Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Kirjat · Skeptikko 4/2017

Maailmanloppu peruttu

Risto K. Järvinen

Esko Valtaoja: Kohti ikuisuutta. Ursa, 2017.

NYKYÄÄN, kun jopa Stephen Hawkin varoittaa, että ihmiskunnalla on vain vähän aikaa löytää uusi planeetta asuttavakseen ja että tekoäly voi koitua ihmiskunnan tuhoksi, on piristävää törmätä aitoon optimistiin. Esko Valtaoja on sellainen. Hän on mielestään myös realisti: ammattitutkijan taidolla asioita selville ottamaan pyrkivä ihminen.

”En ole optimisti perusluonteeltani, vaan siksi, että kaikki, mitä maailmasta tiedän, antaa yhteen summattuna enemmän aihetta optimismiin kuin pessimismiin”, Valtaoja kirjoittaa.

Valtaojan mukaan on monta tapaa tehdä maailmanloppu. Yksikään niistä ei ole vielä toiminut, ja monet yritelmät tuntuvat epätoivoisilta.

”Sellaisiin voinee huoletta laskea myös sen perinteisimmän, ylhäältä tulevan yliluonnollisen maailmanlopun, oli pääosassa sitten Jeesus, Mahdi, Midgaardsorm tai Brahma, joka kymmenen miljardin vuoden jälkeen päättää taas räpäyttää silmiään.”

Valtaoja toteaa, että maailma on muuttunut rauhallisemmaksi paikaksi: niin arjen väkivalta kuin sodatkin ovat laantuneet vuosisataisessa perspektiivissä. Öljyn piti loppua, mutta niin ei käynytkään. Me emme kuolleetkaan nälkään, vaikka maapallon väkiluku on kasvanut nopeammin kuin kukaan osasi ennustaa.

”Kerta toisensa jälkeen pessimistiset kuvitelmamme maailman tilasta ja tämän hetken kehitystrendeistä osoittautuvat juuri siksi – pelkiksi kuvitelmiksi. Me elämme yhä

paremmaksi skeptikoksi

pitempään, yhä terveempinä, vapaampina, koulutetumpina, paremmin ravittuina – ja myös yhä onnellisempina.”

Israelilainen Abba Eban on lausunut: ”Ihmiset ja kansakunnat toimivat viisaasti, kunhan ensin ovat käyttäneet loppuun kaikki muut vaihtoehdot.” Valtaoja on samaa mieltä: lopulta me olemme aina tehneet oikein, vaikka vaellukseemme sisältyykin monta suurta ja pientä mokaa, harha-askelta, pään seinään hakkaamista ja itsetuhoista valintaa.

”Mutta kun sitten lopulta, vaihtoehtojen loputtua, päätämme tehdä oikein, alkaa tapahtua. Niin ilmastonmuutoksenkin kanssa.”

Valtaoja veikkaa, että meillä on fuusiovoima käytössämme joskus vuosisatamme toisella puoliskolla. Fuusiovoima ratkaisee koko ihmiskunnan tulevaisuuden.

Vuosisatamme päättyessä on tuskin mitään ruumimme vikaa, jota emme osaisi korjata. Meidän ei kuitenkaan tarvitse jäädä biologian armoille.

”Yhdistetään teknologiat ja ryhdytään kyborgeiksi, androideiksi, kimeroiksi, klooneiksi ja ties miksi hybrideiksi, joiden pärjääminen ei ole ainakaan siitä kiinni, että kroppa pettäisi.”

Valtaoja on varma, että kun katsomme taaksepäin vuosituhansien päässä odottavasta tulevaisuudesta, olemme jotenkin aurinkokuntaamme levittäytyneet.

Pakko myöntää: olin Valtaojan kirjan luettuani onnellisempi kuin ennen sen lukemista.

Pete Poskiparta: Arjen mentalisti – mielentaitojen kirja. Readme.fi, 2017.

SKEPSIKSELLE MONESTI LUENNOINUT ja Skeptikkoa avustanut mentalisti Pete Poskipasta on kirjoittanut mainion kirjan. ”Arjen mentalistissa” opetetaan muistamisen taitoa, ihmisten ilmeiden, eleiden ja kehon kielen tulkitsemisen taitoa sekä ihmismieleen vaikuttamisen taitoja. Kirjan tarkoitus ei ole tehdä uusia mentalisteja lavoille, sillä kilpailijoita Poskiparta ei kaipaa.

Poskiparta kirjoittaa, että hyvää tai huonoa muistia ei varsinaisesti ole olemassakaan. On vain muistamisen taito, joka on toisilla paremmin hallussa kuin toisilla. Muistamista voi jokainen oppia ”Arjen mentalistin” vinkeillä ja harjoituksilla.

Suostuttelu, oikeanlainen imartelu sekä nähdyn ja kuullun perusteella tehdyt päätelmät ovat mentalistien perustekniikoita. Myös skeptikolle suostuttelevan suhteen, ”rapportin” luomisen taidosta saattaisi olla hyötyä keskusteluissa rajatietoväen kanssa. Poskiparran kirjassa kerrotaan muun muassa, kuinka saat ihmiset pitämään sinusta.

Poskiparta opastaa myös ennustajien ja rajan takaa viestejä tuovien käyttämän kylmäluennan saloihin. Kyseisestä taidosta on hyötyä myös myyntityössä ja asiakaspalvelussa sekä silloin, kun skeptikko keskustelee uskomushoitajan kanssa. Mentalisti korostaa, että ennustaja tai selvänäkijä voi olla hyvää viihdettä, mutta vakavien sairauksien ja ongelmien varjolla rahastavat ovat moraalittomia puoskareita.

Kirjassaan Poskiparta opettaa tekniikoita, joiden taustalta löytyy näyttöä toimivuudesta. Kirjan lopun Tutkimus-luvussa hän kertoo projekti ”Alfasta”, jossa James Randi ja kaksi amatööritaikuria, Steve Shaw ja Michael Edwards onnistuivat huijaamaan parapsykologian yliopistotutkijoita yli 30 vuotta sitten. Shaw on nykyään maailmankuulu mentalisti Banachek. James Randi on jäänyt eläkkeelle säätiönsä johtotehtävistä, eikä säätiö ota enää miljoonan dollarin haasteita vastaan, toisin kuin kirjassa väitetään.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2017. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Ihmiset haluavat kuulla hyviä asioita itsestään
Mielenhallinnan kuumenevat markkinat
Puheenjohtajan palsta
Naulasiko Martti Luther teesinsä kirkon oveen?
”Tieteellisesti mullistavia löytöjä tehtiin jatkuvasti”
Huuhaa-palkinto Suomen Energiahoitajille
Mikä tahansa voisi olla miten tahansa muutenkin
Lääketieteen harhapoluilla, 2
Höpöhöpöä historian lehdiltä – muistatko maasäteilyn? Artikkelin lähteet.
Uusia nimiä Skepsiksen hallitukseen
Ihme juttuja
Skeptikko 20 v. sitten
Törmäävät teoriat
Ei mitään kevyttä iltalukemista
Mummojen mietteitä ja akateemista huuhaata

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit