlaisesta ajattelusta. He käyvät yhdessä henkisellä opettajalla kerran kuussa Kehto Koululla. … ”Mehän rakastetaan tarot-kortteja, Jori varsinkin. Muistan kun kerran oltiin treffeillä, me sielläkin nosteltiin niitä kortteja.” Chisu vertaa korttien nostelua horoskooppien lukemiseen. ”Se resonoi, kuten se resonoi. Se on aina oikein: jos kortti tulee eteen ja sulla tulee joku fiilis siitä, se fiilis on se, johon pitäisi nyt keskittyä. Niin mä sen ajattelen.” IS.FI/MENAISET 6.5.

SOSIAALIHISTORIAN DOSENTTI ja suomalaista kuolemaa tutkinut Ilona Kemppainen tietää, että surmatalot todella ahdistavat ihmisiä. Yksi syy tälle on se, että moni uskoo kummitteluun ja siihen, että surmatun ihmisen henki tai energia jää vaeltelemaan kuolinpaikalle. ”Sen vuoksi on hassua, ettei sairaalaa pidetä kummittelun keskuksena, vaikka siellä kuollaan koko ajan”, Kemppainen toteaa. Kemppainen ei kummitteluun usko, mutta osaa nimetä lähipiiristään pari rationaalista ihmistä, jotka kokevat vaistoavansa energioita. Tunne on suhteellisen yleinen nykypäivänäkin.

YHDYSVALTAIN entinen presidentti Donald Trump väitti lauantai-iltana Pohjois-Carolinan Selmassa järjestetyssä yleisötilaisuudessa olevansa rehellisin ihminen maan päällä. Trumpin puheesta raportoivat Newsweek ja Business Insider. ”Minun täytyy olla puhtain sheriffi. Luulen olevani rehellisin ihminen, jonka Jumala on koskaan luonut”, Trump totesi. ”Demokraatit ovat tutkineet minua enemmän kuin Billy the Kidiä, Jessie Jamesia ja Al Caponea yhteensä”, hän lisäsi. The Washington Postin Fact Checker -tietokannan mukaan Trump esitti presidenttikautensa aikana 30 573 väärää tai harhaanjohtavaa väitettä. Lehden mukaan hän kertoi keskimäärin 21 valhetta päivässä. SUOMENMAA.FI 12.4.

VIIME VIIKKOINA (Olli) Posti on antanut henkilöbrändinsä kautta julkisuutta erikoisille tulkinnoille Ukrainan sodasta. Hänen Twitter-seuraajansa ovat esimerkiksi saaneet lukea Ukrainan natseista, bioaselaboratorioista ja siitä, miten Venäjän veriteot Butšassa onkin lavastettu. Nämä ovat kaikki keskeisiä Venäjän hallituksen levittämiä narratiiveja sodasta. Posti ei ole tuominnut some-kanavillaan Venäjän hyökkäyssotaa naapurimaahansa. ...

Polku superruoasta Kremlin propagandaan voi tuntua yllättävältä, mutta Posti ei suinkaan ole ainoa. … Kaikki koronatoimien vastustajat eivät tietenkään ole Venäjän hyökkäyssodan tukijoita. Koronavastaisuudella mainetta luoneiden somevaikuttajien kanta vaikuttaa kuitenkin poikkeavan huomattavasti muusta väestöstä. Helsingin Sanomien maaliskuun alussa teettämän kyselytutkimuksen mukaan jopa 96 prosenttia suomalaisista pitää Venäjän hyökkäystä täysin tuomittavana. Tähän juttuun valitusta noin 40 tunnetusta ”koronakriitikosta” vain yksittäiset ovat tuominneet hyökkäyksen. Muut ovat keskittyneet Naton vastustamiseen, Ukrainan kritisoimiseen tai Venäjän toimien tukemiseen. Venäjän tukijoiden joukossa osa on vaihtoehtoisiin terveyspiireihin kuuluvia, osa maahanmuuttokriitikoita, osa itänaapurin propagandisteja jo pitkältä ajalta ja osa QAnon-kannattajia tai muita salaliittoteoreetikoita.

ERÄÄNÄ ILTANA löysin salaliittoryhmästä vastauksen siihen, miksi länsimaiden johtajat ovat yhä elossa, vaikka hirttäjäisten määräpäivä oli umpeutunut kuukausia sitten. Ryhmässä kerrottiin, että tuomiot oli jo jaettu ja pantu täytäntöön kaikessa hiljaisuudessa. Johtajat oli teloitettu, ja heidän tilalleen oli asetettu väliaikaisesti kloonit. Kerroin klooneista ja litteän maan teorian uudesta noususta tutkijaystävälleni. Päivittelin, miten joku voi uskoa moiseen. Ystäväni esitti vastakysymyksen. Miksi naureskelemme toisille uskomuksille ja hyväksymme toiset, vaikka kummallekaan ei löytyisi tutkimuksista mitään tukea?

Loistava kysymys. Miksi tosiaan ällistelen litteään maahan uskovia mutta suhtaudun kunnioittavasti niihin, jotka uskovat neitsyen synnyttäneen? Jos salaliittoteoriaa alkaa katsoa kuin uskontoa, koko asia valottuu toisin. Kyse ei olekaan helposti höynäytettävistä yksilöistä, jotka uskovat kaiken, mitä some heille syöttää. Olennaista taitaakin olla yhteisö, joka tarjoaa kaikki uskonnon edut: samanmielisen porukan, maailmanselityksen, jaetut arvot, tarkan rajanvedon hyvän ja pahan välille ja johtajat, joita seurata. Siinä joukossa saa uskoa olevansa hyvän puolella pahaa eliittiä vastaan. Onhan se houkutteleva ajatus.

KORONAPANDEMIAN AIKANA hyvinvointi- ja joogapiireissä on levinnyt rajoituksia ja rokotteita kritisoivia väitteitä sekä suoranaista koronakieltämistä. Nyt samoissa ympyröissä leviää Venäjän sotapropagandaa. Vastatietoon ja uushenkisiin vastakulttuureihin perehtynyt väitöskirjatutkija Toni Saarinen näkee, että ilmiön taustalla on sekä yksilöön että yhteisöön liittyviä tekijöitä. … Uushenkisestä ajattelusta innostuneilla on usein optimistinen näkemys maailmasta, kun taas salaliittoteoreetikon mielenmaisemaa leimaa yleensä ajatus pahoista voimista yhteiskunnallisten ilmiöiden taustalla. Pienen piirin, esimerkiksi raharikkaan eliitin, syyttäminen kaikesta maailman pahuudesta auttaa säilyttämään optimismin synkkinä aikoina. Ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä, mutta korruptoitunut porukka tulee sen tielle. MTVUUTISET.FI 7.4.

artikkelisarja Päättyy.

Hs.fi 24.4.

Yle.fi 11.4.

Satu Vasantola: Hs.fi 9.4.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2022. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Faktantarkastajat iskivät Einsteiniin
Minä, skeptikko
Vastaanottajallakin on vastuu siitä, vaikuttaako tieto
Valtsun tuolissa: Kolesteroliskeptikkojen huuhaa
Venäläisten totuus ja totuus venäläisistä
Erään puhelinennustajan nousu ja tuho
Virusdenialismin sisällissota
Tarot. Korttien viisaus
Salaliittoteorioiden ihmemaassa, Taistelu totuudesta, Heränneet
The Atheist Muslim
Silmänkääntäjä
Woke, cancelointi ja naisten palkkatasa-arvo
Suomiko pien? Elä hupaja!

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit