KIRJAT

SILMÄNKÄÄNTÖTEMPPUJA JA VELANPERINTÄÄ

Esko Hartikainen: Silmänkääntäjä. Kuikka-Koposen elämä ja legenda. Kirjokansi, 2022.

N SYYTÄ heti alkuun tunnustaa, etten ollut tietoinen Kuikka- Koposesta lainkaan ennen kuin sain tämän kirjan käsiini. Kiinnostuin kuitenkin aiheesta heti, sillä teoksen takakannessa Kuikka-Koposta kuvataan Suomen legendaarisimmaksi silmänkääntäjäksi.

Ensimmäisen kerran Kuikka-Koponen on mainittu 1800-luvun lopulla olevissa teksteissä ja sen jälkeen tarinoita on syntynyt satoja. Kuikka- Koponen onkin pääosin hahmo väritetyissä tarinoissa, mutta niillä on kuitenkin esikuvansa myös todellisessa elämässä. Kyseessä on Aapeli Koponen (1833-1890), josta on tähän asti tiedetty melko vähän. Esko Hartikainen onkin tehnyt merkittävän tutkimustyön selvittäessään tarinoita Kuikka-Koposesta, mutta myös todellisen henkilön Aapeli Koposen elämää.

Ensimmäisiä tarinoita Kuikka-Koposesta on kertomus, jossa hän ilmoittaa menevänsä sisään hevosen takapuolesta ja tulevansa suusta ulos. Läsnä olleet ovat odotelleet pitkään hevosen etupäässä, vaikka Kuikka-Koponen on salaa hiipinyt pois hevosen sivuitse. Tarinaa on kerrottu hieman eri muodoissa useammallakin paikkakunnalla. Erityisen suosittuja Kuikka-Koposesta kertovat tarinat ovat olleet Savossa, jossa perinteisesti on ajateltu vastuun olevan aina kuulijalla. Tämä sopiikin mainiosti myös Kuikka-Koposen hahmolle.

Suullisen perimätiedon lisäksi Kuikka-Koposen ihmeteot päätyivät painettuun sanaan melko varhaisessa vaiheessa. Karjalatar uutisoi vuonna 1898 suomalaisesta fakiirista, josta kirjoituksen mukaan liikkuu paljon kummallisia tarinoita. Kuikka-Koposen kerrotaan mm. muuttaneen olutpullon ahveneksi, ahven sisiliskoksi, sisiliskon sammakoksi ja lopuksi sammakon hiireksi. Harmillisesti kirjoittaja ilmoittaa, ettei muista läheskään kaikkia kuulemiaan tarinoita. Tämän jälkeen Kuikka-Koposen hämmästyttävistä teoista on julkaistu runsaasti tekstejä eri muodoissa.

Kuikka-Koponen liitettiin Aapeli Koposeen ensimmäisen kerran julkisesti vuonna 1934, jolloin Aapelin kuolemasta oli jo yli neljäkymmentä vuotta. Lisänimi Kuikan arveltiin tulleen syntypaikkana olleen Kuikkalammin mukaan. Toisessa tarinassa taas sen arveltiin viittaavan hyvään uimataitoon. Myöhemmin nimen alkuperäksi on esitetty myös kuikannahkaista lääkelaukkua ja syyhyn parantamista käsistä eli räpylöistä. Silmänkääntötemppuja Aapelin kerrotaan oppineen sirkuksessa, johon hän nuorena liittyi. Toisaalta häntä pidettiin myös parantajana.

Kuikka-Koposen ulkonäöstä on aineistossa monenlaista lausuntoa. Häntä kuvataan vuorotellen lyhyeksi, keskimittaiseksi ja pitkäksi. Virallisissa asiakirjoissa ulkonäöstä on hyvin vähäisiä viitteitä. Käräjäoikeuden papereista löytyy kuitenkin merkintä 1870-luvulta, jossa kerrotaan tappelukaverin repineen Koposta tuuheasta parrasta.

Vaikka tarinoissa Koponen näyttäytyy usein merkkihenkilönä, myös kriittisiä äänenpainoja löytyy. Itä- Savo julkaisi vuonna 1958 jutun, jossa Koposta kuvattiin työtä vältteleväksi pinnariksi, joka hankkii toimeentulonsa korttipeleillä, kuohitsemisella, parantamisella ja taikatempuilla.

Asiakirjojen mukaan Aapeli Koponen määriteltiin ”heikkomieliseksi suojeluksettomaksi mieheksi”. Hartikainen tuo esille kiinnostavan ristiriidan tarinoiden ja oikeuspöytäkirjojen esittelemässä Koposessa. Kuikka- Koponen on tarinoissa ensisijaisesti temppujen tekijä. Aapeli Koponen taas on oikeudenpöytäkirjoissa jatkuvasti antamassa ja perimässä velkaa. Koponen aloitti jo nuorena velkakirjojen laatimisen. Velallisen jättäessä velat maksamatta hän vei asian käräjille. Aina velkakirjat eivät kestäneet tarkempaa tarkastelua, vaan Koponen vaikuttaa täydentäneen niitä oman edun mukaisiksi. Tietojen valossa vaikuttaakin siltä, että Koposen pyrkimyksenä oli irtautua maanviljelystyöstä ja elättää itsensä hyvin toisenlaisin keinoin.

Koponen kuoli 12.12.1890 57-vuotiaana. Kirjasta löytyy yksityiskohtainen listaus jäljelle jääneestä omaisuudesta ja veloista. Yllättävästi lainaustoimintaa harjoittaneelta Koposelta ei jäänyt käteistä rahaa. Velkakirjatkin todettiin arvottomiksi ja siten mitään merkittävää omaisuutta ei Koposelta jälkipolville jäänyt.

Kirja on kiinnostava kurkistus Kuikka-Koposen legendaan, mutta samalla myös Aapeli Koposen elämään. Teos on myös siten kansantajuinen, ettei ennakkotietoa Koposesta tarvitse olla. Henkilökuvan lisäksi kirjan kautta pääsee kiinni 1800-1900-lukujen ajankuvaan sekä silloiseen suhtautumiseen silmänkääntäjään. Hartikainen on tehnyt hienon koonnin eri näkökulmista. Samalla hän jättää myös lukijalle tilaa luoda omaa käsitystään Kuikka-Koposesta.