Raevaara

Jokinen Ismo

HUMPUUKIN TRENDIT ovat mielenkiintoista seurattavaa. Huuhaata tarjotaan luonnollisesti niiltä aloilta, jotka muutenkin kiinnostavat ihmisiä. Mistä puhe, siitä puute – ja siitä edelleen monenlaista tarjontaa. Juuri nyt ihmisiä ja yhteiskuntaa kiinnostaa terveys, ja erilaisia terveyshumpuukin muotoja onkin tarjolla aina iankaikkisesta homeopatiasta moderneihin Bemerlaitteisiin ja kvanttiterveysanalyyseihin.

Itse veikkaan, että seuraava suuri aalto humpuukissa tulee tapahtumaan ”mielenhallinnan markkinoilla”. (Termi on peräisin Hannu Lauermalta, hän käyttää sitä toimittamassani teoksessa ”Voiko se olla totta? Skeptisiä näkökulmia nykymenoon”.)

Miksi mielenhallintaa kaivataan? Työelämä koetaan entistä kiihkeämmäksi, kiire tai ainakin kiireestä puhuminen täyttää virtuaaliset ja todelliset kahvihuoneet. Ihmiset uupuvat moninaisten työtehtävien ristitulessa. Kotona metatyö rasittaa ajattelua. Sosiaalinen media syö keskittymiskykyä.

Moni kokee, ettei saa itsestään irti niin paljon kuin haluaisi, ja siksi erilaiset mielenhallinnan tavat – keskittymiskykyä, luovuutta, oppimista ja ylipäätään kognitiivisia kykyjä tehostavat keinot – ovat haluttuja.

NLP eli neurolingvistinen programmointi sekä mindfullness ovat olleet puheissa jo muutaman vuoden. Media on täynnä vinkkejä keskittymiskyvyn parantamiseksi, somen käytön rajoittamiseksi ja työnteon toimivaksi rytmittämiseksi. Niitä löytyy kaikenlaisista medioista aina naisille suunnatuista aikakauslehdistä sanomalehtiin ja talouslehtiin.

Verkon uumenissa vinkkejä vasta tarjotaankin: keskittymis- ja oppimiskyvyn parantamiseksi suositellaan pikaisen googletuksen mukaan muun muassa täysmaitoa, kalaöljyä, magnesiumia, fosforia, adhd-lääkkeitä, amfetamiinia sekä itsetehtyjä ”aivozappereita” eli laitteita, joilla stimuloidaan aivoja joko sähköllä tai magneetilla.

Kuten terveysmarkkinoilta, myös mielenhallinnan markkinoilta löytyy siis luotettavaa, tutkimukseen pohjautuvaa tietoa, huonosti tehtyä tiedettä, median nostattamaa ja monesti turhaa intoilua, tieteeksi naamioitua näennäistiedettä sekä suoranaisia huijauksia. Löytyy lisäravinteita, erilaisia ravitsemusoppeja ja hengenvaarallisia vihjeitä.

Yksi esimerkki näennäistieteestä on suosittu NLP: se lainaa termejä neurologiasta ja psykologiasta, mutta sen takaa ei löydy kunnon tutkimuksia. NLP-valmentajaksi koulutetaan mitä moninaisimmilla (ja yleensä hyvin hintavilla) kursseilla.

Nykyajan työelämässä ihmisiltä odotetaan erityisesti luovuutta. Luovuuspuhetta viljellään kaikkialla, se ei rajoitu taide- tai viihdealoihin. Luovuutta halutaan johtajilta, tutkijoilta, insinööreiltä, virkamiehiltä. Raa’asti voisi sanoa, että mitä aineettomampi on elinkeinon lopputuote, sitä enemmän alalla peräänkuulutetaan luovuutta.

Luovuudesta puhutaan kuin polttoaineesta – tietenkin sillä erotuksella, että luovuutta ei oikeasti voi mitata, eikä sitä tarkalleen ottaen edes juuri määritellä. Luovuus on mitä milloinkin puhujasta ja neuvojasta riippuen.

Taiteilijalle luovuus on käytännössä sitä, että jaksaa työskennellä vuosikaudet sellaisen asian parissa, joka ei ole olemassa kuin omissa ajatuksissa. Luovuus on työtä ja sinnikkyyttä, taito yhdistellä asioita uudella tavalla, kyky säilyttää mielessä kuva jostain, jota ei vielä ole.

Erilaisille itseoppineille luovuusguruille luovuus on sen sijaan kauppatavaraa ja siihen pääsee käsiksi vaikkapa näillä neuvoilla: - käy kaupassa jossa et ole ennen käynyt - kuvittele olevasi jossain kaukana - tuo työpöydällesi viherkasvi - kokoa voileipä eri järjestyksessä kuin yleensä (Nämä ovat kaikki ihan todellisia vinkkejä.) Uskon, että kun aikaa hieman kuluu, alan löytää verkosta ja lopulta printtimediastakin vielä konkreettisempia ohjeita luovuuden lisäämiseksi: lisäravinteita, ja aivozappereita. Ehkäpä korvavaloillekin löytyy tästä uusi käyttötarkoitus.

Kun ihmiset yrittävät epätoivoisesti tiristää itsestään lisää luovuutta, syntyy myös luovuusbisnes humpuukimaakareineen.