Keskustelua · Skeptikko 3/2015
Sähköyliherkkyys ei ole lainkaan sairaus
sitten. Itävallan suosituksesta löytyvät tarkat laboratoriokokeet listana, joskaan kaikkia ei voida toteuttaa Suomessa, ei ainakaan Kelan tuella. Itävallan suositus löytyy netistä ainakin saksaksi, englanniksi, norjaksi, ja suomeksi.
HOITO
KAIKKI HOITOSUOSITUKSET kertovat selvästi: langatonta teknologiaa tulee välttää. Ellei voi muuttaa niukasti säteilevään ympäristöön niin pitää saneerata sekä koti että työpaikka langattomasta teknologiasta, ja suojavaatteet ja muut suojauskeinot auttavat.
Hoitavat lääkärit määräävät verikokeiden ja muiden kokeiden perusteella antioksidantteja eli vitamiineja ja hivenaineita sekä melatoniinia. Kaikki sähköyliherkät hyötyvät langattoman teknologian, sähkön ja/tai vahvojen magneettikenttien välttämisestä. Monilla vaikeinta on perheenjäsenten vakuutaminen elämäntapojen muutoksen eduista.
POLITIIKKA
NYKYÄÄN EI ENÄÄ TARVITSE väitellä siitä onko langaton teknologia vaarallista vai ei: niin monet tieteelliset tutkimukset ovat todenneet sen haitalliseksi ihmisille, eläimille kuin kasveillekin. Jokainen lukutaitoinen – tieteellisesti lukutaitoinen – voi tutkiskella Euroopan ympäristöviraston koostamaa raporttia: www.bioinitiative.org
Kannattaa katsoa onko tutkimuksen rahoittanut suuri ja mahtava teleteollisuus vai joku muu taho. Myös mikroaaltosäteilyn turvarajoista kiistely on turhaa. Aina toiset ovat herkempiä kuin toiset, myös eläin- ja kasvikunnassa. Järkevä ihminen voi pohtia kumpaa on viisaampaa kuunnella: teleoperaatoreiden mainoksia vai riippumattomia tutkijoita.
Kännykän käyttöohjeessa kehotetaan pitämään puhelin irti kehosta, Stuk suosittelee lapsia varomaan liikaa kännyköintiä, vakuutusyhtiöt ovat luokitelleet mikroaaltosäteilyn jo vuosia sitten korkeimpaan riskiluokkaan, eikä mikään vakuutus korvaa säteilyn aiheuttamia sairauksia.
Seuraava kysymys kuuluukin, miksi Suomen hallitukset toisensa jälkeen sallivat langattoman teknologian, vaikka lankatekniikka suojaisi terveyshaitoilta? Langattomalle teknologialle on yleensä langallinen eli turvallinen vaihtoehto. Usko langattoman teknologian haitattomuuteen sopii oikein hyvin teleoperaattoreille. Suomessa teknohurmos alkaa muistuttaa jo uskontoa.
Fm Eva Jansson Skepsis Ry:n Jäsen
neuvosto Totesi Vastauksessaan, Että Sillä Ei Ollut perusteita Ottaa Kantelua Käsittelyyn.
Lilja Tamminen vastaa Eva Janssonille.
SKEPSIS-YHDISTYKSEN TAVOITTEISIIN sisältynee uusimman tieteellisen tutkimuksen seuraaminen ja maailmankuvan rakentaminen tieteelliselle pohjalle. Arkisetkin uskomukset tulee altistaa kriittiselle tarkastelulle ja tutkimukselle. Tätä on skepsismi. Skepsismi ei ole sitä, että kyseenalaistaminen on valikoitua tai pohjautuu kritiikittömään tyrmäämiseen. Esimerkiksi tieteen vallitsevien käsitysten perustelematon tyrmääminen ja niiden korvaaminen toisilla perustelemattomilla käsityksillä ei ole skepsismiä. Parempia termejä kuvaamaan sellaista ajattelutapaa olisivat tiedevastaisuus tai denialismi.
Julkisen sanan neuvostoon kantelun Skeptikko-lehden artikkelistani ”Miksi kodin sähkölaitteiden säteilyvaara on huuhaata” laatinut sähköallergia-aktivisti Eva Jansson peräänkuuluttaa kirjoituksessaan kriittisyyttä teknologian turvallisuutta ja täsmentämättömän alan turvallisuustutkimusta kohtaan. Hän esittää väitteen, että suurin osa – siis enemmistö – tutkimuksista langattoman tietoliikenteen terveysvaikutuksista olisi löytänyt todettuja terveyshaittoja.
Väitteeltä kuitenkin katoaa pohja hyvin nopeasti, jos tosiaan tutustuu sähköallergia- tai sähköyliherkkyysaiheen ympärillä tehtyihin vertaisarvioituihin ja metodologisesti kestäviin tutkimuksiin sekä tieteelliseen keskusteluun aiheesta. Tiedemaailma ei lukemattomista tutkimuksista huolimatta ole onnistunut löytämään sähköallergialiikkeen väitteitä vastaavia viitteitä siitä, että arkiympäristöön tarkoitetut langattoman teknologian laitteet oikein toimiessaan olisivat terveyshaitallista tietyille yksilöille tai ihmisille yleensä, kuten liike on halunnut väittää vaihtelevin selityksin sitten 1990-luvun syntynsä.
TRIVIAALI HARHAKÄSITYS
JANSSON NOSTAA ESIIN Maailman terveysjärjestö WHO:n syöpäriskiluokittelun. WHO:n ”mahdollisesti syöpää aiheuttava” -luokka 2B ei kuitenkaan ole todiste sähköyliherkkyyden tai vastaavan olemassaolosta, vaan järjestön ympäristöpoliittinen varotoimi, joka ei ota kantaa altistusmäärään. Ero on erittäin tärkeä ymmärtää, jos WHO:n karsinogeenisyysluokitteluja aikoo tulkita, koska tiedemaailman konsensus on suuren tutkimusmäärän jälkeen, ettei altistus arkiympäristön varsin heikoille radioaalloille tai mikroaalloille vaikuta aiheuttavan sairauksia tai oireita.
On aivan eri asia puhua sotilastukikohtien suurtehoisista tutkalaitteista tai poikkeuksellisista altistuksista esimerkiksi onnettomuuksien yhteydessä. Näitä ei voi rinnastaa keskenään, koska altistusmäärissä voi helposti olla 500 000-kertainen ero. Se on suurempi kuin ihmismieli pystyy arkijärjellä käsittämään.
Jansson myös nostaa esille ranskalaisen lääkärin Dominique Belpommen näkemyksiä. Tätä voi pitää yrityksenä vedota argumentaatiossaan auktoriteettiin esittämättä varsinaista perustelua. Tieteen näkökulmasta on epäoleellista, mitä mieltä Belpomme yksityishenkilönä on mistään. Päinvastoin kuin Belpomme Janssonin mukaan väittää, ei tiedemaailma vieläkään ole löytänyt vertaisarvioiduista ja menetelmiltään vakavastiotettavista tutkimuksista viitteitä siitä, että sähköyliherkiksi itsensä lukevien oireet johtuisivat juuri sähköstä tai sähkömagneettisista kentistä.
Asiaa on tutkittu ympäristöoikeudellisista syistä erittäin runsaasti. Sähköallergialiikkeessä usein toistetaan väitettä vedenpitävistä todisteista haitoista, mutta kun tutkimusviitteitä pyytää, on yhtäkkiä hiljaista tai linkataan hyvin epämääräisiin ja metodologisesti ongelmallisiin lähteisiin. Ongelma on se, että vaikka toistuvasti liikkeen aktiiveille perusteellisesti osoitetaan, ettei väitettyjä todisteita ole, he jatkavat väitteen toistamista eri yhteyksissä.
Vaihtoehtoisesti liikkeen aktiivit toistavat väitettä, että asiaa ei ole tutkittu, mikä on triviaali harhakäsitys. Tämä ei vastaa tapaa, jolla rationaalinen ihminen toimii.
ALARMISTISTA HÖLYNPÖLYÄ
KLIININEN LÄÄKETIEDE ei tunne mitään keinoja laboratiotestein, tutkimuslaittein tai muutenkaan havaita tai diagnosoida fysiologista sähköyliherkkyyttä, koska edes sähköyliherkkyyden olemassaololle ei tieteellisissä tutkimuksissa ole edes onnistuttu löytämään viitteitä. On mahdotonta lääketieteellisesti diagnosoida jotain sellaista fysiologista vaivaa, jota ei voida fysiologisesti havaita tai todentaa edes välillisesti.
