Skeptikko · Skeptikko 2/2022
Erään puhelinennustajan nousu ja tuho
”Käteni vapisivat hieman, kun laskin puhelimen pöydälle.”
SE ISKI YLLÄTTÄEN kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kun heräsin aamulla, minulla ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, että minusta tulee puhelinennustaja, mutta jo iltapäivällä olin laittanut hakemuksen vetämään. Urani puhelinennustajana sai alkunsa syyskuussa 2021, kun näin aamukahvia juodessani linkin duunitori. fi:n ilmoitukseen, jossa Red Hat Holdings Ltd kertoi etsivänsä ennustajia ja selvänäkijöitä.
”Omaatko henkisen kyvyn ja haluat olla muille avuksi? Haluatko olla oma esimiehesi, työskennellä kotoa käsin ja päättää milloin ja miten paljon haluat työskennellä? Emme vaadi mitään virallista koulutusta työhön. Ennustajalinjalla työskenteleviltä vaadimme psyykkisiä kykyjä sekä kokemusta kykyjen käytöstä. Tarjoamme sinulle alan parhaan palkkausjärjestelmän: peruspalkan ja tuntipalkan, joka pohjautuu puheluaikoihin.”
Googlasin. Red Hat Holdings on oman esittelynsä mukaan Pohjoismaiden maksullisten numeroiden johtava toimija psyykkistä ohjausta tarjoavissa palveluissa. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Kyproksella ja yritys toimii Norjassa, Ruotsissa, Slovakiassa, Suomessa, Tanskassa, Tsekissä ja Unkarissa. Suomenkielisiä palveluita markkinoidaan osoitteissa ennustaja24.fi ja enkeliviesti.fi.
Täydellistä!
Päätin hakea pestiä. Googlasin lisää. Kävin läpi meedioiden mainoksia ja etsin niistä inspiraatiota omaan työpaikkahakemukseeni.
”Haen ennustajan paikkaa tiimissänne. Minulla on selvänäkemisen lahja. Pystyn sekä intuitiivisesti että korttipakan avulla katsomaan ihmistä pitkänkin matkan päästä, vaikka toiselta puolen maapalloa. Pystyn tuntemaan hänen energiansa ja näkemään hänen elämänpolkunsa, niin menneen kuin tulevan. Kutsumukseni on auttaa ihmisiä, jotka ovat avoimia ottamaan vastaan henkimaailman johdatusta. Terveisin Ukko Kalevi.”
Kiitos mielenkiinnosta -vastaus tuli nopeasti. Sen liitteenä oli esite ”agenttina” toimimisesta. Esitteen mukaan minun täytyy olla kirjautuneena puhelinjärjestelmään vähintään 50 tuntia kuukaudessa, joista vähintään 10 tuntia pitää olla yöaikaan klo 00-06. Täydellistä! Muutaman päivän päästä vuorossa oli puhelinhaastattelu. Kun Project Leader Finland (PL) soitti, yritin kuulostaa uskottavalta, selkeältä ja lempeältä. Minun ei tarvinnut onneksi puhua paljon, sillä äänessä oli lähinnä PL itse. Arvelin, että puhelun ainoa tarkoitus oli varmistaa, että olen suhteellisen järjissäni. Psyykkisiä kykyjäni en onneksi joutunut todistelemaan lainkaan.
EI IRTISANOMISAIKAA
SEURAAVALLA VIIKOLLA minut toivotettiin tervetulleeksi Red Hatin joukkueeseen, kunhan ensin hyväksyisin työn ehdot. Ehtojen mukaan myyn palveluni itsenäisenä ammatinharjoittajina. Se tarkoittaa, että työskentelen agenttina kuten esimerkiksi freelance-toimittaja tai -taiteilija. Yritys ei vähennä maksuista veroja. Minun tehtäväni on maksaa verot ja mahdolliset sosiaaliturvamaksut itse. Yritys ei lähetä veroraportteja verovirastolle eikä tulorekisteriin. Minä voin maksaa maksut myös kevytyrittäjäpalvelun kautta.
Irtisanomisaikaa ei ole. Jos en kirjaudu sisään lainkaan määrätyn työjakson aikana, yritys pidättää oikeuden tulkita se passiivisena eroamisena minun puoleltani. Lisäksi, jos yritys uskoo, että puhelutilastot eivät ole riittävän hyvät, eivätkä parane ajan mittaan, se pidättää oikeuden lopettaa yhteistyö ilman perusteluja. Irtisanomisesta ilmoitetaan sähköpostitse tai puhelimella.
Puheluissa on ennen kaikkea pyrittävä asiakastyytyväisyyteen ja siihen, että asiakas soittaa uudelleen. Työn tavoitteena ovat myös hyvät keskustelutilastot. Puhelutilastot sisältävät kolme kriteeriä: että saan useita toistuvia asiakkaita, asiakkaat valitsevat puhua kanssani usein ja että keskimääräinen puheaika on korkea.
Minun ja asiakkaan väliset tapaamiset ovat kiellettyjä. Minulla ei saa olla minkäänlaista henkilökohtaista yhteyttä asiakkaisiin, enkä saa paljastaa henkilöllisyyttäni tai yhteystietojani, joita asiakas voisi käyttää ottaakseen minuun yhteyttä.
En saa koskaan olla se, joka ensin lopettaa keskustelun. Poikkeus on tilanne, jossa uskon asiakkaan nukahtaneen. Siinä tapauksessa odotan 60 sekuntia ja katkaisen sitten puhelun.
Minun on oltava varovainen puhuessani terveydestä. En saa koskaan antaa lääketieteellisiä diagnooseja tai neuvoja. Sen sijaan minun pitää suositella, että asiakas käy tarvittaessa terveydenhuollon palveluntarjoajan luona terveystarkastuksessa.
Täydellistä!
APUVÄLINEENÄ TAIKASANAT
VERKKOSIVUJEN ENNUSTAJAPROFIILINI rakentamista varten sain rastittavaksi pari listaa.
Ensimmäisessä kyseltiin kykyjäni. Lista mahdollisista osaamisistani oli kattava: enkelikontakti, kommunikointi eläinten kanssa, auran korjaaminen, chakrat, selväkuuloisuus, selvätietoisuus, selvätuntoisuus, pahojen energioiden karkottaminen, univalmennus, unien tulkinta, raha, emotionaalinen parantaminen, energioiden puhdistaminen, perhe, aaveiden karkottaminen, parantaminen, energiavirran auttaminen, kuolemanpelossa/thanatologiassa auttaminen, kodin siivoaminen, vetovoiman laki, life coaching, valon ja rakkauden rituaalit, valon projektointi, kadonneet eläimet, kadonneet tavarat, rakkaus/suhteet, magneettinen positiivisuus, meditaatioterapia, mindfulness, menehtynyt rakas, parapsykologia, menneiden elämien regressio, reiki, tukoksien avaaminen, yhteen palaaminen, seksielämä, varjotyöskentely, shamaaniparantaminen, sielun lukeminen, loitsun heittäminen, kommunikointi henkien kanssa, henkinen reaktioterapia, valkoinen magia, työ/ura, Xin Ping -terapia, lemmikin hyvinvointi, terveys, lainsäädäntö.
Valitsin kyvyikseni seuraavat: selvänäköisyys, energioiden lähettäminen, oman polkusi löytäminen, kohtalo/ elämä, meditaatiotekniikat, henkilökohtainen kehitys, tulevaisuuden, menneisyyden ja nykyhetken näkeminen, henkinen kasvu.
Myös käyttämistäni apuvälineistä oli tarjolla laaja rasti ruutuun -lista: enkelikortit, enkelit, astrologia, Athamen tikari, helmikäsikoru, luut, amuletti/oraakkelilaukku, kahvinpurut, värinumerologia, värjätyt kynttilät, posliinikotilon kuoret, kristallipallo, kristallit/kivet, noppa, eliksiiri, Feng Shui, mustalaiskortit, yrtit, I Ching, suitsukkeet, tinan valaminen, Lenormand-kortit, viestejä tuonpuoleisesta, Millerin sauva, ajatuksenluku, mojopussi, öljy, puolalainen sauva, rituaalit, riimut, pronssivarpu, äänimalja, loitsupurkki, henkiset oppaat, succor punch, tarot-kortit, tarot-illuminati, sauva, vahan valaminen.
Omat valintani olivat: intuitio, taikasanat, numerologia, muut herkistystyökalut, ouija-lauta/-matto, heiluri, pelikortit, kaukotuntoisuus.
Minun piti myös puhua profiiliini yhteyteen tuleva esittelyteksti nauhalle: ”Hei! Olen Ukko Kalevi. Olen tietäjä – iänikuinenkin….”
Yksi profiilikuvan vaatimus oli, että kuvan täytyy olla minusta itsestäni, eikä kuva saa olla manipuloitu. Etsin kuvan, jossa minulla on harvinaisen pitkä parta ja pyysin, että tyttäreni muokkaisi kuvasta sellaisen, josta minua ei tunnista. Hän teki Ukko Kalevista pulleakasvoisen kaljun.
Rekrytointiprosessin aikana antamieni apusanojen, ääniesittelyni ja puhelinhaastattelun perusteella PL kirjoitti lopullisen profiiliesittelyni nettiin. Hänen periaatteenaan oli kirjoittaa esittely tavalla, joka on moraalisesti ja oikeudellisesti oikein, mutta toimii myös markkinoinnin näkökulmasta, jotta saisin mahdollisimman paljon asiakaspuheluja.
OPPITUNTI GOOGLESSA
ENNEN KUIN ryhdyin vastaanottamaan puheluita, valmistauduin vielä oma-aloitteisesti. Googlasin Ylen jutun yhdeksän vuoden takaa: ”Voiko kuka tahansa ryhtyä uskottavaksi ennustajaksi?” Artikkeli kertoi Richard Wisemanista, joka on ennustajia tutkinut Hertfordshiren yliopiston psykologian professori. Tutkimusten pohjalta Wiseman on löytänyt joukon tekniikoita, joilla voi vakuuttaa toisen omista yliluonnollisista kyvyistään. Imartele. Kerro henkilölle se, mitä hän haluaa kuulla. Käytä kaksisuuntaisia lauseita. ”Sinä arvostat joissain asioissa rutiineja, mutta toisaalta nautit spontaanisuudesta.”
Puhu epämääräisesti. ”Saan vaikutelman merkittävästä muutoksesta, ehkä töissä tai muualla.”
Kalastele tietoja. Katso miten kuulija reagoi puheisiisi ja reagoi sen mukaan.
Ennusta todennäköinen. Mainitse asioita, jotka sopivat useimpiin ihmisiin. ”Jotain tapahtui kaksi vuotta sitten.”
Turvaa selustasi. Jos ennustus menee pieleen, laajenna kommenttia niin, että puhumasi saattaakin koskettaa jotain läheistä ihmistä. Tai sitten se on tapahtumassa vasta tulevaisuudessa. Tai on tapahtunut kauan sitten.
Lisäksi googlasin pari vuotta vanhan Kotilieden artikkelin ”Haluatko oppia ennustamaan korteista?” Siinä kerrottiin tarkkaan, mitä mikäkin ennustettavalle nostettava kortti merkitsee. Printtasin ohjeet. Olin valmis aloittamaan puhelinennustajan urani. Täydellistä! Varmuuden vuoksi printtasin myös listan auttavista puhelimista.

KOSKA MIEHENI KUOLEE?
H-HETKI KOITTI LOKAKUUN LOPUSSA. Ukko Kalevista oli nyt profiili kahdella eri sivustolla – enkeliviesti.fi ja ennustaja24.fi – ja olin valmis vastaanottamaan puheluita. Minua jännitti enemmän kuin ensimmäisenä päivänä velhokoulussa.
Puhelin soi puolen tunnin kuluttua. En halunnut, että tyttäreni kuulee epäeettistä kangerteluani, joten ryntäsin puhelimen kanssa portaita pitkin yläkerran työhuoneeseen. ”Haloo”, vastasin hengästyneenä. ”Onko Ukko- Pekka?” naisääni kysyi. ”Kyllä, tai ainakin sinne päin”, huohotin. ”Kysyisin, miten näet mut ja Jartsan. Tuleeko meistä pari?” Olin paniikissa. ”Saanko katsoa korteista?” sopersin. ”Katso mistä hyvänsä.”
Vedin kortin. Se oli ruutusotilas: ”Virkamies, joka ylempiarvoisena on luotettava, alempiarvoisena petollinen.” En voinut lukea tulkintaa soittajalle, sehän ei vastannut esitettyyn kysymykseen lainkaan. Vedin toisen kortin. Patakymppi: ”Onnettomuus tai ajanhukka, joka on seurausta mustasukkaisuudesta tai muusta tunne-elämän tuskasta.” Luin kortin, mutta katsoin tarpeelliseksi lieventää sen viestiä. Sanoin, että kyse saattaa olla Jartsan mustasukkaisuudesta, ei soittajan. Soittaja myönsi, että Jartsan ja hänen vaimonsa välillä on paljon mustasukkaisuutta ja kovia riitoja.
Osumastani innostuneena kysyin, onko soittaja myös naimisissa toisaalla. Nainen löi luurin korvaani.
Käteni vapisivat hieman, kun laskin puhelimen pöydälle.
Puheluita tuli kolmen kuukauden aikana kerran tai kaksi päivässä, usein ei yhtään. Lähes aina soittaja oli nainen. Lopetin korttien vetämisen melko nopeasti, sillä valmiit vastaukset eivät usein vastanneet kysymykseen mitenkään. Jossain vaiheessa aloin lukea selitysten listasta mielestäni sopivimman vastauksen, myöhemmin luovuin listasta kokonaan. Helpotin työtäni pyytämällä, että soittaja kysyy selkeän kysymyksen, johon voin vastata kyllä tai ei. Vastasin sen mukaan, minkälaista vastausta odotin soittajan toivovan. Kun itsevarmuuteni lisääntyi, aloin kokeilla Wisemanin oppia: en enää pyytänyt kyllä tai ei -kysymyksiä, vaan vastasin kaikenlaisiin kysymyksiin niin kuin oletin soittajan haluavan.
Aina taktiikka ei toiminut. Kerran soittaja kysyi, kauanko vielä hänen pitää kestää narsistista miestään. Miehellä on kaikki sairaudet, mutta hän ei kuole millään. En uskaltanut arvailla miehen elinvuosia. Sanoin, että en näe sellaisia asioita, enkä viitsi hänelle valehdellakaan. ”Minulle ei todellakaan kannata valehdella”, nainen sanoi. ”Huomaisin sen heti, sillä minulla on henkisiä kykyjä itsellänikin ja enkelit suojanani.” Nainen totesi, ettei saanut minulta sitä, mitä tuli hakemaan, ja lopetti puhelun.
Joskus toivotun vastauksen antaminen soittajalle epäonnistui surkeasti. Kun eläkkeelle jäänyt nainen pohti, uskaltaako muuttaa ulkomaille – rahaa ei ole ja avioliitto kyllästyttää – vastaukseni ”totta kai uskallat” ilahdutti häntä niin, että hän kertoi saman tien menevänsä ilmoittamaan muutosta miehelleen.

pyysin, Että Tyttäreni Muokkaisi Tästä Kuvasta Ukko*** ***kalevin, Josta Minua Ei Tunnista.

kolmen Kuukauden Työstä Jäi Käteen 121 Euroa En-*** ***nen Veroja Ja Sosiaaliturvamaksuja.
