Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 3/2015

Jumalan sauva

LeiniVaara

KIINAN TIANJININ SATAMAKAUPUNGISSA koettiin suurta murhetta ja tuhoa 12. elokuuta. Sataman varastoalueella syttyi tulipalo. Kaupungin epäonneksi palo oli varastossa, jonne oli säilötty tulenarkoja kemikaaleja. Vielä suurempana epäonnena niitä oli säilötty sinne liikaa. Epäonnea kaatoi lisää liekkeihin se, etteivät paikalle saapuneet palomiehet olleet tietoisia siitä, minkälaisia kemikaaleja varastohallissa oikeasti oli. Sammutustyössä käytetty vesi aiheutti reaktoita tulen keskellä.

Näiden epäonnisten sattumusten sarjana kaupungin yö valaistiin kiinalaisen sääsatelliitin taltioimaksi asti yltävällä räjähdyksellä. Useampi kortteli meni matalaksi varastoalueen ympärillä. Yli sata ihmistä kuoli. Satoja ihmisiä loukkaantui ja joutui sairaalaan Tuhansia jouduttiin evakoimaan tulipalosta taivaalle tuprunneiden myrkkyjen takia. Syanidia satoi taivaalta. Vesistö kärsi ja kuolleet kalat peittivät lahden rannan. Myrkkypitoisuudet tulevat pitämään asukkaita vielä pitkään kaukana kodeistaan.

Viranomaiset aloittivat välittömästi tiedonvälityksen rajoitukset. Tilannetta yritettiin hallita pimittämällä tapahtumia. Sosiaalisessa mediassa havaittiin peräti käyttäjätilien poistamisia, jos ne lietsoivat epävakautta, miten viranomaiset sitten sen sattuivatkaan määrittelemään. Tiedonvälityksen rajaaminen herätti heti epäilyjä siitä, että kulisseissa tapahtui jotain mysteeristä.

Tavallisesta kaavasta poiketen salaliittoteoriat eivät jostain syystä vihjailleet tapahtumaa tekaistuksi. Tällä kertaa uhrit olivat oikeita uhreja eivätkä palkattuja näyttelijöitä. Räjähdys ei ollutkaan valtavaa spektaakkelia ilotulitteilla, joilla hämättiin kansaa, jotta yön pimeydessä salaliittolaiset kerkiävät kaivamaan satamaan ison kraatterin. Tällä kertaa he hyväksyivät massiivisen räjähdyksen tosiasiaksi. Mutta mikä sen pamauksen aiheutti?

Internetin palstoilla tiedettiin heti, kuka on syyllinen tuhoihin. Yhdysvallat oli aloittanut kauppasotaa avoimemman sodankäynnin Kiinaa vastaan. Ei kuitenkaan sabotöörien ja perinteisten pommien voimin. Se olisi liian realististista. Tianjiniin iskettiin avaruudesta! Yhdysvaltojen salaisella asesatelliitilla nimeltään ”Rod of God”, eli ”Jumalan sauvalla”. Se on kiertoradalla vaaniva kokoelma volframimetallista valmistettuja sauvoja, joita pudotetaan kohteisiin. Painovoima hoitaa loput. Sauvan putoamisnopeus yltää meteori-iskua vastaavaksi. Tuhoa ja lähes kirjaimellisesti jumalanpelkoa levittävä satelliitti pidetään virallisissa puheissa vielä salaisuutena.

Salaliittoteoriaa kehittäneet tiesivät onneksi, mistä oli oikeasti kyse, vaikka todisteena oli toistaiseksi pelkkä

kraatteri, joka olisi yhtä hyvin voinut tulla kemikaalivaraston räjähdyksestä. Eikä teorisoinnissa näytetty välittävän siitä, että tulipalo alkoi varastoalueella yli puoli tuntia ennen ensimmäistä pienempää räjähdystä. Tavallisen tulipalon lavastaminen oli jo liian vaisua materiaalia, kun kiisteltiin kiertoradalla piilevästä joukkotuhoaseesta.

Spekulaatiot ja tietokoneella tehdyt piirrokset salaisesta satelliitista lähtivät kiertoon. Laskelmia sauvojen osumatarkkuudesta ja koko aseprojektin hinnasta vertailtiin. Räjähdyksen voiman arvioitiin vastaavan neljää tonnia dynamiittia. Piiri pyöri, mutta varsinaisia todisteita kyseisen satelliitin olemassaolosta ei esitetty. Tyydyttiin vain toteamaan, että Pentagon salaa todisteita.

Miksi Yhdysvallat käytti tällaista superasetta Kiinaa vastaan? Siihen löytyi selitys Kiinan taloudesta. Yhdysvaltojen talous on riippuvainen Kiinan taloudesta. Velkakirjoja hallussaan pitävä maa voisi kiristää Yhdysvaltoja, samoin tehdä itsensä riippumattomaksi dollarin ailahtelusta, jos juan-valuutta sidottaisiin kultakantaan. Siksi valtameren toiselta puolen lähetettiin kiinalaisille varoituslaukaus Tianjiniin kohdistettuna.

Juuri edellisenä päivänä Kiina devalvoi valuuttansa. Yhdysvallat siis puolusti talouttaan uhkaamalla Kiinaa. Joissain salaliittoteorioissa Yhdysvallat olisi halunnut tappaa presidentti Xi Jinpingin samalla aseella, mutta presidentin matkasuunnitelmat muuttuivat viime hetkellä. Tosin presidentin reissaaminen varastohallien lähellä ei ehkä koskaan ollut kovin todennäköistä.

Hieman yllättäen Tianjinin räjähdyksen takana on kuin onkin salaliitto salaliittoteorian sijaan. Mutta se on kiinalaisten tekosia. Eikä siihen liity Bond-elokuvista tuttuja aseita. Korruptio on vaivannut kiinalaista teollisuutta useaan otteeseen. Raha ei liiku, ellei sitä sujahda sopiviin taskuihin, yleensä oman suvun taskuihin. Päälliköt ja pamput vetävät välistä. Sopimuksia laaditaan voitelurahoilla. Harva jaksoi yllättyä, kun vastaavaa vilunkipeliä paljastui tuhoutuneen varastorakennuksen järjestelyistä.

Poliisi on pidättänyt Tianjinin tuhoutuneen varastorakennuksen ja satama-alueen omistajia. Varastointi rikkoi useita määräyksiä. Asuinalueen lähistölle ei olisi saanut säilöä syanidia, varsinkaan satoja tonneja myrkyllisiä kemikaaleja. Yksi varaston omistajista on entisen poliisipäällikön poika, joka pystyi yhteyksillään kiertämään sääntöjä. Niitä noudattamalla Tianjin olisi nykyään onnellisempi kaupunki.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2015. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko: Jose Ahonen
Skeptikko tarvitsee vapauksia
Fasilitoidun kommunikaation nykytila: Onko järki viimein voittamassa?
Puheenjohtajan palsta
Miksi paahtoleivästä löytyy Jeesus?
Think Again Helsinki, Think! Temppuja, tiedettä ja komiikkaa
Skeptikko 20 v. sitten
Tieteellisiä läpimurtoja Indonesiassa: Pyramidi vuoren sisällä ja mullistava syöpäterapia
Kirjaston valkoinen rouva ja muita Turun kummituksia
Positiivisuus - huuhaata vai ei?
Kiinnostaako tieteellisyys naisia?
Sähköyliherkkyys on selkeä sairaus
Sähköyliherkkyys ei ole lainkaan sairaus

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit