Kiinnostaako tieteellisyys naisia?

TIINA RAEVAARA pohtii kirjoituksessaan ”Tieteellä on miehen kasvot” (Skeptikko 2/2015, s. 14- 15) monipuolisesti naisten aliedustusta niin Skepsiksen kuin laajemmin (luonnon)tieteiden piirissä. Havainnot eivät ole sinänsä uusia, kuten eivät myöskään Raevaaran hahmottelemat selitykset sille faktalle, että vaikka naiset ovat Suomessa miehiä koulutetumpia, tämä ei näy kyselyissä eikä toteutuneissa sukupuolijakaumissa.

Raevaara nostaa tarkemmin esiin tiedebarometrin ja tiedejulkisuuden. Hän arvelee, että naiset eivät ymmärrä vastatessaan ilmaista todellista kiinnostustaan, koska ”tiede” on kyselyissä määritelty tai ainakin ymmärretty yksipuolisesti. Semanttinen vinoutuma on toki mahdollinen, mutta missä määrin se johtuu barometrin suunnittelijoiden sanavalinnoista ja missä määrin vastaajien aivoissa jo olevista näkemyksistä, se jää kyllä varsin avoimeksi.

Raevaara ei esimerkiksi avaa kysymystä siitä, mitä tieteen piiriin ylipäätään pitäisi lukea. Siksikö, että monien naisvaltaisten alojen toiminta ei nojaudu suoranaisesti (luonnon)tieteisiin? Siitä, että jollain alalla esiintyy tutkimusta, ei tunnetusti voi tehdä johtopäätöstä, että kyseisen alan metodologia täyttää tiukimmat tieteelle asetetut ehdot kuten falsifioitavuuden. Jos naisia kiinnostavat luonnontieteitä enemmän ei-falsifioitavat alat, kannattaako selitystä edes etsiä semanttisesta hämäryydestä?

Tiedejulkisuuden miesvaltaisuus on Raevaaran mielestä ”järkyttävän suuri”, varsinkin kun opiskelijoista enemmistö on jo naisia ja heidän osuutensa esimerkiksi yliopistoviroista kasvaa koko ajan. Miesten parempi verkostoituminen ja suurempi halukkuus esiintyä julkisena asiantuntijana selittävät todellisuutta omalta osaltaan, mutta eivät sitä, miksi naiset ovat huonommin verkostoituneita tai haluttomampia antamaan tieteelle kasvonsa.

Aivan kirjoituksena lopussa Raevaara tulee kuin sivumennen viitanneeksi muuten kokonaan sivuuttamaansa selitykseen: ”Naisille syötetään jatkuvasti humpuukia, kuten horoskooppeja, julkkisten enkelikokemuksia ja epämääräisiä terveystuotteita.” Mielestäni koko jutun olisi voinut aloittaa kysymällä, miksi huuhaa-tarjonta kannattaa suunnata juuri naisille. Tätä kaikkien kohtalaisen hyvin tietämää asioiden tilaa ei voi mitenkään jättää huomiotta, jos halutaan vakavasti pohtia syitä siihen, etteivät sukupuolet on samalla lailla edustettuina tieteen eri alueilla.

Kiinnostavatko tiede ja tieteellisyys naisia samalla tavalla kuin miehiä? Ovatko naiset taipuvaisempia hyväuskoisuuteen tai systemaattisempaan epätieteellisyyteen? En tiedä, mutta olen aika varma siitä, ettei Tiina Raevaaran jutussa nostettuihin kysymyksiin löydy vastauksia, jos ei myös tällaisia tabuaiheita uskalleta pöyhiä – ”poliittisen epäkorrektiuden” leiman uhallakin. Helpompaa se tietysti on, jos hankalia kysymyksiä esittää naispuolinen skeptikko.

En itse usko, että ongelman ydin on siinä, että tieteestä puhutaan naisten kannalta vieraannuttavasti (miesten suulla). Jos miehen ja naisen aivot ovat suomalaisessa yhteiskunnallisessa todellisuudessa lähtökohtaisesti samat, nykyisenkaltaiseen puheeseen ja todellisuuteen on syynsä, joka ei ole ainakaan ”miesten salaliitto”. Huuhaahuijari ei nojaa tieteeseen, mutta bisnestä pyöritetään kokemusperäisten tosiasioiden pohjalta tai sitä ei pyöritetä ollenkaan. Jos huuhaan myynti kannattaa keskittää naispuolisille asiakkaille, se ei ole mielipide vaan siihen on syynsä. Minä en tiedä, mitä nämä syyt ovat, mutta olen kyllä kiinnostunut tietämään. Samasta syystä kuin Tiina Raevaara on yleisemmin huolissaan.

OIKAISU

TOISIN KUIN Skeptikko-lehden 2/2015 artikkelissa ”Skeptikko soluttautui homeopaattien rokoteiltaan” kirjoitettiin, Suomen Homeopaatit ry:n hallituksen jäsen Katja Rikala ei ole suositellut homeopaattisen malariarokotteen antamista trooppiselle alueelle matkustavalle henkilölle rokottamisen tai estolääkityksen sijaan, eikä hän myöskään ole sellaista rokotetta käyttänyt. Esitelmässään hän kertoi, että Suomesta löytyy joitain homeopaatteja, jotka käyttävät malarianosodia sairauden ennaltaehkäisyyn.