Suuri vihapuhe- ja huumorinumero!

Yli 35 Vuotta Kysymyksiä

JOSKUS MINULTA KYSYTÄÄN, miten Skeptikkolehti syntyy. Minäpä kerron, miten tämä lehti tehtiin. Alussa oli sana… Ei. Alussa oli juttuideoita, seuraavaksi mietin, kuka niitä juttuja kirjoittaisi, sitten kerroin suostuneille dead linen. Kun kyseinen hetki koitti, sana oli päätoimittajan tykönä. Sähköpostissani oli koko seuraavan lehden materiaali. Ei. Siellä oli vain kolme juttua ja sarjakuva Gnoomit. Jouduinko paniikkiin? En. Tilanne oli normaali.

Yhden kirjoittajan sukulainen oli kuollut ja vaimo synnyttämässä milloin tahansa, toista oli purrut käärme reiteen, kolmas kertoi romahtaneensa henkisesti. Annoin heille tietysti lisäaikaa. Loput kirjoittajat tiesivät, että lehteä taitetaan kaksi viikkoa, eli dead line venyy helposti. Itsekin kirjoitan osan jutuistani vasta taiton toisella viikolla sen mukaan, paljonko tyhjää tilaa näyttää jäävän.

Sitä mukaa, kun juttuja alkoi valua, toimitin tekstejä, hankin kuvia ja lähetin materiaalia taittopajaan taitettavaksi. Kuvitus vie aina yllättävän paljon aikaa. Esimerkiksi Kirsi Virtasen vihapuheartikkeliin hain kuvia ilmaisesta Pixabay-palvelusta tuntitolkulla. Lopulta löysin mielestäni kuvan, joka toimii täydellisesti jutun otsikon kanssa (s. 16). Juha Leinivaaran Havaijin maastopaloista kertovaan juttuun (s. 22) ostin kuvan Lehtikuvasta. Kuvia aiheesta oli tuhansia, joten oikean löytämiseen kului taas aikaa tuntikaupalla.

Lehden työläin ja myös vaikein juttu oli tehdä raportti Skepsikselle luennoineen astrofysiikan professori Peter Johanssonin esityksestä (s. 10). Käytin taas tuntikausia käymällä läpi Nasan valokuvia – ilmaisia – ja kahdeksan tuntia kuuntelemalla luennosta äänittämääni leikettä ja kirjoittamalla hankalia asioita ylös. Lähetin jutun Johanssonin hyväksyttäväksi. Yhtä hänen korjaustaan en ymmärtänyt.

Johansson selitti: ”Alkuperäinen lause oli: Maailmankaikkeus oli alussa kymmenen kertaa pienem- pi kuin nyt. Tämä on vain totta täsmälleen tietyllä ajanhetkellä, koska maailmankaikkeus laajenee koko ajan, eli ennen tätä tiettyä ajanhetkeä maailmankaikkeus oli pienempi ja sen jälkeen suurempi. Maailmankaikkeuden koko, tai tarkemmin sanottuna mittakaavatekijä, verrattuna nykyhetkeen saadaan kaavasta: a=1/(1+z), missä a on mittakaavatekijä ja z on punasiirtymä. Eli jos havaitaan paikallista kohdetta, jonka punasiirtymä on 0, mittakaavatekijä on a=1/(1+0)=1, eli maailmankaikkeuden koko on nykyinen koko a=1. Jos kohde on punasiirtymällä z=1, oli mittakaava tekijä ja täten maailmankaikkeuden koko a=1/(1+1)=0.5, eli kun valo lähti liikkeelle, oli maailmankaikkeuden koko puolet sen nykyisestä koosta. Punasiirtymällä z=9, maailmankaikkeuden koko oli siis a=1/(1+9)=0.1, eli kymmenen kertaa pienempi kuin nyt. Mittakaava tekijä normerataan yleensä niin, että a=1, eli z=0 vastaa nykyhetkeä ja a=0, eli formaalisti z=ääretön vastaa alkuräjähdystä. Eli tarkemmin: Maailmankaikkeus oli esim. punasiirtymällä z=9 kymmenen kertaa pienempi kuin nyt. Tai vaihtoehtoisesti voit myös kirjoittaa: Kun havaitaan kohdetta punasiirtymällä z=9, oli maailman- kaikkeus kymmenen kertaa pienempi kuin nyt.” Nauroin katketakseni. Mitäs kysyin! Kysyin lehteä suunnitellessa myös toisen kysymyksen, jonka lopputulos naurattaa vieläkin. ”Voisitko laajentaa Facebook-päivitystäsi Reinikaisesta ja salaliitoista pakinaksi Skeptikkoon?” Ville Hytönen innostui (s. 26). Pakinasta tuli niin riemukas, että päätin pyytää taittopajaa tekemään siitä lehden kansikuvan.

Aluksi suunnittelin, että kansi olisi Seiska-lehden tyyppinen tilkkutäkki kohuotsikoineen, mutta siitä ideasta luovuin, kun sain Otto J. Mäkelän tekstin Puheenjohtajan palstalle (s. 15), jossa hän kirjoittaa, että Skeptikon imago on muuttumassa tieteen Seitsemän Päivää -lehdeksi. Näin hän päättelee siitä, että olin antanut edellisessä lehdessä palstatilaa neljän Skepsiksen hallituksen jäsenen yhteisvastineelle, jossa he vastasivat puheenjohtajalta saamaansa kritiikkiin ylilääkäri Riittakerttu Kaltialan kutsumisesta luennoimaan Skepsikselle transtutkimuksesta. Virhe oli kuulemma myös se, että olin referoinut luennosta artikkelin lehteen. Skepsiksen hallituksen jäsen Irma Hirsjärvi kirjoittaa vastineessaan (s. 34), että teksti oli tabloidtyyppistä tari- nankerrontaa, joka otti haitallisesti kantaa transnuorten lääketieteellisen hoidon toteuttamiseen.

Sekä Mäkelä että Hirsjärvi esittivät painavan toiveen, ettei samaan lehteen tällä kertaa laitettaisi palautetta keskustelun toiselta osapuolelta, joka tällöin saa viimeisen sanan ainakin kolmeksi kuukaudeksi, kunnes seuraava lehti ilmestyy. Journalistin ohjeiden mukaan päätösvalta lehden sisällöstä on aina toimituksella, eivätkä ohjeet myöskään estä pyytämästä kommenttia kritiikin yhteyteen. Päätin kuitenkin noudattaa toiveita ja jättää mahdollisen vastineen julkaistavaksi joulukuun numerossa. Syitä oli kaksi. Ensimmäinen oli, että toisen osapuolen vastine viime lehdessä oli suositusten vastaisesti yli puolet pidempi kuin kirjoitus, johon siinä viitattiin. Toinen oli, että pelkäsin työpaikkani puolesta.

Sappinen Vilma