Sähköyliherkiksi itseään kuvailevat potilaat kokevat reagoivansa fyysisesti erilaisiin sähkömagneettisiin kenttiin, mutta reaktion yhteyttä tosiasiallisiin kenttiin ei ole onnistuttu uskottavasti todentamaan. Sen sijaan reaktioita saadaan aikaan myös väittämällä kenttien olevan olemassa. Janssonin kuvailun perusteella tohtori Belpomme vaikuttaa pyörittävän omaa liiketoimintaansa lääkärin tittelillä varsin kyseenalaiselta eettiseltä pohjalta.
Janssonin kertomukset Belpommen pohdinnasta sisältävät niin paljon sähköyliherkkyysliikkeen ja uskomuslääkinnän uuskieltä ja harhakäsityksiä, että kaikkien virheiden perusteellinen läpikäynti käyttäisi reilusti enemmän palstatilaa kuin mitä tälle kirjoitukselle voidaan suoda. Tiivistetysti: nämä mainitut piirteet eivät ole todisteita sähköyliherkkyydestä vaan ovat yleistettävissä vaikka mihin. Osa perustuu täysin päin metsää meneviin amatööritulkintoihin ja virheelliseen laboratoriotekniikan käyttöön; Magda Havas on tunnetusti alarmistista hölynpölyä levittävä sähköyliherkkyysaktivisti, joka puhuu mm. erinäisten pistorasioihin liitettävien huijaustuotteiden puolesta pahaa aavistamattomille maallikoille.
Sähköyliherkäksi itsensä mieltävän magneettikuvaus – etenkin pään seudun kuvaus – lienee taatusti kaamea, jopa traumatisoiva kokemus. Se saattaa laukaista potilaassa melkoisen ahdistuksen, kun hänet asetetaan ahtaaseen tilaan ja häneen kohdistetaan voimia, joiden haitallisuudesta hän on vakuuttunut. Magneettikuvauksen vaihtoehdoksi Janssonin ehdottaman pään seudun ultraäänitutkimusten ongelmana on se, ettei siinä päästä samanlaiseen tarkkuuteen kuin magneettikuvantamisessa, minkä vuoksi sitä ei perustellusti juurikaan käytetä lääketieteen diagnostiikassa.
Jos kritiikittömästi oletetaan, että Belpommen väitteet verenkiertomuutoksista pitävät paikkansa ja että hänellä on hyvä verrokkiryhmä johon verrata, eivät nuo silti ole todisteita sähköyliherkkyyden olemassaolosta vaan piirteet voivat viitata melkein mihin vain.
TUNTEMATTOMIA LÄHTEITÄ
JANSSONIN VÄITTEET Itävallan lääkäriliiton suosittelemista laboratoriokokeista sähköyliherkkyyden todentamiseen eivät vastaa mitään julkista lähdettä englannin tai saksan kielellä. Janssonin mainostamat hoitosuositukset vuorostaan on ammennettu tuntemattomaksi jäävästä lähteestä.
Kansainvälinen lääketieteen tutkimusyhteisö ei edes tunne sähköyliherkkyyden etiologian olemassaoloa, joten olisi terveydenhoitohenkilökunnalta varsin eettisesti kyseenalaista lähteä omin päin keksimään hoitoja todentamattomiin etiologioihin, etenkin kun taustalla voi olla jokin muu vakavakin sairaus.
Politiikkaa Jansson kommentoi viittaamalla dokumenttiin, joka ei hänen väitteestään huolimatta ole EU:n alaisen Euroopan ympäristöviraston raportti, vaan erinäisten irrallisten yksityishenkilöiden pompöösisti koostama teos. Päinvastoin kuin Jansson jälleen väittää, ei tiedemaailma tunne riittävää tai edes uskottavaa näyttöä siitä, että arkiympäristön langaton teknologia olisi haitallista ihmisille, eläimille tai kasveille. Suosittelen kirjoittajaa näin alkuun perehtymään luonnontieteisiin, lääketieteeseen sekä opettelemaan internet-aikakauden medialukutaitoa.
