Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 3/2015

Minä, skeptikko: Jose Ahonen

Risto K. Järvinen

Markus

”Haluan esittää rajatietoihmisille delin vaihtoehtoisia selityksiä ja antaa heidän itse päättää, mihin uskovat.”

OLEN 37-VUOTIAS ULKOASUNTOTEUTTAJA, mentalisti, taikuri ja 27 miljoonaa katselukertaa YouTubessa keränneen ”Taikuutta koirille” -videoiden tekijä.

Lapsuuteni kului Korpilahdessa ja Jyväskylässä. En saanut hengellisiä vaikutteita vanhemmiltani, mutta ala-asteen opettajani oli uskovainen. Koulussa puhuttiin asiallisten asioiden lomassa myös Jumalasta ja Jeesuksesta, ja minä ostin koko paketin. Minulla ei ollut lapsena kapasiteettia erottaa paskaa järkijutuista. Kuudennella luokalla sanoin itseni irti uskonhommista.

Nykyään olen kirkosta eronnut ateisti, jota ei kiinnosta uskonnot lainkaan. Uskon luontoon ja siihen, että ihmisillä on pyrkimys parantaa maailmaa.

En ole koskaan kokenut yliluonnollisia ilmiöitä. Kärsin unihalvauksista nuorempana ja joskus vieläkin, ja niihin liittyy psykedeelisiä ilmiöitä, kuten ruumiista irtautuminen. Itse en ole irtaantunut ruumiistani, mutta olen tuntenut kuinka minua vedetään sängystä ylöspäin. Ensimmäisen unihalvaukseni aikana luulin, että olen kuollut. Tilanne ei ollut pelottava. Ihmettelin vain, että näinkö elämä päättyy.

TAIKUUS VEI USKON YLILUONNOLLISEEN

PARI KERTAA NÄIN NUORENA UFOJA, mutta ne olivat varmaan tavallisia ilmiöitä taivaalla, joihin en silloin keksinyt selitystä. Ufot ja paranormaalit ilmiöt kiinnostivat minua niin, että hain tietoa Erich von Dänikenin kirjoista. Myöhemmin rationaalinen ajattelu vei voiton.

Kun innostuin taikuudesta, viimeinenkin usko yliluonnolliseen väistyi. Taikurina ja mentalistina olen lukenut ja nähnyt, kuinka helposti ihmisiä voidaan huijata. Todellisuus voidaan muovata minkälaiseksi tahansa. Kovastakin huuhaatyypistä tulisi piinkova skeptikko, jos hän kokisi kaiken, minkä minä olen kokenut ja jos hänellä olisi kaikki se tieto, mitä minulla on.

En väitä esityksissäni, että omaisin kykyjä, joita muilla ei ole, eivätkä ihmiset edes luule niin. Vaikka taivutan lusikkaa lavoilla, ei kukaan ole tullut kyselemään paranormaalien voimieni perään. Kuulun ”Psychic Entertainers Associationiin”, maailmanlaajuiseen vastuullisten mentalistien järjestöön, jonka jäseniä Suomessa ovat vain minä ja Pete Poskiparta.

Skeptikkona haluan esittää rajatietoihmisille vaihtoehtoisia selityksiä ja antaa heidän itse päättää, mihin uskovat. Ihminen ei muuta mielipidettään, jos häntä ja hänen uskomuksiaan haukkuu tyhmiksi. Minä en jaksa julistaa totuutta, kukin saa uskoa mihin tahtoo. Mutta jos vastaan tulee tilanne, jossa koen, että minulla on moraalinen velvollisuus ottaa kantaa, sitten teen niin.

Olen Skepsiksen Tampereen yhteyshenkilö, mutta en tiedä mitä paikallisille epäilijöille kuuluu. Väkeä ei täällä kiinnosta Skepsis kovin paljon, vain muutama tyyppi on kysellyt yhdistyksestä. Itselläni on ollut aika kortilla, joten olen delegoinut harvat puhujapyynnöt Pete Poskiparralle, joka puolestaan on delegoinut ne Skepsiksen varapuheenjohtaja Tiina Raevaaralle.

SKEPTIKKO-LEHDEN LÄPIMURTO

SKEPTIKKO-LEHTEÄ TAITETAAN Tampereen seudun työllistämisyhdistys Etappi ry:n Mediapajassa. Olin siellä työnohjaajana vuonna 2008, jolloin sain houkuteltua lehden asiakkaaksemme. Halusin tehdä Skeptikosta paremman ja uskottavamman näköisen julkaisun. Siihen aikaan lehti oli kuin Ultra, epämääräinen hörhöpaperi. Suuri läpimurto oli kun päätoimittaja viimein hyväksyi vuonna 2012, että Skeptikkoa ryhdytään tekemään A4-koossa ja nelivärisenä.

Harrastajalehdissä on helposti se ongelma, että ne näyttävät Jehovan todistajien julkaisuilta. Eräs entinen työkaverini luuli ihan tosissaan, että vapaa-ajattelijat ovat uskonnollisia hörhöjä. Järjestön toiminta näytti ulospäin siltä kuin he olisivat hengellinen kultti.

Skepsiksen imago on viime aikoina parantunut paljon. Huuhaa-palkinto, kesäfestareilla mukana oleminen ja kaikenlaiset itsemurhatempaukset homeopatialla ovat nostaneet yhdistyksen profiilia.

Skeptikko-lehden palstalleni ”Vuorovaikutus vai vedätys” olen vuosien saatossa yrittänyt kovalla työllä keksiä esiteltäväksi taikatemppuja, jotka ovat helppoja ja samaan aikaan vaikuttavia, mutta eivät paljasta taikureiden käyttämiä metodeja. Lisäksi jutuissa saisi olla skeptinen näkökulma.

Jäin Etapin Mediapajasta pois viime vuoden toukokuussa sen jälkeen, kun olin laittanut YouTubeen videon, joka sai yhdessä päivässä miljoona katsojaa. Tällä hetkellä yli 27 miljoonaa katselukertaa keränneessä videossa ojennan koirille herkkupaloja, taion ne kadoksiin ja saan koirat reagoimaan tilanteisiin hauskoilla tavoilla. Videosta ja sen jatko-osista kasvoi iso ilmiö maailmalla. Ei minusta miljonääriä tullut, jonkun tonnin ansaitsin, mutta videon suosio antoi viimeisen sysäyksen vaihtaa päivätyöt vapaan taiteilijan uraan.

Tulevaisuudessa koitan pärjätä edelleen ja tehdä juttuja, joita rakastan: keikkoja, luentoja, videoita, oluita. Yritän kasvattaa hommiani pikku hiljaa erilaisiin uusiin suuntiin ja haastaa itseäni.

Millainen on täydellinen maailma? En tiedä. Minun täydellinen maailmani ei olisi kenenkään muun täydellinen maailma. Veikkaan, että esimerkiksi Päivi Räsänen ei viihtyisi lainkaan siellä. Elämän tarkoitus, se on oppia, kehittyä ja rakastaa.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2015. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Skeptikko tarvitsee vapauksia
Fasilitoidun kommunikaation nykytila: Onko järki viimein voittamassa?
Puheenjohtajan palsta
Miksi paahtoleivästä löytyy Jeesus?
Jumalan sauva
Think Again Helsinki, Think! Temppuja, tiedettä ja komiikkaa
Skeptikko 20 v. sitten
Tieteellisiä läpimurtoja Indonesiassa: Pyramidi vuoren sisällä ja mullistava syöpäterapia
Kirjaston valkoinen rouva ja muita Turun kummituksia
Positiivisuus - huuhaata vai ei?
Kiinnostaako tieteellisyys naisia?
Sähköyliherkkyys on selkeä sairaus
Sähköyliherkkyys ei ole lainkaan sairaus

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit