KIRJAT

NAISET IÄNIKUISET

J.S. Meresmaa & Anni Kuu Nupponen: Tinarinnat – Kalevalan naisten uudet tarinat. Hertta, 2023.

ALEVALASTA on viime vuosina keskusteltu kriittisesti monestakin eri vinkkelistä käsin. On puhuttu karjalaisen ja inkeriläisen kulttuurin omimisesta sekä Kalevalan sisältämästä naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Lönnrotin kokoama Kalevala tunnetaan erityisesti voimakkaista mieshahmoistaan, kuten Väinämöisestä, Seppo Ilmarisesta ja Joukahaisesta. Miehisyyden korostaminen ei toki ollut Lönnrotin omaa syytä, vaan liittyi vahvasti 1800-luvun henkeen, jolloin Lönnrot kokosi Kalevalan.

Tinarinnat tuo keskusteluun raikkaalla tavalla naisnäkökulmaa. J.S. Meresmaan ja Anni Kuu Nupposen toimittamassa teoksessa Kalevalan tarinoita on muokattu nostamalla naiset keskiöön. Esipuheessa korostetaan, ettei kirjassa kuitenkaan varsinaisesti uudelleen kirjoiteta tarinoita, vaan ne kerrotaan toisesta näkökulmasta. Osa kertomuksista on siirretty nykyaikaan, osa tulevaisuuteenkin. Kalevalasta ammentaminen näkyy joissakin teksteissä enemmän kuin toisissa, mutta kaikissa se on kuitenkin selvästi läsnä.

Kirjan aloittaa itseoikeutetusti Louhi, tuo kovapäinen Pohjan akka. Tutuiksi tulevat myös Kalevalassa nimettömäksi jäävä Lemminkäisen äiti, Tuonen tytti, Ilmatar, Annikki, Marjatta ja tietysti myös Väinämöisen ahdistelema Aino. Kalevala päättyy Marjatan tarinaan, jossa puolukasta alkunsa saanut lapsi toimii vertauskuvana kristinuskon saapumiselle Suomeen. Väinämöinen antaa tilaa uudelle kuninkaalle ja poistuu Karjalan mailta.

Jostain syystä Tinarintojen päätöstarina on kuitenkin kertomus aikojen alun ainoasta olennosta Ilmattaresta, joka elämäänsä tylsistyneenä tulee tuulesta raskaaksi. Odotellessaan lasta syntyväksi Ilmatar tiputtaa syliinsä munitun sotkan munan, josta syntyy maailma. Lopulta

Ilmatar synnyttää Väinämöisen. Jäin kovasti pohtimaan valittua draaman kaarta. Miksi Ilmatar on haluttu tuoda kirjaan vielä Marjatan jälkeen? Palattuani esipuheeseen sain vastauksen. Päätöstekstillä halutaan siirtää lukijan ajatus uusiin alkuihin, joihin myös Kalevalan uudet tulkinnat kuuluvat.

Tinarinnat sisältää 11 kertomusta ja kuvaa, jotka kaikki ovat eri tekijöiden kynästä lähtöisin. Jokainen kirjoittaja on lähestynyt Kalevalan naista omalla tavallaan ja löytänyt jotakin tunnistettavaa. Tämä tuo kirjaan elävyyttä ja siten saa lukijan mielenkiinnon pysymään vahvana. Kirjoittajien ja kuvittajien kerrotaan olevan naisia tai muunsukupuolisia, joka varmasti tuo teksteihin oman säväyksensä. Kirjaa on ollut tekemässä myös skeptikoille tuttua väkeä, kuten Skepsis ry:n entinen hallituksen jäsenen ja Skeptikon kolumnisti Tiina Raevaara. Hänen tekstinsä Saaren neidot, kauan kasva- neet tuo esille Kyllikin, joka ei ehkä ole yleisesti niin kovin tuttu Kalevalan hahmo. Raevaaran tekstin on kuvittanut Anne Muhonen, joka on aikoinaan piirtänyt Skeptikkoon Skepponen-sarjakuvaa.

Tinarinnat sopii hyvin myös sellaisille lukijoille, joille Kalevala ei ole ennestään kovin tuttu. Jokaisen tarinan alussa on lyhyt selostus siitä, miten kyseinen kertomus on Kalevalassa esitetty ja mistä hahmosta on kyse. Samoin alussa on kuva, joka on nykytaiteilijan näkemys tapahtumista. Tarinat on kirjoitettu kokonaisin lausein nykysuomeksi, joten lukeminen on helpompaa kuin mittaan kirjoitettu alkuperäinen teos. Kiinnostavuutta lisää myös kirjan esteettisesti kiehtova kansi.

Kalevalan tarinoiden variointi on kulttuuriteko. Kun viralliseen Kalevalaan tarttuminen vaatii jo melko vahvaa motivaatiota, ovat erilaiset tulkinnat usein helpommin lähestyttäviä. Moni on tutustunut Kalevalaan Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalan tai muiden lapsille sovitettujen versioiden kautta. Aikuisille vastaavia on ollut vähemmän tarjolla. Arvelen Tinarintojen saavan Kalevalan kertomusten äärelle sellaisiakin, joita perinteinen kerronta ei puhuttele.