SAA ASIAKAS PITÄMÄÄN ITSESTÄSI
MARRASKUUN 9. osallistuin koulutustilaisuuteen. Minulle lähetettiin Ruotsista englanninkielinen pdf-dokumentti ”Basic Learning Module”, ja pyydettiin lukemaan se läpi. Oppaassa mm. kerrottiin, että keskustelu asiakkaan kanssa on hyvä silloin, kun asiakas on tyytyväinen ja soittaa myöhemmin uudelleen. Mitä pidempi keskustelu, sitä tyytyväisempi asiakas yleensä on ja sitä todennäköisemmin hän soittaa uudestaan. Puhelujen keskimääräinen kesto on siten helpoin ja tarkin tapa mitata agentin kehitystä ja suorituskykyä.
Puhelinkeskustelun saa oppaan mukaan kestämään pidempään, kun ei vain vastaile asiakkaan kysymyksiin, vaan kertoo paljon muitakin asioita, joita hänestä lukee. ”Pidä yllä keskustelua. Esitä avoimia kysymyksiä, joihin asiakkaan on vastattava pitkästi. Pidä aina muistikirjaa mahdollisista puheenaiheista.”
Agentin täytyy myös kuunnella, mitä asiakas sanoo. ”Jos olet liian keskittynyt siihen, mitä sinun pitäisi sanoa seuraavaksi, menetät tilaisuuden löytää hyviä keskustelunaiheita. Kun kuuntelet asiakasta, vaikutat ihmiseltä, joka on oikeasti kiinnostunut toisesta henkilöstä.”
Keskustelu on syytä ottaa haltuun. ”Käytä asiakkaan nimeä niin usein kuin se tuntuu luonnolliselta. Tämä antaa asiakkaalle tunteen, että hän on erityinen ja että sinä pidät hänestä. Muista hymyillä, sillä asiakas kuulee energiasi ja tunteesi.”
Kun keskustelu on päättymässä, agentin on hyvä kertoa asiakkaalle, että on iloinen saadessaan tutustua häneen ja että tämä oli paras keskustelu, jonka hän on käynyt pitkään aikaan. Asiakkaan saa palaamaan, kun sanoo, että seuraavan kerran, kun soitat minulle, haluan tietää sinusta lisää.
SÄ OOT HUIJARI! OLET SUURI TIETÄJÄ!
PUHELUITA SAAPUI KAIKENLAISIA. Joku kysyi, onko hänen siskonsa rehellinen metsäkaupoissa, kun ei suostu näyttämään tilitietoja. (Kannattaa tarkkailla tilannetta.) Joku kertoi yllättäneensä 62-vuotiaan miesystävänsä panemasta niin rumaa naista, ettei ole koskaan nähnyt. ”Tuleeko mies ruikuttamaan, että ottaisin hänet takaisin? Onko minulla valoisa tulevaisuus?” (Tulee. On.) Jollain oli itämainen tyttöystävä, jonka kanssa oli menossa naimisiin, mutta josta ei ollut kuullut kuukauteen. ”Oliko tämä tässä? Muuten meillä on kaikki hyvin, mutta sitä en hyväksy, että hän on eroottinen hieroja. Meneekö poikki? Kerro!” (En tiedä.) ”Sitten olet väärällä alalla. Kerro nyt!” (Ei mitään käsitystä.) ”Sä oot ennustaja, sun pitää tietää!” Jonkun vaimo oli säännöllisesti öitä poissa kotoa ja otti aina mukaansa sellaisia alusvaatteita, jotka on tarkoitettu toisten miellyttämiseen. (Mikä olikaan kysymys?) ”No niin, sä oot huijari!”
Jonkun isä oli kuollut viime kesänä tiistaina mökille. ”Onko sinulla viestiä häneltä? Eilen koirakin kuoli mökille, tiistaina taas. Menikö koira isän luokse?” (Ei ole viestiä. Meni.) Joku kysyi, miten näen hänen henkisen tiensä. (Kuljet tasapainoisesti kohti valoa.) ”Valoa! Miten voit tietää, että minä olen valon lapsi ja enkeli? Voitko lähettää voimia? Nyt tunnen rinnassani puutumista, poistuuko sieltä jotain? (Sinne tulee lähettämääni energiaa.) Tuossa kohtaa häpesin sanojani.
Jollain meni todella huonosti. ”Serkkuni kuoli. Siskoni kuoli. Mieheni on sairas. Hänellä on diabetes ja dementia ja hänelle on tehty ohitusleikkaus. Hän rakastaa minua omalla jäykällä tavallaan.” Soittaja purskahti itkuun ja lopetti puhelun. Soitti heti uudestaan. Vastoin työnantajan ohjeita yritin nopeuttaa puhelua, jotta soittaja säästäisi rahaa ja pääsisi heti asiaan. Kertasin, että hänen serkkunsa ja siskonsa ovat siis kuolleet ja että hänen miehelleen on tehty ohitusleikkaus. Nainen järkyttyi. ”Miten voit tietää kaiken asioistani? Olet suuri tietäjä!” En saanut sanotuksi, että vain toistin hänen jo kertomiaan juttuja. Pitkään aikaan minulla ei ole ollut yhtä halpamainen olo kuin juuri sillä hetkellä oli.
Yhden vakioasiakkaan onnistuin saamaan, kirjanpitäjänaisen. Ensimmäisessä puhelussa hän kertoi ärsyttävästä asiasta, joka oli tapahtunut, kun hän oli käynyt pyytämässä pomoltaan palkkaennakkoa. ”Sihteeri kävi sulkemassa mielenosoituksellisesti huoneen oven. Vihaako sihteeri minua?” (Ei. Hän ehkä on mustasukkainen ajasta, jonka pomo antaa sinulle.) ”Vai liittyykö sihteerin mielenosoitus siihen, että olen alkanut jutella firman huoltomiehen kanssa?” (Ehkä.) Huoltomiehen rooli kasvoi tarinassa puhelu kerrallaan. ”Huoltomies tervehti minua. Huoltomies tuli huoneeseeni shortseissa, vaikka on talvi. Huoltomies halusi saattaa minut kotiin firman juhlista, mutta minä soitin mieheni hakemaan. Mitä huoltomies haluaa minusta? Mitä minä haluan hänestä? En kai nyt tässä iässä voi ryhtyä suhteeseen? (Se sinun pitää itse päättää.) Yhteensä kirjanpitäjä soitti minulle viitisen kertaa.

kukaan Ei Ilmoittanut Minulle Potkuistani, Kukaan Ei Kysellyt Perääni. Äkkiä Olin Vain Poissa.
IHMISTEN HYVÄKSIKÄYTTÖÄ
JOULUKUUN 31. PÄIVÄNÄ PL pyysi minua kirjautumaan Googleen gmail-sähköpostiosoitteellani. Sen jälkeen minun olisi pitänyt kirjoittaa julkinen arvostelu enkeliviest.fi:n tai ennustaja24.fi:n palveluista. ”Anna 4 tähteä ja kirjoita jotain positiivista palvelusta. Paljon kiitoksia! Tämä auttaa meitä paljon! Kaikki saavat lisää puheluita!”
Aloin suhtautua työpaikkapelleilyyni yhä kriittisemmin. Luin uudestaan toimittaja Sanna Ukkolan kolumnin Iltalehdessä 18. marraskuuta. Ukkola ihmetteli sitä, että samaan aikaan, kun media jauhaa totuuden jälkeisestä ajasta ja valeuutisista ja vannoo taistelevansa luotettavan journalismin puolesta, Nelosen tv-kanavilta saa tulla tuntikausia huijaamiseen ja humpuukiin erikoistuneita ohjelmia. ”Mummojen rahastukseen erikoistunut Astral-tv on tuntien mittainen huuhaa-ohjelma, jossa tarot-tulkitsijat ja ennustajat puhuvat soittajille kalliilla hinnalla hölynpölyä. Kyseessä on puhtaasti hädänalaisten ihmisten hyväksikäyttöön perustuva formaatti”, Ukkola kirjoitti.
Jo Skeptikossa 3/2004 ihmettelin kuluttajavalituslautakunnan päätöstä, jonka mukaan kuluttaja ei voi edellyttää luotettavuutta puhelimitse tarjottavien ennustuspalveluiden sisällöltä. Lautakunnan mukaan kuluttajan tulee ymmärtää, että kyse on viihdepalvelusta riippumatta siitä, mitä palveluksen markkinoinnissa on luvattu. Kuluttaja ei voi vedota palvelun virheenä sellaiseen väärään tietoon palvelun sisällöstä, joka kuluttajan itsensäkin tulee ymmärtää paikkaansa pitämättömäksi. Mielestäni lautakunnan päätöksen perustelut olivat kestämättömiä ja päätös käsittämätön. Kysyinkin: ”Jos kaikki vastuu on kuluttajalla, mihin koko kuluttajavalituslautakuntaa edes tarvitaan?”
Nyt olin itse ruvennut huijaamaan ihmisiä mitä epäuskottavimmilla motiiveilla: ”Teen tutkivaa journalismia. Mummot tarvitsevat kuuntelijaa. Ohjaan asiakkaat tarvittaessa auttavien puhelinten ääreen.” Rehellisin motiivini oli raha. Koronarajoitusten vietyä hommat stand up -koomikkona minua kiinnosti mahdollisuus ansaita edes vähän voita leivän päälle.
Joulukuun 9. Iltalehti tiesikin jo kertoa, että Astral-tvohjelma lopetetaan vuodenvaihteessa Nelosen kanavilla. Mutta Ukko Kalevi jatkoi hörhöilyään aina tammikuun puoleenväliin asti.
POTKUT JA LOPPUTILI
VASTAANOTIN PUHELUITA 21. lokakuuta – 14. tammikuuta. Tuona aikana vastasin 53 puheluun ja olin puhelimessa yhteensä noin neljä tuntia. Yhden puhelun kesto oli keskimäärin neljä ja puoli minuuttia. Päivystin kymmenenkin tuntia päivässä.
Lopulta harvoin tulleiden puheluiden odottaminen ja jännittäminen ja hävettävän työn tekeminen piilossa saunassa, autotallissa ja vessassa alkoi vaikuttaa. Linjoille oli aina vaan vaikeampi liittyä. Lopulta en päivystänyt siellä enää ollenkaan. Huhtikuussa huomasin, että profiilini oli poistunut netistä. Olin saanut potkut! Kukaan ei ilmoittanut asiasta, kukaan ei kysellyt perääni, kukaan ei soittanut epätoivoista motivointipuhelua. Täydellistä! Kirjoitin PL:lle sähköpostia. Pahoittelin sitä, että en enää jaksanut päivystää tuntikaupalla turhaan. Kerroin myös, kuinka pahalta tuntui huijata ihmisiä. ”Ei minulla oikeasti mitään psyykkisiä kykyjä ole. En usko että teitäkään oikeasti kiinnostaa mikään muu agenttinne kyky kuin taito puhua pitkään ja hankkia vakioasiakkaita.”
Kysyin myös 121 eurosta, joka oli ilmestynyt tililleni. ”Onko se lopputili, eli voinko nyt ilmoittaa tuloni laskutusfirmaan vai vieläkö minulle on palkkaa tulossa?”
En saanut koskaan vastausta. Enkä sitä kaipaakaan. Joskus iltaisin mietin, mitä kirjanpitäjälle kuuluu. Lankesiko hän huoltomieheen, joka käytti talvella shortseja? Vai pitikö itsensä kurissa?
Artikkeli lehden taitossa (PDF) »
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2022. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Faktantarkastajat iskivät Einsteiniin
Minä, skeptikko
Vastaanottajallakin on vastuu siitä, vaikuttaako tieto
Valtsun tuolissa: Kolesteroliskeptikkojen huuhaa
Venäläisten totuus ja totuus venäläisistä
Covid-19 ja salaliittoteoriat: osa 5
Virusdenialismin sisällissota
Tarot. Korttien viisaus
Salaliittoteorioiden ihmemaassa, Taistelu totuudesta, Heränneet
The Atheist Muslim
Silmänkääntäjä
Woke, cancelointi ja naisten palkkatasa-arvo
Suomiko pien? Elä hupaja!