Jätän kirjoituksen salaliittoteoriat sikseen. Oleellista pohdinnassa siitä, onko kodin sähkölaitteiden tai kännyköiden radioliikenne haitallista vai ei, on säteilyn intensiteetti eli käytännössä altistusteho. Arkipäiväiset langattoman teknologian laitteet lähettävät tietoa niin heikolla teholla, että ero tunnetusti terveyshaitallisiin altistuksiin on vähintään monituhatkertainen. Jotta jotkut ihmisyksilöt voisivat reagoida monituhatkertaisesti herkemmin yksinkertaisiin fysiikan ilmiöihin, täytyisi sille olla erittäin eksoottinen selitys, jolle täytyisi olla hyvin eksoottiset todisteet. Suuresta tutkimusmäärästä huolimatta mitään sellaista mekanismia ei ihmiskunta tunne.

SKEPSIKSEN
HAASTE

20 000 EUROA
KÄTEEN PUHTAANA SILLE, JOKA TUOTTAA
VALVOTUISSA OLOSUHTEISSA
ILMIÖN.
PARANORMAALIN

Mentalisti Pete Poskiparta Ja Toimittaja Ivan Puopolo Ovat Lupautuneet Maksamaan Kumpikin 5000 Euroa Em. Kokonaissummasta. Tähtitieteen Tohtori Hannu Karttunen Ja Elokuvatuottaja Iiro Seppänen Ovat Lupautuneet Maksamaan Kumpikin 2500 Euroa. Skepsis Ry Maksaa Summasta 5000 Euroa. Haastesumma Voidaan Maksaa Myös Humanoidistipendinä – 20 000 Euroa Puhtaana Ulottimeen Sille Humanoidille, Joka Itse Noutaa Stipendin Ja Antaa Samalla Dna (tai Vastaavan) Näytteen. Poikkeustapauksessa Summa Voidaan Myös Maksaa Mukana Seuraavalle Ihmiskontaktiseuralaiselle.
Liity Skepsiksen Jäseneksi!

Kuka Tahansa Kiinnostunut Voi Hakea Jäsenyyttä Koulutustaustasta Ja Elämänkokemuksesta Riippumatta, Kun Hän Hyväksyy Yhdistyksen Säännöissä Määritellyn Tarkoituksen Ja Toimintaperiaatteet.
Yhdistyksen Kalenterivuosittainen Jäsenmaksu Tilauksen) On 25 € Tai Alle 24-vuotiailta 12,50
Vuodelle 2015 (sis. Skeptikko-lehden € (jos Olet Alle 24-vuotias, Ilmoita Syntymäaikasi).
Voit Myös Tilata Skeptikko-lehden Liittymättä Jos Liityt Keskellä Vuotta, Sinulle Toimitetaan
Jäseneksi. Tilausmaksu On 25 € / Vuosi. Kaikki Kuluvana Vuonna Ilmestyneet Skeptikko-lehdet Jälkeenpäin.
Voit Liittyä Skepsikseen Netissä Tai Lähettämällä Vapaamuotoisen Hakemuksen Sihteerillemme: Skepsis Ry, Paula Heinonen, Tieteiden Talo, Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki
Yli 25 Vuotta Kysymyksiä
Skepsis Ry:n Yhteystiedot Tieteiden Talo, Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki Internet: Www.skepsis.fi Pankkiyhteys: Aktia Fi13 4055 2920 1119 88
Jäsenasiat, Lehtitilaukset, Osoitteenmuutokset Paula Heinonen Tieteiden Talo Kirkkokatu 6 00170 Helsinki Puh. 040 820 9166 Secretary@skepsis.fi
Taloudenhoitaja Toni Heikkinen Keskuskatu 14 B 13 04600 Mäntsälä Treasurer@skepsis.fi Puh: 050 537 3792
Skepsiksen Hallitus Vuonna 2015 Puheenjohtaja Otto J. Mäkelä Varapuheenjohtaja Tiina Raevaara Ville Aarnikko, Denis Galkin, Juha Leinivaara, Heikki Nevala, Timo Tontti
Alueyhteyshenkilöt Joensuu: Vesa Tenhunen Puh. 0400 935 893 Vesa.tenhunen@skepsis.fi
SKEPSIS RY ON VUONNA 1987 PERUSTETTU SUOMALAISTEN SKEPTIKKOJEN YHDISTYS.
Skepsiksen Vuonna 2009 Muutettujen Sääntöjen Mukaan Yhdistyksen Tarkoitus On:
Yhdistys On Poliittisesti, Aatteellisesti Sekä Uskonnollisesti Sitoutumaton. Yhdistyksen Varsinaiseksi Jäseneksi Voidaan Hyväksyä Yksityinen Henkilö Tai
Jyväskylä: Juha Merikoski Puh. 040 755 1820 Juha.merikoski@skepsis.fi
Kuopio: Aulis Koivistoinen Puh: 050 5439 647 Aulis.koivistoinen@skepsis.fi
Tampere: Jose Ahonen Puh. 040 558 7497 Jose.ahonen@skepsis.fi
Turku: Heikki Kujanpää Puh. 044 022 0420 Heikki.kujanpaa@skepsis.fi
Skepsis Ry:n Tieteellinen Neuvottelukunta Tnk:n Puheenjohtaja, Professori Jukka Maalampi (hiukkasfysiikka), Professori Kari Enqvist (fysiikka), Professori Mika Hemmo (oikeustiede), Pst Virpi Kalakoski (psykologia), Dosentti Hannu Karttunen (tähtitiede), S. Albert Kivinen (filosofia), Professori Hanna Kokko (biologia, Ekologia), Professori Eerik Lagerspetz (yhteiskuntatiede/ Filosofia), Professori Hannu Lauerma (lääketiede), Professori Anto Leikola (biologia, Oppihistoria), Dosentti Marjaana Lindeman (psykologia), Dosentti Juha Merikoski (fysiikka), Dosentti Markku Myllykangas (terveyssosiologia), Dosentti Ilkka Pyysiäinen (uskontotiede), Professori Jeja Pekka Roos (sosiaalipolitiikka), Dosentti Veijo Saano (lääketiede), Anssi Saura (biologia).
Oikeustoimikelpoinen Yhteisö, Joka Hyväksyy Yhdistyksen Tarkoituksen Ja Toimintaperiaatteet. Kannattavaksi Jäseneksi Voidaan Hyväksyä Yksityinen Henkilö Tai Oikeustoimikelpoinen Yhteisö, Joka Haluaa Tukea Yhdistyksen Tarkoitusta Ja Toimintaa.
Yhdistys Julkaisee Neljä Kertaa Vuodessa Ilmestyvää Skeptikko-lehteä.
Mallia Yhdistykselle Haettiin Yhdysvalloissa 1976 Perustetusta Csicopista (committee For The Scientific Investigation Of Claims Of The Paranormal), Mikä Ilmenee Mm. Yhdistysten Samankaltaisina Toimintaperiaatteina. Skepsis Ry Toimii Kuitenkin Itsenäisesti, Vaikkakin Yhteistyössä Csicopin (nykyään Csi – The Committee For Skeptical Inquiry) Ja Muiden Vastaavien Järjestöjen Kanssa.
Yhdistys On Ecson (european Council Of Skeptical Organisations) Ja Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan Jäsenjärjestö.

kummitus- Ja Rikostarinoita Varjoisilta Kujilta* voi Seuraavan Kerran Kuulla Turussa Halloween- *kierroksella 1. Marraskuuta.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2015. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko: Jose Ahonen
Skeptikko tarvitsee vapauksia
Fasilitoidun kommunikaation nykytila: Onko järki viimein voittamassa?
Puheenjohtajan palsta
Miksi paahtoleivästä löytyy Jeesus?
Jumalan sauva
Think Again Helsinki, Think! Temppuja, tiedettä ja komiikkaa
Skeptikko 20 v. sitten
Tieteellisiä läpimurtoja Indonesiassa: Pyramidi vuoren sisällä ja mullistava syöpäterapia
Kirjaston valkoinen rouva ja muita Turun kummituksia
Positiivisuus - huuhaata vai ei?
Kiinnostaako tieteellisyys naisia?
Sähköyliherkkyys on selkeä sairaus
