RAEVAARA

YHTEISKUNNALLISESSA KESKUSTELUSSA sivutaan monenlaisia vapauksia. Puhutaan sananvapaudesta, uskonnonvapaudesta, tieteen vapaudesta. Terveelle yhteiskunnalle ne kaikki ovat olennaisia. Esimerkiksi Iranissa tai Pohjois-Koreassa on pula niin sanan-, uskonnon- kuin tieteenvapaudesta. Jo lakkautetussa Neuvostoliitossa sanojaan sai varoa, uskonnot lakaistiin näkymättömiin ja tiede pilattiin vuosikymmeniksi poliittisen ideologian ylivallalla.

Uskonnonvapaudelle taas on tärkeää, että se mahdollistaa vapauden niin uskontoon kuin uskonnottomuuteen. Maailmassa on edelleen kymmenkunta maata, jossa ateismi on kuolemanrangaistuksen veroinen rikos. Ketään ei pidä pakottaa uskomaan tai olemaan uskomatta.

Suomessa jokainen kolmesta vapaudesta on periaatteessa lailla turvattu. Niiden puolesta joutuu enää harvoin todella taistelemaan – mutta jokaisesta joutuu muistuttamaan silloin tällöin. Jokaista kannattaa myös hieman testailla, muuten niiden olemassaolosta ei voi olla varma.

Skepsiksen kaltaiset järjestöt toimivat sanan-, uskonnon- ja tieteen vapauden leikkauspisteessä. Jokainen niistä on skeptiselle liikkeelle tärkeä, ja jos jokin niistä puuttuisi, Skepsiksen toiminta olisi tietenkin erityisen tärkeää (mutta tapahtuisi ehkä maan alla).

Sananvapautta skeptikko tarvitsee kritisoidakseen valtaapitäviä huonoista päätöksistä ja yhteiskuntaa rampauttavista järjettömyyksistä. Sananvapauden avulla paljastetaan huijarit ja humpuukimaakarit.

Uskonnonvapautta skeptikko tarvitsee – no, edelleen valtaapitävien ja yhteiskuntaa rampauttavien järjettömyyksien kritisoimiseen. Ihmisiä ei tarvitse loukata, mutta ajatuksia ja perinteitä pitää voida arvostella. Yhteiskuntaa ei voi rakentaa yliluonnollisten uskomusten varaan.

Nämä kaksi vapautta (tai niiden puute) yhdistyivät surullisesti intialaisen Sanal Edamarukun tapauksessa. Edamaruku on intialainen rationalisti, joka joutui lähtemään kotimaastaan, koska hän paljasti Mumbain katolisessa kirkossa Jeesus-patsaasta tihkuneen veden putkivuodosta johtuvaksi. Seurakunta oli väittänyt nestettä ihmeeksi, Jeesuksen kyyneleiksi. Edamaruku uhattiin

Ismo Jokinen

tappaa ja poliisi alkoi tutkia hänen tekemisiään jumalanpilkkarikoksena. Edamaruku on asunut Suomessa vuodesta 2012 eikä uskalla palata kotimaahansa vankilatuomion pelossa.

Bangladeshissa taas on murhattu tänä vuonna neljä ateistibloggaria raa’asti viidakkoveitsillä. Surmaajat ovat ilmeisesti uskonnollisten ääriliikkeiden edustajia, murhatut bloggarit taas sekularismin ja tieteen puolestapuhujia.

Suomalainen ateistibloggari on suorastaan dramaattisen etuoikeutettu bangladeshilaisiin kollegoihinsa verrattuna.

Tieteen vapaus puolestaan tarkoittaa tieteenteon autonomisuutta. Sen tulevaisuus Suomessa ei ole niin yksiselitteisen hyvä kuin sanan- ja uskonnonvapauden. Korkeakouluilta leikataan rahoitusta ja jäljelle jäävältä toiminnalta odotetaan selvää yhteiskunnallista (eli taloudellista) hyötyä. Akateeminen tutkimus otetaan aiempaa tiukemmin poliittisten päättäjien ohjaukseen.

Vähän aikaa sitten osa aiemmin Suomen Akatemian kautta jaetusta tutkimuksen perusrahoituksesta siirrettiin jaettavaksi niin kutsutun strategisen tutkimuksen neuvoston kautta. Neuvoston valitsee hallitus, ja hallitus myös ohjaa strategisen tutkimuksen painopisteitä.

Uuden hallituksen julkistamat koulutuksen ja tutkimuksen leikkauspäätökset ovat myös poikineet keskustelua, jossa on peräänkuulutettu milloin minkäkin koulutusohjelman tai korkeakoulun lakkautusta. Yliopistojen autonomia on unohtunut keskustelusta, mutta käytännössä vain yliopistojen autonomialla turvataan suomalaisen tieteen vapaus. Yliopistojen pitää itse saada päättää, millaista tutkimusta niissä tehdään.

Vuodet Skepsiksen parissa ovat tehneet selväksi, että Skepsis on pitkälti myös sanan-, uskonnon- ja tieteen vapauden puolestapuhuja. Uskonnonvapautta ajava Vapaa-ajattelijain liitto ja sekularismin puolestapuhuja Humanistiliitto ovat olleet monen aiheen kohdalla luontevia kanssatoimijoita Skepsikselle, mutta aivan yhtä tärkeitä ovat esimerkiksi sananvapausjärjestöt.

Skepsismille on tärkeää, että tieteellinen tieto on mahdollisimman laadukasta ja että sen puolesta voi puhua arkailematta, vanhoja käytäntöjä ja uskomuksia kritisoiden.